Halpahuuto.fi

Onko muilla jo kokemusta? Itse huusin ilmaiset huudot pois. Nimimerkeistä voisi luulla (EN SYYTÄ, TÄMÄ ON MIELIPIDE) että ovat laittaneet omat botit asialle. On jossain kohtaa mielikuvitus loppunut kesken kun tulee ihme nimiä kuten "LOMAMÖKKI".

Lisäksi työni puolesta joudun lukemaan todella monia eri medioiden nettisivuja ja lehtiä ja olen vain yhdessä sivustossa nähnyt tämän mestan mainoksen. SILTIKIN kaupassa on pysynyt kohta viikon aloituspäivänä olleet tuotteet.

Lisäksi tästä kaupasta ei ole foorumikeskusteluja joka viittaa siihen että siellä ei ole juurikaan oikeita huutajia. Tai joo oli tuolla kirjoituksia siitä että huutokauppa oli vähän spämmänny. Joku oli saanut 50 mailia samasta firmasta samana päivänä.

Entiset, jo lopettaneet suuret kulta-ajoilta olivat tietenkin Fiksuhuuto, Kakusuu ja Bidoloo/Amppari. Näissäkin tuhansien huutajien kaupassa meni tuotteita usemammin pikkuhinnoilla kun näillä nykyajan kaupoilla, saati vasta-alkajilla. Ja ei, tässä ei ole tarkoitus sen enempää pohtia menneiden historiaa tai toimintatapoja.

Senttikaupoista huomaa että lopun alku on tulossa kun huutopaketit on tulpana 300%, 500% ja nyt hurjat 1000%. Halpahuuto aloitti tämän sitten heti ekana päivänä. Miksi huutopakettien hinnat on mitä on jos aina saa helvatisti enemmän.

Eli huhuu. Onko täällä ketään kuka olisi edes kuullut kaupasta?
17467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

PS. Poistavat kirjoitukset myös Facesivulta.. hienoa!

Äänestä
  • Onko asiakaspalvelu vastannut kellekkään ?

    Äänestä

Aika erikoinenhan tuo on, kun samat kohteet on jatkuvasti listalla ja suurin piirtein samat huutajat joka paikassa, mitään ei tapahdu, mutta rahaa palaa niiltä, jotka ovat oikeita huutajia.

Osa nimistä on samoja kuin muissa vastaavissa paikoissa. Tuli vaan mieleen että olisiko ollut puolihuolimaton vahinko tai paremminkin "markkinointikeino" se sähköpostien lähettäminen?

Äänestä

Varmaan ilkeyttään lähettivät ne s-postit!

Halpahuuto ottaa käyttöön voittorajoitukset
ADDED 20.11.2012 14:23

Halpahuuto ottaa käyttöön viikottaiset voittorajoitukset. Rajoitukset astuvat käyttäjällä voimaan, jos kalenteriviikon voitot ylittävät arvoltaan 500 euroa. Viikon aikana voitetut tuotteet on rajoitettu maksimissaan neljään. Raja-arvojen ylittyessä käyttäjä ei voi enää osallistua huutokauppaan kyseisen kalenteriviikon aikana. Tarjoamme ajoittain myös rajoituksettomia tuotteita, jotka merkitsemme selkeästi tuotteen kuvaan tai kuvaukseen.

.... ja sitten

Voittorajoituksiin hienosäätöä

26.11.2012 09:00

Voittorajoitukset koskevat jatkossa vain yli 20 euron arvoisia tuotteita.

Eihän siellä ole usein muita kuin 20e ja alle olevia juttuja. Epäilen myös nimimerkkejä, nappaavat omiin botteihin heille "tuttuja".

Voitin alussa ilmaisilla huudoilla haluamani tavaran, maksoin eikä sitä ole laitettu toimitettu tilaan.

Entäs se eka voitto, ei ole uutisissa kerrottu (huutopaketti Tiikerihai).

Tämäkin viesti poistetaan kuten muutkin tähän ketjuun kirjoittamasi eli täytyy ottaa yhteyttä ko.puljuun.

Äänestä

Halpahuuto.fi huijausta eivät toimita voittoja. Lupaavat "arpajaisista" voittoja. Ylläpito taitaa hutaa voitot keskenään. Facebook sivut jämähtäneen ei uusia uutisia. Tosin toinenkin "suomalainen" on tehnyt saman tempun TAKUUHUUTO.

Äänestä
  • Olen huudellut HalpaHuudossa ja voittanut tuotteita. Nimimerkkiäni en halua tässä yhteydessä kertoa. Tavarat tulleet kotiovelle asti. Ja lisää huutelen!.

    Äänestä

  • Kyllä toimittaa kirjoitti:

    Olen huudellut HalpaHuudossa ja voittanut tuotteita. Nimimerkkiäni en halua tässä yhteydessä kertoa. Tavarat tulleet kotiovelle asti. Ja lisää huutelen!.

    Kyllä toimittaa vaan ei toimita voittoja eikä suurien arvontojen voittajia ! Kuka 1000 euron lahjakortin jouluaattona ? Entäs muut heidän lupaamat kanpanjat/arvonnat ? Ainakin yksi kuluttajaasiamies/poliisi on saannut tutkintapyynnön halpahuudon toiminnasta.

    Äänestä

  • Kusetus loppu. kirjoitti:

    Kyllä toimittaa vaan ei toimita voittoja eikä suurien arvontojen voittajia ! Kuka 1000 euron lahjakortin jouluaattona ? Entäs muut heidän lupaamat kanpanjat/arvonnat ? Ainakin yksi kuluttajaasiamies/poliisi on saannut tutkintapyynnön halpahuudon toiminnasta.

    Tonnin lahjakortti on arvottu ja voittaja (nimimerkki) on selvillä

    Äänestä

Pitkään kesti tämäkin :D:D

Äänestä
  • Ei harmita yhtään :D En edes viitsinyt rekisteröityä kun vaisto sano että hullut huutajat pilaavat paikan kuiteskin sillä ahneella asenteella,Ihan niin kuin niillä olisi himohamstraajan tauti että pakko kaikki saada makso mitä makso.
    Minun näkemykseni on näissä huutokauppojen kuolemissa on se että annetaan liian monta kohdetta voittaa per asiakas viikossa,Monen huutajan into lopahtaa siihen että siellä vastassa on se hullu hamstraaja,ja sen seurauksena monasti tuotteet menee halvalla ja se ei ole huutokaupan pitäjälle kannattavaa!!
    Olen myös ihmetellyt mihinkä monet huutajat tarvitsevat samoja tuotteita isoja määriä,myyntiinkö???Nykypäivänä en edes ajattele jotain konetta edes huutavani huutokaupasta takuuasioiden takia.!!

    Äänestä

Harmi ,että sivusto lopetti toimintansa. Kerkesin voittaa reilusti tuotteita viimeisimmät tuottet on toimittamatta mutta sain tiedotteen ,että toimittavat kun saavat viimoisen kohteen myytyä joka nähtävästi meni eilen.

Sitten odotellaan, pitäisi tulla muutamia lahjakortteja sekä veitsiä.

Aikaisemmat tuotteet olen saanut ongelmitta.

Äänestä

Harmillinen asia, olen itse tullut siihen käsitykseen että Halpahuuto taisi olla ainoa suomalainen senttikauppa joka toimi rehellisesti ja ilman botteja. Käsitykseni senttihuutokaupoista on valitettavasti menneet alaspäin kuin lehmän häntä.

Alkuun uskalsin jopa luottaa rehelliseen suomalaiseen toimintaan, mutta nyt pitempään samaa touhua seuranneena on usko hiipunut ja botit kummittelevat mielessä eikä kilpahuuto bottien kanssa kiinnosta enää.

Varmaankin juuri tuo botittomuus ja rehllinen liiketoiminta ja kilpailu senttikauppamarkkinoilla johti siihen että Halpahuuto lopetti. Kun seuraa pitempään huutokauppoja ja huutajia huomaa aika helposti mitkä nimimerkit on oikeita ja mitkä todennäköisesti ei.

Itse olen saanut joka ikisen voittoni, jokunen on vielä tulematta, mutta uskon että toimittavat loputkin nyt kun viimeinen kohde sulkeutui.

Äänestä
  • Mulla kans jotain tavaraa tulematta mutta varmaan tulee ku aikaisemminkin tullut. Harmittaa ku loppu.

    Äänestä

Meillä on toivoa..

Sain sähköpostin jossa ilmoitettiin parhaillaan meneillä olevista yritysneuvotteluista.
Kiva oli huomata ,että vielä oli rehellisiä sivustoja.

Äänestä

Olipa mukava kuulla yritysneuvotteluista. Toivottavasti seuraava mahdollinen yrittäjä jatkaa myös rehellisellä linjalla. Jotenkin huutamisen mielenkiinto alkaa kadota siinä vaiheessa kun tulee omat bottiepäilyt mieleen. Harva viitsii ihan huvikseen bottien kanssa huudella.

Äänestä

Eivät sitten palauttaneet rahoja käyttämättömistä huudoista, vaikka näin lupasivat toimia. Jäis varmaan ainakin sadan euron huudot sisälle, kun en vähään aikaan ollut sivustolla käynyt, ja sitte olikin loppu koko huutokauppa.

Äänestä

Näin on, itsellekin jäi kurja maku koko hommasta, kun luvattiin toimittaa kaikki voitot, vaan eipä ole vieläkään näkynyt... Toivottavasti mahdollisimman moni ottaa opiksi eikä laita rahojaan senttihuutoikauppoihin, koska niitten toiminta näyttää olevan kovin epävarmalla pohjalla, jos edes yrittäjät eivät toimi rehellisesti, vaan käyttävät botteja. Loppu tulee joka kerta yllttäen eteen ja sen jälkeen on turha odottaa saavansa enää mitään. Itse olen ottanut opiksi, että jos tarvitsen jotain, käyn ostamassa sen kaupasta - silloin tiedän tarkan hinnan ja voin olla varma, että myös saan sen sillä hinnalla eikä nurkkiin kasaannut turhaa roinaa millä ei tee mitään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Entinensuurhuutaja kirjoitti:

Onko muilla jo kokemusta? Itse huusin ilmaiset huudot pois. Nimimerkeistä voisi luulla (EN SYYTÄ, TÄMÄ ON MIELIPIDE) että ovat laittaneet omat botit asialle. On jossain kohtaa mielikuvitus loppunut kesken kun tulee ihme nimiä kuten "LOMAMÖKKI".

Lisäksi työni puolesta joudun lukemaan todella monia eri medioiden nettisivuja ja lehtiä ja olen vain yhdessä sivustossa nähnyt tämän mestan mainoksen. SILTIKIN kaupassa on pysynyt kohta viikon aloituspäivänä olleet tuotteet.

Lisäksi tästä kaupasta ei ole foorumikeskusteluja joka viittaa siihen että siellä ei ole juurikaan oikeita huutajia. Tai joo oli tuolla kirjoituksia siitä että huutokauppa oli vähän spämmänny. Joku oli saanut 50 mailia samasta firmasta samana päivänä.

Entiset, jo lopettaneet suuret kulta-ajoilta olivat tietenkin Fiksuhuuto, Kakusuu ja Bidoloo/Amppari. Näissäkin tuhansien huutajien kaupassa meni tuotteita usemammin pikkuhinnoilla kun näillä nykyajan kaupoilla, saati vasta-alkajilla. Ja ei, tässä ei ole tarkoitus sen enempää pohtia menneiden historiaa tai toimintatapoja.

Senttikaupoista huomaa että lopun alku on tulossa kun huutopaketit on tulpana 300%, 500% ja nyt hurjat 1000%. Halpahuuto aloitti tämän sitten heti ekana päivänä. Miksi huutopakettien hinnat on mitä on jos aina saa helvatisti enemmän.

Eli huhuu. Onko täällä ketään kuka olisi edes kuullut kaupasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu