Oikeuskansleri avusti poliittisessa virkanimityksessä

Susiluodon nimityksestä kuuluu kummia. Oikeuskansleri on vaatinut pätevyysvaatimuksien muuttamisenksi niin että Kokoomuksen ehdokas Susiluoto on saatu nimitettyä ohi asiantuntijoiden. Voiko meno moraalittomammaksi enää mennä?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vähemmän substanssia

Ennen lopullista valintaa tapahtui Iltalehden tietojan mukaan kuitenkin erikoinen väliintulo oikeuskanslerin taholta.

Oikeuskansleri ei tiettävästi pitänyt Susiluodon valintaa läpihuutojuttuna ja vaati muutosta viran kelpoisuusvaatimuksiin. Niinpä esittelymuistioon muotoiltiin seuraava lause:

- Alueosaston tehtävät ja rooli eivät ole samalla tavalla substanssipainotteisia kuin ministeriön muiden osastojen.

Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, ettei alueosaston päällikön virkaan valittavalta edellytetä samanlaista asiaosaamista kuin ministeriön muiden osastojen päälliköiltä.

Tämä lisäys on herättänyt huomiota ja hilpeyttäkin ministeriön sisällä. Yksikkö nimittäin sentään vastaa alueiden kehittämisstrategioista, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ohjauksesta, aluekehittämisen ohjelmatyöstä, rakennerahastopolitiikasta ja rakennerahastojen hallinnoinnista.

- Juuri tällä osastolla tarvitaan substanssiosaamista, eräs ministeriön korkea virkamies arvioi. (IL)

Äänestä

Oikeusgasteri on unohtanut tehtävänsä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tutkimus heti kirjoitti:

Susiluodon nimityksestä kuuluu kummia. Oikeuskansleri on vaatinut pätevyysvaatimuksien muuttamisenksi niin että Kokoomuksen ehdokas Susiluoto on saatu nimitettyä ohi asiantuntijoiden. Voiko meno moraalittomammaksi enää mennä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu