Kysymyksiä masennuspotilaille

Minulla on useampi todella hyvä ystävä, olen "lähes suhteessa", olen fyysisesti terve (no migreeni vaivaa välillä), ei velkoja, rahaa on käytössä ihan tarpeeksi, ei nyt liikaa mutta sopivasti, olen sosiaalinen ja luonteeltani ihan mukava. En myöskään ole ruma tai vastenmielisen näköinen. Silti olen masentunut. Joten ei, tuskin vaikuttaisi vaikka saisi enemmän rahaa tai ystäviä.

Voishan se vähän parantaa asioita mut luulen että olisin siltikin masentunut ainakin jossain määrin.

Ennen syntymääme valisemme kohtamamme vaikeudet, jotta oppisimme. En olisi minä sellaisena kuin nyt olen, ilman masennusta. En siis vaihtaisi.

Uskoisin noiden vaikuttavan, en olisi enää niin masentunut. Mutta koska ihmeitä ei tapahdu, niin masentaa vaan entistä enemmän.

Usein ihminen lulee etä jos olisi asiat niin tai näin: sitten ei olisi ikävää ja elämä hymyilisi. Monella on seurutelukumppani tai puoliso, on rahaa jo miljoonia ja on sitä kauneutta, menestystä ja mainetta, mutta elämä ei ole mielekästä. Siten joku voi olla ihan tavis, jopa kädestä suuhun eläjä ja ilman puolisoa, ja ei mikään missimittoja täyttävä, mutta kokee olevansa onnellinen. Itse olen juuri tällainen ja olen iahn onnellinen.
Minua on auttannut paljon usko Jumalaan ja se että hyväksyn itseni juuri sellaisena kuin olen. Kun sielun harmonia onmkunnossa se heijastuu ulospäin ja ystäviäklin olen sanut ihan riittävästi. Osaan myös tula toimeen pienellä budjetilla. Olen ilmeisesti osannut käsitellä menneisyyden traumat niin hyvin että nyt voin olla rinnallakulkijana toisillekin.

Muutama asia kun muuttuisi, ei edes kovin suuria asioita, olisi olotilani parempi.

Mahdollisesti pitää muuttaa ulkomaille saavuttaakseen ne.

Varmaan en enää kävisi psykologilla ja söisi lääkkeitä.

Jos pääsisin työkyvyttömyyseläkkeelle, niin eipähän enää olisi näitä jokapäiväisiä murheita: sossun ja työkkärin kanssa tappelua, lääkärillä ravaamista: sairausloman hakemista (jos jää hakematta, niin lähtee toimeentulotuesta ensin 20% ja sitten 40%). Jos kaikki velat olisi maksettu ja saisin luottotietoni kuntoon, niin olisin myöskin sanoinkuvaamattoman onnellinen. En kaipaa ylimääräistä rahaa... Kerran kuussa kun säännöllisesti tulis sen verran, että sillä pärjäis... Hyvä parisuhde eli puoliso minulla jo onkin. Ystäviä ei, mutten ole koskaan ollut kovin seurallinen. Luonne ja ulkonäkö ok. Sos.fobia on kyllä paha...

Väitän, että masennus ei häviäisi, mutta elämäni laatu muuttuisi todella paljon parempaan suuntaan!!!

Multa löytyy melkein nuo kaikki ja en, en ole onnellinen...vika lienee siinä että vaikka huolista pääseekin eroon/saa etäisyyttä niin itsestään ei koskaan...ja jos ei voi sietää itseään/omaa elämäänsä niin mihinkäs tuo helpottais?

Minun hyvinvointiini esim. raha vaikuttaa hyvin vähän. Oikeastaan voin tuntea enemmän tyytyväisyyttä itsestäni, kun rahan kanssa on tiukkaa! Voin todeta pärjänneeni taas kuukauden vähälläkin rahalla. Tätä tyytyväisyyttä en tuntenut, kun oli ylimääräistä rahaa - turhanpäiväisyyksiin.

Ulkonäössäni ei ole mitään vikaa, ei liioin tyylissäni. Joskus kuitenkin inhoan peilikuvaani; joskus otan vastaan ihmisten ihailevia katseita.

Summa summarum: Elämäni ei ole koskaan masennuksen helpotettua tai pahennuttua muuttunut yhtään mitenkään suuntaan eikä toiseen. Yksi ja sama elämä voi olla masennuksen alho, ihan ok tai onnen kukkatarha: kaikki on kiinni korvien välin asioista.

Kyllä tämä olotila lieventyisi ainakin...olen huomannut että kun on mielekästä tekemistä, ei ole aikaa märehtiä tällätavoin...itse haluaisin mielekkään työn johon ei tarvitsisi joka aamu lähteä hammasta purren vaan innolla odottaen päivän haasteita ja raha-asiat kuntoon ensialkuun, noilla pääsisin varmasti eteenpäin tässä ajelehtimisessa.

Masennus,- muoti-ilmiö.
Ihmisellä on monenlaisia tunnetiloja. Niin kuulukin olla,
ihan ääripäitä lukuunottamatta.
Tämä meidän aikamme on vaan sellainen, jossa tunteita ei saisi olla.
Pitää olla robotti- .
Tehdä töitä ja syödä ja nukkua.
Kannattaa miettiä, että mikä aiheuttaa masennuksen tunteen.
Ei apu masennukeen tipu kuin omena puusta.
Lääkäreille helpoin tie potilaan auttamiseksi on määrätä "masennuslääkkeitä"
Lukekaapa mikälaisia oireita masennuslääkkeet aiheuttavat. Tuoteselosteessa
lukee useassakin, että ne voivat iis aiheuttaa masennusta, agressiivisuutta,- jopa itsemurhia.
Siitäpä alkaakin sitten kierre. Jokainen on oman onnensa seppä. Lääkäri unohtaa potilaansa ongelmat kun potilas sulkee oven.Miettikää mitä haluatte saada elämältänne. Käyttäkää luovuuttanne. Herkät ihmiset miettii omaa henkistä tilaansa. Ulkoilu,- luonto, kaikki joka antaa elämään sisältöä,- auttaa masennuksen hoidossa. Älkää märehtikö edes menneitä. Eteenpäin on elävän mieli.

on hyvä ulkoiset puitteet on kunnossa.itsetuntosi on hakoteillä.kerrotaan yllättävän mistä masennus johtuu.
meillä ihmisillä on aivoissa välittäjäaineita,joka pitää tasapainossa.itselläni on maat ja mannut,silti on vaikeaasteinen masennus.on aivoperäinen,puuttuu välittäjäaineita.topamiini,serotoniini ym.lääkettä tarvitaan syödä,että sillä korjataan aineen puutos.
jos lääkäri määrännyt lääkityksen.älä lopeta ,vaikka alkaa tuntumaan,ei ole enää masennusta.on kuitenkin,sen lääkkeen alla.
itse joudun ,tai ennuste ,koko loppuikäni,nyt olen käyttänyt 25.v.
ei ihminen ole hulla .masennuksen takana ei tunneta tälläistä.ihmisillä liian vähän tietoa,netistä löytyy.

En tiedä.

Voisi helpottaakin..Kun pääsisin KUNNOLLISELLE, ammattitaitoiselle psykologille.... ja olis varaa ostaa kunnon lääkkeitä. Nyt ei ole , kumpaakaan!

Jos saisin muuttaa elämässäni mitä tahansa, niin ensimmäisenä muuttaisin masennuksen! Niin hirveä ja vmäinen sairaus. Ei tuntuisi uudet ystävät tai matkustelut sun muut miltään, jos olis masentunu. Vaikka tapahtuis mitä ihanaa elämässä ni ne ei merkkaa ainakaan mulle niin paljoo ku kaikki huonot asiat itessä ja elämässä. Siis en haluais ajatella näin, mutta kun on masennus ni ei voi mitään. Yks päivä just mietin, että mullahan on elämässä kaikki suht ok ni miks silti pidän elämääni ja itteeni paskana?!

En tiedä.

Aika absurdi kysymys. Vakava masennus ei ole vain ulkoisista olosuhteista johtuva alakulo, vaan tahdosta riippumaton, joskus jopa tappava sairaus, joka vaatii oikeanlaista hoitoa. On paljon ihmisiä, joiden elämässä ulkoiset puitteet ovat täysin kunnossa ja myös läheisiä ihmisiä heillä, ja siitä huolimatta voivat olla itsetuhoisen masentuneita.

ja siitä johtuvan jatkuvan ahdistuksen kun saisi pois, helpottaisi kyllä esimerkiksi opiskeluissa ja töissä pärjäämistä. Toisaalta, masennusta itsessään tuokaan ei poistaisi. Ajattelen myös siten, kuten moni muukin tähän ketjuun vastannut ehkä, että mikäli nuo ulkoiset asiat ovat se ratkaiseva juttu masennukselle, ei varmastikaan ole kyse sairaudesta nimeltä masennus. Enemmänkin silloin on kyse siitä, että elämäntilanne ahdistaa ja harmittaa, mikä on aivan normaalia kenen tahansa elämässä.

En vaihtaisi, koska pääsen kesällä työkyvyttömyyseläkkeelle.

Ihmiset ovat erilaisia, masennukset ovat erilaisia. Masennusta voidaan luokitella erilaisin termein: Vaikea tarkoittaa, ettei ihminen pysty omin avuin siitä selviämään; pitkittynyt tarkoittaa sitä, että kroonisia piirteitä on mukana; kokemusperäinen tarkoittaa suunnilleen samaa kuin traumaattinen eli tila on seurausta jonkinlaisesta kokemuksesta tai tapahtumasta.

Ainakin kokemusperäiseen masennukseen liittyy olennaisesti yksi iso asia: uskon, toivon ja rakkauden menetys. Uskon ja rakkauden voi menettää ja silti selvitä, mutta toivon menetys on kohtalokasta.

Jos masennus on synnynnäistä tai "nuoruudessa opittua", niin välttämättä ei ole mitään, mikä opettaisi aivot uusille tavoille. Kokemusperäinen masennus voidaan voittaa, mutta joskus tarinat niiden taustalla ovat niin hirveitä, elämänopetukset niin kamalia, että ainoaksi keinoksi palauttaa toivo on jonkinlainen itsesuggestio tai peräti hyväksytty itsepetos. Sen sanottuani on sitäkin ihmeellisempää, että (kokemusperäisestäkin) masennuksesta voi toipua, mutta alttius jää aina. Ja se alttius tekee ihmisen varovaiseksi. Mielen nurkassa on aina tieto siitä, miltä maailma näyttää kuopan pohjalla.

Elämässä on asioita, joita ihmisen ei kuuluisi oppia eikä tietää.

Yksi ilkeä piirre elämässä on se, että asian oikean arvon oppii vasta kun sen menettää. Hienoimmankin auton voi ajaa peltiromuksi ja aina saa uuden, mutta menetä terveys tai läheinen etkä saa sitä takaisin millään. Mikään ei täytä sitä tyhjiötä, ei uusi auto, ei uusi työ, ei salkullinen rahaa, ei tuhatkaan pillua.

Ei ole vain yhtä totuutta.

"Elämässä on asioita, joita ihmisen ei kuuluisi oppia eikä tietää."

Viisaasti sanottu, "selvinnyt ja oppinut". Olen samaa mieltä siitä, että ihmiset, jotka ovat ensimmäiseksi hokemassa "vaikeudet kasvattavat, ilman niitä en olisi niin vahva jne." ovat vain säästyneet elämässään vielä niiltä vastoinkäymisiltä, jotka todella murentavat palasiksi, jotka sattuvat eniten juuri siihen kyseiseen ihmiseen. Paljon monilla auttaa myös se, jos vastoinkäymiset tulevat aikuisiässä ja lapsuus/nuoruus, niiden tärkeimmät ihmissuhteet, ovat antaneet pohjan terveelle minuudelle ja siten siellä taustalla on resursseja, joiden avulla selvitään suuristakin vastoinkäymisistä. Kroonisesti masentuneet saattavat esimerkiksi ulkopuolisen silmään masentua hyvinkin naurettavista arkipäivän vastoinkäymisistä, mutta tätäkin ymmärtää paremmin, jos tuntee ihmisen historian.

Minulle on aivan sama, millaisissa olosuhteissa olen, niin aina vaan masentaa ja ahdistaa. Jos nyt yhtäkkiä päätyisin paratiisisaarelle ja saisin ympärilleni rakkaita ihmisiä, niin kaikki olisi silti yhdentekevää. Olen lapsesta asti ollut melankolista sorttia ja masentunut olen ollut koko aikuisikäni.

Minä uskon myöskin, että jos ympäristön/elämäntilanteen muutos parantaa ihmisen "masennuksesta", niin hän ei koskaan ole ollutkaan kliinisesti masentunut.