Kokemuksia ASP:tilistä?

Stytti

Hei!

Pohdin parhaillaan asuntosäästäjäksi ryhtymistä. Tällä hetkellä en voi vielä säästää massiivisia summia opiskelun ohessa, mutta iän takia olen miettinyt ASP eli asuntosäästöpalkkio-tilin avaamista. Muistelen kuitenkin, että ASP-systeemistä esitettiin muutamia vuosia sitten kriittisiä puheenvuoroja. Mihinköhän ne silloin liittyivät? Kyseessä saattoi olla ASP:in silloinen neliökattohinta...?

Olisi tosi mielenkiintoista kuulla toisten kokemuksia ja näkemyksiä ASP:sta. Miten systeemi on toiminut ja onko ASP niin hyvä vaihtoehto kuin pankit mainostavat?

t.Stytti

4

634

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kerran

      Minulla oli asp- säästötili ja otin asp- lainankin siten, että osa omia säästöjä ja loput asp-:ia. Itse olin ihan tyytyväinen, aikaahan siitä on jo 9v ja asuntojen hinnat olivat ihan pohjalla.

      Mitään negatiivistä ei ainakaan itselläni ollut, päinvastoin, vapauduin leimaverosta, lainankorko oli silloin halvempi kuin jos olisin ottanut tavallisen lainan. Maksoin kuitenkin lainan pois etuajassa, kun siihen oli mahdollisuus, siinäkään ei ollut mitään ongelmia, eikä lisäkuluja tms. tullut, ilmoitin vain, että seuraava lyhennys on sitten xxxx mk...

    • erkinpoika

      Ostin vähän aikaa sitten asunnon. Otin kaksi lainaa. Tavallisen ja Aspin (jotain 55% ja 45%). Meinaan maksaa tavallisen pois aikaisemmin, niin jää aspi turva vielä voimaan. Rahaa oli ehtinyt aspiin omale tilille säästää sen verran ettei tarvinut takaajia. Parempi tapaha ntuo on kuin, että ei ole aspia. Jos korot menee yli 4,5, niin valtio tukee 70% eli mun tapauksessa jotain 35% (jos olen lyhentänyt lainoja samanverran).

    • Mikko

      Soittelin pankkiin tänään ja kyselin, että kannattaako ASP verrattuna siihen, että muuten vaan säästelee rahaa. Tulimme siihen tulokseen, että ei kannata.

      • Stytti

        Kiitos Mikko viestistäsi.

        Vähän jäi hämäräksi tuo, miksi ASP ei kannattanut tavalliseen säästämiseen verrattuna. Olisi siis kiva kuulla, millä perusteilla päädyitte tulokseen, jotta voin pohtia omaa tilannettani tarkemmin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe