Sattuipa kerran, että menin erään naisihmisen pyynnöstä viinakauppaan ja hain hänelle mitä hän pyysi. Tämän tein vain hyvää tehdäkseni. Itse en niihin aineisiin koskenut ja omatuntoni on tästä puhdas.
Tietysti siinä kävi niin, että joku näki joko autoni tai muuten informaatio viinakaupasta levisi uskovien tietoon. Luonnollisesti asiaa tarkemmin tutkimatta minua alettiin kutsua alkoholistiksi ja JT tervehtiminen loppui kerralla. No, lopetin tietysti itsekin käynnit siellä RYllä, mitäpä minä toisten tuijotettavaksi sinne.
Kysyisinkin nyt, mitenkä valtakunnan lainsäädäntö menee tällaisessa asiassa. Luulen, että kyseessä on julkinen herjaaminen, jos tutkimatta ja pelkkään maalliseen ajatteluun vedoten joku leimataan alkoholistiksi. Tätä holistisuutta luonnollisesti levitetään ympäri maailmaa, jotta kaikki kunnon uskovaiset tietäisivät, ettei jotain henkilöä ei enää tervehditä.
Olen vakavasti harkinnut, että vien herjaamisen oikeuteen ja perään kunniaani. Tällaiset puheet, vaikka niiden tarkoitus olisikin hyvä, vievät maineen,,,työpaikkoja on turha hakea ja lopulta minusta tullenee yhteiskunnan hylkiö. Joku totesi sitten vielä, että uskovaiset yrittävät auttaa sinua. En vain tiedä missä asiassa.
En tiedä, luulen kuitenkin, että tavallisten kansalaisten keskuudessa perättömien tarinoiden kertominen johtaa kyllä edesvastuuseen. Eiköhän tässäkin tapauksessa.
Kerronpa tapaukseni
17
1911
Vastaukset
- Lissu
Etkö muka tiennyt että teidän uskossa ei saa mennä viinakauppaan? Alkoholin ostaminenkin toiselle on syntiä. Se on niinkuin ennen vanhaan teille oli syntiä mennä E-kauppaan ruokaostoksille. En tiedä sitä saatteko vieläkään mennä esim. Siwaan.
- Maria
Kertoisitko lisaa...Miksi muinoin E-kauppa oli syntia VL porukoissa? Mihin se perustui?
- Pete
Maria kirjoitti:
Kertoisitko lisaa...Miksi muinoin E-kauppa oli syntia VL porukoissa? Mihin se perustui?
...mutta muistaakseni E-kauppa oli jotenkin vasemmistolaisuuteen liittyvää.
Olen siinä käsityksessä, että VL-piireissä kaikki vasemmistolaisuuteen viittaavakin on syntiä, kuten vaikkapa vasemmistopuolueiden (jopa demareiden) äänestäminen. Vain Keskusta ja Kokoomus ovat "sallittuja" puolueita.
Näin VL-liike rajoittaa jopa ihmisten vapautta äänestää omantuntonsa mukaan. Mitä tekemistä uskonnolla on politiikan kanssa, kysyn vain? - Maria
Pete kirjoitti:
...mutta muistaakseni E-kauppa oli jotenkin vasemmistolaisuuteen liittyvää.
Olen siinä käsityksessä, että VL-piireissä kaikki vasemmistolaisuuteen viittaavakin on syntiä, kuten vaikkapa vasemmistopuolueiden (jopa demareiden) äänestäminen. Vain Keskusta ja Kokoomus ovat "sallittuja" puolueita.
Näin VL-liike rajoittaa jopa ihmisten vapautta äänestää omantuntonsa mukaan. Mitä tekemistä uskonnolla on politiikan kanssa, kysyn vain?Kiitos vastauksestasi!
No niin...
Entapa Presidentti Tarja Halonen?
Saiko han "siunausta" VL liikkeelta? Miten hanet ja hanen tyo on koettu VL liikkeessa? - Pete
Maria kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi!
No niin...
Entapa Presidentti Tarja Halonen?
Saiko han "siunausta" VL liikkeelta? Miten hanet ja hanen tyo on koettu VL liikkeessa?En itse ole VL, enkä siis ole kokonaan perillä asioista. Ilmeisesti VL:t hyväksyvät hänet presidenttinä, koska hänet on demokraattisesti virkaansa valittu.
Epäilen kuitenkin, ettei Halonen demarina kovin montaa VL-ääntä saanut.
Korostan, etten itse ole kovin kiinnostunut nykypolitiikasta (pääpuolueet ovat lähes kopioita toisistaan, selkeää vasemmistoa ja oikeistoa ei sinänsä enää ole olemassa). Minulle on yksi lysti, kuka ketäkin äänestää. Minusta äänestämisestä ei pitäisi tehdä uskonasiaa, eikä uskonnon voimalla pitäisi pakottaa ihmisiä äänestämään tiettyä puoluetta tai ihmistä. - Lissu
Maria kirjoitti:
Kertoisitko lisaa...Miksi muinoin E-kauppa oli syntia VL porukoissa? Mihin se perustui?
Lestadiolaiset eivät tosiaan siedä vasemmistolaista ajattelua. He kaikki olivat ainakin ennen keskustalaisia.
Minun vanhempani olivat vasemmistolaisia,ja kerran sattui tapaus, että naapurin(olivat lestadiolaisia)postilaatikkoon oli vahingossa laitettu meille tuleva Kansan Tahto niminen lehti, niin he kävivät sanomassa meillä, et voitteko hakea sen lehden sieltä heidän laatikosta,kun he eivät saata siihen koskea. Tätä ei varmaan moni voi uskoa, mutta tämä on totuus. - pakana
Pete kirjoitti:
En itse ole VL, enkä siis ole kokonaan perillä asioista. Ilmeisesti VL:t hyväksyvät hänet presidenttinä, koska hänet on demokraattisesti virkaansa valittu.
Epäilen kuitenkin, ettei Halonen demarina kovin montaa VL-ääntä saanut.
Korostan, etten itse ole kovin kiinnostunut nykypolitiikasta (pääpuolueet ovat lähes kopioita toisistaan, selkeää vasemmistoa ja oikeistoa ei sinänsä enää ole olemassa). Minulle on yksi lysti, kuka ketäkin äänestää. Minusta äänestämisestä ei pitäisi tehdä uskonasiaa, eikä uskonnon voimalla pitäisi pakottaa ihmisiä äänestämään tiettyä puoluetta tai ihmistä.... vaikka suksia kuuseen idioottiajatuksineen.
- pakana
Lissu kirjoitti:
Lestadiolaiset eivät tosiaan siedä vasemmistolaista ajattelua. He kaikki olivat ainakin ennen keskustalaisia.
Minun vanhempani olivat vasemmistolaisia,ja kerran sattui tapaus, että naapurin(olivat lestadiolaisia)postilaatikkoon oli vahingossa laitettu meille tuleva Kansan Tahto niminen lehti, niin he kävivät sanomassa meillä, et voitteko hakea sen lehden sieltä heidän laatikosta,kun he eivät saata siihen koskea. Tätä ei varmaan moni voi uskoa, mutta tämä on totuus.Minä olisin survonut sen lehden ihan......
- Eiiiiiiiiiiiiii
trolli again...
- Pete
Mitä sinä muiden ihmisten mielipiteistä välität? Etsi Jumalaa, ja vain Hänen mielisuosiotaan. Anna itsekkäiden ja vahingoniloisten ihmisten olla omassa rauhassaan. Jos omatuntosi on puhdas tämän asian suhteen, niin ihmisten mielipiteillä ei ole mitään merkitystä.
Kehoittaisin jättämään asian sikseen, ja myös etsimään sellaisen seurakunnan, jossa tällaista panetteluilmiötä ei esiinny.- Tuomittu
kommenteista, taidanpa tehda juuri niin, etsia paikan, jossa ei ahdisteta.
- vl2003
Ei sinua tainnut paljon uskomisen asia kiinnostaakaan? Lopetit RY:llä käymisen sitten noin vain? Kuinka paljon tuosta mahtoi olla itse (kenties vuosien mittaan) omassa päässäsi kehiteltyä?
Mikä mahtoi olla koko tapahtumaketju, syyt ja seuraukset?
Jos minä näkisin jonkun tuttavani tulevan Alkosta pussin kanssa, tulisi varmaan murjaistua jotakin puolihumoristista kysymystä, kyllä se varmaan sen verran kiinnostaisi. Mutta että ruveta juoruamaan ympäriinsä ja asiaa kysymättä, tällaisen juorun kuulemisen jälkeen, lopettaa tervehtiminen ja sanoa alkoholistiksi. Hyvä mies, ei kuulosta uskottavalta.
En minä silti ihan vähästä Alkoon menisi. Mahtoi olla epätoivoinen tilanne tuolla naisihmisellä kun piti uskovainen mies laittaa viinakauppaan;-). Ja sinulla, kun piti tarjoutua?- mieti sinäkin
RY:llä käynnit eivät ole uskomisen tae, vaan vahvistavat uskoa kyllä, mutta sosiaalinen kanssakäynti on kuitenkin monelle siellä käynnin yksi merkittävä syy myös.
Voihan sitä joutua työnsä puolestakin asioimaan Alkossa, ravintolassa yms. (esim invalidin auttajana tms.)
Tiedän kyllä muutamia uskovaisia olevan töissäkin sellaisissa paikoissa, jossa vl:t eivät asioi. - vl2003
mieti sinäkin kirjoitti:
RY:llä käynnit eivät ole uskomisen tae, vaan vahvistavat uskoa kyllä, mutta sosiaalinen kanssakäynti on kuitenkin monelle siellä käynnin yksi merkittävä syy myös.
Voihan sitä joutua työnsä puolestakin asioimaan Alkossa, ravintolassa yms. (esim invalidin auttajana tms.)
Tiedän kyllä muutamia uskovaisia olevan töissäkin sellaisissa paikoissa, jossa vl:t eivät asioi.Enimmäkseen samaa mieltä kanssasi noista asioista joita sanot.
Mutta sitten alkuperäiseen viestiin ja omaan vastaukseeni. Alkuperäinen viesti kuulosti kovin yksioikoiselta. Kaveri kävi Alkossa ja sen jälkeen ihmiset rupesi pitämään sitä alkoholistina minkä takia se ei viitsinyt esimerkiksi näyttäytyä ry:llä;-).
- Leenu
toisellekaan viinaa. Sitenhän voi osallistua toisen syntiin. Tosin enpä uskoisi, että pelkkä reissu kaupassa välttämättä aiheuttaisi "hullunmyllyä", koska voisihan olla niin että olisit pullonkerääjä ja olisit palauttanut ne, ja siten ansainnutkin rahaa. Mutta tärkeää on puhutella syntiin joutunutta. Se on oikea järjestys. Ei mitään tuomiota langettaa... Tässäkin sun tapauksessa joku voi tuomita meidät jopa syyttä. Ei saa uskoa kaikkia... Luotto pitää olla.
- :o)
Luuletkos että tämä on ainoa asia missä lahkot rikkovat lakia ja sääntöjä?
Julkinen herjaaminen taitaa olla jonkin sortin rikos, samoin kuin useiden uskovien ja lahkojen harjoittama syrjintä, esim. homoja kohtaan. Eipä ne uskovat näistä laeista piittaa vaan tekevät juuri niinkuin on aina ennenkin tehty. Eikä kukaan tee mitään asian muuttamiseksi. Olisi jo aikakin että näistä asioista uskonnollisia ryhmiä rangaistaisiin. - eräs...
että asia on ihan noin kun kerroit, yleensä sanotaan että "ei savua ilman tulta"
ei viinakaupassa käynti tee kenestäkään alkoholistia.Ei edes vl- uskovaiset sellaista tee,että sinut alkoholistiksi luonnehtisi.
Menepä itseesi ja tutki, mikä tää juttu on??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243