14 vuotias ja raskaana (LUE)

Heippa !

Tulisin tänne nyt kertomaan mun oman tarinan ku aika paljon näkyy ihmisiä kismittävän nää 12-15 vuotiaat "provot" jotka sanoo olevansa raskaana. Älkää heti leimatko, että koko juttu ois täyttä puuta heinää. Okei joo, joissakin tapauksissa tarina kuulostaa jo itsessään niin uskomattomalta, että tuskin se totta on. Mutta ite uskon monia jotka vähänkin tietää asioista jotain. Ja osaan ehkä samaistua näihin kaikkiin tyttöihin täällä paremmin kuin sellainen joka ei ole saman ikäinen ja raskaana.

Nyt varmaan monien mieleen tuli sellanen ajatus että mäkin oon menny paneskelemaan jotain koulun suosittua jätkää vessassa välitunnilla ilman kortsua koska mä vaan en välitä. No, väärin meni. Niin kauheelta kun se kuulostaakin (ja epäuskottavalta) niin mut raiskattiin noin 6kk sitten. Tämä kyseinen mies, noin parikymppinen, ei tietenkään mitään ehkäisyä käyttänyt, enkä mäkään popsinut pillereitä koska ei mulla sellanen kunnon ehkäsy ajankohtasta oo. En suunnitellu harrastavani seksiä vielä ainakaan kolmeen vuoteen. Mutta niin siinä sitten kävi että mies jätti mut ku nalli kalliolle sinne ulos. Ekana en ees ajatellu mahdollisuutta olla raskaana, koska mun kuukautisten puolesta se ois tavallaan "mahdotonta". Mutta koska ei mulla kuukautiset oo ollu ku vähän päälle vuoden niin kaiken näkösiä epäsäännöllisyksiä sitten tapahtuu. Kun kerrottiin poliisille tästä raiskauksesta ja mies - onneks - saatiin kiinni ja vankilaan, mun äiti alko passittamaan mua lääkärille koska se oli jostain syystä ihan varma että mä oon raskaana. Tällä kertaa sen vainoharhasuus osu oikeaan, ja lääkärissä kerrottiin että mä oon raskaana niin tietysti menin shokkiin. Ihan vaan siitä että oon ihan liian nuori tähän, ja siitä että kannan mun sisällä sen miehen lasta joka jätti muhun ihan hirveet traumat. No, aborttia mulle ehdotettiin, mutta sitten ajattelin että ei tää oo sen lapsen syy. Mut se oli kuitenki jo päässy aluilleen (vaikka ei kuitenkaan niin paljon etteikö aborttia vois tehdä) ja haluun antaa sille elämän.

Tässä nyt sitten pikkunen lepäilee mun masussa ja vielä vähän puntaroin että kasvattaisinko mun vanhempien kanssa mun lapsen, vai antaisinko adoptoitavaks, koska mulla on kaikki vielä ihan kesken. Mä oon vielä ihan kesken. Saa nähdä millaset tunteet mulle nousee pintaan kun saan pikkusen mun syliin ja nään sen kunnolla ekaa kertaa :)

Toivottavasti tää nyt vähän avas joidenki silmiä että kyllä täällä tottakin puhutaan eikä kaikki vaa tuu tänne provoilemaan ihan ilkeyttään. Ja jotkut on vielä mustakin nuorempia ja tarvitsee enemmän apua ja tukea. Älkää olko ilkeitä tällasessa asiassa, jotkut vaan oikeesti tarvii _apua_.