Voi yhden kerran ja sitten vaikka toisenkin...

Kirjoitin jouluun liittyvistä ajatuksista, ja miten sen nyt vielä voisi omien mieltymysten mukaan viettää vaikka maaseudulla täyshoidossa, laivalla notkuvien herkkupöytien äärellä jne...
No asia tuli jo esitettyä tässä vielä tuntuu voimia riittävän tiedä kuinka kauan on olo virkeä ja jaksaa.

Voihan tähän kertoilla mitä mieleen tulee, mukavaa on lukea ratoksi mitä kelläkin ajatuksena jouluun. tai vaikka tulevaan kesään.
269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nyt onkin molemmat sivulla, mikä ettei mutta mutkan kautta se tänne on tullut tuo rusinapulla ketju, ei näkynyt vähään aikaan missään?
Nyt meni loppukin usko tekniikkaan, no ei vainenkaan, uskonhan minä edelleenkin kuin pukki sarviin, ainakin Suomi24:n ;-).

Äänestä

Tuota samaa olen kokenut, teksti lähtee ja häviää, harvemmin se tulee takaisin.
Olen kerran ollut joulun pois perheen parista ei hassumpaa, kokemus sinänsä.
Paljon tuli liikuttua, enemmän kuin rantalomilla, joka päivä johonkin suuntaan osa pitempiä reissuja bussilla, ei hassumpaa.
On mukavaa nähdä joulu muuallakin kuin turistikohteessa ja kotimaassa se perinteinen ruokineen ja pukkeineen.
Oli toki joulupukki katukuvassa karkinjaossa, muttei sanaakaan suomenkieltä!
Kotimaahan voisi ajatella täyshoitoon, taitaa olla jo varattu niin viime talvena oli jo tähän aikaan tässä ympäristössä, ei löytynyt enää huoneita jos koira olisi tullut mukaan.
Taitaa olla viisainta tuttu joulu poikani huushollissa, lyhyt matka omaan sänkyyn.
Voi palauttaa taas kerran vietettyjä perhejouluja, nyt kun lastenlapsetkin ovat jo paljon kavereitten kanssa porukkaa on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saa olla unelmia kirjoitti:

Kirjoitin jouluun liittyvistä ajatuksista, ja miten sen nyt vielä voisi omien mieltymysten mukaan viettää vaikka maaseudulla täyshoidossa, laivalla notkuvien herkkupöytien äärellä jne...
No asia tuli jo esitettyä tässä vielä tuntuu voimia riittävän tiedä kuinka kauan on olo virkeä ja jaksaa.

Voihan tähän kertoilla mitä mieleen tulee, mukavaa on lukea ratoksi mitä kelläkin ajatuksena jouluun. tai vaikka tulevaan kesään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu