Auto vaihtui

No niin. Ostin sitten sen diesel-Epican, jonka hankkimisella jo aikaisemmin uhkailin. Evanda oli mukava tuttavuus, ja hyvä auto. Esiintyneet pienet viat alussa ärsyttivät, mutta osasin nekin laittaa lopulta omaan arvoonsa, kun yksi kokenut autonasentaja sanoi, että "todella halvalla olet vikojen puolesta päässyt".

Tuolta Letukka-keskusteluista (meille vanhan liiton miehille Chevrolet on Letukka, ei Chevy) olen koettanut tihtailla Epican vikoja, mutta en ole niitä juurikaan löytänyt. Yhden vian uskon arvaavani: Etupyörän laakereita ei ole vahvistettu, vaan käytössä on samanlainen laakeri, kuin Evandassakin, ja keula varmasti diesel-koneen myötä on vähintään yhtä painava. Siis ennenpitkää ne laakerit menevät vaihtoon, jos eivät ole materiaalipuolella mitään mullistavaa keksineet.
1234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyviä ajokilometrejä vaan Epicalle! Toivon, että kirjoittelet tuonne Chevrolet-foorumille vaikka jotain kokemuksia tms autostasi. Kulutus kiinnostaisi erityisesti. On meinaan itselläni tuo Epica yhtenä vaihtoehtona seuraavaksi autoksi tämän Evandan jälkeen kun vaihdon aika tulee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Evandaattori kirjoitti:

No niin. Ostin sitten sen diesel-Epican, jonka hankkimisella jo aikaisemmin uhkailin. Evanda oli mukava tuttavuus, ja hyvä auto. Esiintyneet pienet viat alussa ärsyttivät, mutta osasin nekin laittaa lopulta omaan arvoonsa, kun yksi kokenut autonasentaja sanoi, että "todella halvalla olet vikojen puolesta päässyt".

Tuolta Letukka-keskusteluista (meille vanhan liiton miehille Chevrolet on Letukka, ei Chevy) olen koettanut tihtailla Epican vikoja, mutta en ole niitä juurikaan löytänyt. Yhden vian uskon arvaavani: Etupyörän laakereita ei ole vahvistettu, vaan käytössä on samanlainen laakeri, kuin Evandassakin, ja keula varmasti diesel-koneen myötä on vähintään yhtä painava. Siis ennenpitkää ne laakerit menevät vaihtoon, jos eivät ole materiaalipuolella mitään mullistavaa keksineet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu