Mistä linkistä löytyy ne hullut kuvat?

Täällä joskus jo kauan aikaa sitten oli joku laittanut tänne linkin ,josta pääsi jollekin foorumille, jossa oli kuvasarja jostain ihme tyypistä, joka ilmeisesti halusi olla jotenkin erikoinen tai sitten ei viihtynyt ihmisen osassaan,vaan olisi mieluummin halunnut olla koira,koskapa hän neulotutti naamaansa kiinni kuolleen koiran kuonon ja korvat.Näytti ihan kuin olisivat olleet dobberin otettuja ne koiran osat.

Tässä yhtenä päivänä tuli siitä sitten kerrottua eräälle tutulleni, että niitä on sellaisiakin hulluja ihmisiä olemassa tässä maailmassa myös,niin tämä tuttuni olisi sitten tietysti halunnut päästä uteliaisuuttaan katsomaan ne kuvat myös,kun ei ollut millään uskoa korviaan,että sellaistakin voisi tosiaan tapahtua.Valitettavasti en vaan sitten kylläkään enää muistanut, että mikä se foorumi oli nimeltään mistä ne kuvat olisi päässyt katsomaan.Joten muistaakohan täällä kukaan ehkä sattumoisin sen,tai jopa itse se henkilö, joka sen linkin tänne oli silloin aikoinaan laittanut ,niin voisitko mahdollisesti ehkä mainita sen foorumin nimen vielä kerran uudestaan.

Siinä linkissä oli muitakin tosi hurjia valokuvia kaikenlaisista hurjista asioista myös,kuten muun muassa intian villikoiralaumoista, jotka söivät Ganges joen rannalle ajautuneita kuolleitten ihmisten ruumiita, joita intiassa sinne jokeen tapaavat kukitettuina kellumaan laittaa hautausmielessä silloin kun eivät niitä polltohautaa siellä rannalla.ym.
285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • Oho feikkihän se olikin, typerä minä :D kääk!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuka osaisi sanoa kirjoitti:

Täällä joskus jo kauan aikaa sitten oli joku laittanut tänne linkin ,josta pääsi jollekin foorumille, jossa oli kuvasarja jostain ihme tyypistä, joka ilmeisesti halusi olla jotenkin erikoinen tai sitten ei viihtynyt ihmisen osassaan,vaan olisi mieluummin halunnut olla koira,koskapa hän neulotutti naamaansa kiinni kuolleen koiran kuonon ja korvat.Näytti ihan kuin olisivat olleet dobberin otettuja ne koiran osat.

Tässä yhtenä päivänä tuli siitä sitten kerrottua eräälle tutulleni, että niitä on sellaisiakin hulluja ihmisiä olemassa tässä maailmassa myös,niin tämä tuttuni olisi sitten tietysti halunnut päästä uteliaisuuttaan katsomaan ne kuvat myös,kun ei ollut millään uskoa korviaan,että sellaistakin voisi tosiaan tapahtua.Valitettavasti en vaan sitten kylläkään enää muistanut, että mikä se foorumi oli nimeltään mistä ne kuvat olisi päässyt katsomaan.Joten muistaakohan täällä kukaan ehkä sattumoisin sen,tai jopa itse se henkilö, joka sen linkin tänne oli silloin aikoinaan laittanut ,niin voisitko mahdollisesti ehkä mainita sen foorumin nimen vielä kerran uudestaan.

Siinä linkissä oli muitakin tosi hurjia valokuvia kaikenlaisista hurjista asioista myös,kuten muun muassa intian villikoiralaumoista, jotka söivät Ganges joen rannalle ajautuneita kuolleitten ihmisten ruumiita, joita intiassa sinne jokeen tapaavat kukitettuina kellumaan laittaa hautausmielessä silloin kun eivät niitä polltohautaa siellä rannalla.ym.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu