Oh, what?
- On se helpompaa lopettaa, eikä riippuvuutta tarvitse näin imelän koviin tasoihin asti viedä.
1. Jos välttämättä haluat.
Kiukkuista vain, kävelin jo hermostuneena, ja koko keho jännittyneenä ympäri- ja ämpäri vain taloa, joka joku huokui tuskaa, ja kipua kanssani. Olin ottanut sen käteeni, se oli mitta. Vanha viivoitin oli vain seuranani, ja antoi niin hyvän tukevan ote-pinnan. Hampaat tuntuivat, ja ymmärsin niiden taas tarkoittavan sitä, autisten ihmisen persoonaa, ja kultaakin kalliimpaa, voimattomuutta, ja appelsiineja kaapissa. Ne olivat niin herkkiä pilaantumiselle. Pilaantunut mieleni hermoili, ja sättäili ihan yksikseen, ilman keskustelu-seuraa. Iso nalle lojui jo lattialla, tuoneena unen, sen ruotsin valtioksi puetulla, kläddat sig, drömmas som vi glömmat, kanske när vi var unga, lika unga till våras, så vad vi gör.
Miksi hän niin oli ehdotellut? En ottaisi mitään, en tarvitsisi mitään. En yksinkertaisesti jaksanut sitä, ja sellaista, jatkuvaa avuntarvetta. Olinhan varmasti yksin, en pitänyt siitä, että minua häirittiin, olin kodissani,ja se vain täyttyi, ja täyttyi. Olin täyttynyt jo vieraista ihmisistä, ei se ollut minulle mikään ihme, ja olinkin jo hakenut hetekan, erääseen vaarallisen kauniiseen iltamaisemaan. En tiennyt siitä mitään, mutta isoisäni oli jo ilostunut, ja tuhahtanut, kun hain häneltä, hänen omastaan ja laatikosta, puunvärisestä avokirja-hyllystä Raamatun. Sekä kävin hakemassa vielä vähän enemmän ote-pintaa, ihan tämän samanvihreään, viivoittimeen, joka viihdytti niin lasisella pinnallaan. Suussakin, se kertoi vain minulle, omaa tietään tulevaisuudesta, turvallisuudesta, ja kuinka oiken oli jonkun mielestä väärin, ja kielletty vain ainoaa oikeaa,turvallisuudentavoitteessa, omaneduntavoittelullisessa maailmassa.
Musta penaali, voi kuinka kaipasin sen kosketeltavaa, pehmeää pintaa. Olin jo koristellut sen hopeisilla merkeillä, joita piirtelin siihen, ja pyyhin nopeasti sormilani, pois. Tarvitsin pyyhkeen. Ei, poljin jalkaani kiukkuisesti, silmät jo ihan viiruiksi kaventuneina, lattiaan hänen edessään. Onnistuisin aivan varmasti.
- "En varmasti antaisi periksi!" tiuskaisin tyhjille yhteisille aivoilleni. Paperinen käsi-pyyhe, se ei ollut ihan toivomukseni. Toiveeni kaikui tyhjille korville, ja tunsin kuinka monet, useat, ja niin mustan rykmentin, lähes pataljoonan, tai lähes joukkueen, kolmekymmentä silmäparia tuijottivat selkääni. Tunsin rauhallisuutta, ja hengitin hiljaa, tukahduttamista. Liikkeeni oli motorisia, mutta ketteryydeltään ne olivat jo paljon muita nopeampi. Vaatteeeni olivat siistit, ja ylläni oli valkoinen kaulus-paita, sekä hirveän vanha v-aukkoinen musta villapaita. Kaulukset olivat hienot, ja se vaate, oli vielä hienompi arkisten mustien Levis-farkkujen kanssa. Pieni kehoni oli tuijotuksen kohteena. Oliko se taas liian pieni. Toivoin selkäni, ja hartioideni, jotka olivat hyväkuntoisuudesta jo aivan rentoja, rentouttavan myös muitakin. Urakkani oli hirveän kova.
- "Jos tämä tuntui tältä, ikäänkuin jo valmiiksi, lopettaisin liikunnan ihan kokonaan."
Vain näitä omia asioitani, yksityisyyttä, ja nyky-hetkeä, kunpa en enää lihoisi kovasti. Ja se hetki oli ihan pilalla. Kuka näyttelijä kuvaileekaan ulkonäköäni? Hopeiset viisi-sakaraiset tähdet kiiilsivät jo penaalin pinnalla, vain pois pyyhittäväksi. Ne oli suljettu ympyrän, joka oli kuin kehä. Sisään... ja kohta ne siniset, harmaat ja punaisest ruutu-ikkunat joiden edessä verhot jo heiluivat sähkön voimasta, päästäisivät meidät pois. Vihreät tähdet kertoivat sen, tähdenlennon jo vapaudesta, kuinka olin vain jaksanut, ja toistanut, kuin mantraa holokaustin ja turhaa, lähes ikuisuudelta kestäneen iän, ja julman, impulsiivisen, osoitelevan ja haukkuvan sosiaalisen kanssakäymisen, kimeän noiden lennon taivaiden, päivän pilvien yllä, ja kahlannut ohi syrjäytymiseni, sekä eristymiseni, eritykseni ei ollut taaskaan oma-alotteista. Tarkoituksena ei ollut niistäen niittää....
- On se helpompaa lopettaa, eikä riippuvuutta tarvitse näin imelän koviin tasoihin asti viedä.
1. Jos välttämättä haluat.
Kiukkuista vain, kävelin jo hermostuneena, ja koko keho jännittyneenä ympäri- ja ämpäri vain taloa, joka joku huokui tuskaa, ja kipua kanssani. Olin ottanut sen käteeni, se oli mitta. Vanha viivoitin oli vain seuranani, ja antoi niin hyvän tukevan ote-pinnan. Hampaat tuntuivat, ja ymmärsin niiden taas tarkoittavan sitä, autisten ihmisen persoonaa, ja kultaakin kalliimpaa, voimattomuutta, ja appelsiineja kaapissa. Ne olivat niin herkkiä pilaantumiselle. Pilaantunut mieleni hermoili, ja sättäili ihan yksikseen, ilman keskustelu-seuraa. Iso nalle lojui jo lattialla, tuoneena unen, sen ruotsin valtioksi puetulla, kläddat sig, drömmas som vi glömmat, kanske när vi var unga, lika unga till våras, så vad vi gör.
Miksi hän niin oli ehdotellut? En ottaisi mitään, en tarvitsisi mitään. En yksinkertaisesti jaksanut sitä, ja sellaista, jatkuvaa avuntarvetta. Olinhan varmasti yksin, en pitänyt siitä, että minua häirittiin, olin kodissani,ja se vain täyttyi, ja täyttyi. Olin täyttynyt jo vieraista ihmisistä, ei se ollut minulle mikään ihme, ja olinkin jo hakenut hetekan, erääseen vaarallisen kauniiseen iltamaisemaan. En tiennyt siitä mitään, mutta isoisäni oli jo ilostunut, ja tuhahtanut, kun hain häneltä, hänen omastaan ja laatikosta, puunvärisestä avokirja-hyllystä Raamatun. Sekä kävin hakemassa vielä vähän enemmän ote-pintaa, ihan tämän samanvihreään, viivoittimeen, joka viihdytti niin lasisella pinnallaan. Suussakin, se kertoi vain minulle, omaa tietään tulevaisuudesta, turvallisuudesta, ja kuinka oiken oli jonkun mielestä väärin, ja kielletty vain ainoaa oikeaa,turvallisuudentavoitteessa, omaneduntavoittelullisessa maailmassa.
Musta penaali, voi kuinka kaipasin sen kosketeltavaa, pehmeää pintaa. Olin jo koristellut sen hopeisilla merkeillä, joita piirtelin siihen, ja pyyhin nopeasti sormilani, pois. Tarvitsin pyyhkeen. Ei, poljin jalkaani kiukkuisesti, silmät jo ihan viiruiksi kaventuneina, lattiaan hänen edessään. Onnistuisin aivan varmasti.
- "En varmasti antaisi periksi!" tiuskaisin tyhjille yhteisille aivoilleni. Paperinen käsi-pyyhe, se ei ollut ihan toivomukseni. Toiveeni kaikui tyhjille korville, ja tunsin kuinka monet, useat, ja niin mustan rykmentin, lähes pataljoonan, tai lähes joukkueen, kolmekymmentä silmäparia tuijottivat selkääni. Tunsin rauhallisuutta, ja hengitin hiljaa, tukahduttamista. Liikkeeni oli motorisia, mutta ketteryydeltään ne olivat jo paljon muita nopeampi. Vaatteeeni olivat siistit, ja ylläni oli valkoinen kaulus-paita, sekä hirveän vanha v-aukkoinen musta villapaita. Kaulukset olivat hienot, ja se vaate, oli vielä hienompi arkisten mustien Levis-farkkujen kanssa. Pieni kehoni oli tuijotuksen kohteena. Oliko se taas liian pieni. Toivoin selkäni, ja hartioideni, jotka olivat hyväkuntoisuudesta jo aivan rentoja, rentouttavan myös muitakin. Urakkani oli hirveän kova.
- "Jos tämä tuntui tältä, ikäänkuin jo valmiiksi, lopettaisin liikunnan ihan kokonaan."
Vain näitä omia asioitani, yksityisyyttä, ja nyky-hetkeä, kunpa en enää lihoisi kovasti. Ja se hetki oli ihan pilalla. Kuka näyttelijä kuvaileekaan ulkonäköäni? Hopeiset viisi-sakaraiset tähdet kiiilsivät jo penaalin pinnalla, vain pois pyyhittäväksi. Ne oli suljettu ympyrän, joka oli kuin kehä. Sisään... ja kohta ne siniset, harmaat ja punaisest ruutu-ikkunat joiden edessä verhot jo heiluivat sähkön voimasta, päästäisivät meidät pois. Vihreät tähdet kertoivat sen, tähdenlennon jo vapaudesta, kuinka olin vain jaksanut, ja toistanut, kuin mantraa holokaustin ja turhaa, lähes ikuisuudelta kestäneen iän, ja julman, impulsiivisen, osoitelevan ja haukkuvan sosiaalisen kanssakäymisen, kimeän noiden lennon taivaiden, päivän pilvien yllä, ja kahlannut ohi syrjäytymiseni, sekä eristymiseni, eritykseni ei ollut taaskaan oma-alotteista. Tarkoituksena ei ollut niistäen niittää....
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olin vain lukemassa. Se ei ollut surun tekemä ilon hetki. Minun mieleni ei vain halunnut tuottaa sellaista, mielipahaa, väkivallan harjoittamisesta, josta ilme kertoi hakiessani, vain päivän sanaa.
- "Saanko lainata Päivän Sanaa?" Kysyin ovelle koputtamatta... Ei ne olivat aina avoin, aivan kuin hänen silmänsäkin. Hän istui siinä sängyn laidallaan, vain ihan yksin ja mitään tekemättömänä. Tarkistin varmasti jokaikisen talosta löytyvän kirjan, niin niitä oli ulkohuineissa saakka. Kaikkeen, kaikkiin ei aina kuitenkaan ollut varaa. Varmasti diakonia-lähetyspiirit muistivat tämän, antaessaan lahjaksi kalliita, ja joskus ikimuistoisia, yhteisen hetken luojia. Yhteisiä läheisyyden ja turvallisuuden hetkiä...
Valkoiset hiukset peittivät kihartuen vieläkin koko pään. Yllä oli vain ruudullinen flanelli-paita, ja niihin sopivat henkseleillä ylläpidetyt siniset sarka-housut. Hän istui siinä, ja poltteli hartiat kumarassa tupakkaa, niin yksinäisenä ja seuratta. Hartiat kumarassa, ja kivuissaan seuranaan vain vanha kello-radio, sekä vanha hillo-purkki. Hän oli niin yksinäinen...
Ehkä mä saisin vähän kokeilla. Ehkä mä vähän kokeilisin jotakin. Ne olivat, sen, ja hänen vanhuksen, joka niin usein sai arvostusta, ja arvostelemista, julkeavuudella, vain omaksi kohtelukseen. Kysyin vain, että mitä pidät siitä?
- "Mitä pidät minusta?" kysyin sen yhä uudelleen, ja uudelleen.
-"Mitä ne sanovat siellä?" Eiväthän he osaa muuta, kuin suositella tupakoinnin lopettamista, vie nyt sekin rehti ilo, vielä elämästä. Eiväthän he muusta kokeneet enää itseään, sielusta ja mielestä, kaikki oli tyhjänä, vain pelkkien sääntöjen, kieltojen ja määräysten, ja sidosten kuin käskyjen edeltä.
Piirsin jo tuuli-myllyä. Se oli niin kaunis, joulunpunaisten syksyisten pihlajanmarjojen roikkuessa painavina, niin riippuvaisina sen yllä. Ehkä mä kokeilisin seuraksi.
- "Ei se ollut naisia varten" ja hän oli varmaan vihainen. Hän oli iloinen, saamastaan seurasta. Miten me käyttäisimme nämä meidän viimeiset, jäljelle jääneet hetket; jotka olivat minulle, sen arvottomuuden sijaan, niin arvokkaita, ja jotain niin ainutlaatuista kuten muistoja, vaikka ne olivatkin niin tuskan huuruisia? Aivan kuten hänen huoneensakin, haistessaan vain tervalta, ja nikotiinin koskemilta kellastuneilta seiniltä, joita savu reinusti leijailemalla, ja häijysti silmiä kirvelevänä. Miten niin hän voi pahoin? Olihan hän ollut sodassakin.... Ja varmasti pärjäisi siksi.
Poljin kiukkuisesti jalkaa äitini edessä: "En varmasti tarvitsisi mitään korvikkeita, en varmasti tarvitsis mitään nikotiinin tuote-aineta, tai muutakaan sellaista...." - Sellaista mikä ei ole puhdasta, ja luonnollista, luonnosta tuotuna, ja Jumalan luontoon tuomaa, ei ole meille Jumala tarkoittanut, tapasi tuo vanhus sanoa. Tässä oli niin paljon tehtävää, ja monta asiaa, samaa aikaa. Kaikki syksyn tuomat, ja joulun alusen kiireet, jo painoivat alla. Poljin jalkaani kiukkuissani, olin ärsykkeenä, ja olin itse ärsyyntynyt, maailma painoi vuodenajalla päälle, kaikella sen hektisyydellä. Selviäisin varmasti ilman tätä korvaus-hoitoa. Kävelin edestakaisin muovisella matolla, räsymatoilla, aina vain uuden raidan toisensa perään, tarkasti mitaten ja sisäistäen. Vaeltelln impulsiivisesti ja ärsyyntyneenä huoneesta toiseen, olin yksin, ja yksinäinen. Mieleni valtasi raivo, ja sieluni vain sai ärsykkeen, psyykkisesti julkisesta, julkeavasta minästäni, jota tahtoivat niin monet vain kaksin käsin, poskiani hellyydellä ja läheisyydellä pidellen, kosketella..... Mitä olinkaan suunnitellut? Arvokkaita läheisyyden hetkiä, lämmöllä ja rauhanomaisuudella, tasapainoisuuden omaksumiseksi. Arvokkaita hetkiä läheisyyden omaksumiseksi, ja jonkin virikkeen. Olikohan se jotenkin ulkokultainen, tai sieluton, ehkä mieletön, ollakseen vain virike? Olikohan se jotenkin arvotonta tai typerää, pelkkä yhdessäolo, ja virikkein vietetty aika? Hain jo tarkoin etukäteen valitun kirjan. Se oli vihreä kantinen ja se oli ihan sitä samaa vihreää, sotaa ja mielikuvituksen tuottamaa, kuin ihan mitä tahansa, fiktiivistä jännistys-sarjaa. Nyt tiedän, nyt tiedän missä kanssa olen hyvä, piirtämisen lisäksi. Olen hyvä kirjoittamisessa ja lukemisessa. Sitten kun lopettaisin tupakoinnin, tekisin vain sitä, niin niitä asioita...Joissa vain olisin hyvä. Tässä lajissa, vihan ja väkivallan lajissa, joka oli harrastuksena, en ollut hyvä ollenkaan. Eikä siinä kai kukaan muu, voi olla tällä hetkellä, seurassasi ollenkaan.
"Oletko lähestynyt tällaisella frustraatiolla, ihmisiä tappaen?
- Luomatta seuraa..."
Hänen rotunsa käyttötarkoitusta, ja sen perää, ei mahdollisesti vielä kukaan ollut ymmärtänyt, impulsiivisuuden ja hektisyyden hillitsemiseksi, vain ulkopuolisuutta, ja ulkopuolista vierasta ihmistä käyttämällä, ja sitä säätelemällä.
- Ei maailma ole arvoton lahja elettäväksi elämällä.
2. Eristykseni....
Selailin sängyllä historian kirjaa, jonka jokaisessa kallissaa osassa aikakauden vilisivtä luoden sielun silmin mielikuvituksettomuudella avaraa maisemaa tästä päivästä ja nykyhetkestä. Leveä sänkyni odotti usein niin säntillisesti pedattuna, ja siten autettuna vastaanottajaa. Antiikin kreikka, ja sen jumalat, miten se poikkeaisikaan roomalaisista jumalista. Miten epämukava ja pakanallinen aihe olikaan? Iltapäivän aurinko loisti kutsuen myöhäisyydellään mukaansa ympäristöön ja luontoon; ulko-ilmaan. Miten se oli niin hektistä, ja miten se oli tehty niin arvottomaksi, yhteiskunnassamme? Entä milloin ehtisin taas ulos, ja havaitsisin edes tukehduttavalta, sairaalloisuudelta, kuten sosiaaliselta kanssa-käymiseltä ihmis-ryhmittäin, jotakin muuta kuin arvottomuutta, vain jaloa sosiaalisen kanssakäymisen lahjaa, keskustelua, josta täydellisyys puuttui ihan kokonaan.
- "Vain osoitellenko? Vain osoitellenko, osoittellessako mä tätä opiskelisin?" muistan ajatelleeni, sekä kyselleeni.
Pystyisinkö edes koskaan havaitsemaan luontoani, ympäristöä? Enää koskaan, jos jäisin riippuvaiseksi johonkin, kuten vaikkapa sosiaalisella kansssakäymisellä, ylläpidettyyn kilpailuun, ja naisen aseman halventamiseen, julkeavalla, vain käyttäytymisestä, julkisesti haetulla tavalla. Vain saadakseen hakea omaa turvallisuutta, ja omaa etua, kenties aivan loputtomiin.
-"Älä keskeytä!" Muistin tämän saamani ohje-nuoran loputtomiin. Missähän sekin oli, tuon lauseen puhuja. Hän oli herkka, hän oli erityisen herkkä, ja vain fokusaatiottomuuden tuomien jalojen sanojen luojana. Ehkä hänestä olisi elämälle iloa, ilon tuojana. Voi että olisin onnellinen, jos hän olisi edes nyt ottanut yhteyden johonkin toiseen kontaktiin, virikkeisiin. Miten niin? Monet ihmiset tarvitsivat apua, ja sitä ei koskaan voinut tuolla tavalla, kasvoista kosketellen, ja jopa niitä häpäisemiseen käyttäen, se avaintarkoituksena edes tarjota, ilman läheisyyden, ja omanarvon luomaa turvallisuuden ympäristöä. Ilman pelkoa, olisiko minulla edes työltä aikaa opiskella, ja oliko lähimmäisten muodostamasta turvallisuuden ympäristöstä, muodostunut, ja muodostumassa pelkkä painajainen. Painajainen yössä, se vain odotti niin ttuttuna, tehden tuloaan. Lähimmäisten muodostamasta läheisyyden ja rakkauden tasapainoisuuden ympäristöstä, niin moni etsi apua, ja vain löysi läheisyyttä ja rakkautta. Turvallista välittämistä lähimmäisyydellä ja ilman osoittelemista. Olettehan tehneet tähän liittyvää työtä ympäristöstä, ympäristö-ystävällisyydestä ja rakkaudesta? Omaa turvallisuuttaan he hakivat, ja niin heille se vain tasapainoisuudesta, kuten rakkaudesta löytyikin. Oma turvallisuus se olikin onni, josta moni sai nauttia, vailla pelkoa, pelkoa fokusaatiottomuudesta, sekä tulevaisuudesta.
- "Ja koulutkin jättää kesken." Jättää väliin vain jotakin tulevaisuudesta, teidän omaksumienne pelon tuntien, ja pelkotilan hetkien takia. Että sukupuolenvaihtoa siihen saakka. Inhimillisyys on yksityisyyttä, ja yksityisyys on arvonantoa turvallisuudella ja rakkaudelle. Mitä tupakoinnissa voisikaan teroittaa kenellekään enää enempää? Ja onnistuihan se rakkauden ja elämän luominen, vain pelkän tasapainoisuuden voimasta. Huolehdithan tässä lähimmäisille inhimillisesti yksityisyydestä ja rakastamisesta, ilon ja työn voimana, tasapainoksemme ja turvallisuudeksi? Kuten yhteisö, ja yhteiskunta voi vain velvoittaa meitä toimimaan ihmisinä, toinen toiselle, lähimmäisinä.
- "Ai, tää on mulle?" totesin.
- "Voi että te olette typeriä, he ovat jättäneet tekemättä tätä lähimmäisyyden hypnoosia ympäristöön." Ja haluaisit julkisesti loistaa kasvoiltasi, pelkästä inhimillisyyden, empatian ja loogisuuden puuttumisestasi.....
- "Ei se siihen lopu." Miten voit kokea edelleen aikuisena, pienen lapsen, pienen ihmeen pelkotiloja, joita hän koki aikoinaan, niin aikuisena jo tulevaisuuden vastaanottaen? Hypnoosin tekemättä jättäminen ympäristöön, on pelkästään lujaa, julmaa ja rujoa, lahjatonta väkivaltaitaisuutta, ja vaarallista, ilman hyvinvointiamme, ja yleis-sivistystäkin.
Purin jo purkkaa, ei minulla ei vielä vuosiin tulisi olemaan aikaa, tai edes aikaa kokea mitään hätä-päivää, jossa pelko valtaisi muuttamattomasti, poistuvasti mieleni. Purin purkkaa, ei minua nyt tainnut kiinnostaa hektinen elämä, vain tässä deja vu-peilistö kieleen pureskelun ympäristössä, joka oli selkeästi vain omaneduntavoittelulle, ja turvallisuuden hakemiselle, yhteiskuntana jossa olin opiskelemassa ollessani. Missä oli yhteinen näköni, ja sen luoma turvallisuus?
- Oikeusapu-toimistossa, jollakin rumalla, ja niin sadistisella miehellä, jonka mielen sadismin vain oli ympäristö, vanhoillisuudella ja eristyksellä luonut. Vihalla tai raivolla, sillä millä hän halusi kilpailla, täysin vanhentuneesti, ja jo pois käytöstä, luomatta edes sosiaalisen hetken täydellisyyttä, luomatta edes sosiaalisen kanssakäymisen hetkillä, täydellisyyttä.
Ei mun tarvitse tällaista tehdä?
Ei hyväksy aikuisia kehitys-vammaisia.
Ei tässä, kristillisyydessä täytyy olla omais-psykologi, se on edellytyksenä kaikkien yli-opistokoulutettujen ja heidän perheidensä ympäristöön. Yksityisyydellä ja sosiaalisesti kanssakäyden, myös pienille lapsille. PIenenä lapsena koin sellaista, mitä varmaan kukaan ei halua kokea, ja millä tavalla tämä ei liity tupakointiin,ja millä tavalla, se ei ole tupakointiin liittyvää, ja siten vetoa pakkomielteeseen tehdä sosiaalisesta kanssakäymisestä, aivan seksuaali- ja tapakasvattomatonta, ja siten onnistumisen elämykselistä, ja onnistumisen elämyksetöntä ympäristöä, ulkonäköpiirre-vammaisilla.
- Edes eläintä ei pysty koskemaan. Miten niin? Miksi hänen tarvitsisikaan, varmasti siihen on joku keksinyt jonkun säännön, kielon, määräyksen, tai käskyn, jota haluaa siteerata vain omana turvallisuudenhakuisena maailmanaan.
Kyllä on kysymyksessä, jotain häpäistävää. Miten joku voi keskeyttää tekemänsä hypnoosin, tai julman työn uhrin, julkeavuudella ja sen harjoittamisella omaneduntavoitttelula, vain ei näytä olevan mitään määrää?
Poliisi: Mikä on tämä ulkonäköpiirre-vammais-teksti?
- Se on onnistumisen elämyksetön ympäristö. Se kertoo turvallisuus-hakuisista persoonallisuuksia, jotka ovat vain laiminlyömisellään, vailla sitä tutustumista, ja jälleen sosiaalista kanssakäymistä, vailla täydellisyyttä, epä-täydellisyydellä. Hän on sairaanhoitaja-omainen, ei heillä tupakoida. Tätä on ihan turja lukea, psykiatriaa, ja siihen liittyviä opiskeluita, koska he, ulkonäköpiirre-vammaiset eivät tule koskaan kuitenkaan, olemaan tässä psykiatrisesssa osasto-hoidossa, koska he ovat vain osa ympäristöämme. Osa ympäristöä, jossa tasapainoisuudella vain tuotetaan fokusaatiota, joka tapahtuu vain silmän osien purkamisella narsistisuudesta ja sen tavoitteista, hän vain on omaneduntavoittelullinen, ja siksi hän on osa ympäristöä.
- Ei saadakaan tavata tuolla tavalla sukupuolettomasta ja seksuaalittomasta ympäristöstä, pelkästään sosiaalisesti kanssakäyden, sen tavalla.
- Joka on vain epätäydellisyys. Se on vain erään nimen ylikuormittuminen, jota ilmeisesti käytetään ulkonäköpiirre-vammojen hoidossa, eikä sinällään yhtään eristämisessä.
- Hyvä rakas eri isäni, jota en edes kunnolla muista, minulla on vain kohtuuton raivokohtaus, ja kohtuuttomasti, koko ajan itselleen, mm. yleis-sivistystä, ja muita ihmisiä, hyväksikäyttävä, ympäristöstä, joka on edelleen onnistumisen elämyksetön, ja miljöö, on ulkonäköpiirre-vammaisen, näin onnistumisen elämyksettömyydellä, kauhulla ja väkivallalla, väkivaltaisuudella luomaa. Hyvä rakas eri isäni, mulla on sun raivokohtaus, ja se on jo melko kohtuuton. He hakevat kai vain turvallisuudentunnetta. Miksi minun tulisi koko ajan palvella tätä sairaanhoitaja-omaista, ja hänen lastaan? Sehän on täysin kohtuutonta ja hyödytöntä.
- Sairaanhoitajan ei tule tavoitella omaa etuaan ympäristöstä lapselleen. Eikö tämä vastaa psykopatia-narsismia, ja suorittamatonta omaneduntavoittelemista, psykopatia-narsismia, behaviorismin ja kognitiivisuuden kehittymättä jättämistä?
- "Me ollaan sairaanhoitaja-omaisia kolmiulotteisuudetta."
Me ei saada mennä sinne ympäristöön, miten olette voineet kuvitella tekevänne lapselle, ja hänen ympäristölleen tuollaista?
Michael Jackson They don't really care about us?
- "All I wanna say to that they don't really care about us."
Tämä on tupakoivien miesten kohtuuttomuutta, tämä on heidän kommunikoimistaan ja keskustelemista toistensa kanssa. Ja he etsivät, yrittäen tupakoida, siihen tupakoivan naisen. Mistä lähtien naisen keho on antanut tupakoida? Ei naisen keho sovellu lainkaan tupakoimiseen, ja siksi naiseen ei tule koskaan kohdistaa väkivaltaista painostamista, kuten psykiatriaa. "Walking in the air..." Eikö pihalla oleva lumi-ukko koskaan innosta sinua löytämään olemassaolematonta, aarretta sateenkaaren päästä? Tämä on vain sosiaalisen kanssakäymisen juhlaa, tämä on vain muodostuva, tehty muodostettavaksi täydellisydestä, kuten yksiköllisyys, ja sillä oma inhimillinen yksityisyys, turvallisuudentunteella, ja sisimällisesti oikeaa ja väärää erottelevana, kauniina.
-Mikset sä olet töissä? kysyy rakas eri isäni.
