Mitä mieltä olette seuraavasta elämän tilanteesta. Olen iältäni lähempänä 30 kuin 25. Olen ollut kokopäivätyössä intistä pääsystä asti. Asunto ja auto asiat ovat kunnossa. Vuosiansiot keskitasoa Suomen mittakaavassa. Eli elämän perusrealiteetit ovat kunnossa.
Kavereita löytyy miespuolisia (treeni,työ ja pari muuta) sekä muutama ihan vain naispuolinen ystävä. Yksinäisyyteni ei siis ole totaalista vaan oman puolison puute vaivaa uskomattoman paljon, koska olen jo useamman vuoden haaveillut omasta perheestä.
Mutta kaikki naiset joihin olen tutustunut ovat olleet joillain tavalla minulle sopimattomia. Työttömiä, ylipainoisia, yh äitejä jne. Ongelman ydin on siinä, että haluaisin kumppanikseni samanlaisen kuin itsekkin olen urheilullisen, omillaan toimeentulevan ja ehdottomasti lapsettoman naisen.
Tähän asti olen kuvitellut, että sydäntään ei voi käskeä, mutta pikku hiljaa alkaa tuntua, että ehkä ainakin voisi yrittää. Aina saa kuulla kuinka naiset laittavat kumppaneilleen mahdottomia kriteerejä. Niin toivonko mielestänne liikaa, kun haluaisin löytää ihmisen, josta välittäisin aidosti. En usko että loppu elämä kenen kanssa tahansa olisi onnellista. Siinä olisi vain kaksi häviäjää. Onko teidän mielestänne ihmisellä "parasta enen päiväys", jonka jälkeen pitäisi ottaa sen kenet saa, vaikka sydän potkisi vastaan ?
Kavereita löytyy miespuolisia (treeni,työ ja pari muuta) sekä muutama ihan vain naispuolinen ystävä. Yksinäisyyteni ei siis ole totaalista vaan oman puolison puute vaivaa uskomattoman paljon, koska olen jo useamman vuoden haaveillut omasta perheestä.
Mutta kaikki naiset joihin olen tutustunut ovat olleet joillain tavalla minulle sopimattomia. Työttömiä, ylipainoisia, yh äitejä jne. Ongelman ydin on siinä, että haluaisin kumppanikseni samanlaisen kuin itsekkin olen urheilullisen, omillaan toimeentulevan ja ehdottomasti lapsettoman naisen.
Tähän asti olen kuvitellut, että sydäntään ei voi käskeä, mutta pikku hiljaa alkaa tuntua, että ehkä ainakin voisi yrittää. Aina saa kuulla kuinka naiset laittavat kumppaneilleen mahdottomia kriteerejä. Niin toivonko mielestänne liikaa, kun haluaisin löytää ihmisen, josta välittäisin aidosti. En usko että loppu elämä kenen kanssa tahansa olisi onnellista. Siinä olisi vain kaksi häviäjää. Onko teidän mielestänne ihmisellä "parasta enen päiväys", jonka jälkeen pitäisi ottaa sen kenet saa, vaikka sydän potkisi vastaan ?
Vastaukset 30
Vanhimmat
iItse olen hieman samankaltaisessa tilanteessa, mutta olen nainen. Minusta omaa sisydäntä pitää kuunnella, eli ei huolia ketä tahansa jos sisin sanoo toisin! Tämä on minun mottoni elämässä. Tsemppiä sulle, ehkä se oikea vielä joskus löytyy. Tiedän miten turhauttavaa on jos sopivia kumppaniehdokkaita ei ole näköpiirissä.
Miehillä sitä kutsustaan pinnallisuudeksi, naisilla terveeksi omanarvon tunnoksi.
Tuo pinnallisuus on kieltämättä totta jos työttömyys on syy hylätä potentiaalinen puoliso. Tai sitten se omillaan toimeentuleminen vaan kuvattiin tässä harhaanjohtavasti.
Joku voi olla aidosti onnellinen vaikka ei ajaisikaan Audilla ja matkustaisi Thaimaahaan lomalle.
Ei tuo ole pinnallista. Se on ihan normaalia, että tahtoo itsensä arvoisen kumppanin.
"Arvoisen"?
Ei ole pinnallista. Itse olen kumminkin jäänyt yksin, kun en sellaista sopivaa kumppania löytänyt. Monet tekee sen valinnan, että ottaa kenet vaan kun ei löydy oikeaa. Tietty se johtaa avioeroon melko pian ja sitten alkaa huoltajuuskiistat jne. Ei hjyvä!
Ymmärrän ongelman. Jos kuitenkin tapaat jonkun mahdottoman mukavan naisen, vaikka hän ei täyttäisi kaikkia muita toivottuja kriteerejä, niin äläpä hylkää. Luonne on se joka ratkaisee!
Itse ajattelin aikoinaan, että yksi isoin turn-off mitä miehessä voi olla, on laiha rillirousku. Kuinkas kävikään, tutustuin sellaiseen paremmin ja viihdyn hänen seurassaan niin paljon, että olemme kuin paita ja peppu.
Elämä voi yllättää!!! Toki esim. suhteellisen terveellisiä elintapoja voi vaatia toiselta, sillä ei ole kiva viettää hautajaisia nuorella iällä. Jos joku elää roskaruualla, tupakoi ja kaljottelee, se kertoo jotain korvienvälistä.
"Kavereita löytyy miespuolisia (treeni,työ ja pari muuta) sekä muutama ihan vain naispuolinen ystävä."
"Mutta kaikki naiset joihin olen tutustunut ovat olleet joillain tavalla minulle sopimattomia. Työttömiä, ylipainoisia, yh äitejä jne. Ongelman ydin on siinä, että haluaisin kumppanikseni samanlaisen kuin itsekkin olen urheilullisen, omillaan toimeentulevan ja ehdottomasti lapsettoman naisen."
Mies, jolla on sekä että mies- ja naisystäviä ei voi olla ujo tai muuten epäsosiaalinen. Sinulle ei kelpaa kumppaniksi työtön tai ylipainoinen. Ei voi käsittää. "yksinäisyytesi" on itse aiheutettua. Elämässä pitää pystyä kompromisseihin. Onneksi kuitenkin olet tajunnut olla vaan "ottamatta jonkun". Sillä noinhan te normimiehet vaan otatte naisen itsellenne.
Hmm. Tää nykymaailma on sekuntipeliä klik klik koko ajan seuraavaan.. Oisko ettei välitä/jaksa tutustua sen syvemmin? Mun nuoruudessa ei ollu nettiä, mulla oli kirjeystäviä... Semmosta slow-tyylin tutustumista ensin kaikista harrastuksista ja elämästä ja sitten valokuvien vaihtaminen.. Siinä oli jotain suloista ja mielikuvaan toisesta pääsi vaikuttamaan muukin kuin ensivilkaisu.. Oon muutenkin huomannut, että ensivaikutelma voi pettääkin.. Ja jos ennakkoasenne on että ei tommosta ja ei tommosta, niin se vaikuttaa omaankin käytökseen ja tavallaan voi pyytäessään vain siikoja, päästää ohi monta tutustumisenarvoista ahventa, jos ymmärrätte mitä meinaan.. Menee niinkuin laput silmillä.. Muutkin asiat elämässä voi yllättää... En tykännyt ollenkaan chilistä ja sipulista kun ekan kerran maistoin, mutta nyt oon niiden ylin ystävä, kun oon "tutustunu" paremmin.. Mieli voi ihmisten suhteen muuttua..
No mulle ei kirjeystävästä tullut puolisoa, mutta "vika" oli minussa ongelmineni.. Netistä löysin kumppanin 9v sitten.. Parhaimmillaanhan kumpikin kasvaa ja muuttuu suhteessa, kun yhdessä touhutaan ja eletään, voi innostua toisen kautta ihan uusista kivoista jutuista... Ei se mee, että tämmösenä mennään yksiin ja tämmösinä pysytään.. Elämä ja parisuhde muuttaa ihmistä aina, parhaassa tapuksessa parempaan suuntaan.
Ja toisaalta, jos ap ottaa NYT töissäkäyvän ja laihan, ei siinä ole "takuuta", ettei vaikka äitiyden myötä lihoisi tai vaikka jäisi työttömäksi.. Sinä ite voit jäädä työttömäksi ja vaikka alkoholisoitua sen myötä.. Ei täällä mikään ole ikuista ja kivitauluun kirjoitettua.. Mutta onnea etsintään! ;) Nää oli vaan tämmösiä jorinoita..
Ei ole pinnallista ja vähiten tuossa tilanteessa auttaa moralisoinnit.
Jos oisin ap, saattaisin alkaa miettimään mikä omien ihanteiden motiivi on. Saattaisin hetkeksi unohtaa kaikki päähän rakentamani mallit ja raja-aidat - ja vain tutustua ihmisiin ilman, että kategorisoin heitä välillä sopiva kumppaniksi vs sopimaton kumppaniksi.
Toki ihanteita on hyvä olla, mutta esim. nuo ap:n luettelemat jutut (yh, ylipaino, työttömyys) on oikeastaan kaikki sellaisia piirteitä, ettei ne kerro ihmisen koko persoonasta tai siitä millainen hän olisi kumppanina tai vaikka vuoden päästä. Työtön voi mennä töihin, ylipainoinen laihtua jne.
Itse olen nuorempana ollut esim juuri tuon työttömyyden suhteen ehdoton, kunnes sitten tapasin työttömän ihmisen, josta kiinnostuin. Sillä nuoruuden ehdottomuudella tein selväksi, että "työtöntä en ala kattelee"- ja ei sitten tarvinnutkaan, kun hänestä tuli pian ex-työtön. Sama ihminenhän hän oli silloin työttömänä ja töissä ollessaan :).
Miten niin pinnallisuutta? Tottakai mä haluan kauniin naisen itselleni. Pitäiskö mun sitten tyytyä johonkin sotanorsuun paremman puutteessa? Aina miehiä ollaan syyllistämässä pinnallisuudesta mutta naisille on kyllä sallittua katsella vain niiden tasokkaampien miesten perään.
Niin ja jos on itse normaalipainoinen niin onko väärin vaatia itselleen normaalipainoista naista?
Ei todellakaan ole, mutta mun mielestä juuri nämä kropan tasot ei valitettavasti mene yksi yhteen, vaikka miehellä olisi tosi treenattu kroppa niin se ei ole tae siitä, että saisi edes hoikan naisen saatikaan treenatun naisen.
Joku jossain foorumilla sanoi, että mies ja nainen ajattelee eri tavoin, mies ajattelee, että omaan hyvän kropan joten minulle kuuluu myös hyväkroppainen nainen.
Läski nainen saattaa ajatella, että kyseinen mies on ujo ja hiljainen joten hän on varmaan tasoani.
Jotain työttömyyttä en itse kriteerinä ymmärrä, mitä väliä sillä on mitä toinen tekee.
Heh, sinä saat toivoa ja odottaa normaalipainoista naista, mutta 'vaatia' on hiukkasen väärä sana. Kukaan ei voi vaatia minkäänlaista miestä tai naista, ei ole mitään tahoa, mistä sellaista voi vaatia ja mikä sen sitten päättää antaa.
Ne haluamasi kauniit ja hoikat/normaalipainoiset naisetkaan eivät voi _vaatia_ sosiaalista, iloista, mukavaa miestä, mutta he voivat olla ottamatta ketään muutakaan.
Kenenkään ei tarvitse, eikä pidä, tyytyä johonkin mikä ei vastaa täysin sitä mitä hakee.
Ja tämä viimeinen lauseesi on kyllä varma resepti yksinäisyyteen, jota en suosittele kenellekään. Nuorena voi olla ehdoton, mutta iän kertyessä sitä oivaltaa, että ensiksikään kaikki ei ole sitä miltä näyttää ja toiseksi, että ihminen voi muuttua.
Jos olet rikas, saat kauniin naisen.
Kriteerejä voi toki olla, mutta jos ei just sitä oikeata ala kuulua, lienee syytä laskea niitä. Älä jää yksin, mitä pitempään olet yksin, sitä todennäköisemmin myös yksin jäät. Mieti, mikä on sulle tärkeintä suhteessa. Onko se se, että nainen on hoikka, sydämellinen, rakastava, älykäs, koulutettu, lapseton, nuori, hauska vai jotain muuta. Ehkä kaikkea hyvää ei voi saada samassa paketissa.
Eihän tietenkään voi pakottaa ihastumaan itseään vastenmieliseltä tuntuvaan ihmiseen. Tietenkään. Mutta tiukat kriteerit ja ennakkoasenne voi sulkea kivoja tyyppejä pois.. Farmari-volvon voit mennä ostamaan haluamillasi ominaisuuksilla, mutta puolisoa ei (yleensä) voi tilata kuin postimyyntikuvastosta..
Ite en oo koskaan päättäny etukäteen millaisen "haluan". Oon menny avoimin silmin ja ihastunut ja päätynyt seurustelemaan sellaisten miesten kanssa, joista pelkät kirjalliset kuvaukset nähneenä en ois kiinnostunu.. Ja joka suhteesta olen oppinut paljon.. Eihän sitä etukäteen edes pysty kuvittelemaan toista ihmistä.. Joku "puute" voikin tuntua jonkun hyvän puolen rinnalla aika mitättömälle.. Yhdellä itseäni 20v vanhemmalla kauan sitten oli homssuisen ulkoasun lisäksi älytön huumorintaju ja naurettiin tosi paljon. Silloin parikymppisenä sain paljon hänen elämänkokemuksestaan ja kiinnostuksenkohteistaan kuten harrastajateatterista.. Jokaisesta rakkaastani olen aatellu, että ai jukra tää ihminen on tämmönen.. Olen mennyt eteenpäin avoimin silmin ja tilaisuuksiin tarttuen vailla kilometrin pituista vaatimuslistaa.. Muutaman kanssa tiet on eronnut, mutta nyt vaikuttaa, että tämä suhde on se lopullinen... Mutta olen onnellinen, että olen heittäytynyt ja rakastanut ja saanut tuntea nämä entisetkin.. Toki sitten välillä menee suteen, mutta en oo koskaan ollukaan varman päälle pelaaja..
Niitä mainitsemiä naisia voi käydä naimassa tai pitää vakipanona mutta ei niiden kanssa asumaan pidä mennä kun sitten löytää vapaan ja lapasettoman niin sitten voi ajatella muuta.
Niin, ja sinä voit ajatella psykiatrille menoa.
Jutun juju on että ota tarpeeksi nuori. Parikymppiset mimmit etsivät juuri sinunlaisiasi aarteita.
Suomessa onneksi yleensä nainenkin saa itse valita puolisonsa. Kellekään ei "kuulu" tietynlainen kumppani automaattisesti. Yleensä, jos ihminen ei millään löydä ketään, vaatimukset on ylimitoitettuja omaan "tasoon" nähden. Vaikka miehellä on talous kunnossa ja sporttikroppa, siinä voi olla ns. "luonnevika", joka sammuttaa kiinnostuksen alkuunsa. Jos ei mitään anna, ei mitään saakaan. Jos omillaan toimeentulemisen vaatimus on vaatijan kääntöpuolelta tiukkapipoinen saituus, ettei mitään halua tarjota, miten kukaan haluaa lapsia ja perheen tällaisen kanssa.
Mitä pitempään on sinkkuna, sitä omituisemmaksi ja jukuripäiseksi muuttuu, kun ei ole tilaisuutta opetella elämää ja kompromissejä. Mun tuttu, mies 50v on ystävänä ihana mutta ikänsä sinkkuna olleena varmasti olis kumppanina kamala itsepäisyyttään ja tietynlaista "asioiden on mentävä niinkuin minä haluan tai ne ei mee ollenkaan"-asennetta omaten.. Kun asuu toisen kanssa joutuu joustamaan, eikä sitä kumppania noin vaan oteta, se suhde muotoutuu toisen kanssa eläen, tulee kivoja ja vähemmän kivoja "yllätyksiä".. Mun kumppani "sotkee" aika paljon. Tästä on riidelty, mutta miksi se siitä muuttuu.. Raha-asioissa ollaan huonoja molemmat.. Mutta sitten vaakakupissa kuitenkin painaa enemmän se, että se toinen on siinä; haluaa olla hyvinä ja huonoina päivinä eli ite oon joutunu sen sotkemisen hyväksymään, kun hänessä on niin paljon kaikkea hyvää. Jos haluaa parisuhteen ja perheen, kaikki ei todellakaan mene aina miten ITSE haluaa..
Jos on joku valmis käsikirjoitus häineen , lasten nimineen ja yhteisine hautapaikkoineen, voi olla vaikee löytää siihen valmiiseen näytelmään ketään vetämään sivuroolia.. Kun jokaisella on ne omat toiveet ja tahto..
Yksin tai parisuhteessa, kummassakin on hyviä ja huonoja puolia, mikään elämän valinta ei automaattisesti takaa huikaisevaa onnea..
hmm. Haluan sitä ja sitä ja en missään nimessä tätä.. Löytyisikö se kumppani paremmin, kun miettisi, mitä ITSE voi tarjota toiselle ja siihen parisuhteeseen.. Jokainen voi tykönään miettiä seurustelisiko itsensä kaltaisen persoonan kanssa, jos olisi vastakkaista sukupuolta.. Miten voisi parantaa omia mahdollisuuksiaan parisuhdemarkkinoilla.. Miten kohtelee toisia, onko valmis antamaan aikaa toiselle vai onko elämä jo täynnä touhua, josta ei halua luopua..
Mitä vanhemmaksi ehtii, sen epätodennäköisempää on löytää lapseton kumppani, jos siis etsii suunnilleen itsensä ikäistä. Kolmekymppisillä on usein jo suhdeyritelmiä takana ja monella jälkikasvuakin.. Nuorena on jotenkin helpompaa, voi yhdessä suunnitella minne haetaan opiskelemaan ja tavallaan kaikki ovet on vielä auki.. Toiseen aaltoon kun yrittää, mahdollisilla kumppaneilla voi olla jo "taakkoja".. Sairastelevat vanhemmat, lapsia, nurin mennyt yritystoiminta/velat, kun takana on elettyä elämää.. Kello käy koko ajan..
Näin juuri. Kriteereistä on pakko joustaa kun ikää tulee - reissussa rähjääntyy kaikki. Musta vaan tuntuu, että monet jää elämään jonnekin 30 käänteeseen ja luulevat olevansa sellaisia ja sen näköisiä vaikka vuodet vierii. Lopulta valinta on: otatko jonkun, kenet hyvänsä, vai oletko yksin.
Vaikeaa on, jos vaatii kumppaniltaan yhtään enempää kuin kahta asiaa listaltasi.
Ihmettelen, että työttömyys on niin iso synti ettet voi suhdetta harkita jos ihminen on muuten kunnossa. Kaikille ei tule olemaan töitä koskaan, ja kaikista ei ole siivoojiksi.
Hei kaikki, palasin katsomaan ja tämä ketju on näköjään vieläkin elossa
Tosiaan nämä kritteerit eivät ole mielestäni kovat. Koska asun jo pitkälle maksetussa omistusasunnossa niin senkin takia haluan toimeentulevan enkä siipeilijää, koska eihän seurustelevat asu erillään vuosia kuin teinit. Lihavaa en halua, koska sellaiset naiset eivät herätä minussa seksuaalista mielenkiintoa, koska itse olen tiukassa lihaksessa. Harrastan liikuntaa 5 kertaa viikossa 2,5h (salia ja aerobista). lapsettomuus on kriteeri, koska en halua kasvattaa lapsia jotka eivät ole minun. Syy tähän yksinkertaisesti se, että haluan oman perheen. kokonaisen oman perheen.
Kompromisseihin en kovin mielellään joustaisi, koska en uskoisi olevani onnellinen kuitenkaan pitkällä aikavälillä.
Vaikea uskoa, että olisit muuta kuin provo. Niin epäkypsää toi sun ajatusmaailmas on. Onnea vaan loppuelämän yksinäisyydelle, sitä saa mitä tilaa. Ja voithan aina järjestää häät rahasäkin kanssa.
Vastaavanlaisia epäkypsiä löytyy vanhempina sekä miehistä että naisista. Lapset kärsivät ja sellaisia perheitä on Suomessa paljon.
"Siipeilijää"? Tiedätkö, että äitiyspäiväraha ja kotihoidontuki on aika pienet? Jonkun pitäisi synnyttää sulle lapsia ja sitten teitä asuisi samassa taloudessa sinä ylemmässä keskiluokassa ja vaimo ja lapset alimmassa soisaaliluokassa. Ja sinä kävisit salilla ja vaimo tekisi kotityöt ja hoitaisi lapset.. niinkö sä aattelit?
Perhe maksaa, lasten harrastukset, puhelimet, tietsikat.. Kyllä pikkasen luulen, että noilla ehdoilla kukaan ei rupee lapsitehtaaksi.
Harvoin tulot kummallakin ihan samat on. Toisen panos voi olla taloudellisesti hiukan isompi ja toisen taas vaikka kotitöihin ja lapsiin. Luulen kyllä, että onnellinen perhe on jakamista, myös varallisuuden. Perheenä mennään huvipuistoon, syömään ja ehkä matkoille. Jaetaan vastuutakin, kakkavaippasirkusta, yövalvomisia.. Mihin sä aloittaja oot valmis? Milloin sulla on aikaa perheelle, jos oot töissä ja salilla? Kuulostaa jotenkin semmoselle hankinnalle koko sun perhehomma, kuin auto tms. Lasten kannalta parasta on, että vanhempien parisuhde pohjautuu rakkaudelle..
Yksinkin on mahdollista elää hyvä elämä.. Saa tehdä just niinkuin ite haluaa, eikä siitä kärsi toiset. Eikä lapsia kannata tehdä siinä sivussa hoidettaviksi. Kun sä jankutat, että kompromisseihin et suostu, niin sitä se perhe-elämä just on, kompromissejä. Toiset joustaa ja sä joustat. Ei ole mahdollista koko ajan just nyt tehdä mitä haluaa ja se salikin jää väliin, kun pientä korvatulehduspotilasta on vietävä päivystykseen. Mieti nyt tosissaan, mitä oikein haluat ja mitä siitä valinnasta seuraa..
Tärkeintä on olla onnellinen, vaikeus on tajuta, miten siihen ite omalla kohdalla pääsee.. Moni tajuaa vasta ehtoopuolella, mitä oikeesti ois kannattanu tehdä ja miten elämäsä viettää.. Ei sitä tarvii yhteiskunnan sosiaalisia normeja täyttää aattelematta mitä ite haluaa..
mua huvittaa ja naurattaa ku ihmiset tekevät niin suuren päänsäryn ja ongelman itselleen seurustelu kumppanin etsimisestä !
voin sanoa että kaikilla on rima siellä jossain kumppania etsiessä,ja aivan varma että rimaa lasketaan jonkun verran jos löytyy ihminen kenen kanssa suurimmaksi osaksi natsaa,kuitenkin totuus on myös osittain sellainen että kenenkään ei tarvitse
tyytyä suhteesees sellasen kanssa josta ei löydy yhtään vetovoimaa,ei ulkonäöstä ei luonteesta. EI mitään,
se on pinnallisuutta jos tuijotetaan yhtä ainoaa kriteriä parin valinnassa,eikä siinä pystytä joustamaan
itse olen joutunut antamaan pakit muutamalle naiselle kun ei vaan ole sytyttänyt millään ei sisäisesti ei ulkoisesti,väittäkää mitä väitätte mutta näin on