Suomen tie

Suomen kansan enemmistö tahtoo poliittisten päätöksentekijöiden jatkavan kestävällä puolueettomuuslinjalla. Tämä linja on historiamme ja käytännön kokemusten synnyttämä. Kaikenlainen salamyhkäily ja puolueettomuuden kieltävä liittoutumattomus, johtaa vaaralliseen horjuvuuteen kun ollaan milloin minkin suhdanteen vietävinä.

Pienen maan apu ei tule idästä eikä lännestä, vaan sisäisestä lujuudesta ja rehellisyydestä. Se tarkoittaa luopumista kansaa eriarvoistavasta politiikasta. Ryhdytään hoitamaan ja estämään niitä vaurioita, joita on kansan ruumiiseen ja sieluun iskenyt. Annetaan maaseudulla ja kaupungeissa myös pienille mahdollisuus; pientiloille, pienyrittäjille ym. Se auttaa ylläpitämään sosiaalista turvallisuutta ja hyvinvointia. Kansa on mittari sille, millainen poliittinen eliitti kansalla on taakkanaan, tai jos hyvin on, niin apunaan. Nyt on suuri osa kansasta jo pudonnut työttömyyden ja/tai köyhyyden noidankehään. Äskeiset veronalennukset menivät varakkaille, eivät kansan karttuiseen käteen. Miten voi nuoriso tulevaisuutta rakentaa, jos ei edes alkuun pääse. EU:n ytimiin meno tarkoittaa NATO:on joutumista, sillä siellähän ne Euroopan suuret maat jo ovat.

Oikea järjestys on kansanäänestys EU:n perustuslaista. Varminta on siirtyä itsenäisten kansojen joukkoon. Pohjoismaiden tulee aloittaa itsenäisten valtioiden yhteistyö.

Vain itsenäinen maa voi hoitaa asioitaan muuttuvissa olosuhteissa kansan parhaaksi.
0106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anti-unionist squadron kirjoitti:

Suomen kansan enemmistö tahtoo poliittisten päätöksentekijöiden jatkavan kestävällä puolueettomuuslinjalla. Tämä linja on historiamme ja käytännön kokemusten synnyttämä. Kaikenlainen salamyhkäily ja puolueettomuuden kieltävä liittoutumattomus, johtaa vaaralliseen horjuvuuteen kun ollaan milloin minkin suhdanteen vietävinä.

Pienen maan apu ei tule idästä eikä lännestä, vaan sisäisestä lujuudesta ja rehellisyydestä. Se tarkoittaa luopumista kansaa eriarvoistavasta politiikasta. Ryhdytään hoitamaan ja estämään niitä vaurioita, joita on kansan ruumiiseen ja sieluun iskenyt. Annetaan maaseudulla ja kaupungeissa myös pienille mahdollisuus; pientiloille, pienyrittäjille ym. Se auttaa ylläpitämään sosiaalista turvallisuutta ja hyvinvointia. Kansa on mittari sille, millainen poliittinen eliitti kansalla on taakkanaan, tai jos hyvin on, niin apunaan. Nyt on suuri osa kansasta jo pudonnut työttömyyden ja/tai köyhyyden noidankehään. Äskeiset veronalennukset menivät varakkaille, eivät kansan karttuiseen käteen. Miten voi nuoriso tulevaisuutta rakentaa, jos ei edes alkuun pääse. EU:n ytimiin meno tarkoittaa NATO:on joutumista, sillä siellähän ne Euroopan suuret maat jo ovat.

Oikea järjestys on kansanäänestys EU:n perustuslaista. Varminta on siirtyä itsenäisten kansojen joukkoon. Pohjoismaiden tulee aloittaa itsenäisten valtioiden yhteistyö.

Vain itsenäinen maa voi hoitaa asioitaan muuttuvissa olosuhteissa kansan parhaaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu