Googin sota ovella

Ressuu

Googin sota tuosta syttyy.

Tunisian ministeri ravaa auttamassa Gazassa. Libyalaisia palkkasotilaita on Syyriassa. Syyria ammuskelee jo Israelin puolelle. Libamonista tuhottiin kaksi raskaampaa rakettia, kun yrittivät ampua Israeliin. Egypti on ajanut panssarijoukot Gazan rajalle. Turkki haukkuu Israelia terroristivaltioksi ja kuljettaa ulkoministen lentokoneella Hamasin sotilasjohtoa. Sudan (Raamatussa Etiopia) valmistaa raketteja Gazaan ja sudanilainen kenraali toimii Syyriassa.

Tuossa on Googin sodan osapuolet.

Ja kun Fatah on juuri liittoutunut Hamasin kanssa, niin kriisi levinnee Länsirannalle ja myös Jerusalemiin. Jerusalemiin on ammuttu jo pari rakettia.

43

459

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • @@@

      "Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se o tuleva Jerusalemia piiritettäessä. Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille:kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä;ja maikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä bastaan."( Sakarja 12:2-3)

      Tuo Sakarjan 12.luku kokonaan on mahtavaa luettavaa, samoin luku 13.

      • ressuu

      • KTS (Ei kirj.)
        ressuu kirjoitti:

        Ja Israel on huomattavasti vahvempi osapuoli. Tässä tappiotilasto, joka kertoo mikä väkikivi Israel on vihollisilleen:

        http://www.verkkomedia.org/kuvapankki/pillar_of_defence.jpg?keepThis=true&TB_iframe=true&width=1200&height=1200

        Kuva on provosoiva, koska Verkkomedia on venäjän äänen kannattaja eli Googin äänen kannattaja sivusto. Minusta tilaston lukuihin voinee luottaa.

        Mutta me kristityt olemme luonnollisesti aina heikomman puolella eli siunaamme ja tuemme palestiinalaisia.

        HYVÄ!

        http://www.eappi.fi/

      • 23rtfgtf
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Mutta me kristityt olemme luonnollisesti aina heikomman puolella eli siunaamme ja tuemme palestiinalaisia.

        HYVÄ!

        http://www.eappi.fi/

        Meille muille taas sopisi jos molemmat osapuolet lopettaisivat idioottimaisen rähinänsä kivikautisten uskomustensa tulkintaerimielisyyksistä ja opettelisivat elämään ihmisiksi ja annen kaikkea olamaan lahtaamatta toisiaan sukupolvesta toiseen. Mutta eihän uskovainen nyt tappamista voi lopettaa.

      • Täti
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Mutta me kristityt olemme luonnollisesti aina heikomman puolella eli siunaamme ja tuemme palestiinalaisia.

        HYVÄ!

        http://www.eappi.fi/

        MInä siunaan vain sitä, mitä Jumalakin siunaa. Palestiinialaiset heikompia, hah, hah, mikä vale.

      • En tiijä.

        Öö, väitättekö tietävänne, kumpi on heikompi, minä en ainakaan ole varma, enkä sitä tiedä....
        Kristityn on tietysti niin paljon helpompi rakastaa Israelia, koska Raamattumme on niiltä pöllitty, mutta ei Koraanikaan huono kirja ole....

      • KTS (ei kirj.)
        Täti kirjoitti:

        MInä siunaan vain sitä, mitä Jumalakin siunaa. Palestiinialaiset heikompia, hah, hah, mikä vale.

        Kannattaa lukea sitä Raamattua ja tehdä Jeesuksen neuvon mukaisesti eli siunata ensi sijaisesti VIHOLLISIA.

      • Tuom.
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Mutta me kristityt olemme luonnollisesti aina heikomman puolella eli siunaamme ja tuemme palestiinalaisia.

        HYVÄ!

        http://www.eappi.fi/

        Mutta ME kristityt puolestamme olemme Israelin puolella, siis sen vahvemman omaisuuskansan Herran, joka tulee voittamaan maailman. Emme siis sen puolella, joka on kääntynyt Israelia vastaan, tuota Jumalan valittua kansaa.
        Joka siunaa Israelia, sitä siunnataan seitsenkertaisesti. Mutta joka kiroaa, se kirotaan puolestaan seitsenkertaisesti. Siellä palestiinalaisten puolella on ne kiroajat. Siltä näyttää.

    • raamatusta

      Aamoksesta

      Luku 1, 2 ja 3

      Luku 1:3-15

      DAMASKOS

      3. Näin sanoo Herra: Damaskon kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Koska he ovat puineet Gileadia rautaisilla puimaäkeillä,

      4. sentähden minä lähetän tulen Hasaelin linnaa vastaan, ja se kuluttaa Benhadadin palatsit.

      5. Minä särjen Damaskon salvat, ja minä hävitän Bikat-Aavenin asukkaat ja Beet-Edenin valtikanpitäjät, ja Aramin kansa viedään pakkosiirtolaisuuteen Kiiriin, sanoo Herra.

      GASSA

      6. Näin sanoo Herra: Gassan kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Koska he ovat vieneet pakkosiirtolaisuuteen ja luovuttaneet Edomille kaiken väen,

      7. sentähden minä lähetän tulen Gassan muuria vastaan, ja se kuluttaa sen palatsit.

      8. Minä hävitän Asdodin asukkaat ja Askelonin valtikanpitäjät, ja minä käännän käteni Ekronia vastaan, ja filistealaisten tähteitä tuhoutuu, sanoo Herra, Herra.

      TYYRO

      9. Näin sanoo Herra: Tyyron kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Koska he ovat luovuttaneet kaiken väen pakkosiirtolaisina Edomille eivätkä ole muistaneet veljesliittoa,

      10. sentähden minä lähetän tulen Tyyron muuria vastaan, ja se kuluttaa sen palatsit.

      EDOM

      11. Näin sanoo Herra: Edomin kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Koska se on vainonnut miekalla veljeänsä ja tukahduttanut kaiken armahtavaisuuden ja pitänyt ikuista vihaa ja kiukussaan raivonnut heltiämättä.

      12. sentähden minä lähetän tulen Teemania vastaan, ja se kuluttaa Bosran palatsit.

      AMMON

      13. Näin sanoo Herra: Ammonilaisten kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Koska he ovat halkaisseet Gileadin raskaita vaimoja, laajentaakseen aluettansa,

      14. sentähden minä sytytän tuleen Rabban muurit, ja myrskyn pauhatessa rajuilman ja sodan päivänä se nielee sen palatsit sotahuudon kaikuessa.

      15. heidän kuninkaansa vaeltaa pakkosiirtolaisuuteen, hän ja hänen hallitusmiehensä kaikki, sanoo Herra.

      Luku 2:1-16

      MOOAB

      1. Näin sanoo Herra: Mooabin kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Koska se on polttanut Edomin kuninkaan luut kalkiksi,

      2. sentähden minä lähetän tulen Mooabia vastaan, ja se kuluttaa Kerijotin palatsit. Ja Mooab kuolee sodan melskeessä, sotahuudon ja pasunan pauhinassa.

      3. Ja minä hävitän hallitsijan sen keskeltä, ja kaikki sen päämiehet minä tapan yhdessä sen kanssa, sanoo Herra.

      JUUDA

      4. Näin sanoo Herra: Juudan kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Koska he ovat hyljänneet Herran lain eivätkä ole pitäneet hänen käskyjänsä, vaan heidän valhejumalansa, joiden perässä jo heidän isänsä kulkivat, ovat heidät vietelleet,

      5. sentähden minä lähetän tulen Juudaa vastaan, ja se kuluttaa Jerusalemin palatsit.

      ISRAEL

      6. Näin sanoo Herra: Israelin kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Sillä he myyvät hurskaan rahasta ja köyhän kenkäparista,

      7. polkevat maan tomuun puutetta kärsivien pään ja vääntävät mutkaiseksi nöyrien tien. Ja poika ja isä käyvät saman naisen pariin häväisten minun pyhän nimeni

      8. Jokaisen alttarin luona he loikovat pantiksi otetuilla vaatteilla ja juovat pyhäkössä viiniä, jonka ovat velallisiltaan kiristäneet.

      9. kuitenkin minä hävitin heidän edestänsä amorilaiset, jotka olivat korkeakasvuiset kuin setrit ja vahvat kuin tammet, ja minä hävitin niiden hedelmän ylhäältä ja niiden juuret alhaalta.

      10. minä johdatin teidät Egyptin maasta ja kuljetin teitä erämaassa neljäkymmentä vuotta, että saisitte ottaa omaksenne amorilaisten maan.

      11. minä herätin teidän pojistanne profeettoja ja nuorukaisistanne nasiireja. Vai eikö näin ole, te israelilaiset? sanoo Herra.

      12. Mutta te juotitte nasiireille viiniä, ja profeettoja te kielsitte sanoen: "Älkää profetoiko".

      13. Minä, [Herra] olen ahdistettu teidän tähtenne kuten vankkurit, jotka ovat lyhteitä täynnä.

      14. nopeakaan ei pääse pakoon, ei väkevällä ole apua voimastaan, eikä sankari pelasta henkeänsä;

      15. jousimies ei kestä paikallansa, nopeajalkainen ei pelastu, eikä ratsumies selviä hengissä.

      16. sankareista rohkein pakenee alasti sinä päivänä, sanoo Herra.

      Luku

      3:10,11,13 ja 14

      10. He eivät ymmärrä tehdä sitä, mikä on oikeaa, sanoo Herra.
      He kokoovat palatseihin omaisuutta vääryydellä ja väkivallalla.

      11. Sen tähden, näin sanoo Herra, Herra: Vihollinen on oleva kaikkialla maassa.
      Se kukistaa sinun linnoituksesi, ja palatsisi ryöstetään.

      13. Kuulkaa ja todistakaa Jaakobin heimoa vastaan, sanoo Herra, Herra, Jumala Sebaot:

      14. Sinä päivänä, jona minä rankaisen Israelia sen rikoksista, minä rankaisen myös Beetelin alttareja, niin että niiden sarvet hakataan irti ja putoavat maahan.

      • Missä ja milloin

        Miksi puhutaan Googin sodasta?

      • Missä ja milloin kirjoitti:

        Miksi puhutaan Googin sodasta?

        Googlen sota?

      • Jos ja jos

        Vaikuttais vähän siltä, että monet noista paikoista tuhoutuu tai johtajat tai asukkaat tuhoutuvat.
        Onko kaikki nuo paikat nykyään edes olemassa ??
        Miten selität sen, että jotkut kohteet palavat. ?
        Sanotiin jopa, että "muurit kulutetaan tulella"
        Ei sellaista tulta ole olemassakaan, joka polttais kivee.
        Ei ees atomipommi polta muureja, paineaalto voi kyllä särkee muurikin aika pahoin muttei atomipomminkaan kuumuus muureja polta tai sulata.

      • kyllä on niillä
        Jos ja jos kirjoitti:

        on vaan nykysin uudet nimet, tässä vähä karttoja!

        katsokaa!

        1.

        http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Levant_830.png

        2.

        http://translate.google.fi/translate?hl=fi&langpair=en|fi&u=http://www.biblecities.com/cites__maps_Isrl-Sinai.htm&ei=UJqvUIT9He_44QTBiYCAAw

    • Soogin kota.

      Googin sota on vain se profeettojen mielikuvitussota jota he jatkuvasti käyvät.

      Välillä jopa keskenäänkin kun he pähkäilevät sitä,että kenen mielikuvitus liitää korkeimmalle ja kenellä on parhaimamt ja kauheimmat skenaariot.

    • Hohhoijaa

      Syttyikös tuo viimeksi kun Israel teki maahyökkäyksen Gazaan?

      • Pakstori

        Vanhan testamentin profeetta sanoi, että Gaza tulee jäämään autioksi, ja pakkohan se on jättää autioksi, sehän on melkein pelkkää erämaata, ja jonne yhtenään tippuu arabien silti melko huonosti tähdättyjä raketteja. Ei siellä voi kukaan pysyä elossa kovin kauaa....

      • Pakstori
        Pakstori kirjoitti:

        No pannaan helpotukseksi tarkka kohta: Sefanja 2:4...
        Eli siinä oli Gazasta ja Filisteasta, ettei ole kyse suorastaan Finlandiasta? No, ei se sokee silmä ole, joka niin luulee, mutta melko samea...

    • ressuu

      Hesari tänään:

      Uu­sim­mat so­ta­toi­met Ga­zan kais­ta­leel­la käyn­nis­tyi­vät aluet­ta hal­lit­se­van Ha­ma­sin vaa­ral­li­ses­ta vir­hear­vios­ta. Ha­mas an­toi Is­rae­lil­le pe­rus­teet Ga­zan pom­mi­tuk­siin sal­li­mal­la tä­nä vuon­na yhä enem­män ra­ket­ti-is­ku­ja Is­rae­liin.

    • profetia
      • profetiaproffa

        Vuosi oikea - sanoma väärä.

      • KTS (ei kirj.)
        profetiaproffa kirjoitti:

        Vuosi oikea - sanoma väärä.

        Hahaa.. Tiedän kyllä mikä taas sai israelfanittajan takajaloilleen. Se oli tätmä:

        "Israelin kansa tulee olemaan viimeisinä aikoina johtajien synnin tähden tuomittu kansa. "

        Israeliahan ei saisi edes Jumala eikä Jeesus arvostella.

        :D

      • Höpöhöpö.

        Ydinsota Lähi-Idässä vuonna 2012?

        Missä? Ettei vain vanhat pahat Ryssät suutu meihin tuona vuonna, ja tee aluksi Hellsingistä Hellvettiä?
        Miksi aina pitää juutalaista ja arabialaista seemiläistä sikaa joka paikkaan lyödä, emmekö me ole muka mihinkään syyllisiä? Hävetkää tomussa ja tuhassa tuollaista militarismia, jossa itse jäätäisiin lillumaan hekumalliseen onneen ikuisiksi ajoiksi, kun Vanhimmilla Seemiläisillä suvuilla on jo meitäkin kauemmin mennyt jutu päin Helevataa....

    • Tiistain uutinen
      • Ei vielä - kai?

        Suomessakin on ilmaiskuja ihan yhtenään... Hornetit repii ainakin Tampereen taivaan palasiksi, yli äännen nopuksillaan, ja ties vaikka olisi siellä jotain psykoppattejakin, jotka pommittaa joskus ommoo maata, no se ei onneksi ole vielä kovin todennäköistä...

      • Semmosta:-)
        Ei vielä - kai? kirjoitti:

        Suomessakin on ilmaiskuja ihan yhtenään... Hornetit repii ainakin Tampereen taivaan palasiksi, yli äännen nopuksillaan, ja ties vaikka olisi siellä jotain psykoppattejakin, jotka pommittaa joskus ommoo maata, no se ei onneksi ole vielä kovin todennäköistä...

        Jos olisi ollut ilimane IT-tykki kotipihalla, niin olisin kyllä koettanu ampua ne Saaterin Usan-Hornet-Saattanat loisimasta ilmatilastamme!

    • uutinen

      Tulitauko Gazassa alkoi

      Kairo. Egyptin johdolla neuvoteltu tulitauko Gazassa alkoi keskiviikkoiltana kello 21 paikallista aikaa.

      Egyptin ulkoministeri Kamel Amr kertoi Israelin ja Hamasin välisestä tulitauosta Kairossa lehdistötilaisuudessa, johon osallistui myös Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton.

      Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on vahvistanut Israelin hyväksyneen tulitauon. Netanjahu kuitenkin huomautti, että jos tulitauko ei pidä, Israel on valmis entistä kovempiin voimatoimiin.

      Tulitaukosopimuksessa Israel helpottaa hieman Gazan saartoa, mutta ei lopeta sitä.

      http://www.hs.fi/ulkomaat/Tulitauko Gazassa alkoi/a1305620650123

    • 15+3

      Eikö googin sota ala vasta kun petollinen rauha on tullut ?

      • uskisss

        Onkohan nyt sellainen petollinen tulitauko tai rauha ??

      • Evluttilainen
        uskisss kirjoitti:

        Onkohan nyt sellainen petollinen tulitauko tai rauha ??

        Hes 38:
        8 Pitkien aikojen perästä sinä saat määräyksen, vuotten lopulla sinun on karattava maahan, joka on tointunut miekan jäljiltä, koottu monien kansain seasta, -mentävä Israelin vuorille, jotka kauan aikaa olivat olleet rauniomaana; se on tuotu pois kansojen seasta, ja he asuvat turvallisina kaikki tyynni.
        9 Sinä hyökkäät kuin rajuilma, tulet kuin pilvi, pettääksesi maan, sinä ja kaikki sotalaumasi ja lukuisat kansat, jotka ovat sinun kanssasi.
        10 Näin sanoo Herra, Herra: Mutta sinä päivänä tulee mieleesi jotakin, ja sinä mietit pahan juonen
        11 ja sanot: Minä hyökkään suojattomaan maahan, karkaan rauhallisten ihmisten kimppuun, jotka asuvat turvallisina-asuvat muuria vailla kaikki tyynni, ja joilla ei ole salpoja, ei ovia.
        12 Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää, ojentaa kätesi raunioita kohti, jotka on saatu asutuiksi, ja kansaa kohti, joka on koottu pakanakansain seasta, joka on hankkinut karjaa ja omaisuutta ja asuu maan navassa.
        13 Saba ja Dedan ja Tarsiin kauppiaat ja kaikki heidän nuoret jalopeuransa kyselevät sinulta: 'Oletko sinä menossa saalista saamaan, ryöstettävää ryöstämään? Oletko koonnut joukkosi kantamaan hopeata ja kultaa, ottamaan karjaa ja omaisuutta, suurta saalista saamaan?'
        14 Sentähden ennusta, ihmislapsi, ja sano Googille: Näin sanoo Herra, Herra: Sinä päivänä sinä kyllä huomaat, että minun kansani Israel asuu turvallisena,
        15 ja lähdet asuinpaikastasi pohjan periltä, sinä ja sinun kanssasi lukuisat kansat, jotka kaikki ratsastavat hevosilla: suuri joukko, lukuisa sotaväki.

        Siis tulee petollinen rauha, jossa ilmeisesti USA takaa Israelin turvallisuuden ja tämän petollisen rauhan aikana Goog kerää salakavalasti koplansa yhteen ja yllättäen hyökkää Israeliin, joka on koottu maan ääriltä.

        Huomattakoon, että Israelin alueelta on löytynyt valatavat maakaasu ja öljyesiintymät ja niitä Goog (Putinin joukot) lähtevät ryöstämään.

      • Jos ja jos
        Evluttilainen kirjoitti:

        Nuo "valtavat" luonnonvarat, joita väität Venäjän lähtevän ryöstämään on vain pisara siitä mitä Venäjän omat varat on.
        Ei Venäjä niistä välitä, ei varsinkaan kun se joutuis sen takia sotaan USA:n kanssa
        Venäjän kiinnostus tuolla saralla on jäämeri ja sen oikeasti suuret öljykentät.
        Se, että valerauha saatais USA:n avustuksella aikaseks on mahdollista, joskin varsin epätodennäköistä.
        Kertokaas nyt vihdoin yksikin realistinen syy miksi Venäjä vois hyökätä Israeliin

      • Luv-etti.
        Evluttilainen kirjoitti:

