Kuolleiden reipashenkinen aamunkoitto

teme

Uusintaversio mielestäni vanhahtavasta splatterelokuvasta Dawn of the deadista yllätti positiivisesti. Samalla kun elävien kuolleiden vipellysvauhti on moninkertaistunut, on koko elokuvaan saatu uudessa versiossa tehokasta imua, jopa "siellä ollaan" -fiilistä.

Juoni kaikessa yksinkertaisuudessaan antaa miellyttävät puitteet näyttävälle ja kaikin puolin ensiluokkaisesti toteutetulle veriselle toiminnalle. Varsinaisesta kauhuelokuvasta ei ole kyse. Muutamat kohtaukset ovat erinomaisen ahdistavia ja luotaantyöntäviä, mutta tunnelma ei koskaan pääse oikein kunnon säikyttelyn makuun. Ehkei se edes kuulu splatter/gore ym. genren leffoihin. Mene tiedä.

Muutama ihminen siis pelastautuu ostoskeskukseen elävien kuolleiden leukojen louskutukselta. Ympäristöä ei ikävä kyllä pystytty hyödyntämään yhtä kekseliäästi kuin alkuperäisessä, siinä mielestäni ainut seikka, joka vanhassa versiossa tehtiin paremmin. Kaikki stereotyypit on käytetty hankilökaartissa. Jo alussa on selvää, kuka selviytyy ja kuka ei, kuka uhrautuu jne. Tämä ei oikeastaan haittaa, kuolemat ovat kuitenkin sangen kekseliäitä ja niitä tulee sopivassa tahdissa. Tyhjäkäyntiä elokuvassa ei käytännössä ole. Sankarittaren rooliin olisi kyllä pitänyt valita joku toinen, roolisuoritus on latteahko, eikä hänen kohtalonsa jaksa juurikaan kiinnostaa.

Juonen reippaasta etenemisestä, sopivasta elokuvan kestosta (päinvastoin kuin alkuperäinen, huh), ahdistavasta tunnelmasta ja erinomaisesta teknisestä toteutuksesta ***½ / *****.

Alussa näytetty traileri kovasti odottamastani Alien vs. Predatorista ei ainakaan vielä luvannut kovin hyvää. Trailerin perusteella leffa on väkisin taidettu puskea tuonne K-11 pintaan, ...tana.

8

706

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puristi

      Uusinta ei koskaan tee mitään hyvää vanhaan versioon. Olet aivan väärässä kaikessa!!! Vuoden 1978 elokuva on klassikko. Tämä on likilaskuinen torso elokuvan irvikuva joka nimellään häpäisee entisen mestariteoksen!!!

      • teme

        Iskulauseita vain syötät, muttet perustele kantaasi millään lailla. Onko vanha versio (yleisestikin) sinusta aina parempi, nimenomaan siksi, että se on ensimmäinen ja vanha? Pelkkä ikä ei ole mikään peruste millekään. Vai mikä mättää? Äläkä nyt vain mene väittämään että hitaasti lähes paikallaan jollottava epäkuollut on juoksevaa pelottavampi tai millään lailla aidompi/parempi. Perkele että siitäkin on pitänyt olla kaikilla palstoilla hirmuinen haloo.

        Muutamia kauhun tunnetuimpia teoksia olen katsonut, ja harva niistä on ollut kovinkaan kelvollinen tekele nimenomaan elokuvataiteen edustajana. Veriset tehosteet ovat aivan liian useassa -vanhassakin- kauhuelokuvassa pääosassa. Juuri muuta ei sitten olekaan. Hellraiserit esim. olivat hyvin keskinkertaisia tekeleitä. Komeita mutta onttoja.

        Esimerkki hyvästä vanhemmasta kauhuleffasta olkoon Ennustus ja aikamoisin varauksin Evil deadit.

      • Qadesha
        teme kirjoitti:

        >Hellraiserit esim. olivat hyvin keskinkertaisia tekeleitä. Komeita mutta onttoja.

        Esimerkki hyvästä vanhemmasta kauhuleffasta olkoon Ennustus<

        Jee. Minäkin ostin Raiserit 1 ja 2, kun niitä katsoo silleen vähän samalla mielellä kuin Gigerin taidetta... Mutta ei niissä sinänsä oikein ole "mitään". Omen sensijaan on El Klassiko. Sen kun löytäisi halvalla (hah) yksikseen, en halua mitään pakettia, kun en niillä myöhemmillä leffoilla mitään tee.

      • teme
        Qadesha kirjoitti:

        Hyvin puit sanoiksi tuon Hellraiserien sisällön. Hieman kyllä ihmetyttää, että jotakuinkin pelkällä Pinnheadin hahmolla on ollut kantavuutta jo 10 tms. jatko-osaan. Kyllä dvd-kansa tietää mitä haluaa. Ja sitähän kansa sitten saa.

      • Mää tykkäsin
        teme kirjoitti:

        Iskulauseita vain syötät, muttet perustele kantaasi millään lailla. Onko vanha versio (yleisestikin) sinusta aina parempi, nimenomaan siksi, että se on ensimmäinen ja vanha? Pelkkä ikä ei ole mikään peruste millekään. Vai mikä mättää? Äläkä nyt vain mene väittämään että hitaasti lähes paikallaan jollottava epäkuollut on juoksevaa pelottavampi tai millään lailla aidompi/parempi. Perkele että siitäkin on pitänyt olla kaikilla palstoilla hirmuinen haloo.

        Muutamia kauhun tunnetuimpia teoksia olen katsonut, ja harva niistä on ollut kovinkaan kelvollinen tekele nimenomaan elokuvataiteen edustajana. Veriset tehosteet ovat aivan liian useassa -vanhassakin- kauhuelokuvassa pääosassa. Juuri muuta ei sitten olekaan. Hellraiserit esim. olivat hyvin keskinkertaisia tekeleitä. Komeita mutta onttoja.

        Esimerkki hyvästä vanhemmasta kauhuleffasta olkoon Ennustus ja aikamoisin varauksin Evil deadit.

        Se että kuolleiden aamunkoitossa, siis tässä uudessa, zombien juokseminen oli juuri pelottavaa toisin kuin tyypillinen zombien laahustaminen. Ajatelkaa nyt itse jos oikeassa elämässä zombi laahustaisi sinua kohti, niin jäisitkö paikallesi kiljumaan. Kyllähän siinä älyäisi juosta karkuun, ja joku jopa vielä ennättäisi tappaa kaikki zombit ennekuin ne leviäisivät kaikkialle.

        Juoksevassa zombissa olisi tosielämässäkin oikeasti vastusta, ja oikea katastrofikin voisi syntyä.

      • Keso
        Mää tykkäsin kirjoitti:

        Ajattelisitko sinäkin, jos näkisit vaikka isäsi laahustavan sinua kohti naama kalpeana että: "SE ON ZOMBI!!", ja löisit hänet heti paikalla kuoliaaksi puupalikalla? enpä usko ...

        Helppo sitä on tosielämässä ajatella tuollaista turhaa, mikä ei periaatteessa liity yhtään leffaan.

      • Mää tykkäsin
        Keso kirjoitti:

        Ajattelisitko sinäkin, jos näkisit vaikka isäsi laahustavan sinua kohti naama kalpeana että: "SE ON ZOMBI!!", ja löisit hänet heti paikalla kuoliaaksi puupalikalla? enpä usko ...

        Helppo sitä on tosielämässä ajatella tuollaista turhaa, mikä ei periaatteessa liity yhtään leffaan.

        Anteeksi syvimmästi pahoitellen jos loukkasin esimerkiksi sinua asiaa pohtimalla. Et kai tajunnut mitä selitin, mutta kirjoittelenpa nyt lisää paskaa paskasta.

        Jos oikeasti olisi niin että täytyisi zombeja juosta pakoon, ja tiedettäisiin, että mätänevä olio on zombi, niin helpostihan sellaiset hitaat otukset saisi lahdattua. Ei ne ehtisi kovin montaa muuttaa samanlaisiksi !!!???? joopa joo.

      • Dawn

        Ei perkele! Juoksevat zombit eivät saa yhtä aavemaista tunnelmaa aikaiseksi kuin hitaat.
        Kyllä vanhassa klassikossa zombeja sai helpolla tapettua, mutta niiden runsas lukumäärä ja seläntakaa yllättävät zombit saivat ihmiset zombien hampaisiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe