onnibus!

hyvä että bussiyhtiöillekin tulee tervettä kilpailua ja kuluttaja saa edes hiukan halvempia matkoja!(ovat meinaan lippu hinnat riistäytyneet käsistä!)harmi vaan että aika vähän on vuoroja tällä hetkellä saaneet kilpailun pariin....
667878
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Oletko miettinyt asiaa niin, että niitä kannattavia vuoroja, joilta voi rusinat nyppiä pullasta, on aika vähän. Siksi myös noita halvempia lähtöjä on vähän.

Äänestä
  • Onko ulkomaalaiset ratissa kun hölmöjä kolareita sattuu.

    Äänestä

Taas Möttö mainostaa täällä itseään...

Äänestä

Näin on ja todella laadukkaalla kalustolla onnekkaat kuljettaa. mm. pori-tamperetta vedellään ikälopulla daffilla jonka ennätys on jo kolmena peräkkäisenä päivänä linjarikko. Sitten sitä tuurattiinkin tampereen joukkoliikenteen katuri-volvolla pitkän aikaa. Hei ihan tosi, katurilla ajetaan pikavuoroa. Ei ehkä kovin mielellään.
turku-helsinkiä ajaa pohjolan turistiautolta poistettu vanha mersunräähkä ja oulun ja ylläksen linjaa ajetaan kutterilla, jonka valmistus on lopetettu jo 1987.
Voi moro mitä romuja niillä! 3€:kin liikaa tollasesta "palvelusta"

Äänestä
  • Eikä tässä vielä kaikki Jyväskyläläisen yrittäjän palkkarästi 1500 tuntia!!!

    Äänestä

  • No eikä ole. Ihan uudet autot Onnibusilla on. ja niillä matkustan, koska matkan saa 90% halvemmalla kuin monopoliyhtiöllä.

    Äänestä

  • ******************************************************************************************** *
    * *
    * Palvelu ja kalusto on onnibussilla ainakin kohdillaan ollut. Suosittelen! *
    * *
    * *
    *******************************************************************************************

    Äänestä

  • 114 kirjoitti:

    Eikä tässä vielä kaikki Jyväskyläläisen yrittäjän palkkarästi 1500 tuntia!!!

    Onnii Bussi Lahti-Kärsämäki 4.6.-22
    Oli viileä, kävin sanomassa Kuljettajalle, eipä paljon lämpöä lisännyt, kuski vaihtui Jyväskylässä, alakerta lämpöisempi, paikkani oli yläkerrassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onnii Bussi Lahti-Kärsämäki 4.6.-22
    Oli viileä, kävin sanomassa Kuljettajalle, eipä paljon lämpöä lisännyt, kuski vaihtui Jyväskylässä, alakerta lämpöisempi, paikkani oli yläkerrassa.

    Niin. Eipä yllättänyt. Täyttä paskaahan se koko onnibussikonserni on

    Äänestä

Minulle paras uutinen oli, että Onnibus ajelee nyt Helsinki-Imatra linjaa.
Matkustelen tuota Helsingin ja Utin väliä ja alkaa ottaa päähän, kun Pohjolan liikenne, joka kuuluu Expresbus-kettinkiin, nostaa ja nostaa hintoja. Aina tuntuu, että matka maksaa vähintään 1 centin enemmän.
Onnibussin edestakainen lippu on muutaman euron halvempi, kuin EB yhteen suuntaa.

Revi siitä, EB!

Äänestä
  • Joo, hyvä kun sait matkustaa luotettavan Onnibusin mukana. Toivottavasti ehdit matkustaa ja säästää joka päivä.

    Naurettavaa pelleilyä ajaa pari kk ja iskeä pillit pussiin.

    Äänestä

  • EB kulkee tänäänkin Imatra-Helsinki väliä, kun taas tämä konkurssi-onnimanni löi pillit pussiin!!

    Äänestä

Miksi onnibus ei kulje lahteen? Mistään kaupungista ei pääse onnibussilla lahteen? Avatkaa lahdenkin reitit kilpailulle.

Äänestä

En mä nyt mihkään mikkeliin. Avatkaa Lahti-Tampere. Hiton kallista kulkea tuota väliä. monopoliyhtiön vuoroilla, koksa onnibus ei kulje vielä tuota väliä, mutta toivottovasti tulevaisuudessa. Lahti-helsinki myös.

Äänestä
  • Milloinka tuollainen monopoliyhtiö Paunu-Koiviston Auto-Helmikkala-Pekola-Pohjolanliikenne on perustettu ja kuka sen nykyisin omistaa?

    Äänestä

  • sijoittaja.. kirjoitti:

    Milloinka tuollainen monopoliyhtiö Paunu-Koiviston Auto-Helmikkala-Pekola-Pohjolanliikenne on perustettu ja kuka sen nykyisin omistaa?

    Kysypä vaan kuinka monella onnibussi yhtiöllä on palkat rästissä tai ei makseta TES mukaan,toisin kuin nuo mainitsemasi yhtiöt.Tuu ajamaa linkkiä ilmaseksi ja saat vituilut palkaseksi asiaikailta tosin ei kaikilta mutta aina niitä on.

    Äänestä

Hki-Tre on halvan hinnan vuoksi vielä nopea. Menee suoraan eikä kiertele mihinkään lento-asemalle, hämeenlinnaan ja valkeakoskelle jossa menee tunti ylimääräistä aikaa. Ainoa miinus on se, että päädytään hervantaan, mutta tkl linja 30 menee usein keskustaan.

Äänestä

Maksaisivat onnibus naftalaskunsa ja palkkansa, niin kaikkihan olisi ihan fine.

Äänestä

No mistä päättelet, että onni ei maksaisi naftojaan ja palkkojaan. Olen kuullut, että maksavat työntekijöilleen paljon paremmin kuin sukufirmat.

Äänestä

Kun monopoli murtuu, niin ei lähdetä kilpailemaan vaan valittamaan. Ihan sama tilanne oli rahapeleissä muutama vuosi sitten kun ulkomaalaiset rahapeliyhtiöt tuli netin kautta suomeen. Niin RAY valitti nettipokerin ongelmapelaamisesta vaikka itsellä on penikoineita joka kaupan nurkassa ja peliautomaatit suurempi ongelma. toistaiseksi rahapelimonopoli on RAY:lla ja veikkauksella vieläkin teoriassa. EU on tätäkin vaatinut suomea purkamaan, mutta toistaiseksi vielä onnistuttu teoriassa säilyttämään. Käytännössähän sitä ei ole, koska netissä ei ole valtakunnan rajoja maiden välillä.
sama juttu Onnibus tapauksessa. ei kilpailuun mukaan vaan valituksia.

Äänestä

Onnibus liikenöitsijöille voi ajaa laskutustyönä, jolloin yrittäjä säästää raha ja alihankkijakin on iloinen, ei näitä punakoneiston osia jotka korjaavat asiat lakolla tai verojen korotuksilla!!!! saa tehdä töitä omassa rauhassa eikä joku idiootti ole tunkemassa kommunisitsen partiin liittymiskaavakkeita pakolla kuten concordialla oli ennen tapana tehdä!!!!

Äänestä

Eikös tuo nuorempi saanut potkut VR:ltä, eikä omasta tahdostaan lähtenyt?

Äänestä

Myös lähiliikenteen kartellit murtuvat. http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194795282058/artikkeli/uusi aluevaltaus onnibus alkaa ajaa tampereen joukkoliikenteessa.html

Tuosta ei toki asiakkaalle ole suuremmin hyötyä, koska suurin osa matkustaa noita matkoja kuukausilipuilla joilla voi matkustaa rajattomasti.

Kertmaksut ovat toki nouseet pilviin esim. kahden naapuri kaupungin välillä. esim tapereelta-nokialle tai ylöjärvelle. Joten niihin onnibus alentamaan hintoja. heti kun mahdollista!

Äänestä
  • Siis, että turkulainen yöpyisi laivalla ja kävi Helsingissä bussilla?

    Äänestä

Valitukset ei auta. Täytyy lähteä kilpailuun maukaan eikä valittaa.

Äänestä

Totuus on se ettei 3 eurolla kuljeteta ketään muualla kuin kaupungiliikenteessä!

Äänestä
  • Voi sillä 3 euron lipulla mennä vaikka yhden pysäkinvälin.

    Äänestä

  • uhkaako? kirjoitti:

    Voi sillä 3 euron lipulla mennä vaikka yhden pysäkinvälin.

    Onnibus yhtiöllä kaikki hyvin ja Tampereelta voitti kaupunkilinjankin. Ja seuraavaksi tulee pääkaupunkiseudun liikenteeseen ja kuskaa mummuja halvalla 3 € vain lippu.

    Äänestä

  • diamond ö pöpi kirjoitti:

    Onnibus yhtiöllä kaikki hyvin ja Tampereelta voitti kaupunkilinjankin. Ja seuraavaksi tulee pääkaupunkiseudun liikenteeseen ja kuskaa mummuja halvalla 3 € vain lippu.

    montako onnibus katuria olet nähnyt tampereen paikallisliikenteessä...
    nolla lienee lähellä totuutta.

    Äänestä

  • diamondi o tussu kirjoitti:

    montako onnibus katuria olet nähnyt tampereen paikallisliikenteessä...
    nolla lienee lähellä totuutta.

    Onnibus voitti linjan Tampereelta. Alkaa ajamaan kohta sitä. Ja tulee pääkaupunkiseudun linjoja kohta ajamaan kanssa kun onnibussi ostaa helbin.

    Äänestä

Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä pitää olla rikas rahoittaja takana muuten ei pysty toimimaan kun kilpailutettu niin kireeksi ja tappiolliseksi.

Tampereella Paunu ostaa kilpailijat pois :)

Seinäjoelle yritti tuo onnibussi mut tarjoukset olivat KOLME kertaa kalliimmat kuin muilla.

Mutta eihän onnibussilla ole mitään taloudellista vastuuta vaan alihankkijat kärsivät tappiot nahoissaan.

Äänestä
  • Näitä tyhmiä ali hankioitata näköjään riittää,jotka tuohon kelkaan lähtevät.

    Äänestä

  • hjkpois kirjoitti:

    Näitä tyhmiä ali hankioitata näköjään riittää,jotka tuohon kelkaan lähtevät.

    JJ:llä ei liene paljon menetettävää, vaikka liikennelupa lähtiskin kuten suvilahdelta.

    Äänestä

onnibus is good

Äänestä

Kuljimme ystäväni kanssa 28.7 onnibussilla tampere-helsinki välin. Tampereella bussipysäkki oli selkeä ja matka meni muutenkin hyvin.
MUTTA! Paluumatkamme lähti 29.7 klo 20.00 kiasmasta (henlsingistä). Netissä bussipysäkiksi luki Oopperatalo Kisahalli. Kun tulimme tre-hki meidät jätettiin Töölön kisahallin pysäkille. Kävelimme tähän mihin meidät oli jätetty ja meninmme toiselle puolelle tietä olevaan Töölön Kisahallin pysnäkille. Olimme n.20min ajoissa. No näimme bussin jo kaukaa. Aloimme huitoa bussille, Bussikuski katsoo meitä suoraan silmiin ja ajaa ohi!! Todella törkeää käytöstä jättää kakai alaikäistä yhdessä viaraaseen kaupunkiin, ilman kyytiä kotiin ja ilman varasuunnitelma.
ONNIBUSSI ON TÄYSP*SKA! En käytä enään koskaan!
1. Netissä ei lue selkeästi pysäkkejä
2. Epäammattimaista taitoa bussikuskilta
3. Soitimme onnibussiin ja sielläkin hyvin ammattitaidotonta väkeä
4. Älä luota kyytiin!
5. Olimme maksaneet bussimatkan etukäteen 13e tämän bussikuskin törppöyden takia meillä meni 35e juniin ja ratikkaan!

Äänestä
  • Tai teidän kannattaisi tarkistaa, mistä bussit lähtee. Olitte väärällä pysäkillä, Treen bussi lähtee siitä Kiasman edustalta.
    Omaa tyhmyyttänne siis....

    Äänestä

  • Netissä lukee aivan selkeästi pysäkit, nyt on on arvon matkaajat olleet huolimattomia.

    Äänestä

Alaikäiset yksin liikenteessä, no ainakin westendin kulmilla pappa laittaa pirssin hakemaan ja lompakossa pari hunttia taskurahaa ja muut härpäkkeet ostettuna ettei tule ongelmia , kannattaa asua westendissä ta kauniaisissa niin bussilla ei tarvitse kulkea.

Äänestä

Niin ... kuljettajilta puuttuu edelleenkin lakisääteiset lisät.Niin saadaan asiakkaille halvat liput aikaiseksi.

Äänestä
  • Ei voi puuttua. Onnihan maksaa työehtosopimuksen mukaista TUNTIpalkkaa.

    Äänestä

Itse olen matkustanut paljonkin Onnibussilla, eri linjoilla ja täytyy sanoa että palvelu on pelannut erittäin hyvin. Bussikuskit ovat olleet harvinaisen mukavia ja puheliaita kavereita, matka sujunut moitteettomasti ja ajallaan, aina olen pysäkit löytänyt ja ymmärtänyt missä ne sijaitsevat, hinta on loistava ja muutoinkin olen erittäin tyytyväinen.

Mun mielestäni pysäkit netissä on ilmoitettu aika hyvin missä sijaitsevat. Vaikka hinta on edullinen, palvelu on vähintäänkin yhtä hyvää kuin kalliimmilla kulkupeleillä.

Äänestä

On sitten todella epäonnistunut konsepti.

Kokeilin, lähtö kiasman edestä ja kun oli kaunis kesäilta niin paljon pyöräilijöitä ja matkustajat joutuvat olemaan pyörätien tukkeena ja samoin kaikki matkatavarat. Moni pyöräilijä soitti vihaisena kelloa ja ehti sitten yksi haistatellakin mistä tuli paha mieli kun en voinut asialle mitään. En minä tahallani pyörätiellä seiso mutta minkäs teen eli lähtöpaikka on todella huono.

Sitten nämä uudet hienot autot. Kamalaa tetristä matkatavaroiden asettelu kun ei ole kunnon tiloja niille ja onhan noilla rajoituskin ettei saa olla kuin yksi laukku.
Autot on todella ahtaita, jalkatiloja ei nimeksikään ja ahdas sekä matala sisätiloiltaan vaikka onkin iso auto.

Nyt sitten peritään euron varausmaksukin eli ei mene ihan niin hyvin kuin ennen.

Samoin päätepisteet ei ole linja-autoasemalla mistä pystyy vaihtamaan paikallisbussiin tai taksiin.

En enää noilla aio kulkea ja en sitä kyllä suosittele muillekkaan. Oikeat bussifirmat on hieman kalliimpia mutta autot tilavia, kuskit oikeita ammattilaisia ja toimivat muutenkin pelisääntöjen mukaan.

Äänestä

Olen yrittänyt ostaa lippua viime viikolla ja tänään,ei onnistu kun ei pääse maksamaan.Maksupaikasta menee suoraan englanninkieliselle sivulle,joka on samanlainen kuin suomenkielinen.Siellä ei ole ilmoitusta,että matkat olisivat loppu.

Asiakaspalvelu sanoo 91 senttiä/min.,että siellä on varmaan joku tekninen häiriö,ei ole kiinnostusta selvittää syytä.Olen kuullut tätä tapahtuneen muillekin.

Palautetta en saanut lähetettyä ,ohjelma huutaa puhelinnumeroa vaikka se on siellä missä sitä pyydetään ja useampaa paikkaa numerolle ei ole.

Äänestä
  • Olipas Viikonloppu matkaajalla huonot kokemukset.
    Minulla on pelkästään hyvää kerrottavaa. Ehkä Kiasman edessä ollaan pyörätiellä, mutta jos pyöräilijät ovat niin tiukka pipoisia etteivät voi hiukan kiertää niin on heidän häpeänsä.
    Matka sujui hyvin, kuljettaja oli kohtelias, tilaakin oli. Hki -Viitasaari hinnaksi tuli 12€. Matkan varaamisessa ei ollut ongelmia.
    Henkilökohtaisesti voin suositella. Junalla Jyväskylään tämän hetken halvin 25€. Siitä sitten Viitasaarelle ja Keiteleelle tulee hintaa reilu 20€. Nyt kokonaishinnaksi tuli 22€.

    Äänestä

taas vauhdissa. Nämähän ovat tunnetusti suurten renkejä. Onnibussilla lienee nyt jo yli puoli miljoonaa matkustajaa heinäkuun alusta lähtien ja vauhti kiihtyy kun ensi vuonna tulee uusia reittejä ja autoja.

Möttö ja Helke porskuttavat kuningastiellään ja nyt vieläpä Souterin tukemana. On näillä rengeillä syytäkin olla huolissaan

Äänestä
  • Ai niin, unohtui valitettavasti mainita, että olen gay-homoseksuaali

    Äänestä

Matkustajamäärä ei merkitse mitään. Ainoastaan se merkitsee jääkö mitään käteen kulujen jälkeen. Sijoitetulle pääomalle pitää saada kohtuullinen tuotto muuten ei voida puhua kannattavasta toiminnasta. Tähän mennessä yksikään laskelma ei ole vastannut todellisuutta.

Äänestä

Kokemus: Helsinki - Jyväskylä - Helsinki. (pe - su) Istuin takaosassa bussia perällä menomatkalla - ns. ulosmenevä haiseva savu pakoputkesta tuli(KIN) rakenteista sisään aiheuttaen migreenin, hirveän savumyrkytyksen. Onneksi migreeniin määrätyt neurolog. lääkkeet olivat mukanani.

Kauhea romu tuo bussi, vuosimallia 20 vuoden takaa, tunnistin ns. mukavuudet ja bussin mallin aikoinaan paljon bussissa matkustettua.

Hinta halpa, muuten kamala matkustuskokemus.

Äänestä
  • En usko propagandaasi.

    Äänestä

  • Taisit matkustaa Koiviston Kabusilla.

    Äänestä

  • Istun parhaillaan tku-hki väliä onnibussissa. Hinta edullinen. Mutta bussi täynnä kun turusen pyssy. Ja jos edessäsi istuu idiootti joka laskee selkänojan niin 156cm tyttökin joutuu istuu sivuttain jalat puuduksissa! Jos tehdään näin ahdas jalkatila ei pitäisi selkänojaa saada laskettua! Kidutusta koko matka...

    Äänestä

....

Äänestä
  • Tulee onneksi Putinin jengi joka puhaltaa pelin poikki.

    Äänestä

Onnibus saisi tulla kuljettamaan mäntsäläläisiä Lahteen, Hyvinkäälle ja takaisin.
Saako Onnibusmatkat maksaa pankkikortilla?

Äänestä
  • Luullakseni saa, jos ostaa Matkahuollon palvelupisteestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luullakseni saa, jos ostaa Matkahuollon palvelupisteestä.

    Verkkopankki- ja korttimaksut käyvät Ob:n mobiili/verkkokaupassa. Lipun voi ostaa juuri ennen bussiin nousemista. Kuljettajaltakin lipun voi kortilla ostaa, muttei kannata, koska mobiili/verkkokaupassa se on aina halvempi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luullakseni saa, jos ostaa Matkahuollon palvelupisteestä.

    Matkahuollolta ja R-kioskeilta voi ostaa lippuja myös käteisellä.

    Äänestä

miksi Onnibussin toiminta on heikentynyt? eilen tulimme turusta 17.30 vuorolla joka jäi tien päälle lähellä Loimaata. Jouduimme istumaan bussissa 1,5h tietoa tuli hyvin niukasti ja sai arvailla mitä tässä tapahtuu! miksi ei käytetä yhteistyökumppaneita heidän bussejaan? Tuolla välillä luulisi olevan muitakin tarjolla. Asiakasta ei kyllä ajateltu minkään vertaa. Olen käyttänyt Onnibusseja heti alusta alkaen, mutta eilisen kokemuksen mukaan tulen menemään junalla seuraavan kerran turkuun. Vuorot ovat vähentyneet Jyväskylän ja nturun välillä roimasti. Tv.Kyllästyneet matkustajat!

Äänestä
  • Koska ei ole kunnossa olevia autoja, koska ei ole varaa korjata niitä, saati ostaa uusia kuin muutama.
    Koska on monopoli, niin ei tarvitse ajatella asiakasta.
    Koska ei ole kuljettajia, kohta vielä vähemmän kun Ob-kuskit valjastetaan ajamaan katureita.

    Äänestä

  • " miksi ei käytetä yhteistyökumppaneita heidän bussejaan? Tuolla välillä luulisi olevan muitakin tarjolla. "

    Ei sillä lipunmyyntisopimuksella paljoa matkustajia kuljeteta.

    Äänestä

  • Vastaavaa tapahtuu lähes päivittäin ympäri Suomea ja tulee tapahtumaan entistä enemmän kunhan talvi tulee.

    Äänestä

  • Turun ja Jyväskylän välillä tarvisi olla matkustajia niin varmaan ajettaisiin enempikin

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


matkailija1 kirjoitti:

hyvä että bussiyhtiöillekin tulee tervettä kilpailua ja kuluttaja saa edes hiukan halvempia matkoja!(ovat meinaan lippu hinnat riistäytyneet käsistä!)harmi vaan että aika vähän on vuoroja tällä hetkellä saaneet kilpailun pariin....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu