Käytetyin kotihoitoperustelu on tietysti myyttis-marttyyrinen "lapsen etu". Jostakin ufon tuomana meille on vakiintunut täysin perusteeton käsitys siitä, että "lapsen etu" on lähes aina olla äidin kanssa kotona.
Sosiaalipolitiikan emeritusprofessori Jorma Sipilä on työryhmänsä kanssa tutkinut kotihoidontukea usemman vuoden ajan.
Hän kirjoitti Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla syyskuun lopussa, että työikäiset naiset käyvät nykyään vähemmän töissä kuin 1980-luvulla: "Jos pitkä kotihoito toisi hyvinvointia lapsille, Suomessa lapsilla pitäisi olla tuntuvasti vähemmän sosiaalisia ongelmia kuin muissa Pohjoismaissa".
Mutta kappas, niitä ongelmia onkin enemmän kuin muissa Pohjoismaissa.
Kotihoidontuki onkin ensisijaisesti äitien tuki. Saa vähän chillailla kesken kiireisten työvuosien.
Sosiaalipolitiikan emeritusprofessori Jorma Sipilä on työryhmänsä kanssa tutkinut kotihoidontukea usemman vuoden ajan.
Hän kirjoitti Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla syyskuun lopussa, että työikäiset naiset käyvät nykyään vähemmän töissä kuin 1980-luvulla: "Jos pitkä kotihoito toisi hyvinvointia lapsille, Suomessa lapsilla pitäisi olla tuntuvasti vähemmän sosiaalisia ongelmia kuin muissa Pohjoismaissa".
Mutta kappas, niitä ongelmia onkin enemmän kuin muissa Pohjoismaissa.
Kotihoidontuki onkin ensisijaisesti äitien tuki. Saa vähän chillailla kesken kiireisten työvuosien.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eiköhän siihen lasten ja nuorten hyvinvointiin vaikuta moni muukin asia kuin se,onko lapsi ollut ensimmäiset vuodet kotihoidossa vai ei. Järjetön päätelmä että sosiaaliset ongelmat johtuisivat kotihoidosta. Kokemusta on...
Ihan niinkuin järjetöntä päätellä että lasten ongelmat johtuvat aikaisesta päiväkotiin menosta, eiks niin? Näinhän monet kotiäidit tahtovat valistaa.
Ei ole. Päivähoitolaitos on laitos, jossa lapset laitostetaan eli totutetaan tiettyyn rytmiin ja tekemiseen, halusipa tai ei, olipa tarve tai ei esim. ruoka-aikana syödään vaikke olisi nälkä ja päiväunet nukutaan tai ollaan hiljaa vaikkei nukuttaisikaan jne. jne. Henkilökuntaa on vähän ja lapset ovat yksi iso massa, jollaisena heitä kohdellaan. Tuollaisessa tilanteessa oppii selvitytymään yhtenä muiden joukossa mutta esim. itsetuntemus ja omatoimisuus ei kasva.
Koululaitos jatkaa samaa linjaa. Meillä on SUomessa maailman terveimmä vauvat j pikkulapset ja yhtääkkiä heistä tulee maailman sairaimpia eskareita ja varsinkin kouluikäisiä. kouluikäisiä, jotka tulevat tyhjään kotiin ja ovat ilman aikuisen turvaa ja kontaktia useamman tunnin, voihan olla, että he voat näkymättömiä myös koulussa.
Suomessa koko perhekulttuuri on vinoutunut. Miksi ihmeessä kotiäitiyttä vihataan niin paljon ja sitä pidetään jonakin huilikautena; se on erittäin arvokasta työtä niin inhimillisesti kuin taloudellisesti, katsottiimpa mitä näkökulmaa tahansa.
No en minä nyt ihan chillailuna pitäisi sitä lasten hoitamista kotona...
Itse olen jäämässä pian äitiyslomalle kun toinen lapseni syntyy, ja 3 vuotias esikoiseni jää siis pois perhepäivähoidosta. Sinänsä vähän harmittaa, kun tuo pph on aivan ihana, lapsella on siellä ihania kavereita ja on siihen tottunut, mutta turhaahan lasta enää hoitoon vie kun itse on kotona, enkä kehtaisikaan.
En tiedä mikä olisi lapsen etu...Hienosti hän on hoidossa pärjännyt, mutta toisaalta on aika lailla vielä kiinni minussakin. Mutta miten sitten, kun aikani menee vastasyntyneelle? Onko se lapsen etu olla siellä hoidossa,kavereineen, rutiineineen, vai kotona univelkaisen, höperön äidin kanssa, jonka täytyy hokea kokoajan: odota, äiti tulee kohta, pitää ensin syöttää vauva/vaihtaa vauvan vaipat/nukuttaa vauva...?
Kyllä minua vähän etukäteen jo hirvittää se rumba mikä kotona tulee olemaan...Jo nyt päivä kotona tuon uhmaikäisen lapsen kanssa käy joskus työstä (esim. jos lapsi sairaana), ja on se kieltämättä ollut välillä ihanaa palata sinne työpöydän ääreen. Nyt uhmaikäisen rinnalle tulee sitten vielä tissiä vaativa vastasyntynyt, joka ei todellakaan osaa vielä odottaa, vaan vaatii paljon ja mahdollisimman nopeasti.
Älkää ymmärtäkö väärin, rakastan uhmaajaani, rakastan tulevaa vauvaa, mutta uskokaa pois, ei se kotihoidontuella eläminen ole mitään chillailua. Pieni summa se mielestäni on kotona tehdystä työstä, se on aika raskasta niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Uhmäikä alkaa "yleensä" 1,8 kk iässä ja on jo ohi 3-vuotiaana.
Kolmivuotiaat ovat "yleensä" jo suloisia "herranterttuja", joten älä ajattele tulevaisuutta turhan pessimistisesti. Tsemppiä!
Ps. Tosin kiltti lapsi tarvii tuplasti enemmän positiivista huomiota, kuin uhmakas, muuten homma leviääkin käsiin. :)
Minä olen kotihoidontuella oleva sairaanhoitaja, käyn heittokeikkaa tekemässä aina välillä ja voi kertoa, että kuluttava sairaanhoitajan työ ei vedä vertoja kotiäidintyölle..
minähän sain istuan töissä kahvillakin rauhassa!!
Minä siis käyn välillä töissä chillailemassa ja tuulettamassa päätä.
ja miksi teen heittokeikkoja?
Koska kotihoidontuki on niin pieni, ei sillä meillä eletä.
Kornia, ei se nyt voi johtua siitä kahden vuoden kotona olosta, ennenvanhaan tenavat melkeen kaikki hoidettiin kotona eikä sillonkaan ollu mitään ongelmia niinkö 50-60 luvulla
Minusta nuo ongelmat ovat tulleet pikkuhiljaa, kun ei enään kotona kasvateta lapsia ja ei lapsilta vaadita mitään , laitoksissa tarhoissa isoissa ryhmissä ei keritä eikä jakseta puutua kakikiin ongelmiin, ja sama jatkuu koulussa.
Se on nyt helppo syyllistää äitejä, kun tuota poliitikkojen hyväksymää tukea ajetaan alas, eihän poliitikoissa voi olla syytä.