Kiusallisia tilanteita yökerhon tanssilattialla. Kokemuksia?

umpikujassa

Onkohan kenties muillakin, erityisesti ujoilla jätkillä, kokemuksia seuraavasta erittäin kiusallisesta tilanteesta?

Huomaat, että joku hyvännäköinen nainen josta itsekin olet kiinnostunut, on selvästi kiinnostunut sinusta, muttet kykene tekemään mitään. Ujouden takia. Nainen lähestyy tanssilattialla kutsuvan näköisesti ja asettuu selvästi tarkoituksella lähes iholle, mutta menet täydellisesti lukkoon, panikoit ja lopulta menetät koko tilaisuuden. Lopulta baari-ilta päättyy uskomattomaan pettymyksen ja masennuksen multihuipennukseen, kun huomaat taas laittavasi yksin nukkumaan, vaikka olisit voinut saada hyvännäköisen naisen mukaasi, jos et olisi niin jumalattoman arka luonteeltasi.

Itselleni kyseinen tilanne on sääntö, eikä poikkeus. Sama kaava on toistunut käytännössä siitä lähtien, kun aloin yökerhoissa ja baareissa pyörimään (keskimäärin pari kertaa/kuukausi jo usean vuoden ajan). Jotenkin aina kuvittelen, että jospa tällä kertaa riittävä alkoholimäärä rentouttaisi minut ja voisin hoitaa niin sanotusti homman kotiin. Mutta ei. Aina tulee se sama kauhea tunne, kun lähestyy tanssilattiaa. En vain uskalla. Erityisen raastava tilanne on siksi, että minulle muista huonoista ominaisuuksista huolimatta on suotu varsin komea ulkonäkö, jota en voi hyödyntää millään tavalla. Tilanteet siis kehittyvät käytännössä niin, että naiset pyrkivät oma-alotteisesti lähelleni, mutta en kykene tekemään mitään sairaalloisen ujouteni vuoksi. Siitäkin huolimatta, että itse olen usein kiinnosunut kyseisistä naisista.

Alkaa jo tämä oma sairaalloisen ujo luonne käymään raskaasti voimille. Tuntuu että kohta ei jaksaisi enää edes yrittää sopeutua normaaliin elämään, koska tiedän ettei se tule olemaan kohdallani koskaan mahdollista. Olen jopa harkinnut huumeiden käytön aloittamista, jotta saisin itseni "rohkeammaksi". Ei oikeasti kiinnosta enää, olen kyllästynyt tähän jatkuvaan arkuuteen ja yksinoloon, vaikka ulkoisesti rahkeet ovatkin kohdillan. Itsemurhakin on tämän asian vuoksi pyörinyt usein mielessä, varsinkin kun on alkanut kelaamaan omaa elämään kymmenen vuoden päähän eteenpäin ja tullut siihen tulokseen, että tilanne ei todennäköisesti ole muuttunut tuolloin yhtään parempaan suuntaan. Miksi muuttuisi?

69

4552

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 15+12=?

      Ite oon vähän samanlainen, nyt jo 27 vuotias. Usein tanssilattialla tai muuten vaan baarissa saan seuraa kauniista naisista. Mitä nuorempi ja kauniimpi, sitä helpommin niillä häviää mielenkiinto kun alan jäätymään. Alkaa jännittää, ei oikeen keksi sanottavaa, tanssiminen on ihan hirveetä jäykistelyä ja nainen menettää mielenkiinnon.

      Viime vuosina 10v vanhemmat naiset on onneks olleet helppoja. Ne niin ilahtuu kun saa huomiota nuoremmalta komealta mieheltä. Ei ne edes huomaa että se mies on ujo, multakin aina kysyy ihmetellen miks en lähtenyt jonkun nuoremman naisen mukaan...

      Mutta ei toi mikään ratkaisu ole, koska tiedän että ansaitsen omanikäisen lapsettoman naisen. Oon vaan ihan yhtä umpikujassa miten siinä onnistuisin, kun nuoremmat (kauniit) naiset vaatii sitä rohkeutta ja puheliaisuutta mieheltä. Ehkä joudun ujona tyytymään vanhempaan naiseen, että saan läheisyyden- ja seksintarpeet tyydytettyä. Miehen ulkonäkö ei kuitenkaan ole samanlainen valttikortti, kuin naisen - hyvät puhelahjat menee ulkonäön edelle aina, ihan tavikset saa naisia kunhan heittää hyvää läppää ja on sosiaalinen...

      Ite olin myös huumeita vastaan, en edes polta röökiä. Jossain vaiheessa vaan ei enää kiinnostanut. Mitä väliä millään kun ei saa naista itelleen, ei paljoa huvita yksin elellä kiltisti. Tosin mulla on jäänyt kokeiluihin, alkoholia menee kyllä päivittäin - jos olen yksin. Myös itsemurha pyörii ajoittain mielessä, viime eron jälkeen (42 vuotiaasta kahden lapsen äidistä =D) ei mikään muu ollutkaan mielessä, jokin vain estää hyppäämästä junan eteen. Kuitenkin jotain toivoa on, kun saa niitä naisia kiinnostumaan alkuun, en sit tiedä miten saisin ittelle sopivan löydettyä ihan loppuelämäks...

      • Belgoa

        Kauniit poikaparat. -kirjoittanut Imbi Baju-Oxanor


    • 11+3

      Olen 23-vuotias mies ja mulla on vielä toivottomampi tilanne kun naiset yleensä tuskin edes huomaa mua. Toisaalta mitä hyötyä siitäkään olis vaikka huomais kun jäätyisin heti täydellisesti jos saisin vähänkin huomioo naisilta.

      Mulla on sama juttu että itsemurha pyörii mielessä mutta en saa sitä jostain syystä tehtyä. Olen niin kyllästynyt elämään ilman seksiä ja läheisyyttä kun en saa seksiseuraa edes niistä vanhemmista naisista ujouteni takia. Tuntuu siltä että millään ei ole mitään väliä.

    • Bblonditypy

      Voi hitto kun taisin eilen kohdata just tämmösen ujon jätkän tanssilattialla.. Tanssittiin tosi lähekkäin ja näin että hän katseli mua paljon muttei tehnyt mitään. Ja itselläkin tuli pupu pöksyyn ja lähdin sit vaan nukkumaan tekemättä asian eteen mitään.. Harmittaa todella paljon!!

    • ketjun aloittaja

      Kyllä, olen tosiaan itsekin jo kauan aikaa sitten tullut siihen tulokseen, ettei miehen ulkonäöllä ole mitään väliä, jos ei omaa sosiaalisia taitoja. Tämä on tullut todistettua useaan otteeseen. Onnistuneesti päättyneet baari-illat (=jatkanut iltaa mukavan tytön kanssa) voin laskea viimeisen parin vuoden ajalta helposti kahden käden sormilla. Olen itsekin 23-vuotias (pian 24), joten pikkuhiljaa pitäisi kehitellä jotain, ennen kuin psyyke pettää lopullisesti. Tämä asia pyörii nimittäin 24/7 mielessä, vaikka kuinka yritän kääntää ajatuksia muualle...

      Ja kyllä muakin harmittaa paljon, ettei tullut taaskaan viikonloppuna tehtyä mitään asian eteen. Eilen olin jo vähällä toimia, lähinnä kaveriporukan painostuksesta johtuen, mutta lopulta vanha kunnon tuttu lukkiutuminen vei voiton.. Blonditypy, kenties se olit juurikin sinä viehättävä vaaleaverikkö, jonka perään haikailin eilenillalla! :)

      • Bblonditypy

        En uskalla edes toivoa et nyt osuis tää kohdalleen mutta missä päin olit viihteellä.? Itse olin Vantaalla..


      • "Onnistuneesti päättyneet baari-illat (=jatkanut iltaa mukavan tytön kanssa) voin laskea viimeisen parin vuoden ajalta helposti kahden käden sormilla."

        Mun onnistuneet baari-illat voi laskea yhden käden sormilla, 10 vuoden ajalta. Olen 33 vuotias.


      • 11+3
        wlfwd kirjoitti:

        "Onnistuneesti päättyneet baari-illat (=jatkanut iltaa mukavan tytön kanssa) voin laskea viimeisen parin vuoden ajalta helposti kahden käden sormilla."

        Mun onnistuneet baari-illat voi laskea yhden käden sormilla, 10 vuoden ajalta. Olen 33 vuotias.

        Mulla ei niitä onnistuneita baari-iltoja ole vielä ainuttakaan jos mittarina toimii se että onko lähtenyt baarista naisen kanssa jatkoille. Tosin en ole ujouteni takia edes yrittänyt naisia saada lähtemään mukaani. Niin että eipä tarvi laskea edes yhden käden sormilla.


      • *****

        Eikö kukaan tuttusi järjestä koskaan synttäreitä, tupareita ym., jossa voisi tavata myös vastakkaisen sukupuolen edustajia - vai oletko lukossa sielläkin?


    • umpikujassa

      Ahaa, no en se sitten valitettavasti voinut ollut minä. En viitsi sen enempää paljastaa, kuin että Keski-Suomessa olin liikkeellä. :)

      • Bblonditypy

        No harmi!! toivottavasti löydät etsimäsi.!:)


    • Ex-ujo brunette

      No voisiko sitä sanoa ääneen, että on ujo - noin kauniin naisen lähellä? Useimmat naiset olisivat imarreltuja - tai ainakin vältettäisiin väärinymmärrys siitä, ettei sittenkään kiinnosta. Vai vaatiko sekin liikaa rohkeutta? Ujous kun ei ole useimpien naisten mielestä varsinainen vika vaan oikeastaan aika söpöä

      • "Ujous kun ei ole useimpien naisten mielestä varsinainen vika vaan oikeastaan aika söpöä"

        Ujous yksistään ei välttämättä ole naisten mielestä vika. Mutta ujouden sivuvaikutukset, esim. kokemattomuus ja pienet kaveripiirit, ovat pahinta mitä miehellä voi olla.


      • hyviä pointteja
        wlfwd kirjoitti:

        "Ujous kun ei ole useimpien naisten mielestä varsinainen vika vaan oikeastaan aika söpöä"

        Ujous yksistään ei välttämättä ole naisten mielestä vika. Mutta ujouden sivuvaikutukset, esim. kokemattomuus ja pienet kaveripiirit, ovat pahinta mitä miehellä voi olla.

        Tämähän se on ongelman ydin, kun ujouden mukana tulee liuta varsin ikäviä sivuvaikutuksia, jotka ruokkivat ujoa luonnetta entisestään. Nimenomaan tuo kokemattomuus on varmasti se suurin kompastuskivi monelle ujolle (kuten minulle), jotka haaveilevat seurustelusta ja seksistä. Tässä seksihullussa yhteiskunnassa oletetaan, että miehen (tai siis pojan) tulisi harrastaa seksiä viimeistään 16-vuotiaana ja 18-vuotiaana tulisi olla jo todellinen panokone. Nykyisin jo ala-asteella pennut alkavat keskustelemaan seksistä ja kuinka pitää sitä ja sitä poikaa ihanteellisena kumppanina. Ei siis ole mikään ihme, että näin nuorella aikuisiällä alkaa lähes olematon kokemus hieman ahdistamaan. Mulla ei henkilökohtaisesti olisi mitään paineita asian suhteen, mutta kylmä fakta on se, että naiset olettavat jo aikuisikään (kolmenkympin tienoilla) yltäneeltä mieheltä runsaasti seksuaalista kokemusta. Yhtään naisia väheksymättä sanottakoon vielä se, että pääsääntöisesti miehen tulisi kaiken lisäksi olla se, joka ottaa ohjat haltuun ja hoitaa homman kotiin täydellisesti, aloitteen tekemisestä rakasteluun. Toisin sanoen tässä tilanteessa ei ole pienintäkään lievittävää tai kannustavaa tekijää seurustelun aloittamiselle.

        Kenties tyydynkin elämään koko elämäni erakkona, ihan oikeasti. Huvittaisi nimittäin työntää jo tämä valtava kivi pois rinnasta ja lopettaa ahdistuminen tämän asian suhteen. Seksuaalisesti toimivan parisuhteen luominen ei näillä eväillä tässä yhteiskunnassa tunnu kovinkaan houkuttelevalta vaihtoehdolta.


    • 11+3

      Itse en ole kyllä koskaan saanut nais-seuraa mainostamalla olevani ujo että kyllä se taitaa naisten mielestä olla negatiivinen asia.

    • 11+3

      Unohdin mainita että itselläni on kyllä psyyke alkanut jo pettämään kun en saa läheisyyttä keneltäkään vaikka sitä kaipaisin. Melkein mahdotonta mun silti on kenenkään kanssa olla kun on näitä psyykkisiä ongelmia jo niin paljon ennestäänkin enkä jaksa uskoa että tämä tilanne tästä olis muuttumassa mihinkään.

      Sekään ei helpota yhtään oloa kun tuntuu että melkein kaikilla muilla ihmisillä on jo oma rakas mutta itse olen ikuisesti yksin. Eipä mikään ihme että itsemurha käy mielessä varmaan joka päivä.

    • aloittajaa

      En kyllä itsekään jaksa uskoa, että mainostamalla omaa ujouttaan saisi naisen syttymään. Taitaa olla urbaanilegendaa, että naiset pitävät ujoja miehiä viehättävinä. Ylipäätään kaikki ne iänikuiset väitteet ujoudesta-positiivisena-voimavarana ovat mielestäni puhdasta paskanjauhantaa: voin rehellisesti sanoa, että ujous ei ole ollut mitään muuta, kuin helvetinmoinen rasite koko elämäni ajan. Paremminkin nykyään, erityisesti baarielämässä, tunnutaan ihannoivan nimenomaan niitä supliikkeja pelimiehiä, jotka kulkevat hyppyritukka pystyssä jatkuvasti äänessä heittämässä jotain "huippuhauskaa" läppää kossubattery kädessä. Toisaalta en kyllä missään nimessä haluaisi olla vastaavanlainen pelimies, mutta kuitenkin ujoutta tulisi vähentää todella todella paljon.

      Minä olen siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että naiset tuntuvat jostain syystä pyrkivän aina lähelleni, vaikka en itse laittaisi tikkua ristiin asian eteen. Tätä kommenttia kuulen usein kavereilta ja toisinaan myös tuntemattomilta baarikärpäsiltä, jotka seuraavat omaa sähläämistä vierestä: "miks et tee mitään, tuo muija on ihan selvästi kiinnostunu susta!!" Naisten pettymys on aina selvästi havaittavissa, kun he huomaavat millainen luuseri tuo tyyppi olikaan... Oma pelko ei siis niinkään liity siihen ettenkö saisi seuralaista hankittua, vaan nimenomaan siihen mitä tapahtuu sen jälkeen, jos joku lähtee mukaani. En yksinkertaisesti tiedä mitä tehdä. Tiedän että kuulostaa todella säälittävältä, mutta näin se vain on. Tämä kaikki siitä huolimatta, ettei mulla ole MITÄÄN menetettävää. Tuntuu välillä, että elämä olisi huomattavasti helpompaa jos en saisi mitään huomiota naisilta – ei tuntuisi niin tuskalliselta aina perääntyä tilanteista.

      • että näin

        Törmäisimpä sinunlaisiin miehiin jossain, baareissa, keikoilla jne. Minusta hieman ujot miehet ovat kiinnostavia, heillä on usein kuuntelutaitoa ja sitten kun he kertovat itsestään, he kertovat rehellisesti. Tympii kun itsekin on aika ujo ja baareissa/klubeilla/keikoilla juttelemaan tulee jtn ihme tissien hipeltäjiä tai kännisiä! Pitää tästä lähtien bongailla niitä hiljaisempia miehiä aktiivisemmin ja mennä niille suoraan jutskaamaan, vaikka panikoisinkin ;)


      • Yksinkertaist

        Jos nainen lähtee mukaasi baarista, hän haluaa seksiä. Nyt tiedät mitä tehdä.


    • tfhrtfr

      Itse olen niin todella ujo etten ole vielä koskaan uskaltanut mennä yökerhoihin ja baareihin. T: Sinkku Neitsyt Mies 24v

      • agsfbn

        En minäkään ja olen jo 31. Alan olla jo vähän vanha niihin paikkoihin.


    • sman9

      Itse en ujona käy yökerhoissa. Turhaa ruokkia ujoutta.

    • hohhoijaa

      Jos olisit huomioinut myös ne tavallisemman näköiset ujot tytöt tanssilattioiden reunoilla, olisit voinut ehkä löytää ihmisen kenen seurassa et mene lukkoon. Ovatko ne yökerhon parhaimman näköiset ja itsevarmimmat naiset todella se ainoa vaihtoehto? Tottakai tulevat kiinnostavan näköisen miehen luo kiehnäämään ja etsimään yhden illan seuraa, sillä ovat ulkonäöllään tottuneet saamaan kenet tahansa. Löytyykö heistä luonnetta ja syvyyttä pidempää tuttavuutta ja suhdetta varten, sitä en osaa sanoa.

      • "Ovatko ne yökerhon parhaimman näköiset ja itsevarmimmat naiset todella se ainoa vaihtoehto?"

        Ovat, jos he ovat ainoita jotka lähestyvät.


      • umpikujassa
        wlfwd kirjoitti:

        "Ovatko ne yökerhon parhaimman näköiset ja itsevarmimmat naiset todella se ainoa vaihtoehto?"

        Ovat, jos he ovat ainoita jotka lähestyvät.

        Juurikin näin. Jos itsellä olisi riittävästi rohkeutta, niin kyllä varmasti lähestyisin niitä hieman "kiltimmän" oloisia naisia. Silloin äärimmäisen harvoin kun rohkeutta vähääkään löytyy, täytyy yrittää antaa vastakaikua henkilölle, joka sattuu lähestymään omasta aloitteestaan. Parempaan ei tämänhetkisella luonteella pysty.


    • 9+12

      Tuttu juttu, tosin olen nainen ja yli 30v. Olin myös nuorena tosi ujo ja jäädyin totaalisesti miesten edessä joihin ihastuin. Tyydyin sitten sellaisiin miehiin joista en niin välittänyt ja en ujostellut niin paljon. Ujous kyllä helpottaa ajan myötä ja tosiaan voisit löytää paremman naisen niistä ujommista kuin niistä tanssikuningattarista, kun ne tuppaavat olemaan enemmän sellaisia kukasta kukkaan, narsistisia tyyppejä.

      • 5+12

        Enpä usko että tämä ujous helpottaa ainakaan itsestään kun olen jo koko 23-vuoden ikäni kärsinyt tästä ja luulen että olis mennyt jo ohi jos on mennäkseen. Mulla on lisäksi vielä vakava sosiaalisten tilanteiden pelko joten mun tilanteeni on täysin toivoton.


    • 9 + 14

      Jos on ujo ja hiljainen , niin miksei silloin yritä samantyyppistä muijaa kun itse on?? Lika barn leka bäst, niin se menee. Puheliaat tykkäävät puheliaista, koska haluavat puhua paljon..ehkäpä ne hiljaiset taas kokevat liiallisen puhumisen rasitteena pidemmän päälle. Sen takia karsintoja on hyvä tehdä jo varhaisessa vaiheessa. Etkö ole tullut ajatelleeksi tätä ikinä? Kannattaa miettiä millainen tyyppi itselle sopii parhaiten ja sitten yrittää sitä täysillä. Kun kemiat kohtaa, niin ei se iskeminenkään tunnu niin vaikealta vaan menee luontevasti.

      Itse olen hirveä hölösuu eikä hiljaisempi tyyppi varmasti jaksaisi minua pidemmän päälle, ellei olisi itsekin puheliasta sorttia. Enkä takuulla jaksaisi itsekkään sisäänpäinkääntynyttä, juroa, vähäsanaista miestä joka ei tykkää ja arvosta verbaalisuutta.

      • ...............

        Miksi vähäsanaisuuteen liitetään sisäänpäinkääntyneisyys ja jurous? Puhun vähän, mutta olen mielestäni avoin, huumorintajuinen ja lämminsydäminen ihminen. Siinä olet kyllä oikeassa, etten jaksa kuunnella sitä, että minulle puhutaan paljon. Asian täytyy kiinnostaa minua ensin, jotta jaksaisin. Minulla on yksi paljon puhuva kaveri, jota en jaksa ollenkaan kuunnella, koska hän jauhaa vaan omista jutuistaan ja jos yritän sanoa jotain, niin hän alkaa puhua päälle tai vaikuttaa siltä, ettei kuunnellut yhtään, mitä sanoin.

        Samanlaisen hiljaisen naisen tapaaminen olisi ihan mahtijuttu, mutta kahden hiljaisen on varsin vaikea aloittaa tutustuminen...


