mitä luulette, kun suunnittelin ensi viikolla ottaa starttispurtin hoikistumista ja kiinteytymistä varten.Eli aion keittää ison satsin sitä kuuluisaa kaalikeittoa, syödä näkkäriä, hedelmiä ym. Aamulla kuitenkin just esim. näkkileipää kevytjuustoa, laimennettua tuoremehua. Lisäksi ajattelin ostaa proteiinipuristeita, sillä rasitusvamman parannuttua alan käymään kuntosalilla. Saisinko levähtäneen mahalaukkuni pienemmäksi?
Tokalla viikolla lisäisin sitten kasvisten kanssa kalaa ja lihaa.
vatsalaukun kutistuminen
7
1350
Vastaukset
- just joo
"...laimennettua tuoremehua."
Öö... tuo on kyllä anorektikon menusta.
Äkilliset muutoset eivät ole hyväksi, eivätkä kestä! Aloita mieluummin karkkilakko.- vähäkalorinen jäätelö
tällä palstalla on nähty ihmeellisempiäkin kirjoituksia!
- Muodokas
Itse taidan olla anorektikko sun logiikan mukaan, kun en juo mehua ollenkaan enkä maitoakaan. Tuoremehussa on 40 kcal/dl ja maidossa 33 kcal/dl. Mieluummin juon vettä tai joskus light limuja, joissa on alle 1 kcal/dl. Kokonaiskalorimäärä ratkaisee ja pienistä valinnoista syntyy se suuri ero.
- Marshmallow
Ihan hyvä suunnitelma - ainakin aluksi. Jostakin se on joka tapauksessa liikkeelle lähdettävä... Homman edetessä kannattaa tietysti viilata ruokavaliota jonkin verran. "Kuuluisat kaalikeitot" on ihan höpöhöpöhommia, toki sellaista voi silloin tällöin syödä, mutta viisasta on miettiä ateriat mahdollisimman monipuolisiksi vähällä energiasisällöllä. Miksi proteiinia purkista? Pidäthän ensisijaisesti huolta, että syöt sitä proteiinia ihan lautaselta ja korkeintaan proteiinilisää purkista, jos treeni sitä vaatii. Eli sitä kalaa ja lihaa jo ekasta päivästä lähtien. Kyllä se mahalaukku siitä pienenee!!! Tsemppiä vaan.
- läskipakki
eka asiallinen vastaus. Eli tosiaan startti on homman nimi, eihän kukaan kykene syömään kaalikeittoa jatkuvasti. Tota proteiinijuttua vaan mietin alkuun tämmöiseksi siksi, että saisin pidettyä itseni kurissa, eli siis syödä vähemmän kuin tätä ennen. Siis olla kurinalainen nämä viisi ekaa päivää. Sitten vaihdella syömisiä ja tehdä se monipuolisesti ja terveelisesti. Karkkeja tai jäätelöä en harrasta, sori nyt vaan.
Jonkin verran tiedän näistä syömisistä, tai ainakin olen lukenut lehdistä (Kunto-plus, Hyvä Terveys)että proteiinipitoiset elintarvikkeet eivät lihota, vaaleita jauhoja, riisiä ja pastaa ei kannata käyttää, rehuja saa popsia mielinmäärin jne. Ja tosiasiahan on, että tuoremehussa on paljon kaloreita. - Marshmallow
läskipakki kirjoitti:
eka asiallinen vastaus. Eli tosiaan startti on homman nimi, eihän kukaan kykene syömään kaalikeittoa jatkuvasti. Tota proteiinijuttua vaan mietin alkuun tämmöiseksi siksi, että saisin pidettyä itseni kurissa, eli siis syödä vähemmän kuin tätä ennen. Siis olla kurinalainen nämä viisi ekaa päivää. Sitten vaihdella syömisiä ja tehdä se monipuolisesti ja terveelisesti. Karkkeja tai jäätelöä en harrasta, sori nyt vaan.
Jonkin verran tiedän näistä syömisistä, tai ainakin olen lukenut lehdistä (Kunto-plus, Hyvä Terveys)että proteiinipitoiset elintarvikkeet eivät lihota, vaaleita jauhoja, riisiä ja pastaa ei kannata käyttää, rehuja saa popsia mielinmäärin jne. Ja tosiasiahan on, että tuoremehussa on paljon kaloreita.En valitettavsti oikein ymmärrä pointtia, miten proteiinin syönti liittyy "kurissa pysymiseen", ellet nyt sitten ole tottunut syömään kokonaista villisikaa yhdellä aterialla.
Aterioiden rakentamiseen on idioottivarma keino jota voit halutessasi kokeilla eli: oman nyrkin kokoinen annos proteiineja, samoin hiilihydraatteja ja vielä kasviksia saman verran. Ja kas, näin on lautanen täynnä. Jos et uita eväitäsi rasvoissa/kastikkeissa yms. ateriasta saa helposti hyvinkin monipuolisen ja kevyen.
Rasvaa kannattaa tarkkailla ylipäänsä, kevyt levitteet käyttöön ja kasvisöljyt ja sit vielä kattoo et vuorokausiannos on 0,5g painokiloa kohden niin hyvin menee. Vaaleita jauhoja kannattaa hieman vältellä eli tummaaleipää/näkkäriä leiväksi. Riisiä ja pastaa edelleen vain oman nyrkin kokoinen kasa vadille.
Olen omalla kohdallani huomannut, että viisainta on olla kieltämättä itseltään mitään vaan että tapauskohtaisesti harkitsee onko jonkun ruuan syöminen tarpeellista. Ja syö mahdollisimman vähän sellaista, mikä on "epäterveellisten listalla".
Toi tuoremehun laimentaminen on hyvä homma (olen käyttänyt itsekin sitä), mutta vielä parempi olisi syödä hedelmät sellaisenaan...
Mutta jälleen kerran: kukin tyylillään!! Eli toimi niin kuin sinusta hyvältä tuntuu. Sen kuitenkin huomaa aika pian omasta voinnistaan et onks homma kohdallaan vai ei. Onnea matkaan!
- Kaveri
...tuo suunnitelmasi, syödähän pitää laihtuakseenkin. Mulla on takana kolme viikkoa jumppaa (kunnon aerobista hikijumppaa) kolme tai neljä kertaa viikossa ja tunnin ajan kerralla. Ja kiloja on tullut lisää kolme :( 112-115 kg. Olen pitkä, 177 cm, ja ongelmani lähti "vyörymään" 2 vuotta sitten elämänmuutoksesta. Eli on tosiaan mahdollista lihoa 35 kg tuona aikana, ilman ylenpalttista ahmimista tai mässäilyä (usko tai älä... hyvin olen kyllä syönyt). Ennen olen ollut aivan tavallinen, urheilusta pitävä tyttö. Näin kesällä olen tosi surumielinen kun vaatteet eivät todellakaan mahdu päälle ja sitten pitäisi näyttäytyä vähissä vaatteissa. Laihdutuksessa luotan ehdottomasti urheiluun, kyllä se paino siitä vielä laskeekin, pakkohan sen on!! Lihas vaan painaa enemmän kuin läski. Mulla tuli paniikki, kun huomasin kävelylenkillä, etten enää jaksa ja että pohkeet tuppaavat jumittamaan. Että lähde ihmeessä kuntosalille tai jumppaan, minä ainakin olen saanut rohkaisua, ja vetäjäkin huomasi että kolmen viikon aikana on tapahtunut parannusta, jaksan jo paremmin (ekalla viikolla jouduin huilaamaan ja puuskuttamaan vähän väliä). Kun vielä osais katsoa mitä syö, en koe mielekkääksi laskea kaloreita, en ymmärrä mitään hiilihydraateista, vaan luotan tavalliseen kotiruokaan, ilman herkkuja. Enpä tiedä kaalikeitosta, olen koittanut sitä ja jo neljäntenä päivänä sitä alkoi tulla korvistakin, se lysti loppui lyhyeen. Mutta ehkä sinä kestät paremmin, ei kait se silti pysyvää muutosta tuo. Kuntosalille vaan, mutta älä tosiaan pelästy sitä, että alussa puntariin tulee enemmän kiloja kuin lähtee. Pysy tiukkana ja tsemppiä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389