Halusin päästä tänne vähän purkautumaan ja jos kenties saisin vaikka hyviä neuvoja joiltain.
Olen melko nuori opiskelija, jolla ei ole ollut mikään kauhean helppo lapsuus.
Yläasteen alkuun asti kaikki oli hyvin, niin koulussa, kotona ja muuallakin. Siitä lähtien kaikki alkoi mennä ihan p*rseelleen...
Kotona oli aika rankkaa ja minulla tapahtui ikäviä asioita, paljon lyhyessä ajassa. Sen takia olinkin vähän maassa ka hiljainen jonkin aikaa... Muut koulussani sitten käyttivät tilaisuuden hyödykseen. Siitä lähtikin sitten kiusaaminen monen henkilön taholta, joka kesti melkeen koko yläasteen ajan ja oli yleensä päivittäistä.
Se johti sitten siihen että jäin yksin. Menin aina suoraan koulusta kotiin, enkä yleensä halunnut mennä edes kouluun.
Se, että vietin niin kauan aikaa kotona ja kaikki kiusaaminen jätti aikamoiset arvet.
Luottamus ihmisiin katosi ja aloin jännittää kaikkea.
Omaa kävelyäni, bussissa oloa, paikat joissa on paljon ihmisiä, puhuminen. Jotkut jopa luulivat että minulla on r-vika, koska jännitin ärrän sanomistakin, vaikkei minulla ole koskaan ennen ollut hankaluuksia sen sanomisessa. Silmiin katsominen oli myös ongelmallista.
Nykyään en enää jännitä niin paljon. Busseissa, jne. Mutta kuitenkin ihmissuhteeni kärsivät vielä.
Jännitän vielä välillä sos.tilanteita, varsinkin jos jään jonkun "ei-niin-tutun" kanssa kahden. Puheeni on vieläkin välillä epäselvää ja menee sanat ihan sekaisin. Olen muutenkin sosiaalisesti kömpelö (nykyään).
Kaverini pitävät minua hidasälyisenä, hiljaisena ja vähän outonakin varmaan. Välillä siitä hiljaisuudesta kommentoivatkin jotain. Liekö edes oikeasti kavereitani..
Outona pitävät varmaan, koska jos en keksi mitään puhuttavaa, alan selittämään jotain ihme juttuja, jottei vaan olisi niitä hiljaisia hetkiä niin paljon...
En ole oikeasti tuollainen. Olin ennen innokas, puhelias ja halusin tutustua uusiin ihmisiin.
Haluaisin vanhan minäni takaisin, mutta en tiedä onko mahdollista...
Oletan että monet ovat masentuneet juurikin kiusaamisen takia. Joten, onko kenelläkään mitään "iloista tarinaa", että on päässyt vanhojen aikojen yli ja pystyy taas elämään normaalisti?
Jos jään nimittäin taas yksin, en tiedä kestänkö sitä enään...
Olen melko nuori opiskelija, jolla ei ole ollut mikään kauhean helppo lapsuus.
Yläasteen alkuun asti kaikki oli hyvin, niin koulussa, kotona ja muuallakin. Siitä lähtien kaikki alkoi mennä ihan p*rseelleen...
Kotona oli aika rankkaa ja minulla tapahtui ikäviä asioita, paljon lyhyessä ajassa. Sen takia olinkin vähän maassa ka hiljainen jonkin aikaa... Muut koulussani sitten käyttivät tilaisuuden hyödykseen. Siitä lähtikin sitten kiusaaminen monen henkilön taholta, joka kesti melkeen koko yläasteen ajan ja oli yleensä päivittäistä.
Se johti sitten siihen että jäin yksin. Menin aina suoraan koulusta kotiin, enkä yleensä halunnut mennä edes kouluun.
Se, että vietin niin kauan aikaa kotona ja kaikki kiusaaminen jätti aikamoiset arvet.
Luottamus ihmisiin katosi ja aloin jännittää kaikkea.
Omaa kävelyäni, bussissa oloa, paikat joissa on paljon ihmisiä, puhuminen. Jotkut jopa luulivat että minulla on r-vika, koska jännitin ärrän sanomistakin, vaikkei minulla ole koskaan ennen ollut hankaluuksia sen sanomisessa. Silmiin katsominen oli myös ongelmallista.
Nykyään en enää jännitä niin paljon. Busseissa, jne. Mutta kuitenkin ihmissuhteeni kärsivät vielä.
Jännitän vielä välillä sos.tilanteita, varsinkin jos jään jonkun "ei-niin-tutun" kanssa kahden. Puheeni on vieläkin välillä epäselvää ja menee sanat ihan sekaisin. Olen muutenkin sosiaalisesti kömpelö (nykyään).
Kaverini pitävät minua hidasälyisenä, hiljaisena ja vähän outonakin varmaan. Välillä siitä hiljaisuudesta kommentoivatkin jotain. Liekö edes oikeasti kavereitani..
Outona pitävät varmaan, koska jos en keksi mitään puhuttavaa, alan selittämään jotain ihme juttuja, jottei vaan olisi niitä hiljaisia hetkiä niin paljon...
En ole oikeasti tuollainen. Olin ennen innokas, puhelias ja halusin tutustua uusiin ihmisiin.
Haluaisin vanhan minäni takaisin, mutta en tiedä onko mahdollista...
Oletan että monet ovat masentuneet juurikin kiusaamisen takia. Joten, onko kenelläkään mitään "iloista tarinaa", että on päässyt vanhojen aikojen yli ja pystyy taas elämään normaalisti?
Jos jään nimittäin taas yksin, en tiedä kestänkö sitä enään...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Älä mieti liikaa."millainen olet". Ihan hyvä tyyppi varmasti olet, Keskisty siihen, mitä tiedät phjimmiltasi olevasi ja mitä haluat. Sen varassa eteenpäin...
Koeta nähdä itsesi edelleen puheliaana ja innokkaana, sillä sellainenhan olet pohjimmiltasi.
Älä anna muiden tehdä sinusta sellaista mitä et ole, ota se valta pois!
Kaikki on mahdollista, "rakenna" itsesi sellaiseksi kuin haluat.
Ainut ihminen maailmassa olet sinä, joka sen voi tehdä.
Ole hyvä itsellesi.
"Polku on tässä kaiken aikaa, aivan jalkojesi alla" I. Dorsey
Iloista ja lumista talvipäivää!