En tiedä oletteko muut törmänneet siihen, että lapset ovat nykymaailmassa ehkä erilaisessa asemassa kuin aiemmin. Mua itseäni haittaa ihmisten asenne lapsia ja lapsiperheitä kohtaan. kaikessa näkee sen, että lapsiperheitä ei arvosteta, eikä siten kyllä lapsiakaan, koska lapsiperhehän muodostuu vasta silloin, kun perheeseen syntyy lapsi.
Valtavan usein joutuu törmäämään siihen asenteeseen, että lapset ovat vain räkänokkia, jotka huutavat kaupan karkkihyllyllä ja häiritsevät näitä ns parempia kansalaisia joilla ei ole lapsia.
Monilla tuo asenne on vain väliaikaista. Sehän muuttuu kun omia lapsia tulee. Eräs tuttavani sanoi aina, että miksi niitä pentuja täytyy kuljettaa kaupoissa nehän vois hyvinkin jättää autoon samalla tavalla kuin koirat. Tämä puhe tuli miehen suusta. Pitkään tällä miehellä oli tuo asenne.Todellisuudessa tämä mies on kuitenkin aina halunnut lapsia, mutta ei syystä tai toisesta niitä pystynyt saamaan. Valtava tuska mikä lapsettomuudesta tuli purkautui sitten karkean kielen käyttönä. Hän löysi kuitenkin naisen jolla on lapsia. Nämä heidän lapsensa ovat nykyään kyllä mukana joka paikassa.
Mulla on myös ystäviä, joihin suhtaudun aika etäisesti tällä hetkellä, koska en tiedä heidän suhtautumistaan lapsiin. Siis nämä ystävät ovat aiemmalta kaudelta kuin lapseni. Tiedän vaan sen että ainakin aiemmin nämä ystävät ovat sanoneet ettei lapsia tule koskaan, koska niistä on liikaa vastuuta, eikä mitään iloa. Jotenkin näitten ystävien seurassa alan suojella lastani, vaikka eivät suoraan sanokaan mitään loukkaavaa, katsovat vaan hämmentyneinä. Kai eivät vieläkään ymmärrä, että mulla on lapsi, joka on tehnyt mulle paljo hyvää, vaikka vastuutakin joudun kantamaan.
Lisäksi mua ärsyttää se, että nykyajan lasten oletetaan olevan aiemmin itsenäisiä ja kypsiä. Lapsille luodaan valtavasti paineita jo nuoressa iässä. Vanhemman sukupolven ihmiset tuntuvat nauttivan enemmän lapsista lapsina, kuin itseni ikäiset. Toisaalta vanhuuskaan ei ole "IN" tällä hetkellä, joten se on juuri asia mikä yhdistää näitä kahta sukupolvea.
Tämä maailma on mennyt jotenkin ihan kummalliseksi. Ollaan ehkä unohdettu elämän perusasia ja kaikki yrittävät vain olla jotain "yli-ihmisiä". Kyllähän ihmisten kuuluu lisääntyä ja toisaalta myös antaa lapsille rakkautta, jotta maailma olis parempi paikka elää. Jotenkin tuntuu sille, että osa ihmisistä ei ajattele omaa nenää pitemmälle ja ovat vieläpä ylpeitä siitä.
Asennevammaisuus lapsiakohtaan
2
187
Vastaukset
- Äitipuoli
Lapsena minulle opetettiin, että toista ihmistä pitää arvostaa ja hänelle pitää antaa tilaa. Omaa ja toisen omaa pitää arvostaa, eikä esineitä yms. pidä rikkoa tahallaan eikä toisen omaa saa ottaa kuin luvalla. En saanut juosta kaupossa ja ottaa tavaroita hyllyistä. Pihalla sen sijaan juoksin niin paljon kuin sielu sieti.
En ole näistä opetuksista lainkaan pahoillani. Nykyään vaan tuntuu, että jotakin on unohtunut tai ihmiset eivät välitä enää moisista asioista. Onneksi kumminkin osa vanhemmista arvostaa ja opettaa käytöstapoja lapsilleen, eivätkä valitse helpointa tietä: antaa olla vaan. Poika/tyttö on nyt tuollainen... ja naureskelua päälle.
Ennen nykyistä suhdettani, luokseni sai kyllä tulla ystäviäni, joilla on lapsia. Ei minua ne lapset häirinneet, vaan vanhemmat, jotka eivät välitä mitä heidän lapsensa tekevät esim. kylässä. Jos kyläpaikassa ei ole leluja, silloin on hyvä ottaa mukaan joitakin lapsen lempileluja ja pitää huoli siitä, ettei toisen ihmisen kaappeihin mennä ja tavaroita rikota.
Onneksi ystäväni ovat kasvattaneet lapsiaan hienosti.
Ääntähän maailmaan mahtuu, mutta toisen ihmisen omaa ei silti saa tuhota ja toista ihmistä on arvostettava. Joskushan se on opittava. Mielummin lapsena kuin vankilassa nuorena tai aikuisena. - Vanhanaikainen nuori äiti
Olen kanssasi samaa mieltä. Tapaan aika usein muutamia vastikään äidiksi tulleita ja jotenkin hienoa on ilmeisesti valittaa sitä, miten kauhean raskasta sen oman lapsen kanssa on jne jne. En yhtään ihmettele sitä, että lapset, jotka kasvavat tuollaisen asenteen ikeen alla, käyttäytyvät kuin pikku pedot päästessään ihmisten ilmoille. Ketä varten tsempata, kun omat vanhemmatkin pitävät vain rasitteena?
Joo, tää maailma on mennyt kummalliseksi. Tärkeää on enää vain "minä".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380