Persukapina leviää

Ropellihatut pyörivät kiivaasti Uuden Suomen blogistanissa. Vanhan liiton persut tutisevat.

http://marmesrob.puheenvuoro.uusisuomi.fi/124376-soini-on-syrjaytettava
18110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ihan hyvä, että uusia nimiä aletaan miettiä. Seuraavassa puoluekokouksessa Soinin valinta ei ole enää mikään läpihuutojuttu. Myös soinisäätiösotkut ovat siellä näkyvästi esillä.

Äänestä

Onko ääniharava Halla-ahon Jussi jo mukana pj kisassa?

Äänestä

Blogiteksti oli satiirinen provokaatio. Kirjoittajahan on tunnettu Halla-ahon ja halla-aholaisten pilkkaaja.

Äänestä
  • Eikä ilmeisesti edes persu.

    Äänestä

  • No kummasti julkipersut kommentaattorit ovat ihan omalla nimellään ja naamallaan reagoineet "satiiriseen provokaatioon".

    Kuka tässä jälleen kerran osoitti oman yksinkertaisuutensa? Kenties sinänsä hyvää tarkoittavat hölmöt, kuten esimerkiksi Haukiputaan virkaheitto junanlähettäjä?

    Äänestä

Hmmm... Luulenpa, ettei seuraavassa PS:n puoluekokouksessa ole yhtään vastaehdokasta Soinille, ja jos joku tuulihattu olisikin, saa tyytyä marginaaleihin.

Soinin saappaat on muille vielä pikkasen liian isot.

Äänestä
  • Soini voi saada vaikka sydänkohtauksen milloin tahansa, tai terveys voi muuten murtua. Kukas silloin nousisi johtoon?

    Halla-aho on ovela. Sanoo että voisi periaatteessa olla käytettävissä, mutta ei enempää. Ei muutenkaan ole missään Soinia vastaan. Odottaa hetkeään.

    Äärioikeistokaappaus eli Halla-aho puheenjohtajana toteuttaisi Suomen Sisun vanhan unelman.

    Äänestä

  • kattotaan kattotaan kirjoitti:

    Soini voi saada vaikka sydänkohtauksen milloin tahansa, tai terveys voi muuten murtua. Kukas silloin nousisi johtoon?

    Jos Soini estyy hoitamasta puheenjohtajan tehtäviä on asia tietysti toinen. Toivotaan kuitenkin Soinille voimia johtaa PS suurimmaksi puolueeksi 2015 vaaleissa!

    Äänestä

  • peejaes kirjoitti:

    Jos Soini estyy hoitamasta puheenjohtajan tehtäviä on asia tietysti toinen. Toivotaan kuitenkin Soinille voimia johtaa PS suurimmaksi puolueeksi 2015 vaaleissa!

    Soini Vistbacka naisista leppänen kangsmäki ja kaikkien näiden sukuliset pois sisäpiiristä alkaa puolueenkin kasvua oikeasti tulla.
    Ojennus reijo on toinen ramin kanssa (sukulaisia) appiukko joten eläkeläispiiritkin pitää saada suvun ulkopuolelle.
    Soinin avustajana on Leppäsen tyttö joten kakki valinnat puoluekokouksessa uusiksi ja eiryistilintarkastus jopa soppeen. Ei ole mitään väärää mutta on helppoa uusien aloittaa..

    Äänestä

  • Uudisraivaajat kirjoitti:

    Pöytä puhtaaksi ja mätäpaiseet puhki. Kannatetaan.

    Äänestä

  • kattotaan kattotaan kirjoitti:

    Soini voi saada vaikka sydänkohtauksen milloin tahansa, tai terveys voi muuten murtua. Kukas silloin nousisi johtoon?

    Halla-aho on ovela. Sanoo että voisi periaatteessa olla käytettävissä, mutta ei enempää. Ei muutenkaan ole missään Soinia vastaan. Odottaa hetkeään.

    Äärioikeistokaappaus eli Halla-aho puheenjohtajana toteuttaisi Suomen Sisun vanhan unelman.

    >Soini voi saada vaikka sydänkohtauksen milloin tahansa, tai terveys voi muuten murtua. Kukas silloin nousisi johtoon?

    Onhan sielä varapuheenjohtaja valittuna.

    Ennen eduskuntavaaleja 2015 Soinia ei hievauta mikään, jos ei sairaus iske.
    Ja jos tulee jytky, niin silloin Soini saa aivan mitä haluaa.
    Näissä eduskuntavaaleissa jytky voidaan nimetä ainoastaan suurimman puolueen tittelistä.

    Äänestä

  • Faktaa on tämä kirjoitti:

    Soinista ei tule koskaan ministeriä.
    Persuista ei tule koskaan suurinta puoluetta.

    -Paljonko lyödään vetoa?

    Äänestä

On aivan sama kuka tällaisia pölhöpopulisteja johtaa, kun eivät kuitenkaan ole valmiita vastuuseen kuin enemmistöasemasta. Toisaalta Soinin lähtö voisi nopeuttaa persujen romahdusta, Halla-ahosta kun ei ikimaailmassa olisi yleispuolueen johtajaksi - jos johtajaksi ollenkaan.

Johtajan tulisi osata kuunnella muita ihmisiä eikä Soinin tapaan käskyttää ja antaa lausuntoja tajunnanvirtapohjalta. Niin että kyllä se Soinikin saa pidettyä persut tasaisessa alamäessä, kyse on nyt vain vauhdista.

Äänestä

Toivottavasti joku asettuu Soinin vastaehdokkaaksi. En ehkä äänestä häntä silloin, mutta myöhemmin voin niin tehdäkin. Itse arvostan sitä että puheenjohtajaksi aikova uskaltaa myös haastaa nykyisen johdon, eikä vaan kyttää siellä verhojen takana odottamassa että Soini lähtisi.

Äänestä

Saa nähdä, tuleeko ylimääräinen puoluekokous soinisäätiösotkujen vuoksi?

Äänestä
  • Vaikeuksia jäsenmaksussa ? Ota yhteyttä Soinin pikalainapankkiin ja kaikki järjestyy ihmiselle ysatävällisellä tavalla ja vain 100 %:n korolla.

    Äänestä

Soini teki työn. Nyt olisi oksan ottajia ja risujen kotiin kantajia. Niinhän se populismin peruskuvio menee täällä ja muualla. Eivät kakki voita, ja ahneet jopa häviävät.

Äänestä

Kenttä ei tehnyt mitään, eikä ansaitse mitään. Kaikki rahat soinisäätiölle ja tietysti miljoona roiskistaan Timpan kavereille Jusulalle ja Turkkilalle. -Sellaista on elämä soinidiktatuurissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sepposenseppo kirjoitti:

Ropellihatut pyörivät kiivaasti Uuden Suomen blogistanissa. Vanhan liiton persut tutisevat.

http://marmesrob.puheenvuoro.uusisuomi.fi/124376-soini-on-syrjaytettava

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu