Pienten lasten huostaanottoja nolla :)

Miten voi olla mahdollista, että jossain kunnassa ei ole tehty viime vuosina pienten lasten huostaanottoja yhtään? Tai toisessa kunnassa on nuorten kiireellisiä sijoituksia voitu estää?

Tämä ei ole järkeenkäypää sen ajatuksen kanssa, että perheet ovat niin hirveitä, että huostaanotoilta ei voi m i t e n k ä ä n välttyä.

Tämä on tutkimuksen mukaan mahdollista, jos kunta haluaa todella siirtyä pelkkien huostaanottojen teosta oikein kohdennetun tuen antamiseen. VTV:n raportti sivu 38:

"Haastatteluissa useat lastensuojelun työntekijät olivat sitä mieltä, että perhetyötä lisäämällä ja kehittämällä voitaisiin ehkäistä huostaanottoja.

Yhdessä kunnassa, jossa avohuollossa on panostettu nimenomaan perhetyöhön, pienten lasten huostaanottoja ei ole tehty viime vuosina lainkaan.

Tässä kunnassa perhetyön kerrottiin olevan kehittynyttä, suunnitelmallista ja tavoitteellista. Kyseisessä kunnassa perhetyö alkaa tutustumis- ja arviointijaksolla. Kahden kolmen kuukauden jälkeen tehdään päätös siitä, lähdetäänkö perheen kanssa tekemään suunnitelmallista perhetyötä.

Toisessa kunnassa meneillään olevassa hankkeessa on tarjottu intensiivistä perhetyötä, jonka avulla on voitu estää nuorten kiireellisiä sijoituksia. "
4207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos oikein muistan, että edellisessä on kyse Helsingin itäisen sossutoimiston tapauksista, niin kysehän on samasta toimistosta, jossa Eerikankin asia on aikanaan ollut "hoidossa".

Ai niin, mutta sossujahan ei saa syyttää edes lapsen kuolemaan johtaneista viranomaistyön laiminlyönneistä.
Muut ihmiset saisivat samasta tumpeloinnista rikossyytteen kuolemantuottamuksesta, mutta eihän nyt pyhät ja koskemattomat sossut...

Raukoilla ei ollut aikaa noudattaa lakia, mutta oli aikaa kuitenkin paljoon muuhun, kuten pahoinpitelyvammoista ilmoittavan äidin pilkkaamiseen ja piruiluun "oletko harkinnut mielenterv.toimistoon yhteyden ottamista".

Sellaiset sossuilta lain noudattamista ja lapsen SUOJELUA vaativat vanhemmat kun ovat niin mahdottoman h a n k a l i a ja tekevät sossu-parkojen työstä niin hirveän r a s k a s t a ja hankalaa, että pitäisiköhän sossu-ressukoiden palkat vaikka kymmenkertaistaa, niin saataisiin Naantaliinkin lisää sossuja, kun ei sinne kukaan enää halua töihin nykyään.

Kuntapoliitikkojen rooli unohdetaan aivan täysin, sallivatko he sosiaalitoimelle mahdollisuuden lakien noudattamiseen. En minäkään haluaisi sellaiseen työhön, jossa työnantaja edellyttää rikoksiin syyllistymistä varsinkin, kun monilta alan työntekijöiltä se sujuu ihan luonnostaan. Rehelliset hakeutuvat pois sellaisesta työstä, mutta nehän ovat vain hirveitä lapsiaan puolustavia vanhempia, jotka sossujen työtä raskauttavat, ei suinkaan kukaan muu.

Kun kerran kunnissa pitää kaikki ulkoistaa, niin koko kuntapoliitikkojen rooli budjetoinnissa voitaisiin suoraan delegoida moottoripyöräjengeille. Ls:n osalta tilanne ei muuttuisi mitenkään eli avohuollon tukiin ei rahaa olisi käytössä. Mutta rikolliset kantaisivat reilusti liiveissään rikollisjengin tunnustuksia toisin kuin nyt.

Äänestä

Sivumennen kuulin radiouutisista, että esim. Nurmijärvellä on saatu oikein hyviä tuloksia jostain uudesta työmuodosta, mutta sitä en kuullut, miten uutta työtä kuvattiin.

Huostaanottoja se oli vähentänyt kuitenkin.

Äänestä

  • Jaaha, Nurmijärvi on sit ruvennut saastamaineen takia ilmeisesti uutisoimaan jotakin muuta puuhaa.

    Siell´on ollut erityislapsia kohtaan järkyttävää käytöstä. Eikä myönnä sitä, ei.
    Rva Rousun vaikutus-aluetta on.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Upeaa tietoa kirjoitti:

Miten voi olla mahdollista, että jossain kunnassa ei ole tehty viime vuosina pienten lasten huostaanottoja yhtään? Tai toisessa kunnassa on nuorten kiireellisiä sijoituksia voitu estää?

Tämä ei ole järkeenkäypää sen ajatuksen kanssa, että perheet ovat niin hirveitä, että huostaanotoilta ei voi m i t e n k ä ä n välttyä.

Tämä on tutkimuksen mukaan mahdollista, jos kunta haluaa todella siirtyä pelkkien huostaanottojen teosta oikein kohdennetun tuen antamiseen. VTV:n raportti sivu 38:

"Haastatteluissa useat lastensuojelun työntekijät olivat sitä mieltä, että perhetyötä lisäämällä ja kehittämällä voitaisiin ehkäistä huostaanottoja.

Yhdessä kunnassa, jossa avohuollossa on panostettu nimenomaan perhetyöhön, pienten lasten huostaanottoja ei ole tehty viime vuosina lainkaan.

Tässä kunnassa perhetyön kerrottiin olevan kehittynyttä, suunnitelmallista ja tavoitteellista. Kyseisessä kunnassa perhetyö alkaa tutustumis- ja arviointijaksolla. Kahden kolmen kuukauden jälkeen tehdään päätös siitä, lähdetäänkö perheen kanssa tekemään suunnitelmallista perhetyötä.

Toisessa kunnassa meneillään olevassa hankkeessa on tarjottu intensiivistä perhetyötä, jonka avulla on voitu estää nuorten kiireellisiä sijoituksia. "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu