ajetaan kehnoilla autoilla. Suhteessa vähiten uusia autoja on Merijärvellä, eniten pääkaupunkiseudulla. Liikennekäytössä olevien henkilöautojen keski-ikä Uudellamaalla on 9 vuotta, Etelä-Pohjanmaalla, Lapissa, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa 12-13 vuotta.
http://www.hs.fi/autot/Autot muuttavat pohjoiseen/a1353650255637
http://www.hs.fi/autot/Autot muuttavat pohjoiseen/a1353650255637
Vastaukset 3
Vanhimmat
Auto ei osaa ajatella, ihminen osaa
"Suomessa väestön muuttoliike suuntautuu pääasiassa pohjoisesta etelään, mutta autojen muuttoliike kulkee päinvastaiseen suuntaan".
Suomen kepulaisimmassa kunnassa vanhimmat autot. Köyhiä on keskustaporvarit.
Eihän tuossa sanota, että ne autot olisivat kehnoja. Vanhakin auto voi olla hyvässä kunnossa. Nykyisin käytetyn ostaja on lisäksi sikäli hyvässä asemassa, että hintoja voi seurata ja kilpailuttaa helposti maanlaajuisesti ja hakea autoja ulkomailtakin.
Vain kaikkein hölmöimmät ostavat uuden auton "ympäristötekona". Autokauppiailla oli pari vuotta sitten jopa sellainen mainoskampanja televisiossa. Valtiovaltakin on aina väliin pyrkinyt kannustamaan suomalaisia uusien autojen ostamiseen ketunhäntä kainalossa, koska saa mittavat verotulot uusien autojen kaupasta.
Presidentinvaaleissa melkein harkitsin Pekka Haaviston äänestämistä vain siksi, että hän ajaa vanhalla autolla, on puhunutkin niiden puolesta ja näyttää keskisormea niiden uusia autoja suuremmiksi väitetyille hiilidioksidipäästöille.
Kepulandiassa henkilöautotiheys on huomattavasti suurempi kuin Helsingissä. Pääkaupungissa voi tavata jopa Paavo Lipposen ikäisiä asukkaita, joilla ei ole edes ajokorttia. Lipponen kuitenkin sellaisen viimein ajoi, kun Kuopiossa syntynyt vaimo käski. Helsingin harvasta autotiheydestä kertoo kai sekin, että Hesarin jutun kirjoittajalle oli jäänyt muistiin taksiauton rekisterinumero.