Aina kun yritän unohtaa sinut ja siinä sitten jo miltei onnistunkin, tulee jostain hyvin voimakas tunne siitä että minun pitäisi olla sinun kanssasi ja sinun luonasi.
Siinä ei ole mitään järkeä, koska et ole koskaan pyytänyt minua olemaan kanssasi tai tulemaan luoksesi. Et oikeastaan ole koskaan ollut minusta kovinkaan kiinnostunut. Tähän tunteeseen ei näytä olevan minkäänlaista apua missään, päässäni yksinkertaisesti on joku omituinen pakkomielle, johon ei ole mitään keinoa ratkaista sitä.
jos se on jäänne jostain edellisestä elämästä
Siinä ei ole mitään järkeä, koska et ole koskaan pyytänyt minua olemaan kanssasi tai tulemaan luoksesi. Et oikeastaan ole koskaan ollut minusta kovinkaan kiinnostunut. Tähän tunteeseen ei näytä olevan minkäänlaista apua missään, päässäni yksinkertaisesti on joku omituinen pakkomielle, johon ei ole mitään keinoa ratkaista sitä.
jos se on jäänne jostain edellisestä elämästä
Vastaukset 2
Vanhimmat
hmm samankaltainen tunne minullakin
Taidan tästä lähtien edes yrittää erottaa todellisuuden tapahtumat ja oman mielikuvitukseni luomat harhat toisistaan, vaikka se onkin niin kamalan vaikeaa.
Pitää muistaa että todellisuudessa hän ei ole halunnut nähdä minua, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus, se. että hän ei ole koskaan halunnut kuulla minusta mitään omatoimisesti, vaan aina kaikki on ollut minun aloitettani. ja sekin pitää muistaa että minulla on oma elämä elettävänä, ei minun tarvitse ajatella toisen ihmisen hyvinvointia varsinkaan kun hän ei halua sitä oikeasti.
Toisen ihmisen ajatteleminen joka päivä on tosi rasittavaa, varsinkin silloin jos toista ei näe moniin kuukausiin. Se on suorastaan helvetillistä, eikä siinä ole ei sitten minkäänlaista järkeä.
Minä haluan ajatella itseäni, ja omaa hyvinvointiani.