Suomeen luomassa uutta orjatyöläisten luokkaa?

Ovatko "vanhat hyvät" piian ja renki ajat sittenkin tulossa takaisin?



_____________________________________
Tulevan Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan Leif Fagernäs osallistui tiistaina Aavarannan eloriiheen Kirkkonummella.

Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton toimitusjohtaja Leif Fagernäs vaatii tulevalta työmarkkinaratkaisulta osaamisen kehittymisen tukemista, mikä vaatii myös muutoksia palkanmuodostukseen.

Fagernäsin mielestä palkkaratkaisun täytyy olla mahdollisimman paljon sidoksissa yritysten kilpailukykyyn ja kannattavuuteen. Näin voitaisiin kohentaa matalan tuottavuuden alan työn tarjontaa ja palkita työntekijöitä osaamisesta.

Fagernäsin mukaan Suomi on menettänyt nopeasti kilpailukykyään, ja uhka tuotannon siirtymisestä ulkomaille arvioidaan jo suuremmaksi kuin monissa muissa maissa. Syynä tähän hän pitää Suomen kireää verotusta ja korkeita palkkakustannuksia.

Vihreiden puheenjohtaja kansanedustaja Osmo Soininvaara arvostelee Fagernäsin esittämiä ajatuksia.

- Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, että alempia palkkoja olisi alennettava. Näin ei pidä tehdä. Fagernäsin esitys johtaisi työssä käyvien köyhien luokan syntymiseen.

Soininvaaran mukaan palkkarakenteen muutokset johtaisivat sosiaaliturvan alentamiseen, sillä alipalkattuja töitä ei muutoin kannattaisi ottaa vastaan.

STT
087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Työn orja kirjoitti:

Ovatko "vanhat hyvät" piian ja renki ajat sittenkin tulossa takaisin?



_____________________________________
Tulevan Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan Leif Fagernäs osallistui tiistaina Aavarannan eloriiheen Kirkkonummella.

Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton toimitusjohtaja Leif Fagernäs vaatii tulevalta työmarkkinaratkaisulta osaamisen kehittymisen tukemista, mikä vaatii myös muutoksia palkanmuodostukseen.

Fagernäsin mielestä palkkaratkaisun täytyy olla mahdollisimman paljon sidoksissa yritysten kilpailukykyyn ja kannattavuuteen. Näin voitaisiin kohentaa matalan tuottavuuden alan työn tarjontaa ja palkita työntekijöitä osaamisesta.

Fagernäsin mukaan Suomi on menettänyt nopeasti kilpailukykyään, ja uhka tuotannon siirtymisestä ulkomaille arvioidaan jo suuremmaksi kuin monissa muissa maissa. Syynä tähän hän pitää Suomen kireää verotusta ja korkeita palkkakustannuksia.

Vihreiden puheenjohtaja kansanedustaja Osmo Soininvaara arvostelee Fagernäsin esittämiä ajatuksia.

- Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, että alempia palkkoja olisi alennettava. Näin ei pidä tehdä. Fagernäsin esitys johtaisi työssä käyvien köyhien luokan syntymiseen.

Soininvaaran mukaan palkkarakenteen muutokset johtaisivat sosiaaliturvan alentamiseen, sillä alipalkattuja töitä ei muutoin kannattaisi ottaa vastaan.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu