Mua ärsyttää vaan ihan helvetisti tää tilanne. Minkä takia mä en saa mistään suunnasta sellasta viestiä, et voisin koskaan selvitä yksinäisyydestäni? Oon ollut yksinäinen koko pienen ikäni. Mulla on ollut joskus joitain satunnaisia kavereita, joiden kanssa en oo ollut samalla aaltopituudella ja jotka sitten ovat myöhemmin häipyneetkin kuka mihinkin. Minkä takii en saa lukea selviytymistarinoita yksinäisyydestä... tyyliin, ''minulla ei ollut ketään ja elin tyhjyydessä ja sitten kaikki muuttui ja sain ystäviä.'' Eikö tästä muka koskaan selviä? Hyppään saatana sillalta moottoritielle ja saavat sitten miettii mun kohtaloa kun pyyhkivät mun veristä ruumisläjää tuulilasista!
Olen vihainen
-teinipoika-
12187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
http://www.mielenterveysseura.fi/vertaistukiryhmat
En tiedä onko apua mutta eikai se ota jos ei annakkaa.
tossa vaiheessa yksinäisyyttä, sanoisin että paras tapa on vaan hyväksyä se. älä välitä senkus vaan oot ja teet mitä sun pitää tehdä. ( odettaen koulussa yhä) meet vaan muitten mukana. jos ne kysyy et mitä sä seuraat, nii vastaat vaan etta ei oo muutakaan tekemistä. Sit jos ne niin sanotusti ''häätää'' sut pois, nii meet vaan ulos istumaan ja kattoo mitä kaikkee muut tekee. hyvällä tsägäl joku tulee puhuu tai kysyy jotai ku siellä aina istuskelet.
KUNHAN ET ANNA YKSINÄISYYDEN OTTAA VALTAA SUSTA. Yritä olla masentumatta ja jatkaa eteen päin. Kyllä se hero sieltä jostain tulee ehkä joskus.
Kantsii ainakin kokeilla pari- 4 kuukautta. jos tuntuu tyhmältä nii sitte keksit jotain muuta.
Mulla ei oo pienintäkään aikomusta hyväksyä mun yksinäisyyttä. Mieluummin vaikka kuolen.
Pitääkö se itsari tehdä niin, että pilaat jonkun toisen elämän siinä samalla?
Eikö pieneen päähän mahdu että bensa ja tulitikut jossain keskellä soramonttua voisi olla antavampi ratkaisu? Tai vaikka naru ja puu.
Täysin vatipäistä hyppiä junan alle tai rekan alle, koska siinä menee se rekkakuskin tai junakuljettajan elämä pilalle samalla.
Mulle on ihan sama. Munkin elämä on pilattu.
Jospa nyt kuitenkin tekisit jotain vain itsellesi. Turha kostaa tuntemattomille ja tilaasi syyttömille.
Oikeasti, bensa ja tulitikut on sun juttu. Tee se vaikka kerrostalon pihalla keskellä yötä.
Ei naiset vastaa miehille jollei mies ole komea 180 cm ja rikas vakitöissä oleva joka omistaa oman asunnon.
Hei,
Älä hyppää sillalta alas...elämä tuo niin paljoaa eteen kuin vain uskaltaa ottaa vastaan..
Ite ollut myös samanlainen vihainen teini ja yksinäinen...mutta nyt aikuinen ja olisin tosi harmissani jos olisin itsarin tehnyt,,,
Vasta 23.v aloin elämään ja nyt olen yli 30.v...ja vielä on kaikkea kivaa edessä!!
Sanotaanko näin että en yhtään kaipaa teinivuosia koska se aika oli NIIIIN RANKKAA...
Eli kyl niitä onnellisiakin tarinoita on olemassa...
Ja en ole kääntynyt uskoon...:)
Entä jos on jo yli 30v eikä ole vieläkään alkanut elää? Entä jos ei kykene näkemään parempaa tulevaisuudessa? Kuinka paljon pitää kestää, ennen kuin tunnelin päässä oleva valo kutistuu liian pieneksi? Entä jos koko elämä menee näin? Pitääkö minun sitten olla iloinen, että jaksoin yrittää kaikki ne vuodet, vaikka epäonnistuinkin? Onko missään mitään järkeä?
Etkö ole siis enää yksinäinen?
Mä olin terve ja "normaali" oma itseni ja oli ystäviä. Sitten kaikki muuttui, ja nyt elämä on ihan paskaa.
Kai se toiseenkin suuntaan voi muuttua?
Minä olin yksinäinen ja koin aina itseni ulkopuoliseksi. Mut se johtu mun lapsuudesta ja siitä, kun olin mennyt ihan "lukkoon".
19-vuotiaana alkoi helpottaa, kun löysin ekan poikaystäväni.