Olen ensimmäistä kertaa palstalla, koska olen epätoivoinen ja tarvitsen jonkun opastamaan ja auttamaan minua mihin suuntaan lähden.
Olen onneton työssäni. Minusta tuntuu, ettei minua arvosteta työpaikallani. Olen etsinyt aktiivisesti töitä ja käynyt monissa haastatteluissa. En vain saa uutta työtä. En tiedä, johtuuko se nykypäivän taloustilanteesta. Harkitsin pitkään aikaa muuttoa pois nykyiseltä paikkakunnalta, mutta olen jäänyt tänne, miehen vuoksi. Nyt ostimme talonkin ja pelkään, että tämä oli väärä päätös minulta. Olen vain entistä onnetomampi, sillä pelkään että joudun olemaan työssä loppuelämäni, josta en pidä. Mieskään ei ole minua kohtaan ollut maailman paras. Jäi kiinni pettämisestäkin tänä vuonna, silti minä jäin. Olen varmaan tyhmä. Itken päivittäin. En tiedä, oliko oikea ratkaisu jäädä tänne miehen kanssa, jonka tunteista en ole täysin varma. Voisin olla onnellisempi, jos saisin edes työtä, jossa viihdyn. Kaiken lisäki läheinen ihminenkin kuoli tänä vuonna. Tuntuu, että tämä vuosi on kaiken kaikkiaan mennyt täysin pieleen. En näe valoa tunnelin päässä.
Voitteko opastaa ja auttaa minua oikeaan suuntaan? Olenko tehnyt täysin väärän päätöksen jäämällä nykyiseen paikkakuntaani ja nykyiseen parisuhteeseen? Saanko koskaan uusia töitä?
Kiitos jo etukäteen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Keskiyö auttaisitko minuakin, kuten olet muitakin auttanut???