MIksi pamput valehtelevat puolisoilleen työstään?

Itse olen pampunhommia koklannut, ja ei oikein sovi minulle. Liian tylsää.
Tylsää työtä ja tylsät työkaverit ja asiakkaat.

Tunnen edelleen entisiä kollegoita eli pamppuja, ja ollaan ns.perhetuttuja.
Olen usein ihmetellyt illanvietoissa sitä, kun pamppujen naiset luulevat siitä vartijan työtä sellaiseksi, että siellä aina on kauheetä äxöniä ja painimista. Sitä äxöniähän pampun työ ei todellakaan ole.

Pamppu menee jonnekin BJ-treeneihin kun on epävarma itsestään ja sitten kertoo varmaan joka pienen kädestäpitotilanteen vähän höystettynä eukolleen, ja nainen sitten luulee siippansa olevan oikeinkin haastavissa töissä, vaikka pamppuhan istuu enimmän osan työajastaan ja painitilanteita ei esimerkiksi omalle muutaman vuoden uralleni mahtunut yhtään, jos ei jotain kädestäpitoja lasketa. Onhan kädestä kiinnipitäminen voimankäyttöä periaatteessa.
Itse selvisin parhaiten puhumalla ja ennakoimisella, niin kuin selviää elämästä yleensäkin.

Itse olen aina oikaissut näille naisille, että peräpukamien kanssa painimista se työ on, ja siinä on emäntä naureskellut ja isäntä ollut aika yrmeää kun paljastetaan totuus siitä tylsääkin tylsemmästä työstä.

Paljonko muuten pampun palkka nyt? Itse joskus olin töisä, niin ei se ollut mitään. Nuorempana pamppuna eli harjoittelijana palkka oli joku 1200€/kk. Muistaakseni sitten vanhempana vartijana ja vähän keskitasoa peremmin pistein se liksa oli joku 1600€, ja parinsadan euron lisät päälle. Tuonkin 1600€ verran saa moni liitonpäivärahaakin.

Niin. Että miksi pitää "höystää" sitä työnkuvaa?
7433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Taidat olla niin sanottu löysä pamppu, jolla on iso rumpu siinä pippelin yläpuolella. Mulla on itselläni mustat beltit karatessa ja taekwondossa. BJ:tä harrastan stretsauksen vuoksi ja siksi, että on kiva antaa tossua päähän esim jollekin wannabeharrastajalle ja vääntää sen pikkurilli murtumispisteeseen. Kyynel wannaben silmäkulmassa on kivaa katseltavaa ja siitä voi peilata omia suuria rintalihaksia.

Mä kun menen vuoroon niin pistän mavan heti portilla ovenpieleen niin näkevät, että olen vetreässä kunnossa. Joskus saatan säikäyttää just taloon maijalla tuotua nistiä kirvespotkulla, jonka vedän aivan pään viereen. Siinä nisti ihmettelee, että mikä suhahti. Mun duunivuoroissa ainakin on äksöniä. Saa tosissaan väistellä lentävää tonnikalapurkkia, selleissä duunattuja shivejä jne. Puhelinjonoissa on usein kähinää, jolloin käyn tekemässä pari näytösluonteista kierrepotkua jotta vanhempikin ruuna näkee että turha yrittää mitään kikkailua, täältä pesee. TÄllaset vankinarkit on pidettävä kurissa muuten ne alkaa kukkoilla.

Ja mitä kotihommiin tulee niin kotona mä vedän omille ipanoille karatetreenejä harva se ilta. Vieraita jos on kylässä niin usein ne haluaa nähdä kiertopotkua, mavaa ja vedänpä joskus ihan koko katankin. TÄä on elämäntapa.

Tulot? Mulle tää vartijanhomma on ihan harrastus. Mun päätulot tulee päiväkaupasta jota käyn työaikana akvaarion koneella tai pädillä.

Äänestä
  • No tämä se vasta on oikea haaveileva pelle, tämä. Ei mitään käsitystä todellisesta vartijan työstä, jota aloittaja puolestaan kyllä kuvasi todella hyvin.

    Äänestä

Vartijaksi pitää olla vähän yksinkertainen.

