Kun hetken on poissa ja ihmiseen luottaa...

Lounli-Raideri..

Nyt on usko mennyt ihmiseen...niinkuin Alatalon Mikko aikoinaan lauloi. Hyvää hyvyyttäni annoin Ankkakujan lukaalini juuri vankilasta vapautuneen armeijakaverini käyttöön, siksi aikaa kunnes hän saa asiansa järjestykseen (työpaikat, yms.)
Itse asustelin tuon aikaa tutun lentoemännän tykönä Turun Kakskerrassa ja autuaan luottavaisena siitä, että kaikki sujuu silläaikaa U:gissa hyvin, tai vähintään kohtuullisen mukavasti. Mutta eipähän se niin mennytkään.
Taloyhtiön isännöitsijä soitteli, että asunnossani pidettiin äänekkäitä bileitä ja Viron kilvissä oleviin pakettiautoihin vietiin jotain laatikoita kellarivarastostani. Lisäksi parvekkeelta oli tähtäilty jonkinlaisella jalkajousella pihalla liikuvia. Ja minä sitten viivana paikalle tietty todentamaan sen tosi-asian, ettei tuttuunkaan ihmisen voi näemmä luottaa.
Kämppäni oli nimittäin kuin hävityksen kauhistus. Joku Natasha makoili sammuneena nahkasohvallani ja huoneistossa oli pulloja lähes joka paikassa. Armeijakaverini, tuo vuokralainen, oli viety pii-paa autolla TYKS:iin haimatulehduksen ja delirium tremensin vuoksi ja avaimen hän oli uskonut tälle
Natashalle. Hän oli yritteliäänä ihmisenä tietenkin pyörittänyt jonkinlaista yritystoimintaa, jonka laatu ei jäänyt minulta arvailujen varaan. Kellarin häkkikomeroon oli vaihdettu uusi lukko, jonka valmistusmaa näytti olevan USSR.
Että näihin tunnelmiin nyt täältä Ankkakujalta. Ei paljoa naurata.

7

262

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rauski35

      Toivottavasti opit nyt tästä jotain vastaisuuden varalta. Enpä kyllä menisi itse tekemään tuollaista, että asuntoni antaisin vieraan käyttöön. Normaali vuokrasuhdehan on asia erikseen , kun siinä sentään tehdään virallinen sopimus. Mutta tietäen sinun ajattelumaailmasi, olen varma, ettei mitään suusanallista sopimusta kummempaa ollut tehty.

      • Haukka-Esa

        Keskitypä vaan myymään niitä tilpehöörejäsi. Muutoinkin kummallista, että tuollaisella voi olla omistusasunto.


      • Hoiturikiituri
        Haukka-Esa kirjoitti:

        Keskitypä vaan myymään niitä tilpehöörejäsi. Muutoinkin kummallista, että tuollaisella voi olla omistusasunto.

        Lounlillahan on sekä kaupunki-asunto, että maatila Lepäisillä. Ei ihan tyhjätasku, vaikka rahjuvaatteissa kulkeekin ja vanhalla mersulla ajelee.


      • Haukka-Esa kirjoitti:

        Keskitypä vaan myymään niitä tilpehöörejäsi. Muutoinkin kummallista, että tuollaisella voi olla omistusasunto.

        Mielenkiintoinen henkilö. Olisi mukava tavata hänet jos saisi vaikka jotakin hänelle myytyäkin.


    • Herännäistyttö

      Siinä oli Teille oikeudenmukainen rangaistus nettihäiriköinnistänne. Jumala kostaa!

      • Ungeffar

        Teitkös, Raider, rikosilmoituksen niistä venakoista? Saistko tavaroista yhtään takaisin vai menivätkö sen tien iäksi pustan aroille?


      • Lounli-Raideri..
        Ungeffar kirjoitti:

        Teitkös, Raider, rikosilmoituksen niistä venakoista? Saistko tavaroista yhtään takaisin vai menivätkö sen tien iäksi pustan aroille?

        Olivatten poliisin vanhoja tuttuja, joten osa saatiin takaisin, mutta osa oli muutettu heti rahaksi. Ja mikäs siinä muuttaessa kun minulle oli neljä tallentavaa digiboksiakin ihan kaupanpaketeissa ,uusia ja merkkituotteita.
        No nyt opin, ettei kellarissa kannata säilyttää mitään arvokasta. Eikä lainata asuntoaan kelle vaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      832
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      362
      831
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      630
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      615
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      605
    6. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      540
    9. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      123
      539
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      537
    Aihe