        Hes 38:
        8 Pitkien aikojen perästä sinä saat määräyksen, vuotten lopulla sinun on karattava maahan, joka on tointunut miekan jäljiltä, koottu monien kansain seasta, -mentävä Israelin vuorille, jotka kauan aikaa olivat olleet rauniomaana; se on tuotu pois kansojen seasta, ja he asuvat turvallisina kaikki tyynni.
        9 Sinä hyökkäät kuin rajuilma, tulet kuin pilvi, pettääksesi maan, sinä ja kaikki sotalaumasi ja lukuisat kansat, jotka ovat sinun kanssasi.
        10 Näin sanoo Herra, Herra: Mutta sinä päivänä tulee mieleesi jotakin, ja sinä mietit pahan juonen
        11 ja sanot: Minä hyökkään suojattomaan maahan, karkaan rauhallisten ihmisten kimppuun, jotka asuvat turvallisina-asuvat muuria vailla kaikki tyynni, ja joilla ei ole salpoja, ei ovia.
        12 Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää, ojentaa kätesi raunioita kohti, jotka on saatu asutuiksi, ja kansaa kohti, joka on koottu pakanakansain seasta, joka on hankkinut karjaa ja omaisuutta ja asuu maan navassa.
        13 Saba ja Dedan ja Tarsiin kauppiaat ja kaikki heidän nuoret jalopeuransa kyselevät sinulta: 'Oletko sinä menossa saalista saamaan, ryöstettävää ryöstämään? Oletko koonnut joukkosi kantamaan hopeata ja kultaa, ottamaan karjaa ja omaisuutta, suurta saalista saamaan?'
        14 Sentähden ennusta, ihmislapsi, ja sano Googille: Näin sanoo Herra, Herra: Sinä päivänä sinä kyllä huomaat, että minun kansani Israel asuu turvallisena,
        15 ja lähdet asuinpaikastasi pohjan periltä, sinä ja sinun kanssasi lukuisat kansat, jotka kaikki ratsastavat hevosilla: suuri joukko, lukuisa sotaväki.

        Siis tulee petollinen rauha, jossa ilmeisesti USA takaa Israelin turvallisuuden ja tämän petollisen rauhan aikana Goog kerää salakavalasti koplansa yhteen ja yllättäen hyökkää Israeliin, joka on koottu maan ääriltä.

        Huomattakoon, että Israelin alueelta on löytynyt valatavat maakaasu ja öljyesiintymät ja niitä Goog (Putinin joukot) lähtevät ryöstämään.

        >>Huomattakoon,että Israelin alueelta on löytynyt valtavat maakaasu ja öljyesiintymät ja niitä Goog (Putinin joukot) lähtevät ryöstämään

      • Pakstori

        Petollinen rauha kestää kolme vuotta, ja se tulee siitä syystä, että Antikristus kieltää tulen käytön temppelissä... Sitten Antikristus suuttuu, koska henkensä loppui tulettomuudessa, ja 3,5 vuoden päästä alkaa kovempi tulitus, SRK:ssakin...
        Tosin papit nyt ei ossaa koskaan muuta kuin puhua puvuissaan, se heille sallittakoon, ja puljata seurakunnan varoista 1-10% tililleen....
        Nuo molemmat ajat ovat vihan aikaa, mutta jotkut kokee tuon toisen pahempana aikana kuin ekan....

      • Mee itte:-)
        Evluttilainen kirjoitti:

        Hes 38:
        8 Pitkien aikojen perästä sinä saat määräyksen, vuotten lopulla sinun on karattava maahan, joka on tointunut miekan jäljiltä, koottu monien kansain seasta, -mentävä Israelin vuorille, jotka kauan aikaa olivat olleet rauniomaana; se on tuotu pois kansojen seasta, ja he asuvat turvallisina kaikki tyynni.
        9 Sinä hyökkäät kuin rajuilma, tulet kuin pilvi, pettääksesi maan, sinä ja kaikki sotalaumasi ja lukuisat kansat, jotka ovat sinun kanssasi.
        10 Näin sanoo Herra, Herra: Mutta sinä päivänä tulee mieleesi jotakin, ja sinä mietit pahan juonen
        11 ja sanot: Minä hyökkään suojattomaan maahan, karkaan rauhallisten ihmisten kimppuun, jotka asuvat turvallisina-asuvat muuria vailla kaikki tyynni, ja joilla ei ole salpoja, ei ovia.
        12 Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää, ojentaa kätesi raunioita kohti, jotka on saatu asutuiksi, ja kansaa kohti, joka on koottu pakanakansain seasta, joka on hankkinut karjaa ja omaisuutta ja asuu maan navassa.
        13 Saba ja Dedan ja Tarsiin kauppiaat ja kaikki heidän nuoret jalopeuransa kyselevät sinulta: 'Oletko sinä menossa saalista saamaan, ryöstettävää ryöstämään? Oletko koonnut joukkosi kantamaan hopeata ja kultaa, ottamaan karjaa ja omaisuutta, suurta saalista saamaan?'
        14 Sentähden ennusta, ihmislapsi, ja sano Googille: Näin sanoo Herra, Herra: Sinä päivänä sinä kyllä huomaat, että minun kansani Israel asuu turvallisena,
        15 ja lähdet asuinpaikastasi pohjan periltä, sinä ja sinun kanssasi lukuisat kansat, jotka kaikki ratsastavat hevosilla: suuri joukko, lukuisa sotaväki.

        Siis tulee petollinen rauha, jossa ilmeisesti USA takaa Israelin turvallisuuden ja tämän petollisen rauhan aikana Goog kerää salakavalasti koplansa yhteen ja yllättäen hyökkää Israeliin, joka on koottu maan ääriltä.

        Huomattakoon, että Israelin alueelta on löytynyt valatavat maakaasu ja öljyesiintymät ja niitä Goog (Putinin joukot) lähtevät ryöstämään.

        Huomattakoon, että Israelin alueelta on löytynyt valatavat maakaasu ja öljyesiintymät ja niitä Goog (Putinin joukot) lähtevät ryöstämään.

        Hei, oikeesti, emme me voi sanella Venäjälle mitä niiden tulee tehdä! Jos niin paljon kiinnostaa tommoset koiruudet, mee itte!

    • Valatava.

      No jopas on valatavat (valtavat) odotukset sen kuvitteellisen Googin sodan suhteen.

      Kuinkahan valatavat (valtavat) ne odotukset ovat vuoden päästä!

    • 11111111111111111111

      Uskovainen isäni oli varma jo yli 40 vuotta sitten että Googinsota on ovella. Joten taitaa nytkin käydä ettei ko. sotaa synny taaskaan

      • Rovstori.

        No,hällä väliä syystä,ettei sitä Googinasotaa nytkään syty eikä sitä koskaan tule edes syttymäänkään.

        Ei edes 3,5 vuoden päästäkään,eikä myöskään 35 vuoden tai edes 350 vuoden päästäkään.

        Näi syystä,että Googin sota on vain joidenkin märkiä päiväunia...

    • Agison.

      Äläpäs sitten enempiä höpäjä vaan mee ottamaan vaikka Japsin kanssa Go-matsi... Takaan, että jos on eka matsi tulee turpiin, mutta jo yhdellä voitolla isolla laudalla 10-kiysta, 9-kiven taosituksella saat luokituksen 20-kyuksi...(äännetään: kiu)....

      http://www.pandanet-igs.com/

    • Guuggeli.

      Vieläkös se Googin sota on ovella?

    • Guuggeltson

      Googin sota päivystää ovella kaiken aikaa ja vaanii koska voisi tuikata töppösensä ovenrakoon ja pistää hulinaksi.

      Israel harjoittelee tänään googgihyökkästä. Sireenit soi ja silloin pitää sukeltaa väestösuojaan tai vetää kaasunamari päähän.

    • helvetin aamunkoi

      Yhdysvaltain Ulkoministeri J. Kerry on Mr. Magoo.

    • oöoöoö

      Nuo raamatun sekavat horinat voi sovittaa mihin maailmanhistorian aikaan ja paikkaan hyvänsä. Siitä jo pitäisi pystyä päättelemään, ettei niillä ole mitän virkaa.

    • Ilmestyskirja puhuu Googista ja sen sotaisuudesta vasta tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen.
      Sitä ennen on mm. Pedon valtakunta ja Jeesuksen paluu, kun Ilm.kirjasta asioita luetaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      207
      4416
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      186
      2451
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      64
      1452
    4. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      96
      1171
    5. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      123
      1089
    6. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      71
      1036
    7. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      95
      1006
    8. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      131
      967
    9. Bim bom ovikello soi!!

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      105
      943
    10. Kuvaile kaivattuasi

      kolmella adjektiivilla ja kolmella emojilla. Pidetään ketju asiallisena kiitos. 😁
      Ikävä
      54
      865
    Aihe