Hän on ja asuu vain vähän syvemmällä, kuin pelkkä yhteinen näkö, ja sen siveettömyys, kuin projekti, eikä pääse sieltä koskaan kai ikinä pois. "Walking me in the air..." Ja rakas eri isäni kysyy: "Miksi? Voi että, miksi hän on siellä."Hän on vain vähän pelästynyt tässä välissä, ja siksi ei saa olla mitään niin julkeavan julkista, että jokin olisi, vaikka vain julkista ja ihan ilmaista.
Rakas, eri isäni: Ei se sunkaan hoitaminen ihan sen jäljiltä, ole ihan ilmaista. He eivät ole vielä onnistuneet myöntämään tätä itselleen, etteivät saa mitenkään kohdistaa kosketellen pitkä-aikaisesti kehoa, vain käyttämällä onnistumisen elämyksenään pelkkää väkivaltaa, väkivaltaisuutta, jopa sukupuolta halventaen, ja assosiaatio-frustraatiota pään, kehon ja kallon sisään laukaisten, kosketellen.
Rakas eri isäsi: "Totean saman asian, että sinut ohjataa tupakoimaan, ote-pinnan saamisen helottamiseksi."
Entä mikä tämä on tämä sun jatkuva sairaahoidollinen ja sellainen seksuaalinen hyväksikäyttö?
Tämä on sairaalloisuudesta sairain, tämä on harhainen joukkosuggestio, ja sen mukainen toimi, vain pelkästä väkivaltaisuudesta, ja psykopatia-narsismista.
- Ei hänen kotinta oli jo niin laitosmainen. Tämä mun eri isä on mut erittäin hyvin tuntemana, samalla mun oma locomotive, he eivät kai koskaan jaksa tähän saakka, ja siten yksityisyyteen, elämään ja sen mukanaan tuomaan iloon, elämän riemuun.
Harhaisen, yleisen joukkosuggestion pitäminen psykopatia-narsismista, papin vaimosta, osoittelemisesta ja sukupuolenhalventamisesta, seksuaalisuutta hyväksikäyttäen, assosiaatio-frustraation avulla. Ei, hänellä rakkaalla eri isällänikin on oikeus yksityisyyteen, ei hänen tarvitse olla tässä länsä, täydellisesti sosiaalisesti kanssakäydä ja loukata itseään, yksityisyyden osin, elämällä elämää vain ja pelkästään, kuin mun omana vankina, ja auttamalla mua. Ei hänen tarvitse, ja sitäpaitsi minäkin siedän sitä huonosti, ja on yllättävän vaikeaa loukata hänen yksityisyyttään siten, ja harjoittaa haureutta, häntä loukaten. Ei hän vaatii vain täydellisyyttä, koska sitä kutsutaan oikeudenmukaisuudeksi, ja siten omaksitunnoksi.
Ympäristöltä ei tule vaatia täydellisyyttä, koska se loukkaa yksityisyyttä. Ympäristöä ei tule täydellisesti vaatia kehittymään oikeudenmukaisuudeksi, tai siten vaatia ympäristöä kehittämään julkeavuuden avulla, julkisesti lähimmäisyytenä, läheisille pelkkää mittaamatonta ja ajatonta, kuolemaa ja väkivaltaa, oikeudenmukaisuutta. Julkeavuus tarkoittaa tässä yksityisyyden, sen tarjoaman suojan, kuten turvallisuudentunteen loukkaamista, jonka ei tulisi edes olla mahdollista, kun on olemassa seksuaalisuus, jota pidetään yllä vain väkivallattomin keinoin, kuten tunteilla: onni, ilo ja vapaus. Ei pidä, en siedä....
- En siedä, että pidätte väkivaltaa yllä kohtuuttomin pelon keinoin. Ette saa siten kiertää osoittelemassa ja arvostelemassa ihmisiä, ja luoda kilpailuhalukkuuttanne. Tämä on ilmeisesti sellaisen julkeavuuden aiheuttamaa, kuin empatiattomuus, joka ei sinällään liity tupakointiin mitenkään, vaan se on ihan, sen empatiattomuuden ja sen ympäristön, luomaa. Rakas eri isäni, ja rakkaat eri isäni, eivät liity tähän mitenkään, edes sen florismin keinoin, joka on ihan vain sukupuolinen florismi, eikä sillä seksuaalittomana, koskaan omaneduntavoitteleminen. He eivät liity tähän mitenkään ympäristönsä takia, joka on aivan virheellisesti annettu rakentua, tämän sukupuolettomuuden,ja väkivallan varaan, kuten psykopatianarsismin ympäristökin antaa aihetta tässäkin ymmärtää. Ei florismilla ei tule koskaan kilpailla ja luoda siten omaa turvallisuuttaan ympäristöön, sukupuolettomuutta, ja sen ýmpäristöä, alttiiksi esim. joukkosuggestatiivisille harhoille muokaten.
- Rakas eri isäni, miksi niin julkeavasti aiheutat tämän julkisen raivokohtauksen, joka on aivan kuin erottamatta sisimmällisesti oikeaa ja väärää? Aivan kuten kaikki mielikuvitus-avioliitotkin.
- "Meidän äiti on, jos haluat tietää", vastaa oma rakas eri isäni hyvin hienotunteisesti, ollen hyväksymättä kai tätä elämän osa-aluetta lainkaan.
He sairaanhoitajat hakevat tukea tällä tavalla lähi-omaiselleen, ja erityisesti lapselleen, aivan lähi-ympäristöä käyttämällä, ja keinoja omaneduntavoittelullisesti, siinä ympäristössä kaitaen, käyttämällä. Se ei kerro tasapainoisuudesta, tai sen mukaisesta opista, kuten rakkaus, rakastaminen ja oikeudenmukaisuudesta. Siinä on kysymys järjettömästä väkivaltaisuudesta, ja kehon koskemisen väärin opettamisesta, järjestysluvuttomuudesta, joka on vain vieraanvaraisuudetonta, hektistä ja niin impulsiivista raivoa, ettette pysty edes sosiaalisesti kanssakäymään, oikeudenmukaisuudetonta elämää.
Vanhus ei enää näe normaalisti, on varmasti kaikille tuttua. Hänelle vain luetaan tässä yhdessä välissä, kunnioitukselle esim.itsenäisyydestä kirjaa ääneen. Ei häntä sillä tavalla pelailla, eikä näin saa palailla, tutkimaan mukaa omaa turvallisuutta ja etuaan, kuten halusitte äsken kaikille selittää. Ette voi keskeyttä onnistumisen elämyksien luomiselle kehitettyä ympäristön toimintaa, ette voi keskeyttää, jos luotte jollekin ihmiselle ympäristössänne, elämää ja onnen avulla. Onnen avuilla, niillä ei mihinkään pelkästään pyritä tai päästä, kun yhteiskunta luo ympäristöön pelkän riippuvuuden hyvinvoinnista pelkkää ulkopuolista, vierasta ihmistä käyttämällä, hyvinvoinnista huoltapitämättä. Synnitön tuottaminen turvallisuudentunteesta, että saisit kosketellen lähennellä, ja sitten vieläpä kostaa, luoda eri isättömyyttä, se taisi olla melko sadistisen julmaa skitsofreniaa. Kosketella kehoa vieraalla ja oudolla ihmisellä, vain laiminlyöden yksityisyyttä, ja rakkauden, jaloa ilon tehtävää. Miten te ette ole lainkaan tasapainoisia?
Rakas eri isäni ei tahdo loukata, ja ptiää minua vankinaan millään tavoin, tai edes rehellisyyttä käyttämällä, loukaten minua julkeavuuden tuomilla, ja julkisen ihmisen suomilla apuvälineillä.
- En voi hyväksyä että julkeavasti, ulkopuolisena vieraana ihmisenä koskettelet kehoani, edes rakas eri isäni ei hyväksy sellaista, että tuntematon ihminen koskettelee kehoani koskaan. Rakkaalla eri isälläni on vähän erilaiset taustat, mutta ei niistäkän saa siten, julkeavasti halvennellen yksityisyyttä tutkia, tai toistaa. Eihän sille ole mitään tarkoitustakaan, eikä ketään saa siksi laiminlyödä tai heitteillejättää, kuten olette tehneet hyvinvointia laiminlyödessänne, ja tätä psykiatriaa, hyvinvointina hakien, apuna käyttämällä.
Täältä tulee ulos vain se sama 5-vuotias ihminen, jonka locomotive aikoinaan ilmoitti, jostakin epäpuhtaasta, ja hygienisesta, verisestä virikkeestä helpottamassa hyvinvointia. Siis, miksi et hyväksy tällaisen hyvinvoinnillisen locomotiven käyttöä, helpottamaan hyvinvointisi ja intimiteettihygieniastasi huolehtimista. Miksi hänellä ei olisi tällaista locomotivea? Ei sitä saa riistää ympäristön hyvinvointia haitaten, aina on kyettävä fransiskaanius-hypnoosin tekemiseen ympäristöön, ja siksi ei saa millään tavoin kosketellen, tai kasvoja käyttämällä kopeloiden, aiheuttaa tällaista julkeaa, ja joskin siveetöntä, syvällistä ja tunteellista tilaa.
Rakas eri isäni: "En voi kuin vain ihmetellä, miten he voivat tehdä jotain tällaista."
- Ei oltukaan ihan valmiina tähän.
- Ei minulla ole sellaisia mahdollisuuksia. Sillä nostetaan hyvinvoinnin tilaa, muttei lainkaan väkivaltaisuudella, se ehkäisee sellaisen trombi-efektin, kuten harhaisten sekavuus-tilojen muodostumista, kuten joskus näkee ihmisten kärsivän tällaisista inhimillisyyttä vailla olevista, läheisyydettömistä, ja vailla coping-keinoa olevista tiloista, joissa on yksityisyys, pahoinpitelemisen, voimasta unohtunut kokonaan.
Ilmainen oikeusapu-toimistosi: "Mä mietin kaksi kertaa, haluanko mä, että se on siellä töissä enää." Etkö sä milloinkaan käsitä milloin on kysymys huumeiden käytöstä?
- Sä et käsitä, että tässä ei ole kysymys huumeiden käytöstä, rakas eri isäni, vaan järjestysluvullisuudesta, ja niiden luomisen myönteisyydestä.
- Haluatko sä olla jossakin töissä? kysyy rakas eri isäni. "Ja kiusaan sua niin..."
- Niin, jos joskus ehtisin. Luomasi harhaisen joukko-suggestatiivisuuden takia.
Ilmainen oikeusapu-toimisto: "Ei ulkonäköpiirre-vammainen saa ketään käydä ympäristöstään pahoinpitelemässä, eikä hän sitä varmaan niin tarkoittanutkaan."
Vai tarkoittiko?
- Tarkoittiko hän tosiaan kosto-mielessä pahoinpitelemistäsi, kostomielisenä, ja siten kostoviettisenä ohjautuessaan ympäristöön, kostamaan jopa pahoinpidellen, ja hyvin mielikuvitteellista perimää käyttämällä?
Rakas eri isäsi, ei halua koskaan kostaa perimäänsä käyttäen. Hän oli jopa sillä tavalla äskettäin valmis, sekä kostamaan, että tapaamaan, yrityksenä ostaa väkivaltaa käyttämällä, ja sitä sukupuoleen kohdistamalla, seuraansa. Rakas eri isäni, hän on ihan tämän ulkonäköpiirre-vammaisen kanssa samanikäinen.
Rakas eri isäni, en missään nimessä tarvitse näin julkeavasti loukkaavaa palvelua, jossa loukataan yksityisyyttä, jopa väkivaltaa käyttämällä.
-Minä en voi missään nimessä käyttää, hänen eri isäni, sukupuolta ja seksuaalisuutta, hyväkseni. En voi missään tapauksessa loukata, ja käytellä häntä kosketellen sisimmällisesti, vain väkivaltaisuutta ylläpitämällä.
Vai olinko väärässä, vapautuuko hän siitä?
Behavioristinen käytös-häiriö: "Jos saat oman lapsen nyt, niin suostuisitko sitten siihen?"
Ulkonäköpiirre-vammaisen sanomaa.
Se on aivan turhaa, se on täysin turhaa, se on aivan liian turhaa, elettäväksi elämäksi, ilosta, onnesta, ja vapauden tunteista, paitsi olevana.
- Mä olen kyllä jo kohdusta saakka kuunnellut tätä keskustelua, ja anelemista, jollaista elämää ei tule kenellekään luoda elettäväksi toisella ihmisellä. Elämä ei ole tällaisella eri ihmisellä aina elämisen arvoista, kuten joskus eri isä voi olla. Eri ihmiset elämässä eivät ole tehtyjä eletyllä elämällä, pilailtavaksi, eikä elämä elettävänä voi olla pilailemista, eri ihmisin, ketään varten.
Rakas eri isäni yrittää sanoa, ettei hän halua, että hän ei halua pilailla kenelläkään ihmisellä. Mä olen tosiaan jo kohdústa saakka kuunnellut tätä turvallisuuden hakemista, jota sääntöjen, kieltojen ja määräysten, kuten käskyjenkin käyttäminen, vain edes auttaa. Mielestäni on tärkeämpää omaksua kolmiulotteisuus ja rauhanomaisuus. Ei lainkaan järjestelmällistä auktoriteettistä harhaa, perustuen johtamisen ja hallinnon-, hallitsemisen harhaisiin järjestelmiin, joissa luodaan ihmisestä ja hänen elämästään pelkästään pilailtavaa.
MeNaiset-lehdessä, nro:ssa 5.9.2012 ollut mies-henkilö parturi-kampaaja, ei ollut lastenkodista, vaan hän on hyvästä ja hienosta perheestä, sekä sellaista hyvästä, ja ihan hienosta ympäristöstä. Onneksi saan vaihtaa hyvää locomotivea, vaikka hänkään ei osaa muutakuin inhimillisyyden säännöt, aika ohjenuoranaan. Sillä hallitaan sitten aivojen sisäisiä kiputiloja, joihin mies ei muuten pysty kolmiulotteisuudesta, ja siksi sillä kolmiulotteisuudettomalla, ja assosiaatio-frustraatiolla, ei tule koskea ihmisiä lainkaan, kehosta sitä sekavuus-tilojen, kuten omaneduntavoitteleminen ja yhteiskunta, kosketella. Hän oli todella hyvännäköinen. ;o Miten onkin keksitty sellainen paikkakunta jossa vaihdetaan pelkästään locomotivea, ja sellainen paikkakunnan nimi, kun kaikilla ei sellaisia vielä edes ole?
- Ei tulisi mieleenkään lähteä loukkaamaan häntä, hänen yksityisyytensä osalta. Kirjan nimi Rukajärven tie, seuraava kirja, ja joku Korpisoturin sissijoukko, ylittämässä vuoksen ylitulvivaa jokea jossain pohjoisessa Siperiassa. Se kertoi vain aseista, sekä fiktiivisyydestä, jopa ääneen luettuna ja kädet objektiin kiinnittymättöminä. Se kertoi tasapainoisuudesta, sekä yhdessäolon, sekä läheisyyden luomasta rauhasta, tosihetkestä, nykyisyydestä, virikkeestä, joka oli vailla vihaa ja väkilvaltaa. Ne sodathan oli jo sodittu aikoinaan, eikä kukaan hyväksynytt yksityisyyden mukanaan tuomia, julkeavia rauhan loukkaamisia. Jumalan luomia yksityisyyden hetkiä. Niitähän tosi moni tupakoitsija kokee, ja he haluavat vain sen maailman rauhan, eivätkä hae muiden ihmisten loukkaamista, julkeavallakaan ja kiireisellä, yksityisyydellä, sosiaalisen kanssakäymisen avulla, tai sen yhteydessä.
Rakas eri isäni lupasi juuri soittaa poliisit....
Se on toinen rakas eri isäni, joka on poliisi, hän ei luvannut mitään oikeata tai väärää, tästä Jumalan maailmasta. Mä olen vain työssä tässä, miten te kehtaatte tehdä tällaista? Miksi teillä on edelleen inhimillisyys edelleen kehittämättä, ja kerjäätte edelleen silläkin hyväntekeväisyytä käyttäen? Laitan sen vielä kerran tähän: "Palkita lahjakasta opiskelijaa seksi- ja seurustelusuhteella, sekä halventaa ja syrjiä, ahdistelunsa avulla, heikkolahjaista oppijaa, joka on ollut opiskelemassa, samanaikaisesti, syyllistämälllä seksuaalisuutta käyttämällä, seksi-elämän avulla, tehden siitä vain välineen."
Kysymys on onnistumisen elämyksettömän ympäristön luomisesta, inhimillittömyyttä käyttämällä, kuten väkivallalla, joka on vain persoonallisuudeltaa, psykopatia-narsistia vastaavaa, ja hänen kehittymätöntä behaviorismia ja kognitiivisuutta, origottomuutta.
Rakkaan eri isäni, tämän joka lupasi jo soittaa poliisit, hänen mielestään tämä on aivan hänen kotipaikkakuntansa, ja paikkakunnan täysin mieletöntä absurdia, sekä kehittymättömyyttä, mistään muusta ei voi tässä olla kysymys, kuin autenttisesti virheellisestä omaneduntavoittelusta, sen toimesta, jossa origottomuus on aivan erityinen behaviorismin, ja kognitiivisuuden este, väkivaltaisuuden ja vaarallisuuden vuoksi.
- "No, niin. Mitä mää sillä teen?"