Näinpä tänään huivipäisen nuoren somalinaisen kaartavan punaisella Corollallaan Jampan suunnalla. Siinäpä tuli mieleeni, ettei taitaisi kaartaa Mekassa eikä Medinassa.
Voisiko olla niin, että muslimipakolainen kiittää Jumalaansa, että on päässyt Suomeen eikä ole joutunut mihinkään sharia-maahan?
Suomi ja Saudi-Arabia
3
219
Vastaukset
- tuntematon mies
Mutta mistä ihmeestä tiesit että se oli somali??
- tuttu mies
Ei hänen huivinsa toki koko kasvoja peittänyt. Kasvonpiirteet (ei pelkästään ihonväri!) olivat somalinaiselle ominaiset. En ottanut rekisterinumeroa ylös, en pysäyttänyt ja kysynyt.
- Esko
>>Voisiko olla niin, että muslimipakolainen kiittää Jumalaansa, että on päässyt Suomeen eikä ole joutunut mihinkään sharia-maahan?
En tiedä varmaan, mutta epäilen, että harvat ihmiset huomaavat asuvansa ja elävänsä hyvissä olosuhteissa. Vain muutosten aikana se huomataan. Yleensä muuten vain valitetaan epäkohdista.
Olisi paljonkin aihetta kiitollisuuteen, mutta sellaisesta puhuminen ei usein kuulu tapoihin. Olisi syytä oppia näkemään hyviä asioita ja puhumaan niistä. Mehän elämme itse asiassa paratiisissa. On hassua, että halutaan täältä maan päältä pois ja jonnekin taivaalliseen paratiisiin. Tuskin typerämpää ideaa voisi keksiä. Raamatussakin kerrotaan, että Jumala loi ihmisen ja asetti hänet Edenin paratiisiin asumaan. Se on maan päällä, eikä taivaan paratiisissa. Kyllä maapallo on se paratiisi. Muslimit ovat ihan höyniä, kun tappavat itsensä, että pääsisivät paratiisiin. Siihen en usko ollenkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380