soini ennusti islannista valtavia tappioitaVAAN KUINKAS KÄVIKÄÄN

soinin mukaan täältäkin piti tulla tappioita vaan eipä tule. ja taas on persuilla suu pajatson kuppina

Suomi tienaa lainaamilla rahoillaan hyvin vaikka persut ovat yrittäneet kaikkensa ettei suomen kansa saisi näitä korkotuottoja.
http://www.iltalehti.fi/talous/2012112216357993_ta.shtml

ei ole soinista taloustietäjäksi eikä ennustajaksi

Islanti on maksanut takaisin yli puolet Suomelta saamastaan 320 miljoonan euron tukilainasta.

Se lyhensi lainaa maalis-kesäkuussa 188 miljoonalla eurolla. Lainasta on valtiovarainministeriön mukaan tullut syksyyn mennessä Suomelle korkotuottoja 16 miljoonaa euroa.

Tukiluottojen lyhentäminen oli IMF:n seurantaraportin mukaan mahdollista, koska Islannin talous alkaa hiljalleen elpyä koko maan rahoitusjärjestelmän romahduttaneesta kriisistä.

Islannin elpymistä varjostavat yhä pankkikriisin aiheuttamat suuret velat. IMF:n mukaan maa joutuu jatkamaan valuutansäännöstelyä vielä vuosia. Jonkinasteinen sääntelyn purku ja kruunun vaihdettavuuden palauttaminen voidaan IMF:n mukaan aloittaa aikaisintaan 2016.

Oikeuden päätöstä Islannin ja Britannian ja Alankomaiden väliseen Icesave-kiistaan konkurssin tehneen Landsbankin talletusten korvaamisesta odotetaan IMF:n mukaan vielä tänä vuonna.

Islannin maksettavaksi tulevat korvaukset voivat päätöksestä riippuen nousta 9-20 prosenttiin bruttokansantuotteesta, arvioi IMF. Islanti torjui kiistan neuvotteluratkaisut kansanäänestyksissä 2010 ja 2011.
STT

21

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juoppo persu

      tämä on paha isku. itken kun suomi saa tuottoa vaikka soini on sen kieltänyt kansalta. nyt menen ostarille ja raiskaan jätskikoneen ja kusasen pesukoneeseen

    • soinikaljauskossa

      Isä Timo on aina oikeassa, etenkin silloin kun hän on väärässä.

      Emen!

    • Onko tarkistettu?

      Eiiiii... nyt täytyy olla kyseessä väärennetty raha! Rahat tuotiin tietysti matkalaukuissa ja yritettiin hämätä suomalaista veronmaksajaa. isä Timo ei voi olla väärässä!

    • timo ennustaa jotain

      niin kaikki menee juuri päinvastoin kun is-timo on ennustanut. hyvä että timo on ennustanut vain kielteisiä asioita

    • 16 miljoonaa euroa

      ja tämäkin saamisen kansalle soini yritti estää

    • tähän loppuu

      persuilu

    • Putte Röhönranta

      Ministerinä Soini olisi kyllä tehnyt kaikkensa, että nuokin rahat olisi jääneet suomelta saamatta. On eri asia, jos ne olisi ohjattu soinisäätiöön, silloin kyseessä olisi ollut turvaava toimenpide, ja sen Timppakin olisi ilman muuta hyväksynyt.

    • tarkemmin katso

      >soinin mukaan täältäkin piti tulla tappioita vaan eipä tule. ja taas on persuilla suu pajatson kuppina

      No missäs näihin Soinin puheisiin voi tutustua ja mitä tarkastiottaen hän on tarkoittanut, kun en nyt ihan aina jaksa näihin suoli24 tietäjiin uskoa?
      Antamassasi linkissä asiaa ei ainakaan kommentoitu.

      Sitäpaitisi miinuksellahan tuo laina vieläkin on ja monet suomalaiset sijoittajat ja yritykset menettivät rahansa tuon Islannin/pankkien/yritysten kanssa marjaillessaan, että tappioita sieltä varmasti tulee jäämään ja paljon suomalaisille.

      • ei menetä

        mene lukemaan eduskunnan sivuilta mitä soini mylvi kun rahaa lainattiin islannille


      • juoppo persu
        ei menetä kirjoitti:

        mene lukemaan eduskunnan sivuilta mitä soini mylvi kun rahaa lainattiin islannille

        ku en osaa lukea ilman tavuviivoja. osaan vaan ryypätä


    • ex persureikä

      Timppa joutuu piileskelemään puskissa päivä päivältä yhä enemmän. Mikään ei nykyisin oikein natsaa. Säätiösuhmurointikin pursuaa kuin mätäpaise kansan silmille. Ilmankos Timppaa ei enää naurata?

    • kreikastakin suomi

      on saanut pyöreät 50 miljoonaa euroa pelkkää korkotuottoa

      • 12 miljardia lähti:.

        .

        12 miljardia lähti Suomesta me siis tienattiin 12 miljardia mutta miinuksella

        .


      • ei ole lähtenyt
        12 miljardia lähti:. kirjoitti:

        .

        12 miljardia lähti Suomesta me siis tienattiin 12 miljardia mutta miinuksella

        .

        mihinkään lopullisesti. kyseessä on laina josta saamme koko ajan korkotuottoa. onneksi pöljä soini ei päässyt tukkimaan tätä raha-automaattia joka tuottaa kansalle ilmaista rahaa. soinisäätiö lihottaa vaan soinia


    • Että niin paljon sap

      Mitä tämä tämmöinen on? Ja mitä tämä tarkoittaa? Tarkoittaako tämä, että minä en voi enää luottaa puheenjohtaja Soinin kykyyn arvioida talouden kehitystä?

      Ja jos en voi luottaa enää Soiniin, niin kehen sitten luotan? Luotanko nyt itseeni niin paljon, että eroa perussuomalaisesta puolueesta ennen kuin minut erotetaan? Sitten en enää edes äänestä persuja, kuten ei kukaan minun kavereista!

      Kyllä on karseeta, mutta onhan niitä muitakin puolueita ja vielä parempia ovatkin. Että voi siis olla niin suuri pettymys tämä Soini näissä talousasioissa!

      Että niin paljon sapettaa nyt, ja on ihan karseetakin!

    • Kim Il Soini land

      Soini ja Vistbacka saattelivat SMP:n 1995 konkurssiin. Ei hotsittanut pelastaa puoluetta, vaikka se olisi ollut paljon helpompaa kuin vuonna 1976, jolloin SMP oli edellisen kerran vielä paljon suuremmassa ahdingossa. Puolue lihoiksi vaan.

      Soini ja Vistbacka eivät huomanneet mitään, kun Bärlund vei samassa ryhmähuoneessa em. herrojen kanssa työskennellessään noin viiden vuoden aikana 150 000 euroa.

      Kaikesta huolimatta nämä samat Soini ja Vistbacka ovat persujen mielestä Suomen suurimmat talousnerot ja henkilöt, joille voi antaa avoimen valtakirjan tehdä perussuomalaisten puoluetukimiljoonilla mitä huvittaa "eihän me muut kuitenkaan ymmärretä" -pohjalta, ilman ensimmäistäkään asiakirjaa näkemättä?

      Järjetöntä.

    • kansa kysyy

      yrittikö timo saada korkotuotot soinisäätiön tilille

      • yhteinen asiamme

        Kreikka ei ole maksanut jäsenmaksuaan säätiön tilille !!!!! Sille on kostettava !!!


    • ainoa mikä tulee

      kaatumaan on soinisäätiö

    • timolle kaljaa

      timolle kaljaa

    • persuja ottaa

      päähän kun kansa on koko ajan nähnyt timon valheiden läpi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      34
      8754
    2. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      37
      4744
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      43
      4733
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      198
      3674
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3003
    6. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      42
      2808
    7. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      2726
    8. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      44
      2443
    9. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      65
      2166
    10. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      171
      2134
    Aihe