VL liike pitäisi erottaa kirkosta

Tuomittu

Suomen ev.lut.kirkon pitäisi lopultakin havahtua ja erottaa koko VL liike kirkon yhteydestä. VL liikkeessä muka korostetaan aina hyviä välejä ja yhteyttä vallitsevan yhteiskunnan, kirkon ja muiden kummallisten sidosryhmien kesken. Puuttuu vain, että pyydetään edustajat keskustapuolueesta ja kokoomuksesta suviseuroihin esittämään tervehdyksensä.

Ei kirkon opetukseen ja habitukseen kuulu kaiken maailman tiukkapipoisten paapominen, antaa niiden pitää omat seuransa ja piirinsä. Mietitäänpä vain miten lestadiolaisuus tuomitsee epäuskoiset vanhemmat tai lapset helvetin tuleen. Eikö lestadiolaista kosketa se, että siellä isä tai äiti kärventyy sillä aikaa kun minä saan iloita ja riemuita.

5

341

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vee äl

      ...ev.lut. kirkko tahtoo meidät erottaa, emme voi sille mitään, ja tyydymme siihen.

    • Oh hoh

      On aivan yhdentekevää mitä ja miten vanhoillislestat tuomitsevat, tietenkään ei neille itselleen ole samantekevää, mutta siis muille.

      Meillä on Jumalan Sana Jeesus Kristus joka kaikki ikein tuomitsee. Sana tuomitsee Kristukseen uskovat taivaaseen ja epäuskoisen helvettiin.

      Tässä on huomattava sellainen seikka, että tämä tuomari löytyy ihmisen omasta povesta.

      Kaikki ovat yhtä syntisiä "till helvete".

      Ne jotka eivät ole näine synteineen nöyrtyneet ottamaan lahjkaksi vapahdusta Kristukselta Hänen verensä tähden, tulevat kuoltuaan tuomituiksi näiden omien syntiensä nojalla.

      Vain armahdus voi pelastaa ihmisen helvetistä. Ja Kristus on ainut jolla on armahdusoikeus.

      Hänen oikeuttaan todistavat täällä ajassa Jumalan Sana ja sakramentit Pyhän Hengen kautta.

      Veri vesi ja Henki todistavat Kristuksen, joka armahtaa sen joka synteineen Hänen luoksensa tulee ja tahtoo synneistään päästä.

      Jumala armahtaa Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden. Kristus on uuuden testamentin sovintouhri ihminen ja Jumalan välillä.

      Toista kelvollista uhria syntien edestä ei ole eikä tule.

    • kirkonrotta

      ovat yksittäisiä ihmisiä. Mikään ryhmä ei yhteisönä kuulu kirkkoon eikä sitä siis voida kirkosta erottaakaan.

      Myöskään yksittäisiä ihmisiä ei tietääkseni ole tapana erottaa kirkosta. Onneksi.

    • Stryper

      Olen kanssasi samaa mieltä! Rauhanyhdistyksen ei kuuluisi toimia kirkon piirissä sillä se ei asioista tärkeimmän, pelastusopin osalta tunnusta kristillistä ja kirkon oppia! Ja miksi ihmeessä vl:t haluaa toimia kirkon piirissä vaikka ovat sitä mieltä että muut kirkkoon kuuluvat eivät pelastua vaikka uskoisivat Jeesukseen?

    • pettynyt vl-uskoon

      Olen aina pitänyt uskovaisia jollain tapaa parempina ihmisinä kun itseäni..Nyt käsitykseni on täysin muuttunut.Aviomieheni vanhemmat ovat vl-uskovaisia, ja me olemme "tavallisia ev-luterilaisia".Elämme omasta mielestämme kilttiä elämää ja olemme huomanneet,että monessa asiassa olemme jopa kiltimpiä kuin lestikset.Me emme hylkää muita ihmisiä ja tuomitse heitä jos he ovat jotain eri heimoa.
      Me olemme suunnattomasti pettyneet mieheni vanhempiin.He pitävät meitä jotenkin syntisinä,ja tuntuu,että hädin tuskin voivat olla kanssamme tekemisisissä.He laittavat uskonsa jopa lasten ja lastenlasten edelle.Omaan piiriin kuuluvat ovat kaikkikaikessa ja muut voi unohtaa.
      Apua esim.työntekoon heiltä on turha odottaa,vetävät vain ennemmin sohvalla lonkkaa kun me"syntiset" teemme töitä.Mutta jos apua tarvitaan omissa piireissä niin kyllä kintuista löytyy vipinää ja jaksetaan juosta omissa pippaloissa.Heillä on ihan oma näkemys uskosta, omien oppieni mukaan ketään ei saisi tuomita ja lähinmäisiä pitäisi kohdella hyvin ja aina ylempänä kuin itse on...No ehkä vähän menee purnakseksi,mutta todella omahyväistä porukkaa...Ja kaukana raamatun opeista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9216
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8034
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5813
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2397
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2114
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1759
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1705
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1470
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1418
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1389
    Aihe