hei!
olemme uusio perhe,jossa kummallakin ON edellisesät liitosta 2poikaa,eli 4 yhteensä.
lapset eivät asu kanssamme mutta ovat joka 2viikonloppu.
itse olen kasvattunut omat lapseni JÄÄHYLLÄ JA AIKA KOVALLAKIN KURILLA!
lapsi ei ole se joka määrää vaan aikuinen.
minun pojat eivät ole saaneet periksi missään eivätkä pullikoi vastaan,siitäkin joutuu nurkkaan.
tämä on kuitenkin LIIKAA kihlatulleni,jolle toivoisin samaa kuria kun omilla:
jos ei usko 3:lla kerralla kun sanotaan niin on jäähyllä 1min/per ikävuosi kysytään tekikö oikein,saako niin tehdä ja pyydetään anteeksi.
jos lapsi pokkuroi tuossakin vastaan istuu toisen kierroksen jäähyllä.
tämä kuulemma liian ANKARAA kihlatun mielestä,jonka pojat saavat tehdä mitä haluu ja sitten kun kihlatulla menee HERMOT RIEKKUMISEEN NIIN HÄN KARKASEE KERRAN JA ANTAA LASTEN JATKAA RIEKKUMISTA.
mistään hän ei teetä rangaistuksia,mutta silti häntä ärsyttää kun HÄNEN poikansa eivät häntä kunnioita,mutta MINUN KURI LIIAN ANKARAA.
mitä mieltä te?
mielipide kysely! nurkka 1min/per ikävuosi
19
521
Vastaukset
- mammaj
Olen sitä mieltä, että kun on kyse uusioperheestä niin ei pitäisi puhua "minun lapset" "hänen lapset"...
Mutta se on vaa mun mielipide..
Teidän kannattas istuu alas ja jutella läpi kuritus asiat ja muutenki kasvatus asiat,että ootte sit samoilla linjoilla.. eikä sit tuu tilannetta, että toinen kurittaa lasta ja sit toinen tulee väliin sanomaan, että ei noin..
lapsi hämmentyy siinä vaan.. ihan suosittelen puhumaan kihlatullesi suoraan.. kun ootte kuitenki vissii naimisiin menossa, kun kihloissa ootte.. niin varmaan pystytte juttelee näistä asioista.. kukaa ulkopuolinen ei nyt voi sanoa tuohon asiaan yhtään mitään.. kun kasvatus jutut on niin henkilökohtaisia, että montako minuuttia siellä nurkassa ollaan jne.. ja mistä asiasta sinne nurkkaan joutuu.. - oiyufgds
Jos lapsi eristeään muusta perheestä jonnekin nurkkaan yksikseen itkemään, lapselle jää siitä pysyvät arvet psyykeen. Pienelle lapselle vanhempien hylkääminen aiheuttaa aina trauman. Epäilemättä lapsen hylkäämisellä saadaan lapset tehokkaasti peloteltua kuriin ja nuhteeseen. Mutta mitä ovat ne sielun vammat, jotka tulevat sitten näkyviin vasta myöhemmällä iällä? Samalla linjalla olen miehesi kasvatustapojen kanssa.
Mitä tulee neljän samanikäisen pojan kasvattamiseen, kaikilla tulee olla samat säännöt ja velvollisuudet ja oikeudet. Tuollaisessa porukassa alkaa vielä helposti sisaruskateus rehottaa. Lapsia pitää kohdella samalla tavalla, olivatpa ne sitten omia tai ei. Omia tietysti rakastaa enemmän kuin vieraita lapsia mutta sitä ei saa pienille lapsille näyttää milloinkaan. Miehesi (pienille) lapsille olet nyt äiti. He eivät ymmärrä sitä, jos hellit enemmän omia lapsiasi. Jos lapsilla olisi enemmän ikää, he voisivat ymmärtää paremmin nämä "meidän lapset ja teidän lapset"- kuviot mutta pienokaiset eivät tätä asiaa vielä ymmärrä.
Puhuminen auttaa aina. Keskustele miehesi kanssa kasvatuslinjoista ja keskustele myös miehesi lasten kanssa, kuinka teidän perheessä käyttäydytään. Älä moiti lapsi tuhmiksi vaan selitä esim. tähän tapaan. "Olen huomannut, että oman äitinne luona ollessa saatte riehua mutta täällä meidän kodissa ei saa samalla tavalla riehua kuin äitinne luona". Yritä pitää keskustelu positiivisena.- Amelia Lutunen
" Samalla linjalla olen miehesi kasvatustapojen kanssa."
Mutta aloittajan kihlattuhan ei saa lapsilleen mitään kuria. Hänen kasvatustapanaan on huutaa lapsilleen ja antaa lasten sitten kuitenkin tehdä niinkuin itse haluavat.
- oiugjfs
Lisätarkennus kommenttini. Mielestäni mikään noista aloittajan kasvatusöiufstavoista ei ole lapsen kannalta hyvä: jäähypenkki, huutaminen tai se, että annetaan lasten tehdä mitä haluavat.
Pelkään, että millään noista kasvatusmenetelmillä ei saa hyvää lopputulosta. Jäähypenkistä lapsi oppii, että kun on tuhma, äiti hylkää ja äidin rakkauden ansaitakseen lapsen tulee olla kiltti.
Jos isä ei pidä kuria lapsilleen, isä kertoo tismalleen samaa viestiä lapsilleen: isä ei oikeasti välitä teistä. Tehkää lapset mitä lystäätte, hypätkää vaikka katolta alas, isä ei OIKEASTI välitä teistä.
Huutaminen voi käydä sekä lasten että aikuisten hermoille mutta toisaalta se kertoo siitä, että lapset saavat ainakin jotain tunnereaktioita aikuisessa aikaiseksi. Lapsi voi alkaa välttää sellaista käyttäytymistä, millä saa aikuisen huutamaan. Mutta en todellakaan suosittele lapsille huutamista!
Kyllä lapsi kuria tarvitsee kehittyäkseen tasapainoiseksi mutta valitettavasti en pidä aloittajan rankaisumenetelmiä kovin hyvinä.
Suosittelinkin, että aloittaja keskustelisisi puolisonsa kanssa ja sopisivat yhteisistä pelisäännöistä.- mikä sitten
on se oikea kurinpitomenetelmä?
On totta, että jäähy voi traumatisoida lasta - väärin toteutettuna. Olennaista on, että lapselle on kerrottu jäähypaikasta jo ennen uhmatilanteita, ja itse tilanteessa hänelle on annettu vähintään 2 mahdollisuutta (muttei loputtomasti) VALITA ITSE, lopettaako vai kantaako seuraukset. Lapsen näkökulmasta aikuinen ei siis kyseistä päätöstä tee. Lapsi ei myöskään koe tilannetta turvattomaksi, kun sen kesto on kohtuullinen ja aikuinen fyysisesti läsnä. Ja ennen kaikkea, asiasta keskustellaan ja se sovitaan kun jäähy on ohi. Normaalissa kiintymyssuhteessa tämä ei määrittele sitä, miten paljon lapsi kokee vanhemman häntä rakastavan - kuin ehkä sen kautta, välittääkö vanhempi hänen tekemisistään. Samalla lapsi oppii sopimaan erimielisyyksiä rakentavasti - keskustellen ja anteeksipyytäen/antaen, negatiivisesti käyttäytyvälle ihmiselle on turha tuhlata huomiotaan.
Hermostuminen on normaalia, mutta sen osoittaminen pääsääntöisesti huutamalla viestii lapselle, että hermostumisen tunne osoitetaan pääsääntöisesti huutamalla. Ja sillä saa huomiota varsinkin, jos siihen liittyy vanhemman epävarmuus kasvattajana tai sitä saa muutoin liian vähän. Silloin lapsi ei ala välttämään ei-toivottua käytöstä, päinvastoin. - Jäähystä traumat!
mikä sitten kirjoitti:
on se oikea kurinpitomenetelmä?
On totta, että jäähy voi traumatisoida lasta - väärin toteutettuna. Olennaista on, että lapselle on kerrottu jäähypaikasta jo ennen uhmatilanteita, ja itse tilanteessa hänelle on annettu vähintään 2 mahdollisuutta (muttei loputtomasti) VALITA ITSE, lopettaako vai kantaako seuraukset. Lapsen näkökulmasta aikuinen ei siis kyseistä päätöstä tee. Lapsi ei myöskään koe tilannetta turvattomaksi, kun sen kesto on kohtuullinen ja aikuinen fyysisesti läsnä. Ja ennen kaikkea, asiasta keskustellaan ja se sovitaan kun jäähy on ohi. Normaalissa kiintymyssuhteessa tämä ei määrittele sitä, miten paljon lapsi kokee vanhemman häntä rakastavan - kuin ehkä sen kautta, välittääkö vanhempi hänen tekemisistään. Samalla lapsi oppii sopimaan erimielisyyksiä rakentavasti - keskustellen ja anteeksipyytäen/antaen, negatiivisesti käyttäytyvälle ihmiselle on turha tuhlata huomiotaan.
Hermostuminen on normaalia, mutta sen osoittaminen pääsääntöisesti huutamalla viestii lapselle, että hermostumisen tunne osoitetaan pääsääntöisesti huutamalla. Ja sillä saa huomiota varsinkin, jos siihen liittyy vanhemman epävarmuus kasvattajana tai sitä saa muutoin liian vähän. Silloin lapsi ei ala välttämään ei-toivottua käytöstä, päinvastoin.Lapsi traumatisoituu, mikäli lapsi hylätään HENKISESTI jäähyn aikana. Fyysinen hylkääminen ei ole niin paha asia.
Lapsi ei saa kokea henkistä hylkäämistä. Kun lapsella on paha olo, äidin/isän lämpö ja eläytyvä läsnäolo ovat tarpeen. Lapsen pitää tuntea, että hänet hyväksytään aina, että hän on joka tilanteessa vanhemmilleen arvokas.
Kun lapsi leikkii tyytyväisenä yksinään tai muitten lasten kanssa, ei vanhempien lämmintä läsnäoloa tarvita.
Osa jäähyllä rankaistuista lapsista selviää aikuisena kohtalaisen hyvin. Itse olen nähnyt ihmisiä, joita on piesty, hyljeksitty, poltettu tupakalla, ivattu lapsena ja silti heistä kasvaa selviytyjiä aikuisina- ei todellakaan kaikista mutta osasta. Heillä on monesti ollut apuna tukiverkkoja kuten esimerkiksi välittävä isovanhempi.
Ei se ole toki kiveen hakattu, että jäähyllä kasvatetuista lapsista tulee aikuisina huonolla itsetunnolla varustettuja, masentuneita aikuisia. Osa voi selvitä ihan hyvinkin. - mikä sitten
Jäähystä traumat! kirjoitti:
Lapsi traumatisoituu, mikäli lapsi hylätään HENKISESTI jäähyn aikana. Fyysinen hylkääminen ei ole niin paha asia.
Lapsi ei saa kokea henkistä hylkäämistä. Kun lapsella on paha olo, äidin/isän lämpö ja eläytyvä läsnäolo ovat tarpeen. Lapsen pitää tuntea, että hänet hyväksytään aina, että hän on joka tilanteessa vanhemmilleen arvokas.
Kun lapsi leikkii tyytyväisenä yksinään tai muitten lasten kanssa, ei vanhempien lämmintä läsnäoloa tarvita.
Osa jäähyllä rankaistuista lapsista selviää aikuisena kohtalaisen hyvin. Itse olen nähnyt ihmisiä, joita on piesty, hyljeksitty, poltettu tupakalla, ivattu lapsena ja silti heistä kasvaa selviytyjiä aikuisina- ei todellakaan kaikista mutta osasta. Heillä on monesti ollut apuna tukiverkkoja kuten esimerkiksi välittävä isovanhempi.
Ei se ole toki kiveen hakattu, että jäähyllä kasvatetuista lapsista tulee aikuisina huonolla itsetunnolla varustettuja, masentuneita aikuisia. Osa voi selvitä ihan hyvinkin.Sinulta meni nyt koko pointti ohi. Jäähyssä vanhempi ei päätä jättää lasta yksikseen. Lapsi päättää ihan itse kiukutella keskenään, kun kehoituksen ja varoituksen kautta on annettu mahdollisuus korjata käytöstään vanhempien tuella. On eri asia hylätä lapsi varoittamatta heti kun hän tekee jotain väärin, juuri silloin kun hän eniten tarvitsee läsnäolevan aikuisen ohjausta. Tämän tarpeen sivuuttaminen voi olla traumaattista.
MUTTA jos lapsi ei vastaanota tätä vanhemman tarjoamaa tukea, se ei ole ymmärtämättömyyttä (eikä myöskään ilkeyttä), vaan osa normaalia oppimis- ja kasvuprosessia: mitähän tapahtuu, jos en noudata sääntöjä? Vaikka lapsen kasvatus muilta osin vaatii lämpöä ja positiivista huomiota, tässä tilanteessa se on virhe. Tietoisen huonoon käytökseen reagoiminen ymmärtävällä ja hyväksyvällä asenteella viestii lapselle, että muiden loukkaavalla ja epäkunnioittavalla kohtelulla voi saada ymmärrystä ja hyväksyntää. Tämä ei ole sen parempi vaihtoehto (jos mahdollista, jopa huonompi) kuin vastata lapsen käytökseen vihalla tai voimankäytöllä. Sen sijaan aikuisen tulisi reagoida sen mukaan, miten haluaa lapsenkin toimivan vastaavassa tilanteessa: "Minä käsittelen asioita rakentavasti ja asiallisesti, enkä mene tuollaiseen mukaan. Olet silti minulle rakas ja olen aina valmis sopimaan tämän, odotan tuolla että sinäkin olet."
On täysin yksisilmäistä väittää, että henkinen hylkääminen on pahasta mutta fyysinen ei. Lapsi tarvitsee molempia kehitykseen sopivassa suhteessa: Sekä henkistä ja fyysistä läsnäoloa että henkistä ja fyysistä yksinoloa. On totta, että yksikseen leikissä viihtyvä lapsi ei kaipaa vanhempaa kyhnäämään kylkeen kiinni. Mutta tarkoittaako tämä, että vanhempi voi ihan hyvin lähteä kauppaan tai lenkille puoleksi tunniksi jättäen esim. 3-4-vuotiaan yksin kotiin, kunhan muistaa olla "henkisesti läsnä"? EI. Itseasiassa tämähän todistaa varsin hyvin että lapsen voi jättää hänen tarpeidensa ehdoilla hetkeksi HENKISESTI yksin kunhan on fyysisesti tavoitettavissa, ei toisinpäin. - Henkistä väkivaltaa
mikä sitten kirjoitti:
Sinulta meni nyt koko pointti ohi. Jäähyssä vanhempi ei päätä jättää lasta yksikseen. Lapsi päättää ihan itse kiukutella keskenään, kun kehoituksen ja varoituksen kautta on annettu mahdollisuus korjata käytöstään vanhempien tuella. On eri asia hylätä lapsi varoittamatta heti kun hän tekee jotain väärin, juuri silloin kun hän eniten tarvitsee läsnäolevan aikuisen ohjausta. Tämän tarpeen sivuuttaminen voi olla traumaattista.
