Heippa!
Yritän nyt lyhyesti selittää tilanteeni teille ja arvostaisin ovasti, jos joku voisi auttaa minua. Olen kokenut lukion jälkeen kriisin. Ystävät katosivat ja uusia en onnistunut luomaan lukion jälkeen. Yliopistossa minulla diagnosoitiin lievä masennus ja pääsin psykologin juttusille. Sain lähetteen terapeutille, mutta ylpeänä ihmisenä kieltäydyin siitä. Nyt vaihdoin opiskelualaa, mutta nyt en enää voikkaan käyttää YTHS:n palveluja. Tilanteeni on huonontunut. Pystyn vasta nyt myöntämän sen itselleni. Lyön itseäni joskus avokämmenellä päähän ja kasvoihin, kun minua suututtaa ja joskus jopa hakkaan nyrkillä reisiäni. Mustelmille olen satunnaisest saanut jalkani. Kasvoihin ei ole tullut avokämmenellä jälkiä. Lisäksi itken itseni 3-5 kertaa viikolla uneen. Ei elämän pitäisi olla tälläistä. Päivisin minua pidetään täysin normaalina ja kukaan ei näe ongelmiani. Yksin ollessani ongelamt tuntuvat kasautuvan päälleni.
Suurin ongelmani on kuitenkin yksinäisyys ja terapiahan ei sitä poista. Eli kannattaako hakeutua lääkärille? Sitten tulee sellainen asia, että minusta on tullut ihan turta. Mun on vaikea olla enää iloinen. Asiat ei enää naurata niin kuin ennen. Auttaako lääkkeet tähän? Itseni satuttamiseen uskoisin, että saattaisin saada apua lääkäriltä puheavusta. Ja viimeisimpänä ongelmanani on se, että itsetuntoni on ihan nollassa. Multa on kadonnut viime vuosina viimeisetkin rippeet siitä. Miten saan itsetuntoni kokoon? Musta tuntuu, että ihmiset näkee sen että en enää luota itseeni. Voisnko saada asiani kuntoon lääkärin ja lääkkeiden avustuksella? Miten mun oikeasti kannattaisi toimia?
Yritän nyt lyhyesti selittää tilanteeni teille ja arvostaisin ovasti, jos joku voisi auttaa minua. Olen kokenut lukion jälkeen kriisin. Ystävät katosivat ja uusia en onnistunut luomaan lukion jälkeen. Yliopistossa minulla diagnosoitiin lievä masennus ja pääsin psykologin juttusille. Sain lähetteen terapeutille, mutta ylpeänä ihmisenä kieltäydyin siitä. Nyt vaihdoin opiskelualaa, mutta nyt en enää voikkaan käyttää YTHS:n palveluja. Tilanteeni on huonontunut. Pystyn vasta nyt myöntämän sen itselleni. Lyön itseäni joskus avokämmenellä päähän ja kasvoihin, kun minua suututtaa ja joskus jopa hakkaan nyrkillä reisiäni. Mustelmille olen satunnaisest saanut jalkani. Kasvoihin ei ole tullut avokämmenellä jälkiä. Lisäksi itken itseni 3-5 kertaa viikolla uneen. Ei elämän pitäisi olla tälläistä. Päivisin minua pidetään täysin normaalina ja kukaan ei näe ongelmiani. Yksin ollessani ongelamt tuntuvat kasautuvan päälleni.
Suurin ongelmani on kuitenkin yksinäisyys ja terapiahan ei sitä poista. Eli kannattaako hakeutua lääkärille? Sitten tulee sellainen asia, että minusta on tullut ihan turta. Mun on vaikea olla enää iloinen. Asiat ei enää naurata niin kuin ennen. Auttaako lääkkeet tähän? Itseni satuttamiseen uskoisin, että saattaisin saada apua lääkäriltä puheavusta. Ja viimeisimpänä ongelmanani on se, että itsetuntoni on ihan nollassa. Multa on kadonnut viime vuosina viimeisetkin rippeet siitä. Miten saan itsetuntoni kokoon? Musta tuntuu, että ihmiset näkee sen että en enää luota itseeni. Voisnko saada asiani kuntoon lääkärin ja lääkkeiden avustuksella? Miten mun oikeasti kannattaisi toimia?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ehdottomasti lääkärille
Mene lääkäriin ja lääkkeet auttaa ensihätään ja olosi vähän paranee.
Sitten jossain vaiheessa keskustelet lääkärin kanssa lääkkeiden vähentämisestä. Sosiaalinen kanssakäyminen tekisi sinulle hyvää eli lähde ns. "ihmisten ilmoille", mutta älä mitään suhdetta hakemaan, koska elämäntilanteesi ei ole siihen hyvä.
Ystävät, liikunta, tapahtumat sen verran kun jaksat, pitää sut kiinni elämässä ja parannusta tulee hitaasti, mutta varmasti.