En voi sanoin kuvailla mun oloani tällä hetkellä. Mutta tämä on jotain niin paskaa. Oon niin pirun kyllästynyt itseeni!! Oon vasta 18v nainen. En tajua miten voi oma naama jo vituttaa näin suunnattomasti vaikka vasta 18vuotta takana..mutta toivottavasti mahdollisimman vähän vuosia edessä. Aina kun katson peiliin näen aina sen ruman elämäänsä kyllästyneen näköisen rupinaaman. Myös tuntuu ettei minusta ole yhtään mihinkään! Ei niinkään yksinkertaiseen asiaan kuin että minun pitäisi vain ryhdistäytyä ja nauttia jokaisesta elämän pikku asioista. Yritän kovasti saada itsevarmuutta ja itsetuntoni kasaan mutta aina kun yritän niin kaikki menee vain päin vastoin. Joskus jos näen kauniin naisen jota miehet vain kuolaavat niin sekin pistää masentamaan. Olen kyllä ruma että ei sen puoleen. Kukaan mua edes huolisi. Oon niin vitun kyllästynyt oikeasti mun elämään :( Mulla on yks mies kiikarissa netin välityksellä jota en ole vielä tavannut enkä varmaan koskaan tule tapaamaankaan jos se minusta on kiinni. Tämä on niin kurjaa. Oon ajatellut usein näitä "kukaan ei ole täydellinen" "kaikki ovat arvokkaita" jne. noita kliseisiä sanontoja. Mutta ei se auta tippaakaan vaikka kuinka yritän tuollaisiakin ajatella.
Joskus toivon että olisin kehitysvammainen, nehän tuntuvat olevan aina onnensa kukkuloilla, tai ainainen lapsi, ei murheita ikinä mistään. tai toinen toiveeni olisi etten olisi koskaan syntynytkään! Mutta ennen kaikkea toivon että kuolemantauti iskisi pian ja pelastaisi mut täältä!! En itse siihen kykene vaikka välillä on mielessä käynytkin. Ei tää tällänen ole edes elämää.
En ymmärrä..joskus on paremmin asiat pääkopassa ja tykkään elämästäni ajoittain mut usein asiat on just noin kuin kirjoitin. Mitä voin tehdä :( tuhoontuomittu luuseri mä oon enkä muuksi muutu.
Joskus toivon että olisin kehitysvammainen, nehän tuntuvat olevan aina onnensa kukkuloilla, tai ainainen lapsi, ei murheita ikinä mistään. tai toinen toiveeni olisi etten olisi koskaan syntynytkään! Mutta ennen kaikkea toivon että kuolemantauti iskisi pian ja pelastaisi mut täältä!! En itse siihen kykene vaikka välillä on mielessä käynytkin. Ei tää tällänen ole edes elämää.
En ymmärrä..joskus on paremmin asiat pääkopassa ja tykkään elämästäni ajoittain mut usein asiat on just noin kuin kirjoitin. Mitä voin tehdä :( tuhoontuomittu luuseri mä oon enkä muuksi muutu.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sun pitää vaan hyväksyä itses sellaisena kuin olet. Miten ikinäkään näät sut peilistä, sun pitäis olla positiivinen. Kukaan ei voi ulkonäölleen mitään ja maailmassa on muutenkin paljon tärkeimpiä asioita kuin ulkonäkö. Tärkeämpiä asioita itsessäsi ovat ne elementit jotka tekevät sinusta omanlaisesi persoonan. Eli ulkonäkö ei todellakaan ole kaikki kaikessa. Paitsi ehkä joillekin silikonia täyteen pumpatuille diivoille jotka eivät omissa silmissäni ole edes kunnon ihmisiä. Moraalittomia huomiohuoria vain. Kaikki ovat kaikesta huolimatta kauniita omalla tavallaan kaikista kauneusvirheistä huolimatta. Toivottavasti saat itsesi kasaan, alat nauttimaan elämästä ja jätät tuollaiset turhanpäiväiset ajatukset pois (:
Vaikka hyväksyisinkin itteni tälläisenä rumana hyödyttömänä paskana niin kaikesta huolimatta ei kukaan muu ikinä hyväksyis mua!! kiitos yrityksestäsi piristää.
siis jos mä jotain voisin päättää tähän yhteiskuntaan niin se olis suvaitsevaisuus! ja kenelläkään ei olisi mitään ennakkoluuloja ketään kohtaan missään tilanteessa! ottaa päähän kun mua vahdataan mulkoilevasti tyylillä "mikä säki luulet olevas" jum a lauta. en sit tiä ajattelenko itte vain ihmisistä tuolla tavalla sillä nuorempana jouduin koulukiusatuksi..ja se on jättäny mulle pirunmoisen katkeruuden sellaisia "yli-ihmisiä" kohtaan. tuntuu kyllä et suurinpiirtein kaikki ihmiset olisivat mulle niitä yli-ihmisiä.
Jos et ite osaa suvaita ketään niin ei suakaan todennäköisesti suvaita?
voi.ihan kuin minä,paitsi,että olen jo paljon vanhempi(45).minäkin olen ruma,yksinäinen ja koulukiusattu.ei muakaan kukaan huoli,tai olin kyllä naimisissa ja tein lapsetkin,mutta avioliitto oli huono ja ukko juoppo.
Sama vika täällä. En koskaan lakkaa miettimästä, miksi juuri minä olen syntynyt tällaiseksi surkimukseksi. Koko elämäni olen saanut seurata sivusta, kun muut menestyvät ja ovat onnellisia siinä missä itse epäonnistun aivan kaikessa mihin ryhdyn. Enää en jaksaisi.
Suurin toiveeni on, että voisin jonain aamuna vain herätä ihan toisenlaisena ihmisenä kuin nyt...