MUTTA jos lapsi ei vastaanota tätä vanhemman tarjoamaa tukea, se ei ole ymmärtämättömyyttä (eikä myöskään ilkeyttä), vaan osa normaalia oppimis- ja kasvuprosessia: mitähän tapahtuu, jos en noudata sääntöjä? Vaikka lapsen kasvatus muilta osin vaatii lämpöä ja positiivista huomiota, tässä tilanteessa se on virhe. Tietoisen huonoon käytökseen reagoiminen ymmärtävällä ja hyväksyvällä asenteella viestii lapselle, että muiden loukkaavalla ja epäkunnioittavalla kohtelulla voi saada ymmärrystä ja hyväksyntää. Tämä ei ole sen parempi vaihtoehto (jos mahdollista, jopa huonompi) kuin vastata lapsen käytökseen vihalla tai voimankäytöllä. Sen sijaan aikuisen tulisi reagoida sen mukaan, miten haluaa lapsenkin toimivan vastaavassa tilanteessa: "Minä käsittelen asioita rakentavasti ja asiallisesti, enkä mene tuollaiseen mukaan. Olet silti minulle rakas ja olen aina valmis sopimaan tämän, odotan tuolla että sinäkin olet."
On täysin yksisilmäistä väittää, että henkinen hylkääminen on pahasta mutta fyysinen ei. Lapsi tarvitsee molempia kehitykseen sopivassa suhteessa: Sekä henkistä ja fyysistä läsnäoloa että henkistä ja fyysistä yksinoloa. On totta, että yksikseen leikissä viihtyvä lapsi ei kaipaa vanhempaa kyhnäämään kylkeen kiinni. Mutta tarkoittaako tämä, että vanhempi voi ihan hyvin lähteä kauppaan tai lenkille puoleksi tunniksi jättäen esim. 3-4-vuotiaan yksin kotiin, kunhan muistaa olla "henkisesti läsnä"? EI. Itseasiassa tämähän todistaa varsin hyvin että lapsen voi jättää hänen tarpeidensa ehdoilla hetkeksi HENKISESTI yksin kunhan on fyysisesti tavoitettavissa, ei toisinpäin.En ole täysin jäähyä vastaan. Lapsen kehitystasosta riippuen noin 9-10 vuoden iästä lähtien jäähyn käyttö voi jopa puoltaa paikkansa.
10-vuotias lapsi on jo sisäistänyt, että äiti(isä) rakastaa häntä ja lapsi on huonolla käytöksellään ansainnut rangaistuksen. Lapsi pystyy säilyttämään mielessään rakastavan kuvan vanhemmastaan jäähyn aikanakin. Toki jos lapsen ja vanhemman suhde on ennestään huono, ei jäähyn käyttö sitä varmastikaan paranna.
Sen sijaan alle kouluikäisille lapsille jäähyn käyttö on aina traumatisoivaa. (Näitä juttuja on muuten selitty kasvatuspsykologisissa kirjoissakin.) Lapsen keskushermosto on vielä niin kehittymätön, että lapsi ei pysty kontrolloimaan käytöstään. Lasta rangaistaan siis siitä, että hänen aivonsa eivät ole vielä kehittyneet! Rankaiseminen helpottaa aikuisen olotilaa-lapsi ärsyttää-laitetaan se nurkkaan-aikuiselle tulee hyvä olo.
Pienen lapsen psyyke on vielä niin kehittymätön, että hän oppii hyvin pian, että äidin(isän) rakkauden saa vain olemalla kiltti, huomaamaton, näkymätön. Jos on tuhma-hylätään-ja hylkäämisen tunne jää ALITAJUNTAAN. Lapsesta tulee todellakin tottelevainen, sillä vanhemman hylkääminen ja sen peloite on lapselle todella traumaattista. Pienikin lapsi ymmärtää, että ei pärjää ilman aikuista. Jo pieni vauva yrittää käytöksellään saada hoivaa joltain aikuiselta henkilöltä.
Pahimmillaan jäähyn käyttö voi johtaa AIKUISIÄLLÄ masennukseen ynnä muihin ongelmiin. Siitä olen edellisten kirjoittajien kanssa yksimielinen, että jäähyä käyttämällä lapsen saa helposti kuriin(mielenterveyden kustannuksella). - mikä sitten
Henkistä väkivaltaa kirjoitti:
En ole täysin jäähyä vastaan. Lapsen kehitystasosta riippuen noin 9-10 vuoden iästä lähtien jäähyn käyttö voi jopa puoltaa paikkansa.
10-vuotias lapsi on jo sisäistänyt, että äiti(isä) rakastaa häntä ja lapsi on huonolla käytöksellään ansainnut rangaistuksen. Lapsi pystyy säilyttämään mielessään rakastavan kuvan vanhemmastaan jäähyn aikanakin. Toki jos lapsen ja vanhemman suhde on ennestään huono, ei jäähyn käyttö sitä varmastikaan paranna.
Sen sijaan alle kouluikäisille lapsille jäähyn käyttö on aina traumatisoivaa. (Näitä juttuja on muuten selitty kasvatuspsykologisissa kirjoissakin.) Lapsen keskushermosto on vielä niin kehittymätön, että lapsi ei pysty kontrolloimaan käytöstään. Lasta rangaistaan siis siitä, että hänen aivonsa eivät ole vielä kehittyneet! Rankaiseminen helpottaa aikuisen olotilaa-lapsi ärsyttää-laitetaan se nurkkaan-aikuiselle tulee hyvä olo.
Pienen lapsen psyyke on vielä niin kehittymätön, että hän oppii hyvin pian, että äidin(isän) rakkauden saa vain olemalla kiltti, huomaamaton, näkymätön. Jos on tuhma-hylätään-ja hylkäämisen tunne jää ALITAJUNTAAN. Lapsesta tulee todellakin tottelevainen, sillä vanhemman hylkääminen ja sen peloite on lapselle todella traumaattista. Pienikin lapsi ymmärtää, että ei pärjää ilman aikuista. Jo pieni vauva yrittää käytöksellään saada hoivaa joltain aikuiselta henkilöltä.
Pahimmillaan jäähyn käyttö voi johtaa AIKUISIÄLLÄ masennukseen ynnä muihin ongelmiin. Siitä olen edellisten kirjoittajien kanssa yksimielinen, että jäähyä käyttämällä lapsen saa helposti kuriin(mielenterveyden kustannuksella).Kuka kasvatuspsykologi väittää tuollaista? Psykologian ja kasvatustieteiden parissa ollaan yksimielisiä nimenomaan siitä, että pieni lapsi tarvitsee vanhempaa kontrolloimaan käytöstään, KOSKA hän ei osaa tehdä sitä itse. 2-6-vuotiaalle sosiaaliseen kanssakäymiseen ja käytökseen liittyvät tilanteet ovat oppimisprosesseja, joiden kokeminen on edellytys myöhemmille sosiaalisille suhteille. "Aivojen kehittymättömyys" ei siis ole mikään synonyymi sille, etteikö lapsi tiedostaisi, ymmärtäisi ja oppisi. Sellaisten mahdollisuuksien puute tosin voi vaikuttaa aivojen kehitykseen.
Toinen fakta on se, että tuonikäiselle lapselle sanallinen kommunikaatio on liki merkityksetöntä suhteessa vanhempien elekieleen, asenteisiin ja käytökseen. Lapsen kasvattaminen sanoilla on siis liki mahdotonta, niin kätevää kuin se olisikin. Jos siis vaikkapa sisarustaan lyöneen leikki-ikäisen käytökseen vastaa välttäen "hylkäämistä" ts. osoittamatta hänen tekoaan vääräksi ( kun kerran sekä negatiivinen huomio että huomion puute on traumoja aiheuttavaa hylkäämistä), on lapselle kertakaikkisen yhdentekevää vaikka vanhempi selittäisi 2 tuntia, ettei niin saa tehdä. Hyväksyvä ja rakastava asenne kertoo, että saa.
Olen selittänyt tällaisen oppimista tukevan jäähyn toimintamekanismeja jo rivikaupalla. Keskustelun mielekkyyden kannalta toivoisin sinulta hieman täsmällisempää kritiikkiä tai sanomista suoraan, jos et ymmärrä jotain kohtaa. Minä en esimerkiksi ole väittänyt jäähyn sopivan tilanteisiin, jossa vanhempi itse ärsyyntyy lapseen, lapsi näkyy tai kuuluu liikaa ja jäähyllä aikuinen saa kätevästi hetken rauhaa ja hyvän olon. Joten mistä tämä väite on peräisin? Pikemminkin olen yrittänyt korostaa sitä, että oikeaoppinen jäähy on lapsilähtöinen ja aikuinen pyrkii lopettamaan sen. - Jäähy traumatisoi
mikä sitten kirjoitti:
Kuka kasvatuspsykologi väittää tuollaista? Psykologian ja kasvatustieteiden parissa ollaan yksimielisiä nimenomaan siitä, että pieni lapsi tarvitsee vanhempaa kontrolloimaan käytöstään, KOSKA hän ei osaa tehdä sitä itse. 2-6-vuotiaalle sosiaaliseen kanssakäymiseen ja käytökseen liittyvät tilanteet ovat oppimisprosesseja, joiden kokeminen on edellytys myöhemmille sosiaalisille suhteille. "Aivojen kehittymättömyys" ei siis ole mikään synonyymi sille, etteikö lapsi tiedostaisi, ymmärtäisi ja oppisi. Sellaisten mahdollisuuksien puute tosin voi vaikuttaa aivojen kehitykseen.
Toinen fakta on se, että tuonikäiselle lapselle sanallinen kommunikaatio on liki merkityksetöntä suhteessa vanhempien elekieleen, asenteisiin ja käytökseen. Lapsen kasvattaminen sanoilla on siis liki mahdotonta, niin kätevää kuin se olisikin. Jos siis vaikkapa sisarustaan lyöneen leikki-ikäisen käytökseen vastaa välttäen "hylkäämistä" ts. osoittamatta hänen tekoaan vääräksi ( kun kerran sekä negatiivinen huomio että huomion puute on traumoja aiheuttavaa hylkäämistä), on lapselle kertakaikkisen yhdentekevää vaikka vanhempi selittäisi 2 tuntia, ettei niin saa tehdä. Hyväksyvä ja rakastava asenne kertoo, että saa.
Olen selittänyt tällaisen oppimista tukevan jäähyn toimintamekanismeja jo rivikaupalla. Keskustelun mielekkyyden kannalta toivoisin sinulta hieman täsmällisempää kritiikkiä tai sanomista suoraan, jos et ymmärrä jotain kohtaa. Minä en esimerkiksi ole väittänyt jäähyn sopivan tilanteisiin, jossa vanhempi itse ärsyyntyy lapseen, lapsi näkyy tai kuuluu liikaa ja jäähyllä aikuinen saa kätevästi hetken rauhaa ja hyvän olon. Joten mistä tämä väite on peräisin? Pikemminkin olen yrittänyt korostaa sitä, että oikeaoppinen jäähy on lapsilähtöinen ja aikuinen pyrkii lopettamaan sen.En muista ulkoa psykologien nimiä mutta olen useammankin kerran lukenut aiheesta yliopiston lukusalin lehdistä ja muualtakin. En nimittäin ole kasvatustieteen tai psykologian opiskelija vaan toisella alalla.
Jos lapsen tietyt käyttäytymisen ja tunne-elämän säätelyyn osallistuvat aivoalueet eivät ole vielä kehittyneet, ei lapsi voi vielä toimia aikuisen odottamalla tavalla vaikka lapsi kovasti yrittäisikin.
Hylkäämiskokemukset varhaislapsuudessa voivat jättää pysyviä muutoksia keskushermostoon. Keskushermostomuutokset eivät välttämättä koskaan korjaannu vaan seuraavat lapsen mukana läpi elämän. Ne voivat aiheuttaa monenlaisia muisti- ja käyttäytymisongelmia aikuisiällä. Esimerkiksi depressiota ja pitkäaikaismuistin heikkoutta.
En tiedä miten sovellat jäähypenkkiä mutta mikäli jäähyllä tarkoitetaan sitä, että itkevä/raivoava lapsi hylätään jäähypenkille "miettimään" tekosiaan, se on yksiselitteisesti pienen lapsen HENKISTÄ hylkäämistä. Lisäksi hyvin pieni lapsi ei edes tunne vielä syyllisyyttä tai empatiaa. Lapsi ymmärtää vain vanhemman hylkäämisen jäähytilanteessa ja yrittää toimia vastaisuudessa niin, että ei joudu uudestaan hylätyksi.
Itkevä/raivoava lapsi tarvitsee äidin/isän psyykkistä läsnäoloa ja tukea, koska nimenomaisella hetkellä lapsi ei itse pysty itse rauhoittamaan itseään. Silloin nimenomaan tarvittaisiin vanhemman eläytyvää, rauhoittavaa läsnäoloa lapsen kanssa. Lapsen olisi tärkeää saada tuntea olevansa hyväksytty ja rakastettu, silloinkin kun lapsella on kenkku olo. Lapsen olisi tärkeätä ymmärtää, että raivo ja suru ovat hyväksyttäviä tunteita, joita saa tuntea pelkäämättä menettävänsä vanhempiensa rakkautta. Jopa äidin suuttumus voi olla lapselle positiivinen kokemus. Lapsi huomaa, että hänen tekonsa aiheuttavat äidissäkin voimakkaita tunteita. Lapsi kokee, että hän on äidille tärkeä ja suhde äidin kanssa on vastavuoroinen. "Minun tunteeni vaikuttavat äidin tunteisiin, minä en saa enää töniä siskoa, muuten äiti tulee taas surulliseksi ja toruu".
Lapsia täytyy toki kasvattaa, rajoittaa, ohjata, kieltää ja komentaa-mutta ei hylkäämällä lasta emotionaalisesti. - mikä sitten
Jäähy traumatisoi kirjoitti:
En muista ulkoa psykologien nimiä mutta olen useammankin kerran lukenut aiheesta yliopiston lukusalin lehdistä ja muualtakin. En nimittäin ole kasvatustieteen tai psykologian opiskelija vaan toisella alalla.
Jos lapsen tietyt käyttäytymisen ja tunne-elämän säätelyyn osallistuvat aivoalueet eivät ole vielä kehittyneet, ei lapsi voi vielä toimia aikuisen odottamalla tavalla vaikka lapsi kovasti yrittäisikin.
Hylkäämiskokemukset varhaislapsuudessa voivat jättää pysyviä muutoksia keskushermostoon. Keskushermostomuutokset eivät välttämättä koskaan korjaannu vaan seuraavat lapsen mukana läpi elämän. Ne voivat aiheuttaa monenlaisia muisti- ja käyttäytymisongelmia aikuisiällä. Esimerkiksi depressiota ja pitkäaikaismuistin heikkoutta.
En tiedä miten sovellat jäähypenkkiä mutta mikäli jäähyllä tarkoitetaan sitä, että itkevä/raivoava lapsi hylätään jäähypenkille "miettimään" tekosiaan, se on yksiselitteisesti pienen lapsen HENKISTÄ hylkäämistä. Lisäksi hyvin pieni lapsi ei edes tunne vielä syyllisyyttä tai empatiaa. Lapsi ymmärtää vain vanhemman hylkäämisen jäähytilanteessa ja yrittää toimia vastaisuudessa niin, että ei joudu uudestaan hylätyksi.
Itkevä/raivoava lapsi tarvitsee äidin/isän psyykkistä läsnäoloa ja tukea, koska nimenomaisella hetkellä lapsi ei itse pysty itse rauhoittamaan itseään. Silloin nimenomaan tarvittaisiin vanhemman eläytyvää, rauhoittavaa läsnäoloa lapsen kanssa. Lapsen olisi tärkeää saada tuntea olevansa hyväksytty ja rakastettu, silloinkin kun lapsella on kenkku olo. Lapsen olisi tärkeätä ymmärtää, että raivo ja suru ovat hyväksyttäviä tunteita, joita saa tuntea pelkäämättä menettävänsä vanhempiensa rakkautta. Jopa äidin suuttumus voi olla lapselle positiivinen kokemus. Lapsi huomaa, että hänen tekonsa aiheuttavat äidissäkin voimakkaita tunteita. Lapsi kokee, että hän on äidille tärkeä ja suhde äidin kanssa on vastavuoroinen. "Minun tunteeni vaikuttavat äidin tunteisiin, minä en saa enää töniä siskoa, muuten äiti tulee taas surulliseksi ja toruu".
Lapsia täytyy toki kasvattaa, rajoittaa, ohjata, kieltää ja komentaa-mutta ei hylkäämällä lasta emotionaalisesti.No. Ehkä pidin turhan itsestäänselvänä sellaista oletuslähtökohtaa, että lapsen kasvatus on pääosin ohjaamista, rajoittamista, kieltämistä ja komentamista. Jäähy ei ole tällainen pääasiallinen kasvatusmenetelmä, vaan yksittäistapauksellinen seuraus silloin, jos/kun tuo peruskasvatus ei tehoa.
Varhaislapsuuden hylkäämiskokemuksella tarkoitetaan lapsen tarpeiden toistuvaa tai kokonaisvaltaista sivuuttamista tavalla, johon lapsen ymmärryskyky ja vaikuttamismahdollisuudet eivät riitä. Tätä on esimerkiksi VAUVAN (ja mielestäni myös taaperon) jättäminen yksin itkemään, lapsen AIDON hädän ignooraaminen (= lapsi hakee tukea vanhemmalta eikä suinkaan torju sitä), pääasiallisen hoitajan pitkäaikaiset poissaolot tai vanhemman menetys sijoituksessa/adoptiossa. Tässä selittämässäni jäähymenetelmässä lapsen tarpeita ei sivuuteta (mikäli allaolevaa "manipulointi-itkua" ei lasketa tarpeeksi), se sovelletaan lapsen ymmärryskyvyn ja kehitystason mukaan ja lapsi itse vaikuttaa siihen koko prosessin ajan. Tällaisen rangaistusmenetelmän arviointi hylkäämistrauman kautta on siis vähän sama kuin perustelisi polkupyöräilyn ympäristövaikutuksia citymaasturin bensankulutuksella.
Aivojen kehitys on liukuvasti, ei portaittain, etenevä prosessi. On selvää, ettei vauvaa voi rangaista eikä vauvan vuorovaikutuskyvyt riitä vanhempien "vastustamiseen". Lapsi kuitenkin jatkuvasti laajentaa tietoisuuttaan sosiaalisesta ympäristöstään, omasta itsellisyydestään, harjoittaa kommunikointiaan ja vuorovaikutusta. Yli 3-vuotiaan aivojen limbinen järjestelmä on jo sitten selvästi kehittyneempi ja he normaalisti ovat oppineet mm. hahmottamaan oikean ja väärän eroja, he tuntevat empatiaa, ymmärtävät suurimaan osan kuulemiensa sanojen merkityksistä ja kyllä - havaitsevat korrelaation oman ja muiden käytöksen välillä. Leikki-ikäinen osaa siis jo toimia tietoisesti väärällä tavalla ja käyttää itkua/raivoa myös "tekaistusti" ts. vanhemman käytöksen manipulointiin. Se, että tuonikäinen lapsi vastustaa jäähyä ei tarkoita, että hän olisi hädissään. Olennaista on erottaa, kummasta itkusta on kyse. Se, mitä lapsi ei yleensä kykene hahmottamaan ennen tuota 9-10 vuoden ikää, on aikakäsitys: pitkäaikaiset, jälkeenpäin toteutettavat rangaistukset kuten aresti, tavaroiden takavarikointi tai etuuksien rajoittaminen ovat sellaisia rangaistuksia, mitkä pitäisi jättää myöhemmäksi. Jäähy on leikki-ikäiselle lapselle sopiva seuraus, koska se on välitön, lyhytkestoinen, selkeä ja hallittu.
Lapsen on toki hyvä nähdä vanhempiensa näyttävän tunteita, mutta kasvatustilanteiden hallinta osoittamalla surullisuuttaan ja pettymystään, vaikkapa itkemällä tai suuttumalla... voi jestas... Tilanteessa jossa lapsi ei hallitse käytöstään, pitäisi vanhemman hallita omansa. Näin lapsi tietää, että aikuinen hallitsee tilanteen. Riippuen siitä, onko reagointi aitoa vai liioiteltua, lapsi pitääkin sitä joko feikkinä tai turvattomana, mikä lopulta johtaa vanhemman uskottavuuden katoamiseen. Vanhemman romahtaminen tiukalla hetkellä ei luo mitään rakastavaa, läsnäolevaa ja rauhoittavaa tunneympäristöä, vaan juuri sen pelotteen, jolla lapsi pysyy kilttinä, huomaamattomana ja näkymättömänä: Pelon, ettei äidille, tärkeimmälle ihmiselle maailmassa, taas tule paha mieli minun takiani. Itkeä voi vaikka naapurin lemmikkimarsun kuolemalle, suuttumusta voi osoittaa maailman epäoikeudenmuuksille tai yhteistyönsä irtisanoneelle kahvinkeittimelle. Sopimisvaiheessa on myös ihan ok kertoa, miltä lapsen käytös tuntui ja miltä nyt tuntuu kun asia on selvitetty. Siitä lapsi näkee, että häntä rakastetaan ja kuinka ikävistä tunnetiloista voi päästä yli, jolloin kokonaiskokemus jää positiiviseksi. Mutta siinä hetkessä kun lapsen päässä vallitsee kaaos, niin vanhempi pysyy rauhallisena. Ei itke, ei huuda, ei naura lapselle. - jäähy hylkäämistä
mikä sitten kirjoitti:
No. Ehkä pidin turhan itsestäänselvänä sellaista oletuslähtökohtaa, että lapsen kasvatus on pääosin ohjaamista, rajoittamista, kieltämistä ja komentamista. Jäähy ei ole tällainen pääasiallinen kasvatusmenetelmä, vaan yksittäistapauksellinen seuraus silloin, jos/kun tuo peruskasvatus ei tehoa.
Varhaislapsuuden hylkäämiskokemuksella tarkoitetaan lapsen tarpeiden toistuvaa tai kokonaisvaltaista sivuuttamista tavalla, johon lapsen ymmärryskyky ja vaikuttamismahdollisuudet eivät riitä. Tätä on esimerkiksi VAUVAN (ja mielestäni myös taaperon) jättäminen yksin itkemään, lapsen AIDON hädän ignooraaminen (= lapsi hakee tukea vanhemmalta eikä suinkaan torju sitä), pääasiallisen hoitajan pitkäaikaiset poissaolot tai vanhemman menetys sijoituksessa/adoptiossa. Tässä selittämässäni jäähymenetelmässä lapsen tarpeita ei sivuuteta (mikäli allaolevaa "manipulointi-itkua" ei lasketa tarpeeksi), se sovelletaan lapsen ymmärryskyvyn ja kehitystason mukaan ja lapsi itse vaikuttaa siihen koko prosessin ajan. Tällaisen rangaistusmenetelmän arviointi hylkäämistrauman kautta on siis vähän sama kuin perustelisi polkupyöräilyn ympäristövaikutuksia citymaasturin bensankulutuksella.
Aivojen kehitys on liukuvasti, ei portaittain, etenevä prosessi. On selvää, ettei vauvaa voi rangaista eikä vauvan vuorovaikutuskyvyt riitä vanhempien "vastustamiseen". Lapsi kuitenkin jatkuvasti laajentaa tietoisuuttaan sosiaalisesta ympäristöstään, omasta itsellisyydestään, harjoittaa kommunikointiaan ja vuorovaikutusta. Yli 3-vuotiaan aivojen limbinen järjestelmä on jo sitten selvästi kehittyneempi ja he normaalisti ovat oppineet mm. hahmottamaan oikean ja väärän eroja, he tuntevat empatiaa, ymmärtävät suurimaan osan kuulemiensa sanojen merkityksistä ja kyllä - havaitsevat korrelaation oman ja muiden käytöksen välillä. Leikki-ikäinen osaa siis jo toimia tietoisesti väärällä tavalla ja käyttää itkua/raivoa myös "tekaistusti" ts. vanhemman käytöksen manipulointiin. Se, että tuonikäinen lapsi vastustaa jäähyä ei tarkoita, että hän olisi hädissään. Olennaista on erottaa, kummasta itkusta on kyse. Se, mitä lapsi ei yleensä kykene hahmottamaan ennen tuota 9-10 vuoden ikää, on aikakäsitys: pitkäaikaiset, jälkeenpäin toteutettavat rangaistukset kuten aresti, tavaroiden takavarikointi tai etuuksien rajoittaminen ovat sellaisia rangaistuksia, mitkä pitäisi jättää myöhemmäksi. Jäähy on leikki-ikäiselle lapselle sopiva seuraus, koska se on välitön, lyhytkestoinen, selkeä ja hallittu.
Lapsen on toki hyvä nähdä vanhempiensa näyttävän tunteita, mutta kasvatustilanteiden hallinta osoittamalla surullisuuttaan ja pettymystään, vaikkapa itkemällä tai suuttumalla... voi jestas... Tilanteessa jossa lapsi ei hallitse käytöstään, pitäisi vanhemman hallita omansa. Näin lapsi tietää, että aikuinen hallitsee tilanteen. Riippuen siitä, onko reagointi aitoa vai liioiteltua, lapsi pitääkin sitä joko feikkinä tai turvattomana, mikä lopulta johtaa vanhemman uskottavuuden katoamiseen. Vanhemman romahtaminen tiukalla hetkellä ei luo mitään rakastavaa, läsnäolevaa ja rauhoittavaa tunneympäristöä, vaan juuri sen pelotteen, jolla lapsi pysyy kilttinä, huomaamattomana ja näkymättömänä: Pelon, ettei äidille, tärkeimmälle ihmiselle maailmassa, taas tule paha mieli minun takiani. Itkeä voi vaikka naapurin lemmikkimarsun kuolemalle, suuttumusta voi osoittaa maailman epäoikeudenmuuksille tai yhteistyönsä irtisanoneelle kahvinkeittimelle. Sopimisvaiheessa on myös ihan ok kertoa, miltä lapsen käytös tuntui ja miltä nyt tuntuu kun asia on selvitetty. Siitä lapsi näkee, että häntä rakastetaan ja kuinka ikävistä tunnetiloista voi päästä yli, jolloin kokonaiskokemus jää positiiviseksi. Mutta siinä hetkessä kun lapsen päässä vallitsee kaaos, niin vanhempi pysyy rauhallisena. Ei itke, ei huuda, ei naura lapselle.Sinun antamillasi ohjeilla on lapsen kehitys voi vaarantua todella vakavasti!
Lapsen on erittäin hyvä nähdä, että lapsen tuhmuus/kiukuttelu aiheutta äidissä suuttumusta ja mielipahaa. Pienen lapsen tärkeimpiä oppimistapahtumia on nimen omaan se, että lapsi oppii, että hänen käyttäytymisensä vaikuttaa muihin ihmisiin ja päinvastoin. Ilman tämän asian oppimista lapsesta kasvaa narsisiti!
Vanhemman ei tarvitse tukahduttaa omia tunteitaan lapsensa aikana ja lapselle pitää opettaa, että lapsella on oikeus kiukun, vihan, raivon, surun tunteisiin ilman että häntä rangaistaan niitä hylkäämisellä=jäähyllä.
Lapsen pitää oppia tunnistamaan muiden ihmisten tunnetiloja muuallakin, esimerkiksi päiväkodissa: " kun otan Timolta lelun- Timo suuttuu. Enpä otakaan Timolta lelua!". Äidin kanssa tunnetilojen harjoittelu on turvallista ja opettavaista koko myöhempää elämää varten- mutta toki on niin paljon helpompaa työntää kiukutteleva/uhmaava lapsi jäähylle -kuin taistella hänen kanssaan.
Ja kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut: tuskin on mitään niin tehokasta kasvatusmenetelmää kuin jäähy- jossa vanhempi hylkää lapsensa emotionaalisesti.
Lasta pitää rakkaudella ohtaja, komentaa ja opettaa mutta kasvattamista ei missään tilanteessa se, että lapsi hylätään jonnekin nurkkaan raivoamaan- lapsi oppii vain tukahduttamaan todelliset tunteensa ja yrittää jatkossa ansaita vanhemman hyväksyntää kiltteydellä. - mikä sitten
jäähy hylkäämistä kirjoitti:
Sinun antamillasi ohjeilla on lapsen kehitys voi vaarantua todella vakavasti!
Lapsen on erittäin hyvä nähdä, että lapsen tuhmuus/kiukuttelu aiheutta äidissä suuttumusta ja mielipahaa. Pienen lapsen tärkeimpiä oppimistapahtumia on nimen omaan se, että lapsi oppii, että hänen käyttäytymisensä vaikuttaa muihin ihmisiin ja päinvastoin. Ilman tämän asian oppimista lapsesta kasvaa narsisiti!
Vanhemman ei tarvitse tukahduttaa omia tunteitaan lapsensa aikana ja lapselle pitää opettaa, että lapsella on oikeus kiukun, vihan, raivon, surun tunteisiin ilman että häntä rangaistaan niitä hylkäämisellä=jäähyllä.
Lapsen pitää oppia tunnistamaan muiden ihmisten tunnetiloja muuallakin, esimerkiksi päiväkodissa: " kun otan Timolta lelun- Timo suuttuu. Enpä otakaan Timolta lelua!". Äidin kanssa tunnetilojen harjoittelu on turvallista ja opettavaista koko myöhempää elämää varten- mutta toki on niin paljon helpompaa työntää kiukutteleva/uhmaava lapsi jäähylle -kuin taistella hänen kanssaan.
Ja kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut: tuskin on mitään niin tehokasta kasvatusmenetelmää kuin jäähy- jossa vanhempi hylkää lapsensa emotionaalisesti.
Lasta pitää rakkaudella ohtaja, komentaa ja opettaa mutta kasvattamista ei missään tilanteessa se, että lapsi hylätään jonnekin nurkkaan raivoamaan- lapsi oppii vain tukahduttamaan todelliset tunteensa ja yrittää jatkossa ansaita vanhemman hyväksyntää kiltteydellä."Lapsen on erittäin hyvä nähdä, että lapsen tuhmuus/kiukuttelu aiheutta äidissä suuttumusta ja mielipahaa. Pienen lapsen tärkeimpiä oppimistapahtumia on nimen omaan se, että lapsi oppii, että hänen käyttäytymisensä vaikuttaa muihin ihmisiin ja päinvastoin. Ilman tämän asian oppimista lapsesta kasvaa narsisiti!"
Saa toki suuttua ja osoittaa muutenkin tunteensa, mutta se ei saa olla rankaisu- tai hiljentämiskeino. Aikuinen osaa osoittaa tunteitaan myös asiallisesti ja tilannetajuisesti, ja aikuisen tehtävä on toimia siinä lapselle esimerkkinä. Lapsen tehtävä ei ole toimia terapeuttina vanhemmalle, jolla on vaikeuksia tunteidenhallinnassa. Tuo narsisti-kortti alkaa olla jo naurettavaa, mutta jos nyt olisi lapsi josta on riski kasvaa narsisti, niin kumpi onkaan parempi: Tämä lapsi oppii että huono kohtelu karkottaa ihmisiä ja jättää vaille huomiota, vai että suuttumalla voi aiheuttaa huonoa omaatuntoa, iloisuudella saada ihmisiä puolelleen jne. eli läheisiään voi hallita esittämällä toisinaan hurmaavaa ja toisinaan taas muuta...
"Vanhemman ei tarvitse tukahduttaa omia tunteitaan lapsensa aikana ja lapselle pitää opettaa, että lapsella on oikeus kiukun, vihan, raivon, surun tunteisiin ilman että häntä rangaistaan niitä hylkäämisellä=jäähyllä."
Anteeksi vain, mutta jäähyllä rangaistaan siitä, ettei totella sääntöjä ja kehoituksia. Sillä ei vieläkään rangaista siitä, että jokin asia kiukuttaa, vihastuttaa, raivostuttaa tai surettaa, eikä aleta rankaisemaan vain siksi, että sinä jankkaat niin. Jos lasta kiukuttaa, hänelle tarjotaan tukea. Jos lapsi torjuu sen, hän saa olla rauhassa, mutta jäähylle ei laiteta. Mitä erityistä "tukea" tai "oikeutta" vanhempi antaa suuttuessaan kiukuttelevalle lapselle? Mitä tukea tai apua lapselle on siitä, että koko perhe pitää huutokonserttia? Jos lasta on tarkoitus "auttaa" saamalla lapsi suuttumalla rauhoittumaan, mikä ihmeen oikeus muka lapsella silloin on omiin tunteisiinsa? Nehän hiljennetään silloin voimakkaimmalla mahdollisella psyykkisellä voimankäytöllä.
"Lapsen pitää oppia tunnistamaan muiden ihmisten tunnetiloja muuallakin, esimerkiksi päiväkodissa: " kun otan Timolta lelun- Timo suuttuu. Enpä otakaan Timolta lelua!". Äidin kanssa tunnetilojen harjoittelu on turvallista ja opettavaista koko myöhempää elämää varten- mutta toki on niin paljon helpompaa työntää kiukutteleva/uhmaava lapsi jäähylle -kuin taistella hänen kanssaan."
Ja jos Timo vie lapion omasta kädestä, ei tarvitse leikkiä Timon kanssa vaan kerrotaan aikuiselle mitä Timo teki - vaikka Timolle tulisi siitä paha mieli. Jos Timo ottaa lapion kädestä, se ei anna toiselle oikeutta "taistella hänen kanssaan", vaan sitten on molemmat nopeasti puhuttelussa - tai siellä jäähypenkillä, sitä kun käytetään päiväkodeissa. Ei sitä lapiota saa ottaa toiselta -vain- siksi, että siitä tulee toiselle paha mieli. Jos yksi varastaa lapion ja muut ns. vastaisivat samalla mitalla, pian kaikki vain varastelisivat toisiltaan lapioita, leikistä ei tulisi yhtään mitään ja kaikilla olisi lopulta kurjaa. Tunnetilojen harjoitteluun ei siis riitä vain se, että osaa osoittaa tunteensa avoimesti. On vähintään yhtä tärkeää oppia hillitsemään käytöstään niiden vallassa, ja toimimaan oikein kun joku muu tekee väärin. Turvallisinta ja opettavaisinta tähän on vanhemmalta saatu mallioppiminen.
"Ja kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut: tuskin on mitään niin tehokasta kasvatusmenetelmää kuin jäähy- jossa vanhempi hylkää lapsensa emotionaalisesti."
Minusta siinä ei ole mitään tehokasta, että hylätään lapsi emotionaalisesti ja mielivaltaisesti - oli se sitten huonosti toteutetun "jäähyn" tai oman suuttumuksen varjolla. Kummastakaan lapsi ei opi mitään järkevää toimintamallia.
"Lasta pitää rakkaudella ohtaja, komentaa ja opettaa mutta kasvattamista ei missään tilanteessa se, että lapsi hylätään jonnekin nurkkaan raivoamaan- lapsi oppii vain tukahduttamaan todelliset tunteensa ja yrittää jatkossa ansaita vanhemman hyväksyntää kiltteydellä."
Vanhempi hylkää lapsen jonnekin nurkkaan raivoamaan=> niin ei pitäisi tehdä koska lapsi kaipaa silloinkin vain rakkautta ja hyväksyntää=> on parempi, itseasiassa hyvä asia, HERMOSTUA lapselle joka kaipaa rakkautta ja hyväksyntää?? Huh huh, melkoinen logiikka. Ja mikä parasta, tämä hirveä hylkäyskokemus on todellisuudessa sitä että lapsi menee ITSE jokuseksi minuutiksi rauhoittumispaikkaan. No, tästä on varmaan turha jauhaa, koska olet päättänyt että asia ei ole näin sillä sinä olet päättänyt etkä halua muuta uskoa.
Minä puolestani uskon, että sinulla on vaikeuksia omassa tunteidenhallinnassasi, ja mielipiteesi perustuu sille, että on helpompi mennä lapsen tunnetiloihin mukaan kuin kestää se oma epämukavuus.
- NiinTAiNäin
Itse käytän jäähypenkkiä ja juuri samaa 1min/vuosi ja meillä se toimii hyvin.Ystäväni käyttävät myös samaa, mielummin kuri kuin päättömät lapset!JA se joka jankuttaa keskustelemisesta, voi vittu jos lapsi hyppii seinille, huutaa ja potkii menemään niin yritä siinä nyt voivotella sitten "että voisiko se äidin muru nyt vähän rauhoittua,jooko jooko?" Aivan varmasti toimii. Yleensä rauhoittumisen jälkeen keskustellaan asiat läpi.Päiväkodeissakin raivarin saanut lapsi otetaan syliin ja pidetään tiukasti siinä rauhoittumassa niin kauan kunnes pahin raivari on ohi ja sen jälkeen keskustellaan kun lapsi siihen kykenee.Ei kukaan ole täydellinen kasvattaja ja jokainen lapsi on yksilöllinen ja kaipaa omat tapansa, toiselle tehoaa toinen.
- hölkäsenpöläyskin
Meillä myös käytössä "jäähy" ja on toiminut hyvin. Molempien hermot, sekä minun että lapsen, säästyy. Lapsi tietää että jos ei varoituksesta usko niin jäähylle joutuu ja vakavista asioista aina joutuu "miettimään". En näe mitään järkeä siinä, että painisin huutavan ja riehuvan lapsen janssa tai antaisin hänen riehua ja rikkoa itsensä ja kaikki ympärillä.
Miksi en opettaisi lasta käsittelemään kiukkuaan? Ensimmäinen askel on aina rauhoittuminen, ja siihen jäähyllä ainakin meillä pyritään. Jäähyltä voi itse ilmoittaa että "olen miettinyt" tai tarvittaessa siellä voi kiukutella kauemminkin. Meillä ei katsota minuutteja, vaan rauhoittumista. Lapsi tietää, että kun hän rauhoittuu, juttelemme yhdessä rauhallisesti, että mikä meni pieleen. Kaikkea ei tarvitse pyytää anteeksi, esim.jokaista hermojen menetystä, lyöminen ym.täytyy. Minusta on lapsellekin opettavaisempaa että tilanne hoidetaan rauhallisesti, eikä niin että lapsi riehuu, joka johtaa siihen että kohta menee vanhemmallakin hermot ja sitten molemmat kiukkuisena karjuu ja on ihan uuvuksissa eikä lapsi opi tilanteesta mitään. Lapsen on kiukun tullen aina ikävä olo, minun tehtäväni on auttaa lapsi pois siitä olotilasta, ei mennä siihen mukaan tai antaa sen päästä valloilleen. Tällä hetkellä lapsi on niin hienosti oppinut käsittelemään tunteitaan, että ajoittain itse tunnistaa tarpeen mennä rauhoittumaan ja minusta se on hienosti opittu!!!! Lapsi myös joskus tulee kertomaan, että tuli kiukku ja tulee syliin rauhoittumaan.
Minusta on aivan kummallinen argumentti, että lapsi saa jäähystä hylkäämisen kokemuksen. Eihän lasta millään lailla hylätä! Lapsi ei tietenkään saa pelästyä jäähykokemusta, jos lapseni ilmaisisi hätää jäähylle laittaessa/niin pitkään että lapsi ymmärtää jäähyn tarkoituksen, tulee vanhemman olla lähellä, nähtävillä, mutta ei kontaktissa. Lapsi oppii kyllä mitä häneltä vaaditaan ja mihin jäähyllä pyritään. Voihan "jäähyn" toteuttaa vaikka sylissä, kiinnipitämällä, niinkuin jossain tehdään, jos lapsi hätääntyy yksin jäädessään.
Minusta lapsi saa pahimmat "traumat"/ikävät muistot vanhemmista, jotka karjuvat ja riehuvat kykenemättä ohjaamaan lapsia kuitenkaan haluamallaan tavalla. Monesti nämä aikuiset sättivät lapsiaan, kommentoivat ikävästi ja ilmaisevat pettymystä lapseen. Huutava, kontrollinsa menettänyt aikuinen lienee pelottavin asia lapsen elämässä. Olen nähnyt monia perheitä, joissa lapsille puhutaan todella ikävään sävyyn. "Sinä et tee noin!!! Etkö tajua?" Ja lapsi tekee vaan, ja huutaminen jatkuu ja jatkuu. "Nyt me kyllä lähdetään kun sua saa koko ajan hävetä! Ei tästä tule mitään!" Ja jäkä jäkä huutaminen jatkuu parhaimmillaan tuntikaupalla aina vaan jostain uudesta asiasta kerta toisensa perään. Lopulta lapselle ei mitään muuta kuin huudetaan. Miltä siitä pienestä ihmisestä mahtaa tuntua? Kun ei se ihan oikeasti tajua, kun kukaan ei selitä, kukaan ei oikeasti neuvo, kukaan ei opeta! Kaikki vaan riehuu ja kaikilla on paha olo.
En ole täydellinen minäkään, joskus menee hermot ja sortuu jäkättämään tai kiukustuu. Mutta lienee se joskus tervettäkin, ettei se aikuinenkaan ole mikään tunteeton ja eloton ja reagoimaton möykky. Jotkut sanovat ettei omaa käytöstään saisi pyydellä anteeksi ettei arvovalta murene. Mutta minä kyllä pyydän anteeksi myös lapselta jos olen reagoinut liian voimakkaasti.- Susanna
Nyt mulla on vinkki kaikille vanhemmille/huoltajille: Rupea pitämään muistivihkoa lapsen tempauksista, joitten mukaan määritellään rangaistuksen kesto. Jokaisesta nimittelystä, kiukuttelusta, rähinästä, riehumisesta tms. tulee yksi minuutti lisää. Sitten vain viikon lopussa istuta lapsi jäähypenkille niin moneksi minuutiksi kuin tempauksia on. Oppiipahan käyttäytymään. Pidä myös huolta siitä, että jäähypenkki on jossain paikassa, jossa ei ole leluja tms. muuta millä lapsi voisi viihdyttää itseään, kysdessähän on rangaistus. Älä aseta penkkiä esim. lapsen omaan huoneeseen tai vastaavaan, vaan esimerkiksi työhuone tai käytävä sopii mainiosti. Vältä turhaa tutkittavaa, esim työhuoneessa lukitse kaapit ja laatikot. Käytävässä kannattaa pitää vain tauluja tms. Muista myös, että jos lapsi lähtee jäähypenkiltä, voi minuutteja aina lisätä.
- izä
Susanna kirjoitti:
Nyt mulla on vinkki kaikille vanhemmille/huoltajille: Rupea pitämään muistivihkoa lapsen tempauksista, joitten mukaan määritellään rangaistuksen kesto. Jokaisesta nimittelystä, kiukuttelusta, rähinästä, riehumisesta tms. tulee yksi minuutti lisää. Sitten vain viikon lopussa istuta lapsi jäähypenkille niin moneksi minuutiksi kuin tempauksia on. Oppiipahan käyttäytymään. Pidä myös huolta siitä, että jäähypenkki on jossain paikassa, jossa ei ole leluja tms. muuta millä lapsi voisi viihdyttää itseään, kysdessähän on rangaistus. Älä aseta penkkiä esim. lapsen omaan huoneeseen tai vastaavaan, vaan esimerkiksi työhuone tai käytävä sopii mainiosti. Vältä turhaa tutkittavaa, esim työhuoneessa lukitse kaapit ja laatikot. Käytävässä kannattaa pitää vain tauluja tms. Muista myös, että jos lapsi lähtee jäähypenkiltä, voi minuutteja aina lisätä.
Ei lapsi enää viikon lopussa muista miksi joutui jäähylle. Jäähyn pitää tulla välittömästi tottelemattomuuden jälkeen ja jäähyn jälkeen täytyy lapselle vielä selittää miksi hän joutui jäähyllle ja mitä olisi voinut tehdä välttääkseen sen.
- olegoi26
MITÄ te teette niitten lapsienne kanssaa YHDESSÄ? Käytte uimassa, pyöräilemässä, leffassa, pelaatte lautapelejä,piirrätte,luette, katotte telkkaa, laitatte ruokaa...
HUOMATKAA ne lapset niin ei tarvitse KOKO AJAN miettiä RANGAISTUKSIA! - Jorma Hirvonen
Sun pitää pitää parempaa kuria sille ukolles!!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113475MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801188Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768