suomalaiset viettäisivät, jos Alko laitettaisiin kiinni tiedottamatta etukäteen 15.12.12- 15.1.13.
^^ Eikä maahan saisi tuoda ulkomailta alkoholipitoisia juomia.
Hyöty olisi varmasti suurempi, kuin juhlan napsi maljojen ja sala pullojen tuoma.
Millaisen joulun
6
202
Vastaukset
- mummomuoree
No baareissa ainakin riittäis asiakkaita, jos näin tapahtuisi.
Ei ne kiellot ja rajoitukset mitään auta. Valitettavasti. Kyllä se on selkäranka ja asenne joka ratkaisee. Toivokaamme silti turvallista ja rauhallista joulua kaikille, etenkin lapsille! - Meidän perhe
viettäisi aivan samanlaisen joulun kuin ennenkin.
- Mein äitee
Ihan sama juttu. Ei vaikuttaisi pätkääkään meidän perheen joulunviettoon. Jos haluamme ottaa lasin viiniä tai likööritujun, aineita on kyllä kaapeissa ihan riittämiin. Luultavasti emme kuitenkaan ota, tuskin edes aikuiset lapsemme tai heidän puolisonsa. Tulevat meille joulua viettämään, mikä on todella hienoa.
En muutenkaan ymmärrä, miksi Alkon myynti aina pyhien alla nousee hirveästi. Juovatko ihmiset yleensä kaiken alkoholin, mitä kotona on, niin että ennen pyhiä pitää aina hankkia uusi satsi. Meillä alkoholikaappi ei juurikaan tyhjene, täyttyy vaan entisestään. Tulee usein laivoilta ja lentokentiltä osteltua jotain erikoisuuksia. - drftyguhj
Mein äitee kirjoitti:
Ihan sama juttu. Ei vaikuttaisi pätkääkään meidän perheen joulunviettoon. Jos haluamme ottaa lasin viiniä tai likööritujun, aineita on kyllä kaapeissa ihan riittämiin. Luultavasti emme kuitenkaan ota, tuskin edes aikuiset lapsemme tai heidän puolisonsa. Tulevat meille joulua viettämään, mikä on todella hienoa.
En muutenkaan ymmärrä, miksi Alkon myynti aina pyhien alla nousee hirveästi. Juovatko ihmiset yleensä kaiken alkoholin, mitä kotona on, niin että ennen pyhiä pitää aina hankkia uusi satsi. Meillä alkoholikaappi ei juurikaan tyhjene, täyttyy vaan entisestään. Tulee usein laivoilta ja lentokentiltä osteltua jotain erikoisuuksia.Meilläpä ei ole koko alkoholikaappia.
- glögiä ja piparia
En tiedä muista mutta samanlainen joulu meillä on aina ollut,eli ei alkoholia. Sitä ei ollu omassa lapsuudessanikaan eikä ole meidänkään perheessä. Ei edes ruokajuomana.
Baareissa on porukkaa oli Alko kiinni tai auki,aina on yksinäisiä ja perheettömiä tai muita jotka haluavat joulun(kin) viettää ryypiskellen :/- mek
Ei joulu ryyppyjuhla ole mutta kun syödään hienosti niin joulukalojen kanssa valkoviini on hyvä ruokajuoma ja linkun kanssa punaviiniä mutta ei pullotolkulla. Muutama vuosi päivystin työnpuolesta joulun ja ei nuo jouluruuat veden kanssa oikeun maistuneet kun en ole mikää jouluruuan ystävä. Tämä jouluna olen helpottanut perheemme joulun sillä että mennään jouluristeilylle ja kaikki on valmiina ja ei tarvitse tressata mistaan ja sämä raha menee niihin jouluruokiin mitä 3 hengeltyä ristely maksaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 242433
- 951546
- 1201304
- 751130
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa22998Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa254877- 52872
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo20858MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil209840- 34795