Tilanne seuraava:
Kahden nelikaistaisen kadun risteys. Yhteen suuntaan risteyksestä ajettessa n. 100m, tullaan kaksikaistaiselle sillalle. Juuri ennen sillalle ajamista kaksi kaistaa siis muuttuu yhdeksi, oikealta kaistalta pitää vaihtaa vasemalle (siis samansuuntaiselle). Katuun syntyy näin ollen tiimalasimainen ahtuma. Ruuhka-aikana liikenne on juuri ennen siltaa usein niin tukossa, että jonoa riittaa aina risteykseen asti. Mitä tekee suomalainen jonotuskansa? Vaikka risteyksestä näkevät että vasen ajokaista on täysin tukossa ja oikea täysin tyhjä, he änkevät siihen vasemman kaistan autojonon perälle, sillä seuraamuksella että puolet autosta siis seisoo risteyksen puolella. Oikeaa kaistaa ei uskalleta käyttää, sillä eihän hyvänen aika jonossa voi etuilla! Jos vasemmalle kaistalle ei kerta kaikkiaan enää mahdu, rohkenevat jotkut kääntymään tyhjälle oikealle kaistalle. Oikean kaistan päähän (eli sillalle asti) ei kuitenkaan MISSÄÄN NIMESSÄ ajeta, vaan ajetaan yhden tai kahden auton ohi ja pysähdytään kiltisti vilkku vasemmalle odottomaan että joku päästää mukaan jonoon. Tämän jälkeen siis oikeankin kaistan käyttö on mahdotonta, vaikka se onkin tyhjä. Eli, lopputulos on seuraava (selkeyden takia): meillä on kaksi sillalle johtavaa kaistaa. Vasen kaista on risteykseen asti täynnä. Oikea kaista on tyhjä, lukuunottamatta miltei risteyksessä seisovaa autoa, joka odottaa vuoroa päästä vasemman kaistan jonoon. Risteys on tukossa.
Onko tämä jälleen osoitus suomalaisten huonosta itsetunnosta vai mikä saa lähes kaikki ihmiset käyttäytymään näin typerästi? Pelätäänkö sitä mitä muut mahtavat ajatella jos ajaa jonon päähän niin paljon, että mieluummin tukitaan koko risteys? Onko tämä säntillinen jonotuskultturi jotain perua ruokajonoista, vai mikä estää ihmisiä käyttämästä järkeään näissä tilanteissa? Todella outoa. Osaako joku selittää?
Itse ajan vasemman kaistan ollessa tukittu suoraan oikean kaistan päähän ja odotan siellä että joku antaa tilla, no problem. Tosin voin kuvitella että nämä samaiset jonon päässä paikkaa odottelevat kiroilevat "Katso nyt prkl tuota, miten töykeää!", sillä siinä kun tilaa odottaa tulee aina muutama auto ohi jotka eivät kirveelläkään anna tilaa, vaan ajavat suu viivana ja katse kivittyneenä eteenpäin kiinni edessä ajavan puskurissa. Melko huvittavan näköistä.
En tiedä onnistunko kuvailemaan tilanteen riittävän ymmärrettävästi...?
Jonotuskulttuuri
3
374
Vastaukset
- Harmaasilmä
Eiköhän tuosta kuvauksesta saa tarpeeksi tarkan käsityksen tilanteesta.
Ratkaisu ongelmaan: vetoketjuperiaate. Ratkaisun ongelma: se ei toimi. Syy tähän: joustamattomuus.
Vetoketjuperiaatteella kumpikin kaista saataisiin käyttöön, eikä risteys tukkeutuisi niin helposti. Sen toimimattomuuteen on ainakin kaksi syytä, jotka kävivät ilmi kirjoituksestasi. Sinne tyhjälle kaistalle ei mennä, koska pelätään sitä, että muut leimaavat etuilijaksi. Ja sieltä tyhjältä kaistalta ei niin vaan päästetä jonoon jatkuvalle kaistalle, koska se perhana siellä etuili.
Yksittäinen autoilija ei oikein muuta voi kuin itse pyrkiä parantamaan tilannetta omalla käytöksellään ja toivoa, että tapa leviää. Joskus on pohdittu mahdollisuutta, jossa vetoketjuperiaatteen käyttöön pakotettaisiin erillisellä liikennemerkillä. Tiedä sitten, toimisiko se, mutta ehkä sitä kannattaisi kokeilla. Nähtäisiin ainakin, osaavatko suomalaiset noudattaa tuota periaatetta. - Jerry
Kirjoitin juuri samasta asiasta palstalle Yleistä auotoilusta otsikolla 'vetoketju ei toimi':
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=583&posting=22000000004249536
Tässä kopio:
"Kyllä se on vihdoin uskottava, että Suomessa ei tällainen kahden kaistan liikenteen yhteensovittaminen tule vielä vuosikymmeniin toimimaan.
Tarkoitus on, että toisen kaistan päättyessä MOLEMPIA kaistoja todella käytetään ja yhdelle kaistalle palataan vasta vähän ennen yhtymiskohtaa ja vuorotellen.
Mutta mitä tapahtuu, jos ajat sitä päättyvää kaistaa "loppuun" saakka? Se tulkitaan etuiluksi ja kaistanvaihtoasi tullaan parhaan mukaan häiritsemään.
Sen sijaan lähes kaikki tunkevat sille yhdelle ja samalle kaistalle, kuka missäkin, ja saadaan aikaiseksi yksi, mahdollisimman pitkä jono. Pari viikkoa sitten Iltiksen palstoilla joku mökkeilijä valitti juuri tästä "etuilusta" Heinola - Lahti välillä ruuhka-aikana. Onko sitten parempi tehdä yksi kilometrien pituinen jono, jolla saadaan kaikki lähiseudun liittymätkin samalla tukkoon??? Mitä varten se toinen kaista sitten on olemassa? "
Ja kyse oli siis yhtyvistä kaistoista. Ohituskaistatiellä asia on tietenkin toisin eli kovassa ruuhkassa sen käyttäminen on todella etuilua. - Miä
Jos minä olen vasemmalla kaistalla tuossa tilanteessa, ja oikealta pyritään vaihtamaan kaistaa, niin minä päästän eteeni yhden ainoan auton - sen etummaisena olevan siltä oikealta kaistalta.
Jos muut tekisivät samoin, vetoketju toimisi.
Niinkuin kaikki muutkin asiat, vetoketjun toimiminen on vain minusta itsestäni kiinni! Ei kenestäkään muusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393