Toivon että meillä olisi vain lämmin ystävyys, en haluaisi olla ihastunut sinuun tai fantasioida sinusta vaikka se ihanaa onkin, mutta samalla kamalaa koska olet sanonut olevasi hetero. Olen miehen kanssa avioliitossa ja fantasioin sinusta. Avioliitto on hyvä, mutta toivon toisaalta samalla että meillä voisi olla jotain syvempää, se rikkoo ja ahdistaa. Kiukuttelin sinulle ja nyt välimme ovat ei nyt ehkä poikki mutta ei paljon puutukaan, sairasta ehkä!
Sinullakin on miesystävä ja toivon teille kaikkea hyvää, mutta samalla toivon..niin, sitä on vaikea selittää. Toivon ettet tunne inhotusta minua kohtaan vaikka kerroinkin sinulle olevani ehkä lesbo, bi kuitenkin kai ennemmin. En todellakaan tiedä miksi itse, minä joka pidin itseäni 100% heterona ihastuin sinuun. Se on toisaalta avannut maailmaa vähän uuteen valoon nyt kun voin toisaalta katsoa maailmaa uusin silmin tietoisena tästäkin puolestani. Olen sinulle kiitollinen ystävällisyydestäsi ja siitä että et ole levitellyt asioitani ympäri maailmaa! Meillä on paljon yhteisiä tuttuja ja se että kertoisit jollekin voisi olla tuhoisaa, ehkä leimaavaa, kiitos siis että olet ollut hiljaa. Nyt totuttelen elämään näin, tietoisena itsestäni ja toivon että välimme vielä korjaantuvat ystävyystasolle ja osaan haudata sinua koskevat seksuaaliset tunteet, ihana ihminen olet! Minä vain olen sekaisin tunteeni kanssa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Miksi hän sinua inhoaisi?! Jos niin tekisikin, niin se on hänen häpeänsä ja pelkonsa, ihan kirjaimellisesti. Voimia sulle.
Ihan oikeasti se että ihastuu samaan sukupuoleen ei ole millään tasolla hävettävä asia. Itse luulen, että hän häpeilee tunnettaan minua enemmän.
Minulle on muodostunut hänestä kuva, että se romuttaisi hänen nykyisen maailmansa, jos hän julkisesti voisi sanoa todella rakastavansa samaa sukupuolta. Ja saattaa siksi käyttäytyä niin.
niin... asia voi hyvinkin olla niin.
Tuu poikkeamaan joskus kahvile, niin mä leivon sulle vaikka
1)tiikerikakkua
2) sitä suklaahippukakkua
3)suklaahyvettä
4)pullaa
5) bostonkakkua eri täytteellä
6) Arabialaista maustekakkua
7) perussettiä kardemummalla ja sitruunalla
8) aivan ihanaa, unelmaa. Makuina kirpeää ja kookosta, kinuskia ja hapanta
Vai huikooko?
1) tuoresalaattia
2) pastasalaattia
3) suolaista piirakkaa haluamallasi täytteellä
4) karjalanpiirakkaa
5)jotakin muuta, mitä?
Vaiko vain kahvia?
Teetä? Mulla olisi teetaivas valikoimissa erilaisilla hunajilla...
Ihanaa, mä tulisin heti!
hunajalla ;)
Näillä sanoilla voisin itsekin lohdutella itseäni. Oikeilla sanoilla tilanne voisi olla toinenkin.
Voi kuinka näitten asioitten täytyy olla niin vaikeita :( Voisipa nähdä sellaisen ihmisen mieleen, joka rakkauden tunnustuksen kuullessaan ryhtyy kaivamaan mariaanien vallihautaa erottamaan rakastavan ihmisen itsestään.