ei ole varsinainen bongaus-kysymys vaan enemmänkin lintujen käyttäytymisestä, mutta tän lukijat varmaan tietää tästäkin:
Havaintopaikka Etelä-Savossa, Virtasalmella, heinäkuun lopulla.
Tiirat (en ole varma kumpia, ehkä kalatiiroja) härnäsivät kuikkia systemaattisesti, niin että ne lekuttivat ehkä 2-3 metrin korkeudella ja kun kuikka nousi pintaan, ne syöksyivät siihen aivan kuin kaloja napatessaan. Kiikarilla katsoen ne näyttivät tähtäävän kuikan päähän. Kuikka sukelsi tai väisti, jos kerkisi, ja tiira nousi taas odottamaan sitä.
Välillä oli kolme tiiraa yhden kuikan kimpussa, ja ne tekivät useita kymmeniä syöksyjä, ja välillä siinä oli lähes kymmenen kuikan parvi ja tiirat syöksyilivät satunnaisesti eri kuikkia kohti.
Samanlaista toimintaa oli havaittu muutamana päivänä aiemminkin, ja se kesti ehkä puolen tunnin ajan kerrallaan, eli aika vakavissaan ne tiirat olivat, kuluttaahan tuollainen aika paljon energiaa.
Onko kukaan kuullut/nähnyt tällaista?
Mitä ne tiirat oikein tekivät?
Mieleentulleita selityksiä oli:
- Tiirat yrittivät ajaa jostain syystä kuikat muualle. Mutta ei kai niillä saalistusreviirejä ole, eihän?
- Tiirat yrittivät ryöstää kuikilta saaliita. Ei vaikuta luultavalta, koska ne kuikat eivät voineet saalistaa noin pitkään jatkuneen hyökkäyksen aikana.
- Tiirat olivat tulleet raivohulluiksi - yhdelle sen vielä ymmärtäisi, mutta että kolmella naksahtaa päässä samaan aikaan.
Tiirat härnää kuikkia?
2
659
Vastaukset
- juho
lapintiiroja ei Virtasalmella ole, luontevin selitys on että tiiroilla oli poikasia lähellä
- minä vaan
Olen samaa mieltä kuin Juho että kalatiiroja ovat.
Tiiran poikasten pitäisi kyllä lentää jo heinäkuun lopussa eikä niillä siten pitäisi olla kuikkien kanssa kärhämää poikasten takia.
Tiirat ja lokit harrastavat varsin yleisesti, vaikka pelikaanille, että ne varastavat toisen linnun pyydystämän kalan sen noustua pintaan. todennäköisesti nytkin siitä oli kyse.
Muistan tapauksen tältä kesältä jossa harmaalokki ryösti kaakkurin saaliin aina kun se nousi pintaan. Aika törkeää toimintaa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381309
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38859Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad29607Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26548Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536- 24521
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16492Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17483