Lähihoitajan näyttötutkinto, kuinka moni epäonnistunut?

Kuinka moni on epäonnistunut tutkintoviikoilla ja miksi? Itsellä epäonnistuminen kalkkiviivoilla, ei vain yhteisymmärrys pelannut näytönvastaanottajan kanssa, eikä ohjausta juurikaan ohjaajalta. Ilmaista työvoimaa olin ja itse sain oppini väkisin muilta työntekijöiltä puristaa ulos! Niin olen melkein valmis lähihoitaja, ja pirun vaikeaa saada koulupaikkaa, jotta saisin työpaikallani näytön annettua.
6532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Henkilökemiat ikävä kyllä, näyttelevät aika suurta osaa tutkinnossa. Kärttyisä vanhapiika tutkinnon vastaanottajana ja monen lapsen avioliitossa elävä isä oppilaana. Siinä on jo aika paha vastakkain asetelma.

Äänestä

Miten olisi sellainen pieni, huomaamaton kamera? niissä on jo erittäin isot muistikapasiteetit niin kyllä siihen mahtuu päivän hommailut. Ohjaaja alkaa hankalaksi niin on ainakin todisteita.

Äänestä

Ehdottomasti, samassa tosin tulet syyllistymään niin moneen rikokseen, että terveydenhuollosta on enää ihan turha töitä miettiä.

Äänestä

Voitko kertoa mitä tapahtui? Itselläni parin viikon päästä näyttö edessä...

Äänestä

Niillä arvosanoilla ei ole käytännössä mitään merkitystä. Olennaisinta on päästä läpi. Yksikään työnantaja ei tule kyselemään arvosanoja.

Äänestä
  • Arvosana nousee nimimerkistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuleva lh kirjoitti:

Kuinka moni on epäonnistunut tutkintoviikoilla ja miksi? Itsellä epäonnistuminen kalkkiviivoilla, ei vain yhteisymmärrys pelannut näytönvastaanottajan kanssa, eikä ohjausta juurikaan ohjaajalta. Ilmaista työvoimaa olin ja itse sain oppini väkisin muilta työntekijöiltä puristaa ulos! Niin olen melkein valmis lähihoitaja, ja pirun vaikeaa saada koulupaikkaa, jotta saisin työpaikallani näytön annettua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu