IRTI EUROSTA

10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Soini haluaa odottaa brittejä, miksi?

Äänestä
  • joutuu oottamaa aika pitkää... britit kun eivät kuulu rahaliittoon. EU:sta toki ovat lähdössä ja sitä Soini odottaa.

    Äänestä

Persulogiikkaa? Eurosta kannattaa erota, koska siitä koituisi vahinkoa Suomelle? Se ei paljoa lohduta, että Hollanti kärsisi euroerosta enemmän.

Äänestä

voisitko kertoa yhdenkin suomalaisen suuren vientiyirtyksen johtajan joka kannattaa eroa eurosta?

ps. mene pummi töihin

Äänestä
  • Eihän ne isojen yritysten pomot haluakaan eroon eurosta. Soinille kelpaa selkänojaksi EK sellaisissa kysymyksissä joita rivipersutkin luulevat ymmärtävänsä. Rikkidirektiivi oli Soinin arvion mukaan riittävän yksinkertainen asia normipersulille. Siksi Soini komppasi julkisesti EK:n herroja.

    EU- ja europolitiikka ovat Soinin arvion mukaan liian vaikeita asioita persuille. Siksi niistä ei voi olla samaa mieltä EK:n kanssa. Todellisuudessa sen paremmin Soini kuin muutkaan persut eivät ymmärrä rikkidirektiivistä eivätkä EU:sta tai eurosta yhtään mitää. Öyhöttävät vaan.

    Äänestä

  • Isä Soinihan on talousmies. Vastuuta hän on kantanut SMP:n ja SMP:n tukisäätiön hommissa. Puolue meni konkurssiin ja säätiö tyhjeni rahoista. KYLLÄ KANSA TIETÄÄ.

    Sitaatti: "Käyn tapaamassa talousviisaita Lontoossa ja Amerikassa. He ovat samaa mieltä kanssani."


    MINÄMINÄMINÄMINÄ, TIMOSOINITIMOSOINITIMOSOINI.

    Äänestä

Kuinka voimme lähteä EU:sta?

Martti Pohjolainen Lisätty: syyskuu - 6 - 2012



Kuinka voimme lähteä EU:sta?

Eurokriisin uusia käänteitä odotellessa on syytä ajatella toisin. Meille on
uskoteltu, että olemme tiellä, joka vie hyvinvoivaan ja turvalliseen
tulevaisuuteen. Usko on viime aikoina huvennut monelta euro-huumaan
uskoneeltakin.

Eurosta eroamisesta ei saisi ainakaan komissaarien mukaan edes puhua, sillä
puheista voi tulla tekoja. EU-jäsenyydestä eroamisesta puhumisesta ei ole
tarvinnut edes varoittaa. Nykyisten eduskuntapuolueiden harkintalistalla ei sellaista vaihtoehtoa ole näkynyt. Eikä siis juuri julkisuudessakaan.

Ne meistä, jotka esittävät eroamista eurosta ja EU:sta, kuulevat vieläkin -
tosin yhä vähemmän – kommentteja “ei sieltä voi lähteä” ja “siellä nyt kuitenkin
ollaan”.

Mielettömyyden muuttuminen ainoaksi mahdolliseksi olotilaksi on tuttua
lähihistoriasta. Teoksessa “Kuoleman imperiumi” William Blum kirjoittaa
(14.7.2004) “Ne meistä, jotka vaativat amerikkalaisten joukkojen vetämistä pois
Irakista, kohtaavat tavallisesti muunnelman aiheesta “mutta emmehän me voi noin
vain lähteä!” tai “kuinka voimme lähteä noin vain?” Samaa kysymystä toisteltiin
Vietnamin sodan vastustajille, ja me vastasimme siihen: “No, lastaatte vain osan joukoista lentokoneisiin ja lennätte tiehenne. Mikä voisi olla sen
yksinkertaisempaa?” – Kunnes amerikkalaiset joukot lopulta lähtivät, vuosien
kuluttua, satojentuhansien amerikkalaisten ja vietnamilaisten kuoltua.”

Suomen valtiojohdon mielestä EU-jäsenyys on “peruuttamaton”. Kuitenkin eurosta ja EU:sta lähtemiseen riittää eduskunnan enemmistöpäätös. EU:n ulkopuolella kauppa käy ja ihmiset voivat liikkua kuten ennenkin.

Kuten niin usein suurissa muutoksissa, EU:sta eroamisessa vaikeudet ovat
henkisellä puolella. Tarvitaan uskoa ja luottamusta omiin voimiin. Tarvitaan
myös muutakin näkymää tulevasta kuin pankkien ja suuryritysten markkinoima vaihtoehto. Lisäksi kansalaisten on herättävä vaatimaan muutosta.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja


Soini ei halua erota eu:sta eikä eurosta, se on pelkkää bluffia

Äänestä

Autan sinua pääsemään eroon euroistasi hyvin mielelläni. Pistä osoitteesi vain palstalle ja ilmoitus "Haluan päästä eroon euroistani". Hoidan loput.

Äänestä

Sä siteeraat jotain ns. viisasta. Kerro oma mielipiteesi eurosta, ja ennen kaikkea eurosta luopumisen seurauksista.

Äänestä
  • Kertoisitko oman mielipiteesi, miten käy seuraavan kymmenen vuoden aikana, kun autetaan kreikka ja portugali, espanja ja italia jaloilleen. Maksetaan yhä nousevat euroopan keskushallinnon vaatimat jäsenmaksut, luovuttaen samalla osa maatalous ja syrjäseututuista. EK:n ja hallituksen ajamat työpäivän, työviikon ja työuran(eläkeiän noston) pidentämisen toteutuessa.......

    Niin kuinka hyvin voi suomalainen duunari, yrittäjä, lapsi, eläkeläinen??? Vetääkö suomen vienti kuin veturi.

    Entä jos euro ja EU romahtaa jonkun muun kuin Soinin tai suomen toimesta. Olisiko silloin käyttöä "nettomaksurahoille", kreikan tukieuroille, saamattomille vakuusrahoille!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NYT HETI..... kirjoitti:

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/11/23/jattipankki-suomi-paasisi-euroerosta-vahimmalla/201242634/12

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu