Hallituksen vaikea dilemma

EU:ssa on tarkoitus aloittaa tänään budjettineuvottelut. Suomi on ajanut menojen vähentämistä noin prosentilla. Samassa vähentäjien rintamassa on muitakin EUn nettomaksajia. Suomen nettomaksuosuus on koko ajan kasvanut. Tämä hallitus ei lähde siis pääministeri Vanhasen politiikan jatkajaksi. Vanhanenhan sanoi aikoinaan, että meidän suomalaisten tulee pelkästään iloita siitä, että olemme EUssa nettomaksajan osassa. Tämän ilon voi ymmärtää tietysti sitä vasten, että se kertoo maamme suhteellisesta paremmuudesta EUn sisällä moneen muuhun maahan verrattuna. Pääministeri Vanhasella ei kuitenkaan ollut aikomustakaan vähentää EUn nettomenoja vaan Suomi seilasi silloin ihan eri linjoilla kuin nyt, vaikka esim. Ruotsi teki jos silloin pontevasti ehdotuksia menokaton perustamiseksi. Päinvastoin Kepuhallituksilla ei tunutunut olevan mitään sitä vastaan, että EUn budjettia olisi paisutettu entisestäänkin.

Nyt siis Suomi haluaisi vähentää EUn menoja. Tämä on ehdottomasti oikea suunta. Ongelma tulee siitä, että mitä menoja voidaan vähentää. EUn ylivoimaisesti suurimmat menoerät ovat maataloustuet ja aluetuet. Vain niistä on käytännössä mahdollista vähentää riittävästi. Tämä tarkoittaisi vähemmän tukia eri maille. Siinä pelissä pitäisi sitten pitää puoliaan, etteivät suomalaiset saisi vähemmän kuin muut, jolloin nettomaksuosuutemme voisi ainakin suhteellisesti jopa kasvaa, vaikka kokonaismenot vähenisivät. Tämä kertoo hyvin siitä, miten idioottimainen järjestelmä tämä tukipolitiikka on. Maksajiakin kannustetaan lisäämään menoja, jos se johtaa nettomaksuosuuden pysymiseen kohtalaisena suhteessa muihin EU-maihin.

Koko Euroopan kannalta olisi paljon edullisempaa, kun maatalous- ja aluetuet ajattaisiin alas ja ryhdyttäisiin tukemaan innokkaasti yliopistotutkimusta ja erilaisia innovaatiohankkeita.