Syöpä on sana, joka pelottaa jokaista. Voitko uskoa miten kauheaa se on varsinkin kun se tulee yhtäkkiä kohdalle. Nuori olen vielä ja kaiken piti olla hyvin.
Olen sairastellut kyllä paljon viime aikoina mutta että syöpäkin...
Katselin tänään keskussairaalassa peruukkiesitteitä, syöpäjärjestöjen tietopaketteja, aiheeseen kuuluvia lehtiä. Istuin ja katselin sitä, odotin vuoroani milloin kenenkin luokse.
Ajattelin sinua sielläkin, kuten joka päivä missä tahansa eikä se syövän myötä ole miksikään muuttunut. Olen ajatellut sinua jo vuosia jokaisena elinpäivänäni, jatkuvasti, ja uskon että niin tulee olemaankin. Sydämeni ei ehdi unohtaa sinua, ei meillä ole aikaa. Minulla ja sillä.
Siellä oli jokunen muu ihminen. He soittelivat rakkailleen. Olisin minäkin kulta halunnut soittaa sieltä sinulle... Niin monesti olen halunnut. Mutta sinä et ole ikinä ymmärtänyt tunteitani.
Olen ollut ensin ujo ja lopulta rohkeasti sanonut, että kaipaan ja rakastan, mutta se on ollut kuin olisin puhunut sinulle vierasta kieltä. Se ei koskettanut sinua. Ei liikuttanut, vaikuttanut. Olin ilmeisesti väärä ihminen.
Joten vaikka itkin sisälläni ja pelkäsin, vaikka miten kaipasin, en voinut soittaa sieltä sairaalasta, enkä voi, en koskaan. Surettaa.
Syövän edessä hiljenen ja rehellisesti sanoen, kyllä minä paljon pelkäänkin. Huomenna minut leikataan. Sinä et tiedä sitä, etkä tiedä sitäkään että olen sairastunut.
Säälisi ei riitä minulle, anoastaan rakkautesi riittäisi. Ja nyt loppuu ehkä aikakin.
Ja jos paranen, silti kävin tämän kaiken läpi ilman sinua ja selvisin ilman sinua. Sinä et välittänyt.
Uskon, että tämä syöpä muuttaa minua. Toivon niin kovasti. Haluan olla rakastamatta sinua. Haluan selvitä siitäkin. Haluan jättää sinut sairaalaan kuin syövän, haluan että myös onneton rakkaus kaiverretaan minusta ja heitetään tuleen.
Joten kerään rohkeutta ja menen huomiseen leikkaukseen sinun kanssasi, nukahdan sinun kanssasi, herään sinun kanssasi - ihan samalla tavalla niin kuin tein tänäänkin, niin kuin eilen tein ja joka päivä. Etkä sinä ole välittänyt siitäkään.
Miksi välittäisit nytkään?
Miksi syöpä muuttaisi mitään? Minä olen minä ja minä en kelpaa. Näitä mietin kun toiset soittelivat rakkailleen. Kun pelkäsin ja olin siellä, yksin. Kun sinulla oli tänäänkin kaikki hyvin. Kun sinä tänäänkin tiesit, että minä rakastan sinua. Moniko sinulle noin sanoo, että sinä voit osan naisista hyljätä yli laidan? Onko se sinulle niin tavallista ja triviaalia - onko sinulla niin paljon mistä valita?
Kun tänäänkin sinulla on edelleen muuttumattomat yhteystietoni enkä silti tänäänkään kuullut sinusta mitään. Sitä asiaa ei voi muuksi muuttaa. Kuka siis pitää kädestäni jos kuolen nyt - tai sitten kun kuolen? Ainakaan sinä et, vaikka kuinka haluaisinkin, nyt sen olen nähnyt. Sinä et.
Olen sairastellut kyllä paljon viime aikoina mutta että syöpäkin...
Katselin tänään keskussairaalassa peruukkiesitteitä, syöpäjärjestöjen tietopaketteja, aiheeseen kuuluvia lehtiä. Istuin ja katselin sitä, odotin vuoroani milloin kenenkin luokse.
Ajattelin sinua sielläkin, kuten joka päivä missä tahansa eikä se syövän myötä ole miksikään muuttunut. Olen ajatellut sinua jo vuosia jokaisena elinpäivänäni, jatkuvasti, ja uskon että niin tulee olemaankin. Sydämeni ei ehdi unohtaa sinua, ei meillä ole aikaa. Minulla ja sillä.
Siellä oli jokunen muu ihminen. He soittelivat rakkailleen. Olisin minäkin kulta halunnut soittaa sieltä sinulle... Niin monesti olen halunnut. Mutta sinä et ole ikinä ymmärtänyt tunteitani.
Olen ollut ensin ujo ja lopulta rohkeasti sanonut, että kaipaan ja rakastan, mutta se on ollut kuin olisin puhunut sinulle vierasta kieltä. Se ei koskettanut sinua. Ei liikuttanut, vaikuttanut. Olin ilmeisesti väärä ihminen.
Joten vaikka itkin sisälläni ja pelkäsin, vaikka miten kaipasin, en voinut soittaa sieltä sairaalasta, enkä voi, en koskaan. Surettaa.
Syövän edessä hiljenen ja rehellisesti sanoen, kyllä minä paljon pelkäänkin. Huomenna minut leikataan. Sinä et tiedä sitä, etkä tiedä sitäkään että olen sairastunut.
Säälisi ei riitä minulle, anoastaan rakkautesi riittäisi. Ja nyt loppuu ehkä aikakin.
Ja jos paranen, silti kävin tämän kaiken läpi ilman sinua ja selvisin ilman sinua. Sinä et välittänyt.
Uskon, että tämä syöpä muuttaa minua. Toivon niin kovasti. Haluan olla rakastamatta sinua. Haluan selvitä siitäkin. Haluan jättää sinut sairaalaan kuin syövän, haluan että myös onneton rakkaus kaiverretaan minusta ja heitetään tuleen.
Joten kerään rohkeutta ja menen huomiseen leikkaukseen sinun kanssasi, nukahdan sinun kanssasi, herään sinun kanssasi - ihan samalla tavalla niin kuin tein tänäänkin, niin kuin eilen tein ja joka päivä. Etkä sinä ole välittänyt siitäkään.
Miksi välittäisit nytkään?
Miksi syöpä muuttaisi mitään? Minä olen minä ja minä en kelpaa. Näitä mietin kun toiset soittelivat rakkailleen. Kun pelkäsin ja olin siellä, yksin. Kun sinulla oli tänäänkin kaikki hyvin. Kun sinä tänäänkin tiesit, että minä rakastan sinua. Moniko sinulle noin sanoo, että sinä voit osan naisista hyljätä yli laidan? Onko se sinulle niin tavallista ja triviaalia - onko sinulla niin paljon mistä valita?
Kun tänäänkin sinulla on edelleen muuttumattomat yhteystietoni enkä silti tänäänkään kuullut sinusta mitään. Sitä asiaa ei voi muuksi muuttaa. Kuka siis pitää kädestäni jos kuolen nyt - tai sitten kun kuolen? Ainakaan sinä et, vaikka kuinka haluaisinkin, nyt sen olen nähnyt. Sinä et.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kerro hänelle totuus. Älä tee näin. Anna hänen valita onko hän tukenasi vai ei
Ei häntä ole kiinnostanut tietää mitä minulle kuuluu. Aina olen katsonut vierestä, miten joku muu nainen on kiinnostava, ihana, ihastuksen kohde. Aina joku muu. Hän tietää, että rakastan. Miten minä voisin kamppailla näitä vastaan rinnattomana tai kaljuna kun en kelvannut kauneimmillanikaan? Aina on joku muu se ihana. Kyllä se on satuttanut ihan riittävästi näinä vuosina. Vieläkö tähän pitäisi hänet kutsua katsomaan kun romahdan? Soittakoon, jos haluaa tietää, mitä kuuluu. En ole hänestä kuullut puoleen vuoteen mitään.
"Aina on joku muu se ihana. Kyllä se on satuttanut ihan riittävästi näinä vuosina. Vieläkö tähän pitäisi hänet kutsua katsomaan kun romahdan? Soittakoon, jos haluaa tietää, mitä kuuluu. En ole hänestä kuullut puoleen vuoteen mitään. "
Monesta syövästä voi nykyään parantua tai sen kanssa voi elää aika kauankin, kuten kaikki palstalla oiljat tietävät.
Syöpä on kuitenkin niin pysähdyttävä paikka elämässä, että silloin viimeistään olisi hyvä käsittää, ettei elin päiviään kannata uhrata sellaisen ihmisen yhteydenottojen odotteluun, joka EI ennenkään ole välittänyt ja ollut tukena. (Tuon sinä varmaan tiesitkin, mutta vahvistampa vielä omaa kantaasi.)
Kuolema on yliarvostettua: ihminen tietää elävänsä vasta sitten, kun on jo kerran kuollut. Katsoessaan kuolemaansa silmästä silmään ihminen ymmärtää, kuinka kauniilta maailma itseasiassa näyttää.
Ystävä, älä suotta vaivu synkkyyteen. Nykyaikana syöpä ei ole kuolemantuomio: tutkimus- ja hoitomenetelmät on kehittyneet kehittymistään. On tehokkaita lääkkeitä ja taitavia lääkäreitä, jotka tulevat hoitamaan sinua.
Näin ikävällä tavalla saat uutta ajateltavaa, ja vähitellen unohdat henkilön, joka ei selvästi ole sinua varten. Mielestäni sun kannattais nyt keskittyä omaan hyvinvointiisi ja yrittää suunnata katseesi jonnekin, mistä saat vastakaikua ja positiivista palautetta. Ei kannata roikkua ihmisessä, joka ei selvästi näe sun arvoasi.
Tiedän tunteen, kun jostain ihmisestä tulee tavallaan "pakkomielle". Mitä välinpitämättömämpi hän sua kohtaan on, sitä enemmän häntä kaipaat lähellesi.
Rukoilen sun puolesta, että pääset siirtymään eteenpäin, saat voimaa voittaa sairautesi ja löydät ihmisen, joka arvostaa ja rakastaa sinua. Sinua ajatellen...
Tosi sairasta!
Järkyttävän sairasta myös kieltää toisen antamasta myötätuntoa toiselle. Mitä pahaa on siinä jos rukoilee toisen puolesta? Haluaa toiselle hyvää ja yrittää auttaa edes sillä keinolla minkä uskoo ja kokee olevan hyväksi toiselle...
On tosi sairasta jaksaa olla jakamatta omaa myötätuntoaan toisen hädässä mutta silti voimat riittävät hyvää toivovan ihmisen pilkkaamiseen. Ihan sama uskooko vai ei. Ap lle halit ja voimia tähän kovaan koitokseen..
Samaa mieltä janatuisen kanssa. On niin helppoa vain olla itsekäs. Tehostaa omaa itseään tässäkin ketjussa tuomalla esiin oman AINOAN OIKEAN maailmankatsomuksellisen näkemyksensä..
Aplle voimia nyös multa. Koskettava kirjoitus!
Et kuole nyt. Sun täytyy taistella ja löytää sisäinen voimasi. Mulla ei ollut syöpää, mutta tosi iso kasvain, joka leikattiin pois. Tulin sairaalasta taksilla yksin himaan pikkuyksiöön. Olin tosi hauras ja kipeä. Makasin ekat päivät ja sitten pikkuhiljaa aloin köpötellä kerrostaloa ympäri. Sairaalassa ukot istuivat vaimojensa vierellä ja mulla ei ollut ketään. Onneksi paras ystävä ja sisko tulivat moikkaamaan ja sain paljon "parane pian" viestejä. Siitä suosta noustiin ja tervehdyin ja sen kokemuksen jälkeen päätin, et yksikään jätkä ei vie minua tuohon jamaan enää ikinä. Olin surullinen erosta ja sairastuminen johtui osittain siitä. Otat vaikka sellaisen tavoitteen, että sitten kun tervehdyt, kuntoutat itsesi ja annat pitpaut koko tyypille. Se ei ole sun arvoises.
Voimia sinulle parane pian. Et ole yksin. Olet vahva. lupaathan. Olen itse kävellyt karikkoisen polun ja vielä hengissä. Taistele, pystyt kyllä
Halauksin
Hirveesti tsemppiä ja voimia ja jaksamista! Älä mieti sitä toista ihmistä nyt, sä itse olet pääasia ja se että saat hoidettua itses kuntoon!
Mikään muu tai kukaan muu ei tässä tilanteessa ole tärkeämpi kuin SINÄ!
Pidä nyt huolta itsestäsi, hyvä ihminen!
Toivon sinulle pikaista paranemista,toivon myös ,että pääset moisesta kusipäästä eroon,tunnetasolle on vaikeaa löytää ratkaisua,ne kun välillä tuppaavat vaivaamaan mieltä jopa vuosia.Minäkin sairastuin,paranin ja päätin silloin etten tuhlaa enää ainuttakaan ajatusta sen tyypin perään.Eheytin itseni ja olen taas kutakuinkin normaali ihminen.
Ei ole koitin juuri.
Aloittajalle voimia ja jaksamisia. Taistele, älä anna periksi syövälle. Kaikkein tärkeintä tällä hetkellä olet sinä itse ja se, että hoidat itsesi kuntoon.