Tapaus Schuback

Lähi-idän kriisi on osoittanut sen että kukaan ei ole toistansa parempi. Se josta judaistit aiemmin syyttivät natseja, on nyt arkipäivää Israelin harjoittamassa sionatsistisessa apartheidpolitiikassa "vääräuskoisia" palestiinalaisia kohtaan.

Saul Schuback on uskonnoltaan judaisti jonka luulisi vastustavan kaikenlaista lokerointia ja rotuajattelua, kuten meille on uskoteltu.

Lähi-idän ismeihin kuuluu uskontoon kätketty piilorasismi joka suosii esim. samaan uskontoon kuuluvien naimakauppoja jne. Julkisuuteen on tullut tapauksia joissa isä on tehnyt jopa ns. kunniamurhan jossa islaminuskoinen tytär on mennyt rakastumaan vääräuskoiseen suomalaiseen.

Judaismi ei poikkea muista lähi-idän ismeistä. Judaismiin kuuluu samankaltainen sisäsiittoisuus kuin muihinkin lähi-idän ismeihin.

Huomion arvoista on että Saul Schuback on lisäksi suomenruotsalainen ja kuten muistamme, on maamme konservatiivisimissa suomenruotsalaisissa piireissä vaikuttaneet Freudenthalilaiset ajatukset aina näihin päiviin saakka.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Hur går det? kirjoitti:

Lähi-idän kriisi on osoittanut sen että kukaan ei ole toistansa parempi. Se josta judaistit aiemmin syyttivät natseja, on nyt arkipäivää Israelin harjoittamassa sionatsistisessa apartheidpolitiikassa "vääräuskoisia" palestiinalaisia kohtaan.

Saul Schuback on uskonnoltaan judaisti jonka luulisi vastustavan kaikenlaista lokerointia ja rotuajattelua, kuten meille on uskoteltu.

Lähi-idän ismeihin kuuluu uskontoon kätketty piilorasismi joka suosii esim. samaan uskontoon kuuluvien naimakauppoja jne. Julkisuuteen on tullut tapauksia joissa isä on tehnyt jopa ns. kunniamurhan jossa islaminuskoinen tytär on mennyt rakastumaan vääräuskoiseen suomalaiseen.

Judaismi ei poikkea muista lähi-idän ismeistä. Judaismiin kuuluu samankaltainen sisäsiittoisuus kuin muihinkin lähi-idän ismeihin.

Huomion arvoista on että Saul Schuback on lisäksi suomenruotsalainen ja kuten muistamme, on maamme konservatiivisimissa suomenruotsalaisissa piireissä vaikuttaneet Freudenthalilaiset ajatukset aina näihin päiviin saakka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu