Hei.
En oikein tiedä, miten aloittaisin. Tuossa aamupalaa syödessäni mulla heräsi sellainen ajatus, että saatan olla masentunut. Ehkä lievästi, ei ainakaan vaikeasti, koska jaksan silti tehdä suurimman osan arkipäivän asioista. En yritä hakea mitään huomiota, haluaisin vain vähän ymmärtää tätä. Ehkä vähän säikähdin ajatuksesta, että olen masentunut ja asia paisui päässäni. En tiedä.
Olen 18 ja käyn lukiota. Olen aina suhtautunut asioihin positiivisesti, mutta tulevaisuuteni näen mustana ja epäselvänä. En ole juuri edes miettinyt, mitä teen tulevaisuudessa. Luin wikipediasta masennuksen oireita ja yksi huomattavimmista oireista on tarmon ja toimeliaisuuden puute, mikä sopii muhun kuin nenä päähän. En saa yhtään mitään läksyjä tehtyä, en edes siitä aineesta, josta ennen tein vapaaehtoisesti lisätehtäviä, ja jotkin muutkin jonkinlaista ponnistelua vaativat arkiasiat ovat hankalia. Uuvun pienestäkin ponnistuksesta. Jopa kaavakkeen täyttäminen tuntuu ylivoimaiselta. Lykkään ja jahkailen kaiken kanssa niin paljon kuin mahdollista. Tähän asti olen ajatellut, että olen vain laiska, saamaton ja tyhmä, mutta nyt kun mietin, niin ei mulla ennen, joskus lukion alussa, ollut tällaista ongelmaa. En myöskään jaksa keskittyä mihinkään. Ajatukset alkavat heti harhailla ja huomio kiinnittyy muuhun ja väsähdän aika äkkiä. Ja sen takia, etten jaksa tehdä mitään, syyttelen itseäni ja pidän itseäni huonona ja mitättömänä. En osaa mitään.
Lisäksi olen muutenkin väsynyt. En nuku kovin paljon, koska en saa illalla unta. En tiedä, liittyykö se masennuksen oireisiin. Aamulla mua kyllä väsyttäisi. Viikonloppuisin nukun myöhään ja vetkuttelen sängyssä heräämisen jälkeen n. kaksi tuntia ennen kuin nousen ylös. Koulupäivinä menen nukkumaan koulun jälkeen ja herään joskus illalla, mikä saattaa olla syy siihen, etten sitten saa unta kuin joskus keski- tai aamuyöllä. Ehkä mun unirytmi on muuten vaan mennyt sekaisin, eikä se liity mitenkään masennukseen.
Hyviä ystäviä mulla on ja nauran heidän kanssaan paljon. Nauraisinko, jos olisin masentunut? Koulussa en koskaan itke, mutta kotona kyllä. Nyt kun mietin, niin taidan itkeskellä joka päivä, en ole kiinnittänyt asiaan kovin paljon huomiota. Yleensä saan sellaisia itkeskelykohtauksia iltaisin ja ennen kuin menen nukkumaan. En TIEDÄ, mille tai miksi itken. En tosiaan tiedä, koska ei mulla ole mitään syytä itkeä. En kuitenkaan tiedä, olenko surullinen. En ole onnellinen, enkä iloinen, mutta en tiedä, olenko surullinenkaan. Ehkä hieman apea.
Tuossa wikipedia-artikkelissa taidettiin manita myäs pakko-oireet. En tiedä lasketaanko tätä, mutta pesen aika paljon käsiä. Se taisi alkaa joskus viime vuonna. En voi esimerkiksi koskea ruokaan pesemättä käsiä joka välissä, kun olen koskenut johonkin muuhun, vaikka kauhaan.
En tiedä kauanko tätä mun "masennusta" on jatkunut. Ehkä joitakin kuukausia. Voiko se olla mahdollista? Vasta nyt mun mieleeni hiipi se ajatus, että saatan olla masentunut. Multa itseasiassa aika vasta eräs opettaja kysyi, olenko masentunut ja pidin ajatusta aivan järjettömänä. Olen aina ollut rento ja nauravainen ja ajatellut positiivisesti.
Keneltä voisin kysyä neuvoa? En halua valittaa tai mennä itkeskelemään jollekin koulukuraattorille. En halua, että ihmiset näkee mut heikkona. Ja mua pelottaa, että mua ei oteta tosissaan ja ihmiset ajattelee, että haen vaan jotain huomiota. Enhän minä edes tiedä, olenko masentunut vai paisuttelenko asiaa. En haluaisi puhua vanhemmillekaan, koska mun veli on viime aikoina joutunut käymään jollain psykologilla unettomuuden ja ahdistuneisuuden vuoksi. Mitä siitä nyt tulisi, jos toinenkin lapsi alkaisi valitella.
Minkäänlaisia itsetuhoisia ajatuksia minulla ei ole tai ole koskaan ollutkaan.
En oikein tiedä, miten aloittaisin. Tuossa aamupalaa syödessäni mulla heräsi sellainen ajatus, että saatan olla masentunut. Ehkä lievästi, ei ainakaan vaikeasti, koska jaksan silti tehdä suurimman osan arkipäivän asioista. En yritä hakea mitään huomiota, haluaisin vain vähän ymmärtää tätä. Ehkä vähän säikähdin ajatuksesta, että olen masentunut ja asia paisui päässäni. En tiedä.
Olen 18 ja käyn lukiota. Olen aina suhtautunut asioihin positiivisesti, mutta tulevaisuuteni näen mustana ja epäselvänä. En ole juuri edes miettinyt, mitä teen tulevaisuudessa. Luin wikipediasta masennuksen oireita ja yksi huomattavimmista oireista on tarmon ja toimeliaisuuden puute, mikä sopii muhun kuin nenä päähän. En saa yhtään mitään läksyjä tehtyä, en edes siitä aineesta, josta ennen tein vapaaehtoisesti lisätehtäviä, ja jotkin muutkin jonkinlaista ponnistelua vaativat arkiasiat ovat hankalia. Uuvun pienestäkin ponnistuksesta. Jopa kaavakkeen täyttäminen tuntuu ylivoimaiselta. Lykkään ja jahkailen kaiken kanssa niin paljon kuin mahdollista. Tähän asti olen ajatellut, että olen vain laiska, saamaton ja tyhmä, mutta nyt kun mietin, niin ei mulla ennen, joskus lukion alussa, ollut tällaista ongelmaa. En myöskään jaksa keskittyä mihinkään. Ajatukset alkavat heti harhailla ja huomio kiinnittyy muuhun ja väsähdän aika äkkiä. Ja sen takia, etten jaksa tehdä mitään, syyttelen itseäni ja pidän itseäni huonona ja mitättömänä. En osaa mitään.
Lisäksi olen muutenkin väsynyt. En nuku kovin paljon, koska en saa illalla unta. En tiedä, liittyykö se masennuksen oireisiin. Aamulla mua kyllä väsyttäisi. Viikonloppuisin nukun myöhään ja vetkuttelen sängyssä heräämisen jälkeen n. kaksi tuntia ennen kuin nousen ylös. Koulupäivinä menen nukkumaan koulun jälkeen ja herään joskus illalla, mikä saattaa olla syy siihen, etten sitten saa unta kuin joskus keski- tai aamuyöllä. Ehkä mun unirytmi on muuten vaan mennyt sekaisin, eikä se liity mitenkään masennukseen.
Hyviä ystäviä mulla on ja nauran heidän kanssaan paljon. Nauraisinko, jos olisin masentunut? Koulussa en koskaan itke, mutta kotona kyllä. Nyt kun mietin, niin taidan itkeskellä joka päivä, en ole kiinnittänyt asiaan kovin paljon huomiota. Yleensä saan sellaisia itkeskelykohtauksia iltaisin ja ennen kuin menen nukkumaan. En TIEDÄ, mille tai miksi itken. En tosiaan tiedä, koska ei mulla ole mitään syytä itkeä. En kuitenkaan tiedä, olenko surullinen. En ole onnellinen, enkä iloinen, mutta en tiedä, olenko surullinenkaan. Ehkä hieman apea.
Tuossa wikipedia-artikkelissa taidettiin manita myäs pakko-oireet. En tiedä lasketaanko tätä, mutta pesen aika paljon käsiä. Se taisi alkaa joskus viime vuonna. En voi esimerkiksi koskea ruokaan pesemättä käsiä joka välissä, kun olen koskenut johonkin muuhun, vaikka kauhaan.
En tiedä kauanko tätä mun "masennusta" on jatkunut. Ehkä joitakin kuukausia. Voiko se olla mahdollista? Vasta nyt mun mieleeni hiipi se ajatus, että saatan olla masentunut. Multa itseasiassa aika vasta eräs opettaja kysyi, olenko masentunut ja pidin ajatusta aivan järjettömänä. Olen aina ollut rento ja nauravainen ja ajatellut positiivisesti.
Keneltä voisin kysyä neuvoa? En halua valittaa tai mennä itkeskelemään jollekin koulukuraattorille. En halua, että ihmiset näkee mut heikkona. Ja mua pelottaa, että mua ei oteta tosissaan ja ihmiset ajattelee, että haen vaan jotain huomiota. Enhän minä edes tiedä, olenko masentunut vai paisuttelenko asiaa. En haluaisi puhua vanhemmillekaan, koska mun veli on viime aikoina joutunut käymään jollain psykologilla unettomuuden ja ahdistuneisuuden vuoksi. Mitä siitä nyt tulisi, jos toinenkin lapsi alkaisi valitella.
Minkäänlaisia itsetuhoisia ajatuksia minulla ei ole tai ole koskaan ollutkaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuulostaisi siltä että sinulla voisi olla jonkinlaista lievää masennusta. Jos se on sitä, niin hae apua ajoissa! Muuten se voi vain pahentua. Joskus se menee itsestään ohi, mutta esim. unettomuuden takia yleensä pahenee. Ei masennus ole heikkouden merkki, se on sairaus jolle ei itse asiassa voi oikein mitään. Mene rohkeasti puhumaan luotettavalle ihmiselle, niin selviät ehkä lyhyellä hoidolla niin että siitä ei ole rasitusta perheellesi :) Varmasti perheesi haluaa sinun olevan onnellinen, ihan sama kuinka monta lasta käy psykologilla!