Hallitus ei tee mitään

Tuho uhkaa

MAAPALLON MERET JA JÄRVET KATOAVAT.

Ilmiö nähtiin ensimmäistä kertaa Apollo 16:n miehistön kuun pinnalle asentamasta ainutlaatuisesta teleskoopista, joka on noin kylmälaukun kokoinen ja näytti kamerajalustan päälle asetetulta hienolta metallilaatikolta. Ultraviolettia spektriä kuvaava laite pystyi havaitsemaan Lymanin alfaviivan pituudella säteilevän vetykaasun fluoresoivan hehkun. Se syntyy, kun vetyatomien virittyneet elektronit putoavat takaisin alimmalle energiatasolle. Ultravioletti säteily on näkymätöntä, joten sitä ei voi nähdä Maasta. Sitä ei voi havaita edes erikoisteleskoopeilla, sillä ilmakehä estää sen pääsyn maanpinnalle. Lymanin alfaviivan säteilyä voidaan havaita vain avaruuteen lähetetyillä erikoisinstrumenteilla.

Kuu tarjosi erinomaisen mahdollisuuden katsoa koko maapalloa, ja Apollo 16:n "Carrutherin kameran" hämmästyttävissä kuvissa näkyi Maan ympärillä fluoresoivan vetykaasun aavemainen kehä, ikään kuin Maasta olisi säteillyt avaruuteen taianomainen aura. Hehku ei ollut tasainen ulottui voimakkaimmin kohti Aurinkoa, hehkun aiheuttavaa energialähdettä.

Optisissa kuvissa maapallo näkyy kauniina sinisenä planeettana, jonka ilmakehä on kuin paperinohut usvakerros. Sen heikon hehkun voidaan ulottuvan vain muutaman kymmenen kilometrin korkeuteen ennen kuin se katoaa avaruuden pimeyteen. Sen sijaan ultraviolettialueella Maan merkillinen Lyman-alfa-kehä ulottuu kymmenien tuhansien kilometrien korkeuteen. Karkaavan kaasun kehä on paljon suurempi kuin maa itse. Kaasu on harvaa, jopa harvempaa kuin parhailla tyhjiöpumpuilla saadaan aikaan maanpinnalla, mutta se riittää voimakkaan ultraviolettisäteilyn lähettämiseen. Laajat Lyman-alfa-kehät ympäröivät aivan samasta syystä myös muita komeettoja, jotka Maan tavoin menettävät vetyä avaruuteen.

Suurin osa planeettaamme ympäröivästä vedystä on peräisin meristä, mikä on dramaattinen ja selvä todiste siitä, että planeettamme vesivarat ovat ajautumassa katastrofiin. Niiden häviäminen on hidasta, mutta lopulliset vaikutukset ovat huomattavat. Meret haihtuvat lähes kokonaan, ja merenpohjasta tulee valtava suolan peittämä autiomaa...

(Lainaus kirjasta "Planeetta Maan elämä ja kuolema" / Peter D. Ward ja Donald Brownlee)

NYT SEURAA KYSYMYS:

Matti Vanhasen hallituksen on toiminut vuoden. Miksi se ei ole tehnyt mitään edellä kuvatun maamme kymmeniä tuhansia järviä uhkaavan ilmiön pysäyttämiseksi?

1

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Todellakin.

      Korjatkoon demarit talkoilla tekonsa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe