motoristit

On ollut paljon onnettomuuksia, joissa kolmion takaa ajetaan suoraan motoristin eteen. Seuraukset ovat olleet poikkeuksetta aika ikäviä. Mikä noihin eteenajoihin voisi olla syynä? Kokemuksesta voisin sanoa yhden syyn: motoristin ylinopeus aiheuttaa sen, ettei kolmion takaa tuleva osaa hahmottaa todellista vaaraa. Olen kokenut tämän muutaman kerran, kun kaukana oleva motoristi onkin yllättäen heittämällä ollutkin jo risteysalueella, päällä/eteen en onneksi ole koskaan ajanut. Autoa ihme kyllä osataan varoa vastaavassa tilanteessa...
121120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tuo nopeustekijä on varmasti yksi syy.

Toisaalta se motoristi on sellainen pieni liikkuva esine, jonka tunnistaminen jotenkin omia peltejä uhkaavaksi tekijäksi saattaa olla joillekin hankalaa.

Liikenteessä päätökset tehdään silmänräpäyksessä ja kaikilta arviointi ei osu aina oikeaan. Jos oma ajokokemus tai aistit eivät ole kunnossa, niin helposti syntyy vääriä päätöksiä. Yksi yleinen väärä päätös on sitten pujahtaminen motoristin eteen.

Eräs ystäväni vietti monta kuukautta sairaalassa juuri tällaisen sunnuntaikuskin takia.

Äänestä
  • Niinkuin ainakin nykyisessä autokoulun oppikirjassa todetaan, edes kokenut kuljettaja ei aina osaa arvioida moottoripyörän nopeutta oikein. Johtunee pyörän koosta. Tai sitten autoilija ei yksinkertaisesti edes näe sitä pyörää lähtiessään liikkeelle.

    Äänestä

  • Jos motoristi ajaa kohtuu nopeuksia, ei siis hurjastele, ja pitää ajovaloja, on hänellä varmaankin paljon paremmat mahdollisuudet selvitä ilman tuollaisia törmäyksiä kolmion takaa tuleviin autoihin.

    Saattaa olla niin törkeitä autoilijoita, jotka tosiaan suhtautuvat noin;
    "tunnistaminen jotenkin omia peltejä uhkaavaksi tekijäksi..".

    Itse taas erityisesti varon pyöräilijöitä juuri siksi, kun tiedän heidän olevan huonommin suojassa kuin auton sisällä. Vaikka varonhan minä tietysti yleensäkin liikenteessä.

    Näin, vaikka itse en ikinä ole mp:llä ajanut, huomioin heidät niin hyvin kuin näillä "Luojan luomilla" asteillani vaan voin. Ja järkikin kun on vielä tallella, aisteista ei pelkästään ole hyötyä jos järki on hukassa.

    PS. onkohan muuten koskaan auto törmännyt kolmion takaa tulleeseen mp:ään tai mp törmännyt kolmion takaa tulleeseen mp:ään?

    Äänestä

  • Autoilijavainen kirjoitti:

    Jos motoristi ajaa kohtuu nopeuksia, ei siis hurjastele, ja pitää ajovaloja, on hänellä varmaankin paljon paremmat mahdollisuudet selvitä ilman tuollaisia törmäyksiä kolmion takaa tuleviin autoihin.

    Tilastollisestikin melkein aina motoristilla on ollut raju ylinopeus kolareissa. Ihmettelen suuresti motoristien käyttäytymistä liikenteessä, raju nopeus, autojen välistä puikkelehtiminen, kiihdytys jarrutus..?. Tottakai kunnon motoristejakin on, mutta melkein kaikki on liikennesääntöjen rikkojia(hyvä keskustelu oli alkukesän puskurissa). Aina kun ilmoitetaan että motoristi on kuollut, toivon että se oli piittaamattomia kuskeja, eikä vanhanajan kunnollisia Motoristeja-sukupuuttoon kuoleva laji.