      • 17+8

        Siksi jos ei uskalla tehdä tuttavuutta edes toisiin ujoihin ihmisiin. Kärsin ujouden lisäksi niin pahasta sosiaalisten tilanteiden kammosta että menen lukkoon kenen tahansa naisen seurassa. Lopulta tunnen oloni niin ahdistuneeksi että tekee mieli vain häipyä koko tilanteesta.

        Myös se jos kumpikin on niin ujoja ettei saa mitään keskustelua aikaiseksi tuntuu hyvin kiusalliselta. Sitten toisaalta taas tunnen kamalaa painetta olla sosiaalinen jos toinen osapuoli on rohkea ja sosiaalinen.


    • umpikujassa

      Mukava että tästä aiheesta on saatu keskustelu kunnolla käyntiin. Yhdyn suurimmaksi osaksi mielipiteisiinne. Tottakai se olisi mahtavin juttu ikinä, jos sattuisi löytymään esimerkiksi yökerhosta joku luonteeltaan samantyylinen ihminen. Mulla on vaan se ongelma, että en oikein osaa analysoida, ketkä naiset voisivat mahdollisesti olla niitä ujoja ja vaikka osaisinkin, en usko että uskaltaisin tehdä aloitetta edes heidän kohdallaan. En ole vitsaillut sanomalla, että olen sairaalloisen ujo naisten suhteen. Olipa nainen hiljainen tai ei. Siinä on tämän ongelman ydin. Ja kuten edellisessä kommentissa sanottiin, voi kahden todella ujon ihmisen olla erittäin vaikea saada juttua aikaiseksi (näin voisi ainakin kuvitella, kokemusta asiasta ei ole).

      Syy miksi liikun yökerhoissa siinä toivossa että löytäisin naisen johtuu puhtaasti siitä, että en voisi kuvitellakkaan löytäväni naista selvin päin. En näe mitenkään realistisena niitä jenkkileffoista tuttuja tilanteita, joissa ujo ihminen löytää unelmiensa kumppanin jostain baseball-matsista tai kirjastosta. Alkoholista saan sentään HIEMAN rohkeutta, vaikka toisaalta tuntuu että sekin alkaa menettää tehoaan. Tietysti voisi joskus koittaa lähteä jurrissa lainaamaan kirjoja...

      Lienee totta, että suurin osa yökerhoissa liikkuvista viehättävistä naisista on varmasti sitä puheliampaa ja halutumpaa sorttia, joka ei siis näin äkkiseltään ajateltuna ole se ihanteellisin valinta minulle, vaikka pitäisinkin heistä ulkoisesti. En sano etteivätkö he minulle kelpaisi, vaan pikemminkin luulen etten itse olisi "riittävän hyvä" näille prinsessoille. Pitäis varmaan pikkuhiljaa alkaa harkitseen treffi-ilmoituksen tekemistä.

      • 17+8

        En heti huomannutkaan että joku oli jo sanonut samoja asioita että kahden ujon ihmisen voi olla mahdotonta tutustua toisiinsa. Ainakin täältä löytyy toisia ihmisiä jotka jakaa saman näkemyksen mun kanssa. Niin ja itselläni ei kyllä alkoholi auta yhtään tuohon ujouteen. On varmaan tullut käytettyä liikaa alkoholia niin se on jo menettänyt tehonsa.


      • diapam69

        Ihan ensiksi kannattaa poistaa tuo ajattelutapa, ettei olisi 'riittävän hyvä' kellekään. Se ruokkii itseään ja tuhoaa itsetunnon, jonka myötä seuranhaku vaikeutuu entistä enemmän. Suurin osa yökerhoissa pyörivistä naisista on aivan yhtä tavallisia ihmisiä kuin sinä itse.


      • huhhuifh

        Ei vittu repesin tuossa "tietysti voisi joskus koittaa lähteä jurrissa lainaamaan kirjoja" satanan hauska. Ei sulta ainakaa huumoria puutu ja siitä naiset tykkää


      • 7+13

        vaikkei se nyt onnais niiden prinsessoiden kans, niin voishan niistä tulla ystäviä. ja sitä kautta sosiaalinen känssakäyminen laajenisi. Se erilaisuus, se erilaisuus. Eihän sitä pesää tarvitse kaikkien kansssa rakentaa. Jos nyt kukaan mies haluaa ystävyyttä silloin tällöin. Vaikka luulis, kun kerta ujo on ja seuran kipeä (ei seksin kipeä).

        Joskus se ujous on myös suojakerroin liiallista seksististä maailmankuvaa / ja kokemuksia vastaan. Kyllä sitä kannattaa arvostaa yhtä suhdetta kerrallaan.


      • 5+2
        huhhuifh kirjoitti:

        Ei vittu repesin tuossa "tietysti voisi joskus koittaa lähteä jurrissa lainaamaan kirjoja" satanan hauska. Ei sulta ainakaa huumoria puutu ja siitä naiset tykkää

        joo. kumpi vai kampi voitti?
        Kumpi on sosiaalisesti kivempaa täyshiljainen kirjasto, jossa jurrissaoleva äänesi raikuu hiljaisuudessa vai yökerhon "melussa" :)


    • toivotontatouhua

      yökerhoissa on hyvin vaikea tietää kuka on ujo koska suurin osa on juonut jonkin verran, jotkut enemmänkin. Eli todellinen luonne paljastuisi vasta seuraava päivänä. Näin ollen ujona on vain kerättävä voimat ja lähetyttävä sitä mikä vaikuttaa mieluiselta. Itse lähestyn niitä jotka ovat yksin tai yritän lähestyä silloin kun he käyvät tiskillä. Suurin kynnys olisi mennä pöytään jossa on miehiä ja naisia tämän kohteen lisäksi.
      Hinkkaamista olen myös saanut joskus ja lähtenyt siihen hieman mukaankin, mutta hyvin harvassa nämä tapaukset ovat olleet. Ja biisin jälkeen nainen on hävinnyt sitten johonkin, seuraava näky on nähdä hänet hinkkaamassa jotain toista

      • diapam69

        "yökerhoissa on hyvin vaikea tietää kuka on ujo koska suurin osa on juonut jonkin verran, jotkut enemmänkin. Eli todellinen luonne paljastuisi vasta seuraava päivänä"
        - Totta. Tosin onhan krapula ainakin hyvä jäänrikkoja, jos löytyy pää toisen vessanpöntöstä seuraavana aamuna. Vähän niinkuin tortillat ekoilla treffeillä.

        itseäni ei olla ikinä tultu iskemään baarissa, jos seurassani on ollut kaveripoikia. Useimmiten on lähestytty siten, että olen kahdestaan kaverin (naispuolisen) kanssa istuskellut jossain.


    • nainen30+

      Aloittajana tekisin jonkun suunnitelman. Minusta on tosi inhimillistä, että on ujo, mutta ehkä se nainen kuitenkin odottaa, että esim. juttelisitte tai jotain. Sanoisin siis, että pyydä naista vaikka tupakalle tai ehdota, että tarjoat juoman. Pääsette juttelemaan ja katsomaan sitten, mikä on jatko. Minua ei ärsytä, jos mies on ujo, jos olen huomannut, että hän on kiinnostava. Mutta minua ei sitten sytytä se, jos mies ei ole määrätietoinen. Eikä sitä määrätietoisuutta tarvitse olla muuhun kuin siihen, että pyrkii juttusille, kuuntelee mitä toinen sanoo, käyttäytyy siten, että haluaa tutustua.

      En taas itse ole tanssilattialla juurikaan tutustunut miehiin, enkä oikein otakaan niissä mitään kontaktia, jos otan niin en ole kovasti toivonut, että se johtaa juttelemiseen. Tanssi on hauskanpitoa eikä sen ole pakko johtaa mihinkään. Sen sijaan olen monesti alkanut jutella, kun olen tanssilattian vierellä seisonut ja katsonut tanssivia ihmisiä. Se on tilanne, jossa on tosi helppo jutella kenelle vaan, puhua vaikka tanssimusasta tai siitä, tykkääkö tanssia. Ehkä tuo aloittajan kuvailema tilanne on vaan sellainen mahdoton, jossa todella jäätä ei voi luontevasti rikkoa.

    • Öhmötti

      Itsekin olen pohjimmiltaan aika ujo, mutta jonkin verran sitkeä baareissa ramppaaminen ja ennen kaikkea ajattelun muuttaminen tuottanut kuitenkin tulosta.

      Sanoisin, että kannattaa miettiä mikä on se pohjimmainen syy, miksi ei tee aloitetta. Itsellä se oli usein epäonnistumisen ja pakkien pelko, itsensä nolaamisen pelko. Pääsin siitä yli, kun tajusin että pakkeja tulee kaikille ja maailmassa riittää ihmisiä. Pakit on ihan ok, jopa tavoiteltavia. Sekin että jää vaan hölmönä aukomaan suutaan tai tanssii tökerösti on ihan ok.

      Toinen syy voi olla se, että miettii vaan omaa ujoutta, hiljaisuutta tms. ja menee sen takia kipsiin. Siihen voisi auttaa, että muuttaisi ajattelua. Miettisi omia positiivisia puolia, niin se ujous ja pelko toisten reaktioihin jäisi omassa ajattelussa taka-alalle vähitellen. Ei se heti tapahdu, mutta sitten kun huomaat että oma ajattelu on muuttunut, niin olet todennäköisesti jo paljon vähemmän ujo. Ujouden pelko voi liittyä myös pakkien pelkoon (katso edellinen kohta).

      Kannattaa pyytää myös apua, jos itsemurha-ajatukset pyörivät paljon päässä. Kerro jollekin läheiselle ihmiselle tai soita johonkin numeroon tai avaudu vaikka baarissa tuntemattomalle. Puhuminen auttaa ja pelot voi hälvetä kun ne tunnustaa, kirjoittaminenkin auttaa. On paljon ihmisiä samassa tilanteessa. Tännekin kirjoittaminen on jo hyvä askel oikeaan suuntaan. Tsemppiä.

    • Naaratintora

      Ratkaisu on olemassa. Luethan viestin ensin pari kertaa jotta ymmärrät.
      Itse olin nuorempana hyvin ujo(mies). Rupesi jännittämään jos tyttö edes tuli lähelle, saati että puhui. Nyt vanhempana (alle 30v.) tajusin että miksi se oli niin vaikeaa.

      En tuntenut itseäni. Tiesin kyllä mistä pidän ja kuka olen jne. Mutta en oikeasti ollut pohtinut millainen olen. Tarkkailin itseäni mahdollisimman neutraalista asemasta ja huomasin itsessäni paljon uutta. Opin omat kykyni, pelkoni ja heikkouteni. Tieto siitä että en pysty/osaa tehdä jotain on nyt yksi vahvuuksistani. Tiedän mihin pystyn ja mihin en. Nyt pystyn puhumaan kenelle vaan, mistä vain. Tunnen itseni.

      Kannattaa istua itsensä kanssa paikalleen ja keskustella kuin kuvitteellisen henkilön kanssa. Negatiiviset tai positiiviset asiat eivät auta. Neutraali suhtautuminen on avain. Se tulee tuntumaan masentavalta millainen olet, mutta se on vain välivaihe. Tutustuessa itseesi ymmärrät lopulta.

      Ammenna itsestäsi voima ymmärtääksesi kuka todella olet.

    • jaksakaa yrittää

      Älkää nyt miehet hyvät.Ei nainen nyt minkään itsemurhan arvoinen asia ole.Yksin ei toki ole mukavaa,mutta ei se parisuhde ole aina taivas.Huonossa parisuhteessa on vielä pahempi olla.Eroaminen ei aina ole helppoa.Tuohon ujouteen sellainen vinkki..Älkää ajatelko tilannetta liikaa.Heittäkää läppää"vaikka tyhmää" mitä sen väliä.Lopputulos ei voi olla huonompi.Jos tyttö tulee lähelle,koskekaa.Jos tyttö perääntyy,tiedätte että teitte virhearvion,mutta mitä sitten.Älkää jääkö murehtimaan epäonnistumisia.Olette ainakin yrittäneet ja ei tarvitse miettiä että mitä jos..

    • Ujo nainen

      Ujohkona naisena sanon, että älkää nyt ainakaan tehkö itsemurhaa! Teillä on paljon annettavaa jollekin onnekkaalle naiselle. Itse olisin onnellinen, jos löytäisin teidän kaltaisen miehen vierelleni. Sairaalloinenkaan ujous ei haittaa yhtään. Ehkä jotkut pinnalliset naiset tosiaan haluavat jonkun supliikin seurapiirikingin, mutta itse rakastan aitoja, herkkiä ja tunteellisia miehiä. Olen ihan kaunis, muodokas mutta normaalipainoinen, hymyilevä, korkeastikoulutettu vaalea pitkätukkainen nainen. Luonteeltani olen ymmärtäväinen ja muut huomioonottava, mutta en mikään laumasielu. En jaksa kuunnella koko ajan äänessä olevia kavereita, jotka tekevät asiaa tikustakin. Olen hellyydenkipeä, tunteellinen ja romanttinen. Minusta on äärimmäisen kutkuttava ajatus, että joku ujo mies kiinnostuisi minusta, mutta menisi lukkoon minun takiani. Niin romanttista! :)

      Ainut, mikä tilannetta estää kehittymästä parisuhteeksi, on se, että todennäköisesti tulkitsisin miehen pitävän minua epäkiinnostavana tai epäviehättävänä, jos en tietäisi, miten asia todellisuudessa on. Eli yrittäkää jotenkin kommunikoida naiselle, että olette kiinnostunteita, mutta vain niin himskatin ujoja, ettei juttu etene sen takia. Tai kertokaa asia vaikka nettitreffeillä, jotta nainen osaa jo ennalta varautua ujouteen ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Minua ei haittaisi, vaikka mies saisi paniikkikohtauksen julkisella paikalla kanssani.

      Tiedän masentuneita ja sosiaalisesta tilanteista kärsiviä miehiä, jotka ovat lopulta löytäneet elämänsä naisen. Monet naiset ovat ihmeen ymmärtäväisiä ja empaattisia. Luottakaa siihen! Aina on toivoa, kun ette tuhoa terveyttänne liialla alkoholilla tai huumeilla. Edetkää pikku askelin naisen kanssa ja lopulta vapaudutte oman itsenne vankilasta. Sitten huomaatte olevanne parisuhteessa aivan ihanan naisen kanssa, jolle ei edes mitkään pinnalliset turhanhöpöttäjät kelpaisi :)

    • alfa2
    • Toimiva apu ujolle

      Luin vain pari ekaa kirjoitusta enkä tiedä joko tämä minun metodi ujoudenpoistoon oli siellä mainittu, mutta seuraavanlainen toimii hienosti niin miehelle kuin naiselle.
      Hyvä konsti ujouden poistamiseen voisi olla jos hakeutuu esim paritanssikurseiile ja siellä saa/joutuu kohtaamaan vastakkaisen sukupuolen edustajan.
      Eikä edes paria tarvitse mukana olla kun lähtee opettelemaan tanssin saloja.
      Tanssikurssinvetäjä huutaa aina pienen hetken kuluttua ,ja sitten parinvaihto ja daami siirtyy seuraavan miehen vietäväksi.
      Voin kertoa että aika pian ujous katoaa aivan luontaisesti,jos ei ensimmäisellä kertaa niin ainakin hyvin pian tämän uuden harrastuksen myötä.
      Netistä löytyy esim Maija Astikaisen tanssikursseja sekä harjotuksia jokamakuun monessa eri osoitteessa.

    • seinäruusu

      Hyvännäköinen ja ujo mies olisi täydellinen kumppani! Ei tarttes pelätä että kokoajan juoksee vieraissa...

      Mut tosiaan tommonen jäätyminen voi vaikuttaa tosi törkeältä.. Ainakin itsekin olen niin ujo, että jos mies vaikuttaa siltä ettei kiinnosta (vaikka olisikin vain ujoutta) livahdan kyllä paikalta aika nopeasti..

    • karvahiiri

      Sun täytyisi saada puristettua se ensimmäinen "hei" ulos.
      Vaan miten?
      Onko sulla kaveria? Osallistuisi jutteluun tanssiessa?
      Tai sitten et aluksi sano mitään, teet jonkun eleen, että kiva juttu tanssitaan?
      Hae apua psykologilta. Huumeita ei todellakaan kannata käyttää. Ja viinakin kanssa on hieman huono juttu. Hyviä tyttöjä ei saa jos örveltää kännissä.
      Sun kannattaisi harjoitella kovasti sitä hei-n sanomista.
      Ihan vaikka kaupan kassalle ensin moikkaat ja sanot jotain arkista.

    • Olin ujo.

      Ottakaahan huomioon se, että jos se kivannäköinen nainen tulee siihen lähelle, niin hyvin todennäköisesti se on susta kiinnostunut -> haluaa tietää lisää -> sillä on kysymyksiä ja jutunjuurta valmiiksi mietittynä.

      Ainoa mitä se tarvitsee, on vihreä valo!

      Yksinkertaisesti ei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin vaikka hymyillä ja vinkata silmää ja moikata.

      Ja seuraavat kysymyksetkin on ihan vakiokamaa:
      - mikä sun nimi on?
      - mun nimi on...
      - otatko juotavaa?
      - mennäänkö vielä tanssimaan?
      - miten on ilta sujunut?
      - ootko yksin vai kaveriporukassa?
      - mistäpäin olet?
      - tunnetko / tiedätkö henkilöä x?
      - aiotko mennä grillille? Haluatko seuraa? Mennäänkö yhtä matkaa?

    • smummelix

      Mun mielestä on vähän kumma, että "onnistunut baari-ilta" on sellainen, että mennään heti sänkyyn. Eiks ensin pitäis naiselle miehen ehdottaa - tai päinvastoin- vaikka deittejä jossain, että tutustuttais paremmin.
      Oonko liian vanhanaikainen???

    • ei voi olla_2015

      tämä juttu taitaa olla feikki

      • kani

        Tulihan se sieltä vihdoinki!


      • umpikujassa

        Ei ole feikki.

        Ilmaisin ehkä tuon onnistuneen baari-illan hieman kärjistäen. En todellakaan tarkoita, että sänkyyn meneminen olisi se onnistuneen baari-illan tms. mittari, vaan nimenomaan se että saa naisen kiinnostumaan jatkoa ajatellen. Ihanteellisena päätöksenä pidänkin juurikin sitä, että saisi jutella kiinnostavan naisen kanssa illan päätteeksi ja sopia treffit tulevaisuudelle. Mahdollisesti yöpyä yhdessä, mutta seksi ei todellakaan ole välttämättömyys ensimmäisellä tapaamisella. Itse asiassa minua ei ole juuri koskaan edes kiinnostanut harrastaa seksiä humalaisen illan päätteeksi, varsinkaan kun en ole vielä tutustunut kunnolla kyseiseen ihmiseen (eikä tätä ole juuri koskaan tapahtunutkaan). Suhteellisen nuoresta iästä huolimatta olen itsekin luonteeltani hieman vanhanaikainen – tuntuu että haluaisin naista vain tositarkoituksella, en yhtä iltaa varten :) Perimmäisenä haveena olisi parisuhde, jossa kumpikin osapuoli tuntee itsensä rakastetuksi. Ja tiedän, tätä tarkoitusta varten baarit eivät ole se ihanteellisin paikka.

        Ajattelumallin muuttaminen voisi tosiaan olla paikallaan, olen sen jo usean vuoden ajan. Tuntuu vaan, et sitä on niin kangistunut näihin vanhoihin kaavoihin, että niistä ulos opetteleminen on todella vaikeaa. Väkisinkin aina takertuu keskittymään niihin negatiivisiin puoliin ja "mutta mitä jos" ja "ei se kuitenkaan onnistu" -ajatteluun. Positiivisista kokemuksistahan se itsevarmuuskin karttuisi, mutta pelkona on lähinnä se, että jos tapahtuu jotain ikävää (esim. joutuu naurunalaiseksi ja hylätyksi) niin itsekriittinen ajatusmaailma syvenee entisestään.

        Ja vielä noista muistakin tilaisuuksista naisten hankkimista ajatellen. Kyllähän minä saan toisinaan kutsuja synttäreihin, tupareihin, opiskelijabileisiin yms. mutta eipä se tilanne niissä juuri baari-iltaa kummemmaksi muutu. Sama lukkiutuminen se sielläkin tapahtuu.


    • Hmm... jokainen saa olla oma itsensä. Mä voin olla sun "wing Man", *hymy*

    • diapam69

      Aloittajan ja muiden ujojen miesten (ja naisten toisinpäin) pitäisi ensin saada positiivisia kokemuksia naisilta selvinpäin tavallisissa tilanteissa, esim. töissä, koulussa, harrastuksissa ynnä muualla. Tilanteet voivat olla ihan tavallisia ja niin, ettei kiinnostusta kumpaankaan suuntaan ole. Näin saadaan luottamusta siihen, etteivät naiset ole miltään toiselta planeetalta olevia outoja olentoja, joiden lähestymisen opetteluun tarvitaan korkeakoulututkinto.

      Ihmiset ovat erilaisia luonteeltaan ja persoonaltaan ujo ihminen helpommin vaipuu masennukseen ja itseluottamuksen puutteeseen kuin ulospäinsuuntautunut ja äänekäs ihminen. Positiivisten kokemusten puutteessa ujo ihminen kyynistyy ja lopulta käpertyy omaan kuoreensa.

      Nyt pitäisi nostaa kissa pöydälle, ihan niinkuin kaikkia pelkotiloja käsiteltäessä. Esiintymiskammosta pääsee yli menemällä esiintymistaidon kurssille, joka on täynnä muita esiintymistä kammoksuville. Asiasta tehdään ensin naurettavan hauska, ja erehtymiset ja mokaamiset otetaan huumorilla vastaan ja opettavaisina. Olisi hyvä, jos voisi ottaa sellaisen 'hällä väliä' -asenteen niin baarissa kuin muuallakin elämässä, kaikesta tulisi kertaheitolla hauskempaa.

      Itse (22v nainen) olen melkein koko elämäni pitänyt itseäni ujona ihmisenä, pienenä aina äidin reidessä kiinni. Viime vuosina, kun on tullut noita positiivisia kokemuksia ja niiden myötä itseluottamus kasvanut, uudet ihmiset ovat sanoneet minun tuntuvan hyvin ulospäinsuuntautuneelta ja iloiselta ihmiseltä. Joku sanoi joskus, että sopisin hyvin näyttelijäksi:D Nykyään rupean vaikka ratikkaa odottaessa helposti juttelemaan säästä vieraalle ihmiselle, mikä kerta kerralta tuntuu paremmalta ja mukavemmalta. Välillä toki tulee hassuja katseita ihmisiltä, mutta useimmiten muutkin seisoskelijat tulevat mukaan juttuun.

      Baarissa kannattaa tosiaan lähestyä naisia ennemmin tanssilattian ulkopuolella. Kun hetken tarkkailee, yleensä ihmisistä huomaa, kuka on seuraa vailla. Mene vaikka pokkana kysymään joltain 'käytsä usein täällä', niin voitte vaikka samantien aloittaa keskustelu nauramalla. Itse ainakin olen ihan myyty, jos joku heittää jonkin typerän ja perinteisen iskuyrityksen puhumalla simpukoista ja helmistä, vaikka kuulostaakin kömpelöltä:)

      Tsemppiä ja itseluottamusta!

      • Öhmötti

        Ei ajattelun tarvitse heti muuttua, mutta hyvä tavoite olisi jos niistä hankalista ajatuksista pääsisi kohti neutraalia. Esim. "ei täältä kuitenkaan kukaan lähde mukaan" muuttuisi "entäs sitten jos kukaan ei lähde mukaan, koitetaan nyt pitää hauskaa kuitenkin". Jokaisella on varmaan jotain vahvuuksia, kannattaa nojata niihin. Kyllä joku nainen varmasti kiinnostuu ja jotkut pitävät ujoutta myös söpönä, niin kuin täälläkin on tullut ilmi.

        Supliikkimiehet tai naiset, jotka on aina äänessä ei välttämättä ole erityisen itsevarmoja, vaan heilläkin voi olla omat kipupisteensä kannettavana, niihin nyt vaan ei kuulu puhuminen. Voi olla että heille hiljaisuuden sietäminen on vaikeaa esim. tai on muuten epävarma itsestä.


    • löytyy kun etsii....

      Pitää ajatella positiivisesti. Jos on vaan epäonnistumisia takanpäin niin on parempaa tulevaisuutta odotettavissa.

    • pyy pivossa

      Ehdotuksia jos minkälaisia erilaisin sana kääntein tarkoittaen sitä samaa…Mies pidä pintasi äläkä lannistu hyväksikäytölle sillä onnen onkijoita piisaa, olit sitten minkä näköinen kokoinen tahansa.
      Yksin eläen elämäsi auvoisempaa kuin toraisan puolison ine...

    • Hommaa koira

      Hommaa koira. Mielummin sellainen reipas poika koira.
      Koiraa kävelyttäessä tulee paljon koiraihmisä vastaan, ja heidän kanssa on helppoa puhua - koirista.

      Samalla kun juttelet vieraan koiraihmisen kanssa, tarkkaile miten nuori reipas poikakoira tutustuu vastakkaiseen lajikumppaniin - ja millä sitkeydellä! Yhtään vastaantulevaa koiraa ei ohiteta kylmästi/ujosti, vaan aina mennään häntä pystyssä katsastamaan tilanne. Vaikka kuinka tulisi avotassulla kuonoon - ei haittaa. Sitkeästi yrittämällä aina löytyy leikkikaveri joka olisi valmis vaikka mihin!

      Itsensä jojoon vetäminen on sikäli huono ratkasu, että et millään voi tietää mistä kaikesta kivasta jäisit paitsi. Itsetuhoiset ajatukset oli mulla päivittäin mielessä 27 ikävuoteen asti, kunnes löysin nykyisen vaimoni, nyt 44v ei tulisi mieleenkään heittää pyyhettä kehään :)

    • fagott

      lyöt vaan mulkun käteen jo tanssilattialla,siitä se suttaantuu

    • Vinkki.

      Jos on niin ujo, ettei kehtaa edes puhua,niin miksi ihmeessä pitää ängetä yökerhoihin tms?

    • onnistunutkeijo

      no siis, ongelmat on tossa vaiheessa aika paljon isommat, kannattas kattoo koko elämäänsä uudestaan! Onko itsetunto, kroppa, työ, opiskeluasiat ym. kunnossa? Jos näihän kaikkiin vastaa kyllä, ei pitäis olla vaikeuksia lähestyy naista baarissa, edellyttäen heteroseksuaalisen suuntautumisen ofkoors!

    • kasarinörtti

      Tunnistan ap:n tekstistä itseni nuorena miehenä. Jossakin kohtaa teini-iässä vaan sattui asioita, jotka muuttivat minut tosi ujoksi, varsinkin tyttöjen lähellä. Siinä kohtaa nuori mies on aika epävarma ja pienetkin vastoinkäymiset kasvavat mielessä suuriksi.
      Lähdinkin tietoisesti opiskelemaan kauas kotiseudulta isompaan kaupunkiin, jotta voisin aloittaa oman elämän ilman mitään kotikulmien painolasteja (silloin ennen nettiä ja facebookia pystyi näin tekemään), mutta yksinäistähän se elämä tietenkin oli.

      Baareissa ja discoissa pyörin usein, ja sen verran oli rohkeutta, että uskalsin kyllä hakea tyttöjä tanssimaan, mutta puheet olivat joko väkinäisiä tai liian kännissä örvellettyjä, ja yksin sain mennä kotiin kerta toisensa jälkeen. Noina vuosina elämä oli todella ankeata, ja tarkoituksetonta. Tuntui, että kaikilla kavereilla oli tyttökaverit, tai useampiakin peräkkäin, minä vain aina yksin. Oikeastihan näin ei tietenkään ollut.

      Mutta lopulta se vain onnistui minullekin, opiskelijadiscossa yksi kivannäköinen tyttö hymyili minulle rohkaisevasti baaritiskin toisesta päästä, ja jostain sain rohkeuden hakea sen samantien tanssimaan (jos olisin jäänyt miettimään asiaa niin olisin varmaan jättänyt hakematta). No, Sattui tulemaan hitaita ja tyttö ottikin yllättäen hyvin tiiviin halausotteen minusta (oli vielä miltei selvinpäin). Ja niin sitä mentiin kohti ensimmäistä isoa rakkautta. Siitä mentiin kyllä tytön kämpille ja sänkyynkin, mutta seksiin saakka vasta myöhemmin... Niin ja jos nyt itkette sitä kun ei saa ketään, niin itkette kyllä kahta lujempaa kun se eka iso juttu päättyyy....niin tein minäkin, ja silloinkin muuten tekee kummasti mieili päättää päivänsä.

      Edelleen liki viisikymppisenä olen vähän varautunut, mutta en kuitenkaan enää niin ujo näissä asioissa. Oikeastaan olen aika ylpeä siitä, miten 80-luvun hontelosta nörttipojasta (vrt rillit huurussa tyypit) kypsyy varsin charmikas herrasmies, joka saa nyt aikuisten menopaikoissa paljon enemmän katseita kuin silloin nuorena. Luulenpa että saisin joka ilta jonkun mukaani, jos lähtisin baarikierrokselle. (vinkiksi nuorille miehille, että eronneet ja karanneet 40-vuotiaat naiset ottavat kyllä aloitteenkin, jos edelleen vanhempana ujostuttaa)

      Älkää siis hyvät nuoret miehet tehkö mitään peruuttamatonta itsellenne tämän takia.
      Kuten tästäkin ketjusta näkee, niin ette ole yksin. Ongelmanne kuitenkin 99% varmuudella ratkeaa ajan myötä lähimpien vuosien myötä (eli löydätte naisen) - näin on aina ollut ja tulee olemaan myös jatkossa.

      • "Ongelmanne kuitenkin 99% varmuudella ratkeaa ajan myötä lähimpien vuosien myötä (eli löydätte naisen) - näin on aina ollut ja tulee olemaan myös jatkossa."

        33 vuotiaana kuulun varmaan siihen 1%:n.


    • mies24vjeejee

      Itselläni on paljon samanlaista ujoutta. Joskus jopa juttelen tytöille mutta vaikka viihdymmekin hyvin niin silti illat ei pääty hyvin. Olen vain hirveän ujo silloin jos pitää ehdottaa jtn seksiin liittyvää. Ja seksuaalisia kokemuksiakaan ei juuri ole, kerran olen naista nuollut alhaalta ja joidenkin kanssa suudellut tai paremminkin imutellut.

      Huoh kyllähän tällainen vaivaa jatkuvasti. Joskus tuntuu että rohkeuttaki riittäisi mutta ei sitten ole mitään sopivaa kohdetta.

    • eino ala-ylinen

      Kerran tanssilattialla lähitanssissa sattui kiusallinen tilanne kun alkoi muna seisomaan ja nainen huomasi sen. Vähänkö nolotti mutta onneksi oli ymmärtäväinen nainen.

    • Mies 23v

      Joo kyllä tällainen sairaalloinen ujous pilaa mielenterveyden ja koko elämän kun ei koskaan saa nais-seuraa. Tekis mieli tappaa itsensä mutta en uskalla.

      • 4+18

        Hyvä kun et uskalla :)


    • 4+8

      Itse tässä taas mietin että lähtisinkö erääseen yökerhoon jossa en ole vielä koskaan aikaisemmin käynyt. Tuntuu siltä että ei varmaan kannata lähteä kun jäisin taas ujona ja hiljaisena yksin istumaan johonkin nurkkaan. Se on kamalan vaivaannuttavaa lähteä yksin johonkin yökerhoon kun tuntuu että kaikki katsoo että mitä toi luuseri täällä yksin tekee.

      En pysty humalassakaan mennä juttelemaan naisille ja sellaista ihmettä ei tapahdu että naiset tulis juttelemaan yksinäiselle miehelle. Varmaan sittenkin jäätyisin ja menisin paniikkiin jos joku nainen yhtäkkiä tulis mulle juttelemaan. On mulla kavereitakin mut tuntuu että ei silloin kehtaa alkaa naisia iskemään jos kaverit on mukana ja yksin taas on säälittävä naisten mielestä. Parempi varmaan jäädä kotiin taas kerran. Säästyy ainakin vaivalta ja rahan menolta.

    • Paijaaja

      Baareista ei kannata lähteä hakemaan naisia. Siellä kaikki ovat kyltymättömän lihanhimon sokaisemia. Jos naiseen saa kontaktia, haluaa se myös munaa. Itselläni oli pitkän aikaa naiivi käsitys miesten ja naisten välisistä suhteista, mutta baareissa käynti ja armeija sai minut tajuamaan, ettei ne naiset olekaan sellasia jotka haluaisivat vain istua sylikkäin, paijata ja katsoa auringonlaskua.

      Puhutaan, että parisuhde on täynnä uhrauksia ja niin tosiaan miehen kohdalla on. Jos haluat tuntea itsesi rakastetuksi ja haluat toiselta aikaa siihen, että kuhertelette ja herkistelette, vaatii nainen seksiä. Nykypäivän seksuaaliorientoitunut yhteiskunta on luonut hirveät paineet, kun kokoajan on pakko olla panemassa. Eikö voitaisi vain keskustella, ja vaikkei heti naista ensimmäisten kahden tapaamisen jälkeen tee mieli munaa, niin miksi siinä vaiheessa pitäisi lopettaa? Ennen vanhaan seurustelua käytiin kasuaalisti ja ajateltiin että tässähän tutustun ihmiseen, katsotaan mitä seuraa. Nykyään oletetaan että seurustelu lähtee käyntiin silmänräpäyksessä tapahtuvasta ulkoisesta kiinnostuksesta ja sitä seuraavasta seksistä. Eikö ihmiseen voisi vain tutustua? Nykypäivän paineistus parisuhteisiin liittyen luo hirveät vaikeudet ujoille ihmisille tehdä mitään, sillä aina takaraivossa paukuttaa ajatus "pitäisikö nyt edetä ja suudella, ja sit mennä sänkyyn?"

      Seuraavan kerran kun ehkä hieman epämiellyttävän näköinen mies tai nainen tulee teille baarissa puhumaan, niin älkää ignoratko sitä tai kääntäkö pois, vaan olkaa ystävällinen ja katsokaan minkälaisen ihmisen kanssa puhutte. Tutustukaa ihmisenä, älkää seksiobjektina.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      10
      3379
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1858
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      77
      1169
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      982
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      948
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe