Urpilaisesta Ihalaisineen ei ole työllistäjiksi.
Sehän oli yx hailee kun 150 Miljoonaa tierahoja katosi.
Nyt laivateollisuus tarvitsi kympin takauksen tuhansia työllistävään hankkeeseen, mutta Urpilaiselta ei heru.
Sehän oli yx hailee kun 150 Miljoonaa tierahoja katosi.
Nyt laivateollisuus tarvitsi kympin takauksen tuhansia työllistävään hankkeeseen, mutta Urpilaiselta ei heru.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Seilori: mihin selliset fyrkat voi kadota, mitä ei ole ollutkaan kuin suunnitelmissa?
Taitolaji varmaan sekin.
Turun seudulle kuitenkin tehtiin oikea karhunpalvelus, jonka tuloksista kärsitään telakalla. Niistä "hukatuista" rahoista oli suuri osa tarkoitettu myös tännepäin 8-tien korjauksiin. Mutta antaa tulla vain lunta tupaan, viekää vaikka meiltä toi Kanerva.
Kanervan lisäksi samaan uppoavaan laivaan voisi pistää melkoisen joukon "hallintoväkeä", jonka työn tuottavuus on vähintäänkin kyseenalaista. Tuota joukkoa on vuosikymmenten aikana kertynyt sellainen määrä, että jos heiltä vaadittaisiin sama työn teho, kuin ns. suorittavan portaan tekijöiltä, niin he pystyisivät kevyesti hoitamaan 25 miljoonaisen kansakunnan asiat. Ja vieläkin jäisi aikaa torkkupeiton alla läträtä älykännykällä veisbuukia.
Miksi pitäisi takaa varustamon lainan joka ei todellakaan ole 10Me vaan yli 1Mrd!