    Äänestä

  • tilastotietoa kirjoitti:

    Ensinnäkin, ihmettelen tuota lausetta jossa väität että melkein kaikki on liikennesääntöjen rikkojia. Tänä kesänä ei ole ainakaan itselleni sattunut kohdalle ensimmäistäkään motoristia joka olisi ajanut sen vaarallisemmin (lue= nopeammin) kuin autotkaan. Kunnolla ajavia motoristeja kyllä on tullut vastaan, ohi ja perä edellä jopa vastaankin.

    Toiseksi, kuten otsikosta voi päätellä, en paljoa perusta ainakaan liikenneturhan käyttämistä tilastoista joihin saadaan onnettomuuden aiheuttajaksi ylinopeus vaikka kuski olisi neljän promillen kännissä penkill väärinpäin istuen ajanut suoralla tiellä metsään. Niistä ei saada muuta kuin syy alentaa nopeusrajoituksia.

    Seuraavan kerran kuin lähdet autolla liikenteeseen, älä suunnista sinne Bomber-iltaan missä olet näemmä tähän asti oleskellut vaan kokeile ihan tavallista maantietä ihan vaikka päiväsaikaan. Mielellään jotain muuta kuin moottoritietä, koska motoristit eivät siellä juuri viihdy jos vaihtoehtoinen reittikin on olemassa.

    Äänestä

  • Autoilijavainen kirjoitti:

    Jos motoristi ajaa kohtuu nopeuksia, ei siis hurjastele, ja pitää ajovaloja, on hänellä varmaankin paljon paremmat mahdollisuudet selvitä ilman tuollaisia törmäyksiä kolmion takaa tuleviin autoihin.

    Saattaa olla niin törkeitä autoilijoita, jotka tosiaan suhtautuvat noin;
    "tunnistaminen jotenkin omia peltejä uhkaavaksi tekijäksi..".

    Itse taas erityisesti varon pyöräilijöitä juuri siksi, kun tiedän heidän olevan huonommin suojassa kuin auton sisällä. Vaikka varonhan minä tietysti yleensäkin liikenteessä.

    Näin, vaikka itse en ikinä ole mp:llä ajanut, huomioin heidät niin hyvin kuin näillä "Luojan luomilla" asteillani vaan voin. Ja järkikin kun on vielä tallella, aisteista ei pelkästään ole hyötyä jos järki on hukassa.

    PS. onkohan muuten koskaan auto törmännyt kolmion takaa tulleeseen mp:ään tai mp törmännyt kolmion takaa tulleeseen mp:ään?

    Toissa iltana (5.8.) viitostiellä, n.5km Siilinjärveltä pohjoiseen, Varpaisjärventien liittymässä, helsinkiläismotoristi tuli kolmion takaa pohjoisen suuntaan menossa olleen lohjalaispariskunnan moottoripyörän eteen. Lohjalaismies kuoli heti, nainen myöhemmin sairaalassa. Helsinkiläismies selvisi kolarista onnekkaasti ilman ruumiillisia vammoja. Poliisin mukaan moottoripyörillä ei ollut ylinopeutta. Paikalla on 80-rajoitus.
    Eli samaa vikaa näyttää olevan motoristin kuin autoilijankin silmissä.

    Äänestä

varmaan siihen että kolmion takaa tuleva häikäistyy monen motoristin pellemäiselle pitkillä valoilla ajamiseen.....

Äänestä
  • Nyt on taas, siis taas jatkuvasti saa lukea motoristien onnettomuuksista, pääkaupunkiseudulla tällä viikolla kakkulapiolla on siivottu kahden moottoripyörän jämiä, ylinopeus tavalla tai toisella, nää on mahtavia jätkiä, MACHOJA, kukaan ei voi mitään, oliko taasen ylinopeus, oli syy onnettomuuteen, tai teiden valtias(tarkoittaa auto väistä jonossa ja muualla tai tulee keskisormee tai turpaan). Ja entäs Itä-Vantaan ojaanajo, kaikkia ei tuoda edes julki. Missä on kunnon motoristit jotka kunnioittaa lakeja.

    Äänestä

  • nähnyt kirjoitti:

    Nyt on taas, siis taas jatkuvasti saa lukea motoristien onnettomuuksista, pääkaupunkiseudulla tällä viikolla kakkulapiolla on siivottu kahden moottoripyörän jämiä, ylinopeus tavalla tai toisella, nää on mahtavia jätkiä, MACHOJA, kukaan ei voi mitään, oliko taasen ylinopeus, oli syy onnettomuuteen, tai teiden valtias(tarkoittaa auto väistä jonossa ja muualla tai tulee keskisormee tai turpaan). Ja entäs Itä-Vantaan ojaanajo, kaikkia ei tuoda edes julki. Missä on kunnon motoristit jotka kunnioittaa lakeja.

    Eikä kaikkia auto-onnettomuuksiakaan tuoda julkisuuteen. Jokapäiväisessä työmatkaliikenteessä huomaa, että suurin osa autoilijoista ajaa surutta ylinopeutta ja rikkoo liikennesääntöjä. Maantiellä autoilla tehdään kamikaze tyylisiä ohituksia. Missä ovat ne kunnon autoilijat, jotka kunnioittavat lakeja ja asetuksia?

    Äänestä

Rovaniemi 9.8.2004 Prisman valoristeyksessä noin kello 19:16, motoristi autoni takana valoissa. Kun valot vaihtuivat, rajua kiihdytystä, ohitseni vasemmalta ja myös edessäni olleen auton ohitse, paluu oikealle kaistalle ja heti risteyksestä oikealle. Vauhti 60 alueella n. 120, 80 alueella kait lähemmäs 200 km/h. Musta pyörä, musta asu, valot sentään oli. Tuollainen valopiste kun lähestyy 200 km/h nopeudella, saattaa useimmilla autoilijoilla ja muilla motoristeillä arviointi heittää, eli ei ihme jos noita tapahtuu. Nopeudet arvioin siitä, kuinka pian ja kuinka kauas mp hetkessä loittoni. Ilmeisesti kuului samaan sakkiin, jotka keulivat samalla tiealueella alkukesästä.

Se on vaan tuurista kiinni, aina ei hyvää tuuria riitä.

Äänestä

Tai sitten motoristilta on unohtunut vilkku päälle, ja autoilija harhautuu luulemaan että pyörä on kääntymässä.

Että kaikille motoristeille vaan tiedoksi, että pöyrien vilkuissa ei ole yleensä automaattista palautusta, vaan se vilkku pitää napsauttaa itse pois päältä.

Kannattaisi opetella edes perusteet ennenkuin lähtee sinne liikenteeseen.

Ei ole kiva olla syyllinen onnettomuuteen, jonka joku toinen on osaamattomuudellaan aiheuttanut.

Itse on ole onneksi tällaiseen tilanteeseen joutunut, mutta läheltä piti -tilanteita sattuu lähes päivittäin.

Äänestä
  • En ota kantaa sen enempää tähän keskusteluun muutakuin että tiedän ainakin harrikoissa(ainakin uusimmissa) olevan automaattinen vilkun palautus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja kolmion takaa kirjoitti:

On ollut paljon onnettomuuksia, joissa kolmion takaa ajetaan suoraan motoristin eteen. Seuraukset ovat olleet poikkeuksetta aika ikäviä. Mikä noihin eteenajoihin voisi olla syynä? Kokemuksesta voisin sanoa yhden syyn: motoristin ylinopeus aiheuttaa sen, ettei kolmion takaa tuleva osaa hahmottaa todellista vaaraa. Olen kokenut tämän muutaman kerran, kun kaukana oleva motoristi onkin yllättäen heittämällä ollutkin jo risteysalueella, päällä/eteen en onneksi ole koskaan ajanut. Autoa ihme kyllä osataan varoa vastaavassa tilanteessa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu