Kun on vähän aikaa seuraillut näitä lobotoonisia juttuja, huomaa, että ne yleensä kirjoitetaan työaikana.
Aivan uskomatonta, että nykyään valtion ja kunnan suojatyöpaikoissa/ päivähoitolana toimivat toimistot elävättävät näitä keski ikäisiä naisia, joiden päivät koostuu aamulla kun on suvaittu tulla töihin, ensinmäiseksi kahvikesteillä.
Ne kun on saatu ryystettyä ja työkavereiden tapahtumat päivitettyä laahaudutaan työpöydän ääreen facettamaa sekä roikkumaan keskustelupalstoilla.
Sitten onki jo ruokis ja heti perään kahvitauko. Laukkua kotiinlähtöä varten aletaan jo pakkamaan hyvissä ajoin.
Sitten mietitään seuraavan viikon ohjelmaa. On työssäjaksamis-kurssia,työyhteisön teemapäivä, urheilupäivä.
Lomaakin on vielä jäänyt muutama päivä ja sen kun yhdistää pariin saikkupäivään, niin kiva siitäkin viikosta tulee.
Ja tätä rataa ja raskasta on....
Aivan uskomatonta, että nykyään valtion ja kunnan suojatyöpaikoissa/ päivähoitolana toimivat toimistot elävättävät näitä keski ikäisiä naisia, joiden päivät koostuu aamulla kun on suvaittu tulla töihin, ensinmäiseksi kahvikesteillä.
Ne kun on saatu ryystettyä ja työkavereiden tapahtumat päivitettyä laahaudutaan työpöydän ääreen facettamaa sekä roikkumaan keskustelupalstoilla.
Sitten onki jo ruokis ja heti perään kahvitauko. Laukkua kotiinlähtöä varten aletaan jo pakkamaan hyvissä ajoin.
Sitten mietitään seuraavan viikon ohjelmaa. On työssäjaksamis-kurssia,työyhteisön teemapäivä, urheilupäivä.
Lomaakin on vielä jäänyt muutama päivä ja sen kun yhdistää pariin saikkupäivään, niin kiva siitäkin viikosta tulee.
Ja tätä rataa ja raskasta on....
Vastaukset 69
Vanhimmat
"Nous ja veps" Raapustelitko ton ajatelmasi työ- vai vapaa-ajalla?? Noin hyvin kuitenkin tiedät mitä kukin tekee työaikana. :) Vai oletko se ns. työpaikkakyttääjä... ruskeakieli joka tiedottaa kaiken pomolle??
Tiedän vielä paljon enemmänkin näistä "työajoista" ja niiden käytöstä.
Itse olen työtön ja aikaa on, mutta pistää vihaksi kun tiedän tälläisestä käyttäytymisestä.
Jos minulla olisi työpaikka sairas ym.etuineen, olisin 100% tekemässä töitä, joihin olisin palkattu, enkä kuluttamassa turhautuneena päivät pitkät työnantajan (valtio/kunnat) aikaa.
Taitaa teillä siellä "työpaikassasi" olevan oikein jengikulttuuri "ilmiantajineen" ja nuoleskeluineen?
TEHKÄÄ niitä töitä, josta saatte palkkaa ja olkaa kiitollisia!
Etkö tiedä, kuinka moni tekee vuorotöitä? Ja mistä ihmeestä sait päähäsi, että kirjoittajat ovat keski-ikäisiä naisia? Et tiedä oikeasti yhtään mitään muista kommentoijista kuin sen, mitä oma mielikuvituksesi ssinulle syöttää.
No se koira älähti johon kalikka kalahti.
Kirjoitinkin y l e e n s ä, siis ei tietenkään kaikki, mutta jos nyt vetää empiirisen arvauksen niin, sanoisin n. 45% roikkuu täällä työaikanaan, oli sitten vuorotyössä tai ei. Siinäkin on liikaa 44%
Samaan 45 % sijoittuu myös otantaoletuksena keski ikäiset naiset.
Ei tämä ole kuin tilastoihin perustuvaa faktaa simple.
Olen jo ylittänyt keski-iän ja olen nainen, 43 vuoden yhtämittainen työura takanapäin samassa firmassa, nyt ansaitulla vanhuuseläkkeellä. Yrittäkääpä nuoret nirppanokat päästä samaan saavutukseen. Ihmisillä on omatkin koneet, millä pääsee nettiin halutessaan, ei ole työnantajan eikä työajan armopaloja nykyaikana nämä yhteydet. Olipa yksinkertaisesti ajattelevan ihmisen tämänkin ketjun aloitus.
Ei kaikki asiat elämässä mene "firman piikkin".
Olit tasan yhtä yksinkertainen kun et ymmärtänyt noita nous ja veps-nimimerkin prosentteja.
Etkai kuvittele olevasi 100% kaikesta. Etkö edes ymmärtynyt kuuluvasi n. 55% jotka jäivät ulkopuolelle????
Mutta ei kun minä ja minä ja minä olen sitä ja tätä.
Opettele ymmärtämään lukemasi ja sitten vasta kommentoi.
En minä siksi kommentoinut, että ois kalahtanut , totean vaiun, että aika yksinkertainen ajatusmallis sinulla tietämättäsi.
Omassa työpaikassani ei edes pääse tämmöisille palstoille kirjoittelemaan. Lisäksi siellä on niin kiire, ettei ihmisillä ole siellä aikaa joutaviin juttuihin. Olen siis hoitoalalla.
Voihan niitä olla monenlaisia kommentoijia, mutta kyllä useilla aloilla työntekijät ovat jopa ylityöllistettyjä ja vaatii suuren panoksen, että saa päivän työt tehtyä!
Jos olet työttömänä, niin voisit vaikka aikasi kuluksi lähteä tekemään vapaaehtoistyötä ottamalla jonkun yksinäisen vanhuksen ystäväksesi esim. vanhainkodista.
Minulla siis yksinkertainen ajatusmallis? tietämättäni.
Mielenkiintoista, tietämättäni?
Arvasin ettei ole prosenttiluvut ja tilastot ole an vahvinta-aluetta täällä, mutta kysymyshän ei ollutkaan, että KAIKKI ovat näitä konttorilintsareita.
En nyt katso asiakseni tämän enempää alkaa rautalangasta vääntämään, kun ei näytä menvän perille;D
Please, jätä kuitenkin minun vapaa-aikani ja intressini tämän kehityskeskustelun ulkopuolelle, jookos.
Mitäs jos jättäisit muiden intressien prosenttilukuinesi ja ennakkoluuloinesi, koska me emme ole julkkiksia.
Ja kyllä minä edelleen kehotan sinuavapaaehtoistyöhön, kun sulla tuota aikaa näyttää olevan. Jätä sinä muut kirjoittajat rauhaan, niin ei muitakaan kiinnosta sinun elämäntapasi.
Itse syytit minua, että "kalikka kalahti.."
Sinähän tämän "kehityskeskustelun" aloitit. Koeta kestää myös palaute, jota siitä saat. Ja voin sanoa, että aika törppö olet, vaikka ei mjuita pitäisikään arvostella tällä palstalla. Mikä on niin vaikea lähteä työttömänkin tekemään hyödyllisempiä asioita, joita yhteiskunnassa riittää.
Mutta tämä koko viestikeju ei edes kuulu tälle palstalle, vaan esim. "yhteiskunta"-palstalle, joten minä en lähde enää keskustelemaan työttömän kanssa tuolle tasolle!
Miksiköhän tämä "älykäs" aloittaja onkaan työtön. Hmm...
On todella lusikalla annettu sinulle, jos vedät tuollaisia johtopäätöksiä työttömistä.
Edustat todella näiden märehtijöiden älykkyydentasoa, MOT.
Ei näinäpäivinä kenenkään, paitsi valtionviroissa ja kunnalla, ole varmaa työpaikaa.
Siis sinun yksinkertaisen mielestä kaikki työttömät ovat itse syypäitä työttömyyteensä, koska on lusikalla annettu? OMG
Tämä typeryys mykistää.
Älä yleistä. En puhunut kaikista työttömistä, vaan tästä aloittajasta. Opettele sinä sisälukutaitoa, niin ehkä saat töitäkin.
Pois pakkoruotsi
Olen huomannut saman.
Soitappa johon virastoon tai instanssiin ruokatuntien jälkeen, niin voit olla aivan varma ettei ketään tavoita.
On tullutkin joku ihme omin luvin otettu liukuma lähteä litomaan ja ilmeisesti kokevat vielä ansainneensa sen.
Perjantai lopetetaan siinä klo 13 jälkeen ja siirrytään viikonlopun viettoon ja voi sitä prkleiden määrää kera hassuin kuvin fb:ssa kun kirotaan maanantaita kun täytyy mennä töihin!!!!!
Tälläistä lupsakkaa sakkia,
Joo, huomaa että kello on jo 14, sillä vaki haukkujat ovat jo kotimatkalla työn raskaan raadannasta:))))))
Herätkää työttömät aamulla ajoissa soittamaan virstoini, suurin osa niistä aukeaa jo klo 8. Miksi nukutte iltpäivälle ja ruokatunnille asti ja alatte kitisemään, kun muut on melkein päivän työnsä tehneet. Sekään ei ole työntekijän asia, jos työpaikat suljetaa perjantaisin aikaisemmin. Se on työnantajan juttu, jos he huomaavat, ettei asiakkaita ole tarpeeksi, että kannattaisi perjantaina pitää virastoja auki esim. klo 15:n jälkeen.
Työtätekevät ihmiset ehtivät hoitamaan asiansa ennen sitä. Usein juoksevat ruokatunnillakin kiirreisesä asiansa. Työttömille pitäisi ilmeisesti olla virastotkin yötäpäivää auki, että saavat asiansa hoidettua ilman, että tarttisi herätä ihmisten aikaan. Muutenkin työtttömät voisivat hakea vaikka työpaikkaa aamusta alkaen. Kehtaattekin vielä hyppiä työssäkäyvien veronmaksajien silmille!
ansaitusti vaikka vielä runsas vuosi puuttuu seitsemästäkymmenestä.
Mielenkiintoinen aihe sivuten näitä julkkisjuorupalstoja, milloin täällä notkutaan.
Hmn, no eräillä täällä ei näy kirkastuvan jutun pointti, mutta sehän tekeekin just hauskan!
Tää jengi, joka kuittaillee sulle (nous ja veps),on ihan samallatasolla kuin märehtimänsä Tuksut ja Martskut., oksentavat ja jauhavat samaa kuin lehmät!
Senhän halusitkin saada selville ;)
Osui ja upposi.
Mulle oli virkistävää tämän puuron keskellä, kiitti
Suurin osahan noista lunttanoista on ämmiä jotka elää sossu työkkäri asumistuki elatusmaksut valtiolta himassa päivät, pakolliset neuvolat ja sossut ja partsilla vedetään röökiä ja sidukkaa, sitten viikonloput pubii ja rähinää ukkonsa kanssa, naapureiden kanssa riitaa, rahat tiukoilla, kirotaan pennuille,, elämä mättää ja sitä puretaan muihin,
Se pinei osa joilla on myös mt-ongelmia ja ovat jossain duunissakin käyttävät häikäilemättömästi työaikaansa, se pirun nettimaailma, ei vaan ennen muinoin ollut mahdollisuutta noin hävyttömästi käyttää työnantajaansa hyväksi,,,
valvontaa vain työajalle, ei röökiä, savuton työpaikka eikä omia nettijutuja .
Nuo himaluntut tunnistaa tietystä habituksesta, melkein sama koodi, samoista liikkeistä samat kuteet heillä, puhetyyli sellaista rahvasta sössäämistä, tietty kroppamalli kutakuinkin, smanlaiset ongelmat pikku variaatioilla,,, lapisa ei rakasteta eikä osata kasvattaa, mitään edellytyksiä ei äidiksi,,, kuulumiset toisten samankaltaisten kanssa on sairaat, köyhät ja kuulee että ei ole elämää koettu, ei nähty maailmaa ja ei ole saatu eväitä lapsuudenkodista, syvä sydämensivistys puuttuu, heikko koulutus ,oma ulkonäkö askarruttaa ja sitä projisoidaan ympäristöön sen muka asettamiin vaatimuksiin...
Ovat riidankylväjiä-sekä haluisia, kiertelevät päivisin ostareiss ja penkovat halpaa löytööööööö
Johan se sössömammakin on päiväkänneiltään herännyt ja sama virsi eikun vaan jatkuu!Keksi mummo hyvä jo jotain muuta äläkä noita samoja juttujas jauha hnkilö!Jookos kun ei aina jaksa samaa tarinaa lukea vai eikö sinulla ole muuta kirjoitettavaa kun haukkua naisia?Se taitaa olla sitä tarinaa tuo minkä näet tyttäresi elämässä joten tee jotakin asian hyväksi äläkä yleistä.Jos olet sitä mieltä että ihmisillä ei lapsuudenkodista saatuja eväitä niin sehän pätee silloin täysin sinun jälkeläisiin joten meneppä ajassa taakse päin ja mieti miten kasvatit tyttäresi?
Eikö kukaan niistä sinun isättömistä tekeleistä häpeä sinun juttuja näissä keskusteluissa?Olet todella onnistunut kasvatuksessa kun kaikki voi sinun tyttären paikkoja katsella lehdistä!Minun tytär on saman ikäinen ja noin viisi vuotta nuoremman näköinen kun sinun potox silikoni alastonmalli tyttäresi ja hankkii elantonsa työllä eikä pilluansa näyttelemällä!Sinä se olet oikein riidan haluinen kun et pysty tosiasiaa näkemään että pentus on velkainen eks.alaston malli!!!!
Haukkuja rovottelemassa AA.lle. Jos olet se hnekilö, niin sitten kyllä minä kans.
Shaatanan (hik) lunttanat . meni viikon lopu pithkäs tas teidän nettikirottelun takia. sielä te vaan työttömäk roikutte kaikt päivtä suomi24 lla. etekä osaa edes svistyneesti juoda sidukkaa . ei lödy mitään lahjoja kun korkeitaan se ainut halokenilmapun pielin kanssa.
Tuulitunnelipäät
Hyvin osuvasti kirjoitit.Olen täysin samaa mieltä.
Se pinei
Eikö sinuakaan äiti pitänyt lapsena sylissä???
riidankylväääää
Mikä sun tuli?Hengitä rauhallisesti.
Voi himskatti sentään.. On ihan jokaisen oma asia milloin kirjoittaa ja mitä kirjoittaa. Ei ole ainakaan minulta pois jos joku hoitsu esim. kirjoittaa muutaman sanan vaikka ihan työaikana.. Miksi pitää aina vahdata muita ja arvostella? Ei pidä lukea näitä palstoja jos pistää miettimään tuommoisia ikäviä asioita. Kuka viitsii miettiä prosentteja ja sitä milloin kukakin kirjoittaa ja onko työaika vai ei... HERÄTKÄÄ PAHVIT.. Kirjoitellaan mukavia ,arvostellaan pilke silmäkulmassa ja otetaan kantaa. Tää pitää olla hauskaa ja nuo ikuiset sananlaskut..Se koira älähtää jnee,.. Antaa helkkari koirien älähdellä ja kalikoitten kalahdella ..
Ei minultakaan ja turha se on työssä olevia ihmisiä syyllistää vaikka itse olisikin työtön!Minä ainakin voin kirjoitella milloinka vaan kun työllistän itseni ja voisi viestin aloittajakin harkita sitä vaihtoehtoa!Kyllä ne kaikki työnsä tekee vaikka kahvi paussilla jotain kirjoittelisivat.Työllistän muutaman itseni lisäksi ja en niin epäluuloinen ole että moiseen edes puuttuisin.Hyvin tekevät työnsä ja se riittää minulle joten eivät työaikaa uhraa missään 24 palstalla.
Tämä työtön ei ehkä tajua, työssäkäyvillä on:
-kahvitauot
-lounastauko
-erilaisia työaikoja, eli voidaan olla töissä vaikka klo 8-16 TAI vaikka klo 16-00!
Minä olin ihan päivätyössäni ja NYT olen käymässä tällä palstalla.
Mutta ei todellakaan ole kiellettyä jos joku postailee tänne vaikka klo 10 arkipäivänä.
Tämä työtön, samoin kuin uo-velkaiset tyrkyt elävät työtätekevien verorahoilla ja kehtaavat vielä kitistä. Hävetkööt!
Nämä valtion/kunnan elätti- konttoristit ym. "virkailijat" ne verorahoilla vasta mälläävätkin ja katsovan sen olevan vielä oikeutettua.
Heidän mielestään riittää kun edes suvaitsevat tulla työpaikalleen, kaikki muu on jos ja kun ehtii hoitaa.
Pienenä yrittäjänä ei voi kuin ihmetellä työmoraalia, joka näissä valtion ja kunnan virastoissa vallitsee.
Auta armias, jos kehtaat arvostella näitä suojatyöntekijöitä, niin mekkala kohoaa stratosfääreihin.
Sivusta seuranneena näiden konttuurien porukka on melkein aina toistensa kurkussa milloin mistäkin syystä ja erillaisia kuppikuntia on sitten asian tiimoilta pitkin päivää tätä "tärkeää" asiaa ruotimassa.
Jos yksityissektorilla olisi samanlainen meno, olisi yritys kanttuvei alta aikayksikön, mutta näitä suojatyöpaikkoja pyöritetäänkin verovaroin.
Nämä julkkisten arvostelijat eivät muuten kirjoittele pilkesilmänurkassa, vaan aika roisia tekstiä.
Kantaa otetaan jonkun läskeistä,itepähän kantaa.
Jonkun veloista, ei se maata kaada muuta kymppitonni.
Kiinnittäisitte kansalaisina huomion todella räikeisiin miljardiluokan valtion puhalluksiin, mutta siihen ei taida rahkeet ja aivokapasiteetti riittää:)
Mistäköhän sä nyt oikein puhut. Et taida itsekään tietää.
Aikani kuluksi etsin ja löysin kaikkein typerimmät mielipiteet omaavan palstan, ja päädyin Kotimaiset julkkisjuorupalstalle.
Täällä näemmä samat ihmiset kirjoittelevat parista "julkkiksesta" saaden varmaan jotain kiksejä.
Olen aloittajan kanssa samoilla linjoilla, täältä löytyy kaikkein löyhäpäisimmät typerykset.
Vitsi, mä oon nauranut noille teijän aivopieruillenne ja itkupotkuraivareillenne täysin mitättömiä julkkuja kohtaan.
Se, mitä minä tiedän yrittäjistä, on se, että verot jää maksamatta. Yhteiskunnan palvelut kyllä kelpaa. Hyvänä esimerkkinä Martina Aitolehto.
Yrittäjäksi pääsee kuka vaan, onhan noita Tiina Jylhän Lookkia yms.
Ja nyt nämä miljardinluokan jutut voisi siirtyä keskustelemaan oikealle palstalle, eli vaikka politiikka. Koko viestiketju on ihan väärällä palstalla!
No ootpa sitten itsekin viihtynyt eli mikä mättää?
13 10
Verorahoja olet itsekin saanut lapsilisänä 16v.
Niin olen ja monia yhteiskunnan hyödykkeitä käytän päivittäin esim. kirjastot. Vaan enpä minä täällä työtekeviä ihmisiä ole haukkunutkaan. Päinvastoin! Ihmettelen, mikä ihmeen sakki se sellanen on, joka veronmaksajia kehtaa haukkua?
Eiväthän nämä Suomi24-ämmät ole edes töissä!
Miten tämä aihe liittyy julkkisjuoruihin?
Varmaan siten, että nämä juorut kun ovat niin parin julkun ympärille jumiutuneet, ja on alkanut kyllästyttää ja sitten vain joku aikansakuluksi on alkanut analysoimaan niiden kirjoittajia. Eli sillai kuuluu.
Joo, kivaa täytettä työpäivään. Ja palkkaa tulee samalla, yli 5 tonnia kuussa. Harmittaako sua? Oletko kateellinen vai mikä on ongelmasi, kuten johanna tukainen kysyisi??? :)) En pidä itseäni niin vakavasti otettavana älykkönä, ettenkö voisi täällä joskus pyöriä.
Olen mies, en nainen.
Työllistän itse itseni, olen kohtalaisen menestyvä yksityisyrittäjä.
Valtio saa mukavasti rahaa minun osaltani.
Toista se on näiden Martinoiden sun muiden osalta.
Jotka eivät käy töissä ja kehtaavat jättää laskut maksamatta.
Eiköhän Martinallakin ole kymmeniä tuhansia ulosotossa, maksamattomia VEROJA jotka minä ja muut työtä tekevät maksamme, ja kehtaa jättää vielä yrityksillekin kaikki laskut maksamatta.
Ainoat jotka siis tekevät hallaa yhteiskunnalle ja pitävät veroprosentit korkeina, ovat juurikin nämä turhislunttanat.
Hyvä kun edes osa puuttuu näiden touhuun ja tuo ne tälläkin palstalla julkisiksi.
Ja ketut, näiden julkkisluttanoiden muiden koko yhteinen saldo UO:ssa on yks hyttysen k u s i Itämeressä.
Äivän turhaa läyhätä ja kiihdyttää itseään sen vuoksi ja tuntea ylemmyyttä näihin nähden ruotimalla niiden velkoja.
Mistä verot nousee on oikeasti suuryritykset jotka eivät maksa veroja Suomeen, vaan kierrättää veroparatiisien kautta esm. Mehiläinen, perintätoimistot etc,
Yksinkertaiset läyhääjät luulevat täällä maristessaan, että näiden pikkujulkkisten muutama kymppitonni vaikuttaisi milläänlailla oikeastaan mihinkään.
Jokainen hygttyne voisi hoitaa verovelkansa, myös Martina. Ihan naiivia vedota tuollaiseem, että "kyllä muutkin".
Nämä tämän palstan turhikset antavat kasvot kyseiselle ilmiölle, ja on tärkeää kritisoida noiden elämäntapaa. Ylivelkaannutaan shoppaillessa tarpeettomia merkkilaukkuja, väitetään elävänsä luxuselämää, vaikka todellisuudessa elää täysin toisten siivellä.
Esim. Victoria käy tarhassa, joka on yhteiskunnan verorahoilla ylläpitämä. Kun vanhemmat ei jaksa elää lasten ehdoilla, vaikka niitä tekevätkin, niin noita sosiaalisen kehityksen takaamiseksi olevia lapsia sijoitetaan päiväkoteihin ja ovat vieläpä lastensuojelulakien vuoksi etusijalla työssäkäyviin vanhempiin.
Halveksin Martinaa. Ihan kaikessa. Ja tiedoksi Martinalle ja muillekin, velaksi eläminen EI ole luxuselämää. Se on elämänhallinnan täydellistä puuttumista. Jos joku haluaa elämänsä supersekaisin, niin siitä vaan ottamaan Martina idoliksi ja matkia hänen elämäntapojaan, ja voin luvata, että alta aikayksikön olet saanut elämäsi SUPERSEKAISIN.
Mies vm-70
Älä naurata.Koska olet joutunut toisten veroja maksamaa???
Rajansa tollasilla jutuillakin.
Valita seurakunnalle (joudut itse etsimään sen oikean), että papinvirassa on niin paljon joutoaikaa.
Pikkuvinkki kaikille nettideittaajille, kun se liittyy tähän puheenvuoroon...
Jotkut yhteydenottajista roikkuu profiilissaan klo 8-16 ajan, jonka jälkeen profiili "poistetaan" palvelusta. Sama juttu joka arkipäivä. En usko että jokaisella on syynä se ettei kotona olis konetta, EN USKO!
Kyllä täytyy olla vähän töitä, jos tällaseen pystyy. Mutta en ihan kauhean korkealle sihteereitä arvostakkaan.
Nyt olet väärällä palstalla. Deittipalsta, eli treffipalsta on ihan erikseen. Tämä on Suomi24:n keskustelupalsta. Kaikkee tänne eksyykin! Huoh!
Olisko nettideittaaja vaan vähän laajentanu aihetta, tottahan tuo on että koko suomi24 elää viikolla työaikaan paljon tehokkaammin ku viikonloppusin...
Huoh! Huoh!
Sinulle ei siis olisi väliä, jos Martina jättäisi sinulle maksamatta esim. 3000 euron laskunsa, kun olisit myynyt jotain sen arvoista hänelle?
Eli sinulle on se ja sama, jos olet vaikka yksityisyrittäjä, jos sinulta jää saamatta tuhansien eurojen saamiset?
Nimittäin Martina ei todellakaan ole pelkästään jättänyt veroja maksamatta valtiolle, vaan huikean kasan ihan muitakin laskuja, yksityisyrittäjille, jättänyt kaikkea mahdollista maksamatta, tavaraa ja palveluita, aina 20 euron maksuista tuonne 4000 euron kertamaksuihin saakka.
Meillä juoruseuraajilla sentään ON TÖITÄ. Samaa ei voi sanoa aloittajasta EIKÄ näistä tyrkyistä joista tällä palstalla puhutaan!
Teillä mitään oikeita töitä ole jos on aikaa seurata juorupalstaa 8.00-16.00.
Taidatko edes tietää mitä on oikeasti tehdä töitä palkansa eteen, varsinkin jos olet valtiolla tai kunnalla töissä.
Nämä verovaroin työllistetyt elävät aivan ihme kuplassa.
Menevät aamulla "töihin" olevat päivän"töissä" lue viettävät aikaa toiistensa kanssa juoruten,facessa roikkuen,kaikenmaailman keskustelupalstoilla eikä varmaan käytä siihen kahvi tai ruokatuntiansa( sehän on omaa aikaa) omasta mielestään super älykkäitä mielipiteitään kirjoitellen ja huokaus sitten onkin sekin päivä pulkassa.
Saikkua haetaan heti jos löytyy jotain tärkeämpää omia juttuja mitkä olisi kiva hoitaa päiväsaikaan.
Itse olen yksityissektorin palveluksessa, minkä huomaa jo siitä, että kirjoittelen tätä sunnuntaina omalla ajallani, en työnantajani koneilla ja ajalla, siihen ei edes työmoraalinikaan venyisi.
Aloittaja puhui täyttä asiaa!
Mistähän sinä tiedät, mitä muut tekevät työajallaan? Mistähän sinä tiedät, missä tänne kirjoittavat ihmiset ovat töissä? Ihme tietämystä vailla mitään todellisuuspohjaa. Et taida olla oikeasti töissä?
No mistäköhän tiedän. No siitä,että olen itse ollut juuri sellaisessa virastosa töissä ja satun tuntemaan ihmisiä, jotka ovat ovat edelleen ja meno on kirjoittamani kaltaista.
Etsin, sain ja lähdin haastavimpiin tehtäviin, koska tuli tunne, että ei helvata, minä näivetyn henkisesti noissa kuvioissa.
Olisit sitten keskittynyt työntekoon, eikä arvostelemaan muita työntekijöitä! On sulla tosi "haastavat" tehtävät, kun jaksat tällä palstalla roikkua ja miettiä joutavia asioita. Oikeesti, sulla ei ole mitään "haasteita", muuta kuin provosoida kommentoijia tällä palstalla.
Oisit vastannu puhelimeen siellä virastossa, etkä vahtinu siellä muiden tekemisiä, kuten täälläkin näyt tekevän.
Ja jos sulla ei flaksi käy deittipalstalla, niin älä sitä turhautumista ja pettymystä tänne tule purkamaan ihmisiin, joilla ei ole osaa eikä arpaa sun surkeaan elämäntilanteeseesi.
Toivottavasti tilallesi tuli joku, joka keskittyy työntekoon.
Teet varmaan tosi tärkeää työtä mutta ei se ainakaan aivokapasiteettiä vaadi jos on tuo ulosanti noin heikkoa!Kukaan ihminen joka on koulutuksen hankkinut ei tuota soopaa päästä ainakaan kaikkien luettavaksi.Tuli tunne että itse olet jossain työllistetys jutussa mukana?Onhan se arvostettua työtä sekin mutta sinun asenne on todella kaikkea muuta kun positiivista joten mene aamulla sinne suojatyö paikkaasi ja sulje suuvärkki.
onpa mielenkiintoista että olet oikein virastosa töissä!Mitä ihmiset virastosa tekee työkseen?Varmaan sopertaa että ei helvata ja sairauslomalle?Saikulla ei näivety vai mitä olet mieltä?
Aloittaja survaisi näemma arkaan paikkaan;) senverran tuli "palautetta".
Juuri kuten em. nim.merkki Virastosa? nus sii yhtä s-kirjaimen lipsahdusta, kuin tajuaisi ylipäätään mistä on kysymys koko jutussa.
Juuri kaltaistesi vuoksi ilmeisesti juuri vaihtanut työpaikkansa haastavampaan, sillä tuollaisten aivottomien kanojen kanssa päivät pitkät tekee aika pahaa järkevän ihmisen mielelle.
Näemmä olet virastossa töissä, etkä edes tiedä mitä siellä pitäisi tehdä?
Kukkuu ja just näin.
Fiksu ihminen pärjää työpaikalla tyhmempienkin kanssa. Aloittaja puhui myös lobotoonisuudesta :D Onkohan kyseistä toimenpidettä hänelle suositeltu, vai mistä moinen sananvalinta ja tämmöiselle palstalle...
Ehkä se lobotomia voisikin olla hänelle ihan paikallaan. Kyllä ihmiset normaalisti arvostavat työntekijöitä, toki psykopaatit eivät halua kuulua siihen ryhmään. Heille kaikki pitäisi tulla valmiiksi ja on vielä oikeus haukkua päälle. He katsovat olevansa kaikkien ryhmien (Esim työntekijöiden) yläpuolella, vaikka se on pelkästään heidän käsitys omasta itsestään.
Minä en antaisi työkavereiden käyttäytymisen myöskään antaa päättää, olisinko työpaikassani vai en. Missä työpaikassa vaan pärjää, kun on halua tehdä töitä!
Aloittajan sanavalinata tällä palstalle osui nappiin!
Kyllä minäkin arvostan työntekijöitä ja työtovereitani, jos täyttävät päivänsä tekien sitä, mistä heille maksetaan.
Oletpa aika pussi päässä tai sitten seuraat ainoastaan tätä palstaa jos et ole lukenut tai kuullut työilmapiirin vaikutuksesta työssä viihtymiseen.
Nämä lintsari läyhääjät juuri muodostavat jengejä sääntöineen työpaikoilla ja juuri näissä valtion verovaroin ylläpitämissä laitoksissa.
Armoa ei tunneta sille, joka laittaa kyseenalaiseksi tämän lintsaamiskulttuurin.
Googlaapa vaikka aiheesta ja lue, sensijaan kun käytät aikaasi silikoonien ja muiden läskien kyttäämiseen t y ö a i k a n a täällä.
Arvaan jo mahd. vastauksen: kyllä minä saan olla missä palstalla haluan-mitäsesullekuluu.
Niinpä, valinta on sinun......taso mihin jäät myös.
Nämä vastaukset aloittajalle kertoi hyvin tason tällä palstalla.
Enemmistö vastaanväittäjistä meni taas asian ulkopuolelle tajuamatta koko jutun aihetta, eli kuka kukin strittaili oikealle ja vasemmalle mutta ei osannut kohdistaa.
Loukkaantuipa, yksinkertaiset, vieläpä kun kyseenalaistettiin heidän pyhää päiväohjelmaansa viihdyttää itseään työnantajan ajalla ja rahalla.
Yksi onneton kehuskeli vielä sillä.
Olipa mielenkiintoinen avaus pitkästäaikaa, kertoo siitä, että täällä on myös ajattelevia yksilöitä.
Muuallakin palstoilla on ollut juttua tästä aiheesta,eli ei savua ilman tulta!
Nyt näinä aikoina pitäisi tälläiset lintsaukset ottaa syyniin, mutta minkäs mahtaa kun johtoporras on samaa luokkaa eli Valviran pomo jäi heti saikulle, kun vastuuta piti kantaa (josta muuten just maksetaan), silloin aikoinaan.
Tää Valvira on yksi suurimmista lintsariporukan pesistä.
No, mistä tiedän? Olin siellä työharjoittelussa ja näin omin silmin tämän ketkuilun.
Hiljaista on tällä palstalla, johtuen säästä. Nämä työaikalintsarithan ovat ensinmäisinä selittelemässä ja soittelemassa, ettei pääse töihin, kun on tälläinen sää!
Toinen syy taitaa olla, että nyt on tärkeämpää tekemistä toimistolla, eli tälläytyminen ja juoruilu illan pikkujouluista!
Selvät merkit ja sävelet.
Joo huomasin saman.
Vähän ottaa päähän nämä isojen toimistojen porukoiden joulupippalot, joita aletaan järjestää jo lokakuussa ja nyt sitten koittaa kliimaksi. Kaikki muu (työteko)saa jäädä.
Meidän työpaikassa ei järkätä mitään bileitä, mutta oonhan yksityissektorilla duunissa, huoh!
Kiusallakin roikun täällä työaikana, prkl.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288520440293.html
tässä ongelmaan ratkaisu.
Ainakin täällä hoitajat istuu koneella kirjoittaen keskustelupalstoile. Sen olen vieressä todennut. Samoin Fb on ahkerassa käytössä. Heidän työhön ei kuulu tietokone.
Sitten vielä valitetaan hoitaja pulaa.
Asun kunnallisessa palvelutalossa, odottaessani heidän huoneessa kyytiä, huomioni kiinnittyy siihen kun hälytys soi. Jokanen katsoo toistaan, joku sanoo: Minä en mene. Sitten seuraa se sama ketju. En minä jne.
Kunnes viimein joku armollisesti poistuu ½ tuntia ja yli saattaa kestää.
Olen menettänyt uskoni ainakin täällä ns hoitajien kiireeseen.
Tämä on päivittäistä heiltä.
On se kumma, kun tässäkin ketjussa kaikissa aloittajaa puoltavissa kommenteissa on täsmälleen sama kirjoitustyyli ja samat kirjoitusvirheet. :)
Oletpa tarkkaan kyylännyt. Työaikana? Mistä näitä "kirjoitustyylianalysoijia" oikein löytyy?
Toisaalta, jotka ovat erimieltä aloittajan kanssa, on usealla erillainen "kirjoitustyyli" eli näitä lusmuja on aikamonta, joihin kolahti;)