Äänestä

Joopa joo. Laadukasta kekustelua taas. Tuohon avaukseen voi vain todeta, että jos aksonia kaipaa, niin ei kannata tulla vankilaan töihin. Työ sujuu paremmin ilman ongelmia. Mene mieluummin vaikka Ranskan Muukalaislegioonaan jos sitä äksöniä kaipaat. Ihmisten tylsyyteen on vaikea sanoa muuta kuin että se on subjektiivinen asia. Kaikkien kanssa ei voi aina tulla toimeen.
Vartijan palkalla en itse ainakaan edes halua tapella kenenkään kanssa, mutta valmius voimakeinoihin pitää olla, jos asiakas toiminnallaan väen väkisin sitä vaatii. Itse olen omalla 20 - vuotisella urallani joutunut kolme kertaa puuttumaan voimatoimin vangin aggressioon ja turvatakseni laitosturvallisuutta. Siinäkin on jo tarpeeksi.
Se, miksi vartijat "valehtelevat" mielestäsi työstään vaimoilleen ja oikaiset/valaiset asiaa sitten illanistujaisissa naisille, antaa vain vaikutelman oman näkökulmasi esille tuomisesta ja itsesi tehostamisesta sekä entisten kollegoitten vähättelystä. Ei taida olla montaa kutsua enää illanistujaisiin tullut näiden jälkeen?
Olikohan sittenkään niin, ettei vankeinhoitourasi päättyi toiminnan puutteeseen tai tylsiin ihmisiin vaan ehkä pääsi ei kestänyt vankilan arkea, erityisesti vartijan toimessa?

Äänestä
  • Tässä onkin aikaisemmin hyvin kiteytetty pampun perustoimet. Itse käytän edellämainittujen lisäksi junzukia, yleisimmin kohde jodan. Eivät pääse syyttelemään kieroilusta kun roppaan kopisee suoraan edestä. Rundiin mennäänkin sitten, toisin kuin kaikki voimankäytön ohjeet edellyttävät, korvalehdestä taluttamalla. Tepsii hyvin lastenkin ohjaamiseen ja on oikein hyvää terapiaa ylimieliselle rikolliselle. Ylimääräisen paineen puran muutamalla his-komennolla. Tämän päivän vankiaines kun on useimmiten narkkari-pleikkari linjoillla ja siten heikoilla nilkoilla varustettua, että pampun työ on loppua ennenkuin se alkaakaan. Nyt jo ollut useita tapauksia ettei korvalehdestä nosto ole enää auttanutkaan vellimäisten nilkkojen takia. Tässä päivänä eräänäkin joku vierailulle tullut varas Romanian pustalta erehtyi näyttelemään kongilla nyrkkeilijää. Harkitsin sekunnin murto-osan mawasikeria, mutta onneksi pidättäydyin ja koippasinkin kevyesti vasurilla. Putsarille sanoin että pistää sellin oven kiinni ja hakaan. Ja huomatkaa, tämä vain siksi,että vältyttäisiin isommilta vahingoilta. Sitä sanotaan meillä ammattitaidoksi. Mutta onhan meilläkin joitakin sellaisia joiden aika kuluu peräpukamien kanssa painimiseen. Onneksi tajuavat itse lähteä ettei ole tarvis grav magalla isommin ohjeistaa. Tasereita tai teleskooppeja ei juuri kukaan kongilla työskentelevä tarvi, vaikka niitä joutuu viran puolesta vyöllä kantelemaankin. Mutta kevyt provosointi on ihan kivaa että olisi jotakin mihin tarttua.

    Äänestä

  • sensei10 kirjoitti:

    Tässä onkin aikaisemmin hyvin kiteytetty pampun perustoimet. Itse käytän edellämainittujen lisäksi junzukia, yleisimmin kohde jodan. Eivät pääse syyttelemään kieroilusta kun roppaan kopisee suoraan edestä. Rundiin mennäänkin sitten, toisin kuin kaikki voimankäytön ohjeet edellyttävät, korvalehdestä taluttamalla. Tepsii hyvin lastenkin ohjaamiseen ja on oikein hyvää terapiaa ylimieliselle rikolliselle. Ylimääräisen paineen puran muutamalla his-komennolla. Tämän päivän vankiaines kun on useimmiten narkkari-pleikkari linjoillla ja siten heikoilla nilkoilla varustettua, että pampun työ on loppua ennenkuin se alkaakaan. Nyt jo ollut useita tapauksia ettei korvalehdestä nosto ole enää auttanutkaan vellimäisten nilkkojen takia. Tässä päivänä eräänäkin joku vierailulle tullut varas Romanian pustalta erehtyi näyttelemään kongilla nyrkkeilijää. Harkitsin sekunnin murto-osan mawasikeria, mutta onneksi pidättäydyin ja koippasinkin kevyesti vasurilla. Putsarille sanoin että pistää sellin oven kiinni ja hakaan. Ja huomatkaa, tämä vain siksi,että vältyttäisiin isommilta vahingoilta. Sitä sanotaan meillä ammattitaidoksi. Mutta onhan meilläkin joitakin sellaisia joiden aika kuluu peräpukamien kanssa painimiseen. Onneksi tajuavat itse lähteä ettei ole tarvis grav magalla isommin ohjeistaa. Tasereita tai teleskooppeja ei juuri kukaan kongilla työskentelevä tarvi, vaikka niitä joutuu viran puolesta vyöllä kantelemaankin. Mutta kevyt provosointi on ihan kivaa että olisi jotakin mihin tarttua.

    olen ollut Pamppuna 23 v ja kertaakaan ei ole ollut tarvetta jijutzutempuille.enkä Niitä edes Osaa, mutta vanki kuin vanki pysähtyy kun koppaan syleilyyn.painoa on 134 kg ja aikapaljon on rasvaa. nuoret jijutzutemppuilijat oppii aika äkkiä talon tavoille. keskittyvät sitten penkkipunnerrukseen ja pullakahveihin. päälle kun pistää oikein paksun hillokerroksen niin oha muute hyvä!
    Viimesimmässä välikohtauksessa narkki huuti ja huuti. jijutzutemppuilija oli jo hikoilemassa ja sanoi että käyttää tainnutuspuikkoa kaulaan narkille. Minä annoin Sirkus-Aakkosia kourallisen niin siihen loppui.Otin itsekin pari kourallista ja olihan hyvänmakusta. Sen päälle osasto lukkoon ja muutama erä laivanupotusta akvaariossa kollekoiten kanssa ja taas mennään kahville.Onhan se rasksta mutta raha tulee kolmisen tonnia kuussa. kyllä sillä pärjää.Ei uutta autoa voi hankkia mutta pärjää ja kerran vuoteen pattijoelle pamputtaamaan vähän toisella tavalla.akkoja ei oteta niille reissuille mukaan, mutta kyllä se pamppukin on suu korvissa kun vinosilmätyttö imeä lutkuttaa oikein kunnolla.

    Äänestä

Olette oksettavia! Jumalan tuomiolle pääsette kertoilemaan, miten kaltoin olette kohdelleet toista ihmistä, Jumalan kuvaksi luotua.. Yököttää ja etoo.. Miettikää tykönänne omia valintojanne ja eväitänne elämään:( Jaa ettei ihmiselämällä ole enää teille arvoa? Hävetkää!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Höystön kirjoitti:

Itse olen pampunhommia koklannut, ja ei oikein sovi minulle. Liian tylsää.
Tylsää työtä ja tylsät työkaverit ja asiakkaat.

Tunnen edelleen entisiä kollegoita eli pamppuja, ja ollaan ns.perhetuttuja.
Olen usein ihmetellyt illanvietoissa sitä, kun pamppujen naiset luulevat siitä vartijan työtä sellaiseksi, että siellä aina on kauheetä äxöniä ja painimista. Sitä äxöniähän pampun työ ei todellakaan ole.

Pamppu menee jonnekin BJ-treeneihin kun on epävarma itsestään ja sitten kertoo varmaan joka pienen kädestäpitotilanteen vähän höystettynä eukolleen, ja nainen sitten luulee siippansa olevan oikeinkin haastavissa töissä, vaikka pamppuhan istuu enimmän osan työajastaan ja painitilanteita ei esimerkiksi omalle muutaman vuoden uralleni mahtunut yhtään, jos ei jotain kädestäpitoja lasketa. Onhan kädestä kiinnipitäminen voimankäyttöä periaatteessa.
Itse selvisin parhaiten puhumalla ja ennakoimisella, niin kuin selviää elämästä yleensäkin.

Itse olen aina oikaissut näille naisille, että peräpukamien kanssa painimista se työ on, ja siinä on emäntä naureskellut ja isäntä ollut aika yrmeää kun paljastetaan totuus siitä tylsääkin tylsemmästä työstä.

Paljonko muuten pampun palkka nyt? Itse joskus olin töisä, niin ei se ollut mitään. Nuorempana pamppuna eli harjoittelijana palkka oli joku 1200€/kk. Muistaakseni sitten vanhempana vartijana ja vähän keskitasoa peremmin pistein se liksa oli joku 1600€, ja parinsadan euron lisät päälle. Tuonkin 1600€ verran saa moni liitonpäivärahaakin.

Niin. Että miksi pitää "höystää" sitä työnkuvaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu