Miehet; miten "valitsitte" lapsenne äidin?

Sori kysyt miehilt, mut mä voin sanoo ainaki oman kokemuksen mukaan ,että ei ne kaikki sitä lasta välttämättä ees halua vaikka niin väittää. Mulle kävi niin että olin ollut parisuhteessa jossa olimme päättäneet yhdessä tuumin että haluamme lapsen. Yrityksien jälkeen raskauduin, mutta miehen reaktio ei ollut mitenkään häävi, kavereilla tietenkin kyllä kerskui. Olin kahdeksannella viikolla kun mies otti ja lähti, ja syynä se että ei haluakkaan lasta. Nyt minä olen sitten kauniin tytön yksinhuoltaja, ja äärettömän onnellinen näin. Isä tietää lapsen syntymästä mutta ei ole ottanut yhteyttä.

Vuoden seukattua naiseni kanssa huomasin, että hän on hyvä ihminen lapsieni äidiksi. Ja se oli sitten yhteistuumin päätetty, että molemmat halusivat lapsia ja olla yhdessä.

Lisäksi aikoinaan mietin, että seuraava nainen jonka otan niin sen kanssa teen myös lapsia niin sen on paras olla hyvä. Niinkuin sitten olikin.

Tuli nuorempana seurusteltua useampien naisten kanssa vaihtelevalla menestyksellä. Nykyisen tavattuani huomasin, että miellyttävän ulkonäön lisäksi hän oli fiksu, huumorintajuinen ja muutenkin täysin samoilla taajuuksilla kanssani, hän olisi voinut olla paras kaverini... ja tavallaan sitä nykyisin onkin. Yhdessä ollaan oltu nyt 11 vuotta, meillä on 3 lasta ja meillä ei ole ollut yhtäkään sellaista riitaa, että olisin ollut huolissani parisuhteen jatkosta... eli riidat ovat syntyneet turhanpäiväisistä asioista.

Kyllä sen näkee naisesta kauas onko siitä mihinkään. Kunniotus toisia kohtaan. Se että on ollut vaikeuksia kasvattaa naista että ei ole mikään tyttönhupakko. Sen näkee kauas kuinka nainen kohtelee heikompia. itteolen kattonut miten tuleva on kohdannut vaikkapa joitakin puliukkoja Monesti näkee kuinka miehet joutuu järsimään,kun ovat sellaise juoruakan joutuneet ottammaan. Eihän sellaisten riivinrautojen kanssa voi mitenkään olla. Telkkarissa in se sinkku ohjelma niin eihän niistä yhestäkään oilis kenenkään vaimoksi. Semmosia haihattelijoita. Ulkonäkö tulle ihan sen jälkeen ja tuollainen nainen siitä kyllä huolehtii. Mutta sen näkee kans minkäliset vanhemmat ovat. Sieltä nainen on saanut loppupelissä moralikäsitykset ja muut perusasiat. Pitäähän sitä ittekkin käyttäytyä ainakin yleensä asiallisesti. Tutoa kaverihomaa en kyllä käsitä.Eikö se ole silloin jo sama kunon nyrkkikyllikin kanssa. Pitää sitänyt jotakin kipinää olla kuiten.

Oli pakko ottaa eka vauvakuumeinen. Olen ruma ja pienimunainen eli mahdolisuus piti käyttää. Olimme kolme vuotta yhdessä ja kolme lasta on. Nyt ollaan erottu ja tapellaan lapsista. Exä haluaa bailata, minä myös, mutta kuka hoitaa lapset?

Ole mies ja kanna vastuusi. Tehtyä ei tekemättömäksi saa.

3 v kaverina 2,5 v seurustelua ja sitten tuntui, että tämän naisen kanssa haluan olla loppuelämän. 8v avioliittoa takana (2 lasta) ja edelleen on sama tunne.

Tutustumisaikana kemiat passasi, jutut natsasi, oli samoja harrastuksia.. Elämänkatsomus oli samanlainen. Perhetaustat olivat samankaltaiset. Ulkonäkö miellytti. Niin sitä sitten naimakaupat tehtiin.

Minä rakastuin ja himoitsin (ja himoitsen) naistani mielettömästi. Huomasin viihtyväni hänen surassa koko ajan. Lapsia en siinä vaiheessa ajatellut. Ja ne tulivatkin vasta myöhemmin kuvioon. Mutta alle vuoden kuluttua tapaamisesta kävimme maistraatissa vihittävänä. Vaimoni ei halunnut leikkiä "päivää prinsessana" ja en minäkään sitä niin tärkeänä pitänyt.

Vaikka vaimoni ei ole perinteinen pullalta tuoksuva äiti, vaan kiireinen, työelämässä, hyvin tienaava nainen, niin en ole katunut valintaani. Tuttava- piirissäni on paljon perheitä, joilla on pieniä lapsia. Vaikuttaa siltä, että että monet naiset ovat menettäneet äitiyden kanssa paljon itsestään ja osa on ruvennut katkeroitumaan. Se on sääli.

Ensimmäinen joka halusi minua oikeasti, ja minä halusin häntä. Muutama muu oli "testissä" mutta wituix män. Luonnevikasia jne. Sitten vaan yksi kerta kun olin saanut opinnot päätökseen ja vaimo lopettanut juuri e-pillerit laskin sisään ajatellen ettei se tässä paikassa maailmanloppu olisi jos napsahtaisi, ja tyttö tuli.

Ajattelin että ketä tahansa kelpaa, jotta saan lapsen. Jälkeenpäin voisi todeta, että "en mä ny ihan tätä tarkottanu kenellä tahansa". Lapsi oli aivan valloittavan kaunis, jopa niin kaunis että jotkut treenikaverit eivät uskoneet niin kaunista sellaisesta luuviuluakasta edes tulleen.

Vanhemmat ja isovanhemmat painostivat, ei kai siinä muuta.

Sitä en tiennyt että tämän naisen kanssa haluan lapsia kun tapasin puolisoni. Me olimme kumpikin kolmekymppisiä ressukoita, ylempi korkeakoulututkinto ja asuimme vanhempien luona. Urahaaveet olivat kummallakin korkealla ja perheen perustamisesta emme ehtineet unelmoida. Tahdoimme elää pintaliitoelämää. Palkka oli kohdillaan ja tarkoitus oli nyt viimein matkustella ympäri maailmaa kun löytyi matkakaverikin. Mutta...

Niinhän siinä sitten kävi, että ura jäi kummaltakin toissijaiseksi, kun ensimmäinen lapsi ilmoitti tulostaan. Kolmas lapsemme syntyy talvella ja elämme onnellista ja perhekeskeistä arkea. Vaimoni on ollut koko ajan hoitovapaalla ja minä olen luovuttanut haasteellisemmat projektit nälkäisemmille kollegoille tehden vain työpäivän täyteen jonka jälkeen kiiruhdan kotiin leikkimään.

Oli pakko ottaa eka joka oli vauvakuumeessa eli hömpötyksiin alistunut. Sekin otti mut kun ei muuta saanut. Olemme vitun rumia ja persejalkaisia molemmat. Päin vittua menenee kaikki muu kyin Kyrpä, mutta ainahan voi hypätä hirteen kun ei jaksa.